Ladataan...
Pumpui

Miksemme anna vatsanahkan olla vatsanahkaa?

Jaoinkin jo eilen blogin Facebookissa tyrmistykseni Lady Gagan Superbowl-esiintyisen kommentoinnista. Tai siis eihän kommenteissa esiintymisestä puhuta, vaan esiintyjän vatsasta. (Kuva Girls gone strongin Facebookista). 

Ensimmäiseksi suutuin näistä huutelijoista. Millä helvetin oikeudella he kommentoivat Gagan ulkonäköä? Kuinka vieraantuneita nuo ihmiset ovat siitä miltä ihmisen vatsa näyttää? Missä ovat käytöstavat? Mikä ihmisiä vaivaa?

Hetken asiasta höyryttyäni tajusin, että oma ajatteluni ei sekään kestänyt tarkempaa tarkastelua. Ensimmäinen reaktioni nimittäin oli tyrmistys siitä että kehtaavatkin bodysheimata noin hoikkaa naista, jolla on aivan normaalisti käyttäytyvä vatsanahka, ja vasta toiseksi suutuin bodysheimauksesta ylipäänsä. Toisen vartalon kommentoinnin ei pitäisi olla yhtään sen enempää tai vähempää ok, oli sheimauksen kohde sitten minkä mallinen hyvänsä.

Yleensä ohitan napaläskiasiat nopeasti, mutta tällä kertaa asia jäi vaivaamaan. Seuraavaksi nimittäin tajusin, että en todellakaan elä kuten opetan. Puhun usein napaläskin hyväksymisestä mutta ahdistun silti omastani. Meillä oli maanantaina Teräsmeduusojen tiimikuvaukset, joissa maailman parasta (ja kenties ainoaa) karnevalistis-feminististä monilajiurheilujoukkuetta kuvattiin mitä oudoimmissa asuissa, joista yksi koostui mikroshortseista ja topista. Olen lihonut syksystä, ja jostain syystä ajatus pienissä vaatteissa kekkaloimisesta aiheutti ahdistusta. Ettei vain kuvissa housunkauluksen yllä killittäisi muuta ympärysmittaa paksumpaa vatsanahkaa!

Ja juuri tuon ahdistuksen vuoksi oli lopulta niin vapauttavaa olla kuvattavana. Maailma kaipaa enemmän napaläskejä! Ehkä jokaisen oikean vartalon myötä yksi somessa ulvova uuvatti tottuu näkemäänsä ja sulkee suunsa. 

(Lisää kuvauksista ja niiden tuomista ahaa-elämyksistä myöhemmin.)

Share

Ladataan...
Pumpui

Eli vertailussa suomalainen ja ruotsalainen toiminnallisen harjoittelun lehti.

Ostin eräältä duunireissulta palatessani Arlandan lentokentältä Stark-nimisen lehden. Sen aihepiiri (crossfit, voimailu, kestävyyslajit) ovat juurikin minun heiniäni, mutta erityisesti lehdessä vaikutuksen teki sen välittämä naiskuva: naiset ovat voimakkaita, naiset irvistävät, naiset eivät poseeraa. Lehdessä oli tasan yksi ei-toimintakuva naisesta, joka hänkin seisoo täysissä pukeissa tuiman näköisenä. 

Ja mitä meillä on Suomessa? Entinen BodyTreeni, nykyinen CrossTrainer. Minun pitäisi lähtökohtaisesti olla kiinnostunut lehdestä sen aihepiirien takia, mutta en vain voi. Katsokaa tuota kantta, siinä tyttöset roikkuvat, varmaan haastamassa itseään crossfitin parissa. Ei edes mennä siihen mikä kaikki muu lehden taitosta kielenhuoltoon (kuinka monta kielivirhettä löydätte kannesta?)  ja kustantajan työoloselkkauksiin on pielessä. Sapettaa pelkästään se kapea muotti, johon naisväki halutaan tällaisessakin lehdessä tunkea. Onneksi sentään painonnostotekniikkakuvissa esiintyi nainen ilman anteliasta kaula-aukkoa.

Välillä on helppo naureskella, että ruotsalaiset ovat kummaa porukkaa, niin genusmedveten. Sukupuolitietoisuus ei kuitenkaan aina ole haitaksi tai turhaa hössötystä. Esimerkiksi aikakauslehteä tehdessä sillä voisi olla melkoinen buusti bisnekseen. 

Share

Ladataan...
Pumpui

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun mainoksen Facebookissa näin.

Nyt tiedän mikä lenkkivarustuksestani on aina puuttunut! Kanssaihmisten, ei kun siis hyökkääjien, monikossa, sokaisemiseen tarkoitettu suihke! Nyt vihdoin lenkkipuvun taskuun mahtuvassa koossa! 

Tämä mainos ärsyttää minua valtavasti. Eniten pelon ilmapiiriä levittävät juuri tällaiset typeryydet ja kaiken maailman kansallismieliset uuvattipartiot. Jos toistuvasti kuulee viestejä siitä kuinka turvaton mukamas on ja heti joutuu ahdistelluksi kun päänsä ovesta ulos pistää, sitä turvattomammaksi olonsa saattaa tuntea. Mitä seuraavaksi, suositteletteko ottamaan kuitenkin mukaan käsiaseen, vai pyydetäänkö juoksuturvajoukot varmistamaan jokaisen mamsellin lenkkirauha?

Kerran juoksin syyspimeällä lenkkipolkua. Perässäni tuli mies, huppu syvälle päähän vedettynä. Hiljalleen hupparimies alkoi saavuttaa. Hiippari huomasi, kuinka vilkaisin taakseni. "Sori, en mä sua seuraa, mulla vaan on vähän kovempi tahti, jos mä tästä nyt menisin ohi", mies virkkoi hymyillen hitusen anteeksipyytävän näköisenä, pitäen koko ajan turvallisen etäisyyden. Onneksi en ole herkkä pelkäämään ja onneksi ei ollut taskussa suihketta. Olisi tuntunut melkoisen pahalta sokaista kanssalenkkeilijä ihan vain varmuuden vuoksi.

 

 

Share

Pages