Ladataan...
Pumpulipesä

Jos meidän perheessä jostain on kinasteltu niin lapsen uni-valverytmistä. Koska herätetään, koska laitetaan nukkumaan. Pääsääntöisesti minä en ole halunnut herätellä tai ainakaan niin aikaisin kuin mies toivoisi. Ja mies on mielestäni ollut laittamassa liian myöhään nukkumaan.

Pitkään mentiin sillä, että seurattiin miten pitkään Muru oli hereillä ja laitettiin hänet tietyssä kohdin nukkumaan. Ja se toimikin ihan hyvin, aika pitkäänkin. Jossain kohdin, kuin varkain, homma kuitenkin muuttui. Rytmi myöhäistyi taas koko ajan. Ja jatkuvasti käytiin keskusteluja siitä, milloin pitäisi herättää, milloin laittaa unille.

Ennen rytmitysuudistusta Muru heräili noin puoli kahteentoista mennessä ja oli nelisen tuntia hereillä ennen päiväunia. Päiväunien jälkeen oltiin viitisen tuntia hereillä ja nukkumaanmeno oli jossain 21.30-23 välillä. Nukahtamisessa meni kauan ja yölläkin heräiltiin aina välillä. Ja jatkuvasti käytiin sananvaihtoa siitä, että mites tänään taas mennään.

Kun eräänä iltana mies oli taas laittamassa Murua nukkumaan yhdentoista maissa niin sain lopulta tarpeekseni. Ei tässä ole enää mitään järkeä. Millään matikalla rytmi ei pysy ja tyttö saa riittävästi unta. Nukuttamiseen liittyen kaikki puhuivat vain siitä, miten "pitäisi herätä aikaisemmin". Kettu sentään, kyllä taaperon nukahtamattomuus voi jostain muustakin johtua kuin siitä, että hänet laitetaan liian aikaisin nukkumaan (niinkuin nyt vaikka siitä, että hänet laitetaan liian MYÖHÄÄN nukkumaan. Tai siitä, että rytmi vaihtelee koko ajan).

Joten tehtiin muutos. Tehtiin kiinteänpuoleinen aikataulu. Näin ikään:

klo 11.00: herätys
klo 14.30 päiväunille
klo 17.00 herätys
klo 21.30 unille.

Tietenkään tuo ei ole mitään minuuttipeliä, vaan sellaista noin-meininkiä. Pyrkimyksenä pitää normaalitilanteessa noin vartin tarkkuudella tästä kiinni, toki myös väsytilannetta tarkkaillen. Ja kyllä, Muru nukkuu edelleen paljon. Tuossa aikataulussa on varattu nukahtamiselle puoli tuntia aikaa, sopiva unimäärä tuntuu pyörivän 15h tietämillä. Jos/kun nukahtaminen alkaa nopeutua, noita nukkumaanmenoaikoja voi ajatella myöhäistävänsä hieman.

Ja tiedättekö, on toiminut. Nukahtaminen on nopeampaa. Muru herää välillä taas jo itsekseenkin niin, että joka unilta ei tarvitse herätellä. Yöheräämiset ovat harventuneet (tosin juuri viime yönä herättiin taas useasti). Päiväunet pidentyneet. Mieskin taisi jossain sivulauseessa myöntää, että olin oikeassa näissä nukkumisjutuissa. En kuitenkaan uskalla mitenkään suuresti tuulettaa. Jos joku on pysyvää taaperon kanssa toimiessa niin se on jatkuva muutos ja vaiheesta vaiheeseen eläminen. Tämä toimii nyt, katsotaan mikä toimii huomenna/viikon päästä/kuukauden päästä/jne.

Share

Ladataan...
Pumpulipesä

Oi vitsit mä muistelen kaiholla esikoisen vauva-ajasta niitä leppoisenrentouttavia vaunulenkkejä. Kun tyyppi tuhisi tyytyväisenä päiväunia vaunuissa ja käpsyttelin tuttua lenkkiä raikkaassa ilmassa. Arkipäivinä kaduilla oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla. 

Meininki on jossain määrin erilainen tämän toisen kanssa. Oikeastaan en pysty tällä hetkellä mennä päiväsaikaan lainkaan lenkille: tuplavaunut ovat merkittävästi painavammat kuin yksöisrattaat ja sen malliset, että viettävät maantiellä ikävästi kohti ojaa. Nykyisellä kunnolla ja raskaudesta palautuvalla keholla ei vaan yksinkertaisesti lykitä niitä lenkillistä. Koko perheen kanssa käydään välillä vaunulenkeillä ja silloin mies työntää vaunuja suurimman osan matkaa. Taapero malttaa istua vaunuissa juuri ja juuri puoli tuntia.

Vaunulenkkejä en kuitenkaan ole joutunut tyystin hyvästelemään. Kun vauvan päiväunet ovat jääneet lyhyenpuoleisiksi, kaipaa hän yhdet lyhyet unet vielä illalla. Tuolloin voin laittaa hänet vaunuihin ja lähteä lenkille ihanaan syysilmaan. Lämpimänkirpeissä hämärtyvissä syysilloissa on sitä jotain. Lenkille lähtee yleensä oikein mielellään. Saahan siitä samalla tuplahyödyn.

Ja toisinaan olen käynyt lenkillä myös ilman vaunuja. Illalla siis tietenkin. Mukavaa puuhaa sekin. Musasoittimesta vähän hyvää menomusaa ja on the road. Ihanan rentouttavaa.

Toistaiseksi en jaksa kovin pitkiä lenkkejä. Lenkkeily aloitettiin aikanaan heinäkuussa runsaan kilsan talsimisella ja nykyinen lenkki taitaa olla kolmisen kilsaa. Edistymistä on muutenkin tapahtunut: kävelen kuulemma jo paljon ripeämmin kuin alkuaikoina. Kyllä se tästä lähtee se tämänkin mamman kunto nousuun :).

Share

Ladataan...
Pumpulipesä

Mua on nyt alkanut itseänikin ärsyttämään ja häiritsemään, miten helposti ärsyynnyn. Käpy meinaa palaa ihan tosi herkästi ja äksyilen varsinkin miehelle tosi helposti. Taaperolle yritän olla hermostumatta. Vauvallekin yritän olla mahdollisimman rauhallinen. Joten mies saa kuulla kunniansa, usein (vaikka ei mitään kovin suuria rikoksia olisi tehnytkään).

Kaikki pienimmätkin vastoinkäymiset ärsyttävät isosti. Kännykkä on meinannut lentää seinään, usein. Asiat meinaavat lennellä muutenkin aika äkäisesti. Ihan hippasen on vaikea pysyä tyynenä kun vauva ei tunnin nukuttamisenkaan jälkeen vain meinaisi pysyä unessa. Ja kun vauvasta ei voi liikkua kahta metriä pidemmälle ilman että alkaa huuto. Rintaraivareitakin on. Aaaargh.

Ja jos jostain asiasta ärsyyntyy, niin se tunne säilyy tosi pitkään. Yleensä olen lyhytvihainen, mutta nyt tuo ärsyynnys jää leijumaan mieleen ties miten pitkään. Ihan tosi... ärsyttävää.

Olen nyt yrittänyt analysoida tätä ärsyyntymistä, että mistä se voisi johtua. Mutta niitä potentiaalisia syitä on ihan liikaan. Niinkun nyt esimerkiksi:

  • Jatkuva univelka, ehkä kerran viikkoon saa nukuttua riittävästi, muuten jäädään sinne 6h molemmin puolin.
  • Omien lepohetkien vähäisyys. Vauva nukkuu välillä tosi vähän päivän mittaan ja vaatii paljon nukuttamista.
  • Oman tilan vähäisyys, se vauva on tosiaan enintään kahden metrin päässä.
  • Arkipäivinä lasten tyytyväisenäpidon mahdottomuus, aina joku kitisee, esikoinenkin alkanut uhmaamaan.
  • Omasta heikosta fyysisestä kunnosta johtuva väsähtäminen päivän mittaan.
  • Tyytymättömyys nykyiseen elämäntilanteeseen: en pääse toteuttamaan itseäni ja käyttämään aivojani. Olen pelkästään äiti, kaipaisin kipeästi muitakin haasteita elämääni, kotiäitiys ei anna minulle sitä mitä kaipaisin (tuosta juttua enemmän täällä).
  • Hormonit, niin synnytykseen liittyvät (googlailin tuossa joku päivä synnytyksen jälkeisen masennuksen oireita), kuin kilpirauhaseenkin (oli silloin alkuraskaudesta sitä ylitoimintaa ja siihen liittyen voi ilmeisesti synnytyksen jälkeen tulla kanssa jotain häiriötä) ja onhan tässä vielä toi imetyskin sekoittamassa päätä.

Ärsyttää kun ärsyttää.

Share

Ladataan...
Pumpulipesä

Kuten aiemmin uhosin, tavoitteenani on alkaa kuntoilla säännöllisesti. Jotta motivaatio pysyisi yllä, pyrin ottamaan ylös joitain lähtötilannetietoja. Tämä postaus on ollut luonnoksena jo pian kuukauden kun olen kerännyt noita tietoja.

Harmikseni minulla ei ole ollut mahdollisuutta tehdä minkäänlaista kuntotestiä, sehän olisi antanut sen parhaan kuvan lähtötilanteesta. Mutta jos nyt lähdetään siitä että kunto oli tuossa kuun alussa aika pyöreä nolla. Missään mahtavassa kunnossa en ollut ennen raskauttakaan. Ja heti alkuraskaudesta iski se kaikennielevä väsy. Kun väsy oli vähän hellittänyt, tein jokusen muumimammakävelylenkin (niidenkin laskemiseen riittävät yhden ihmisen sormet). Ja sitten aloin pelätä ennenaikaista synnytystä ja ihan kaikki liikkuminen loppui muutamaksi kuukaudeksi.

Ainut peruskunnosta ilmeisesti jotain kertova asia voisi olla leposyke. Sen aktiivisuusrannekkeeni (tästä lisää myöhemmin) kertoo olevan keskimäärin 65. En ole nyt kyllä aivan vakuuttunut, että miten luotettavasti tuo sen mittaa, mutta katsotaan nyt sitten mitä tuolle lukemalle tapahtuu, vai tapahtuuko mitään.

Myöskään kehonkoostumusmittaukseen ei nyt ollut mahdollisuuksia. Tähän kohtaan en voi oikein muuta sanoa, kuin että painoni on kaksinumeroinen luku (juuri ja juuri) ja painoindeksi 28,6 (eli lievää ylipainoa osoittaa).

Koska kuntoilu toivottavasti tulee hieman muokkaamaan kehoani, otin mittanauhan käteen ja mittailin lähtötilannetta. Minulla ei ole haisuakaan (enkä nopealla googlailulla löytänyt), että miten ja mistä kohdin ne mitat olisi paras ottaa. Enkä ehkä yksin saanut niitä mitenkään kaikkein parhaiten otettua. No mutta yritän muistaa ottaa samoista kohdin ja samalla tavoin sitten seuraavalla kerralla. Ja tässä niitä mittoja:

7.8.2016:
Vyötärö kapein kohta 93 cm
Vyötärö navan kohta 118 cm (huiiiiih!)
Lantion levein kohta 121 cm (toinen huiiiih!)
Rintakehä 112 cm (no tää ny ei kerro oikein mistään mitään, koska imetys)
Reisi 70 cm
Käsivarsi levein 41 cm
Käsivarsi keskikohta 32,5 cm
Pohje 39 cm
 

Että tuota. Olisi kyllä ihan kiva jos tuo liikkuminen jotain tekisi näille mitoille. Eiväthän nuo kovin kauniilta mitoilta näytä.

Share

Ladataan...
Pumpulipesä

Olen viime aikoina tuntenut tyytymättömyyttä elämäntilannettani kohtaan. Siis tätä kotiäitimeininkiä kohtaan. Olen samaan aikaan suunnattoman onnellinen - miten olenkaan voinut saada näin ihanan perheen. Juuri tämänhetkinen elämä ei kuitenkaan tyydytä minua, olen kärttyinen ja itkuinen.

Yksinkertaisesti elämässäni ei ole riittävästi sisältöä. En missään nimessä haluaisi laittaa lapsia hoitoonkaan (eikä heitä vielä edes voisi laittaa). Ja nauttisin kyllä heidän seurastaan, jos vain elämääni kuuluisi jotain muutakin kuin äitiys ja koti. Tällä lähiaikoina tajusin mistä on (ainakin osittain) kyse. Se on tämä:

 

Tuossa siis kuva Maslowin tarvehierarkiasta. Kahden vuoden aikana en ole muuta kuin ihan hetkittäin (viime syksynä vähän pidempi yhtenäinen jakso) päässyt tuonne ylimmälle tasolle, eli itsensä toteuttamiseen. Äitiys ei sitä tuo (vaikka välillä olenkin yrittänyt uppoutua mm. soseiden maailmaan). Kaipaan sitä, että saan hyödyntää omia vahvuuksiani. Käyttää päätä, antaa sille haasteita (muitakin kuin "miten saan tuittuilevan taaperon syömään ruokansa sillä leikkimisen sijaan" tai "miten nukutan vauvan". Myönnettäköön, että haastetta noissakin on. Ja myönnettäköön myös, että näiden ratkominen ei ole se oma vahvuuteni ja mukavuusalueeni).

Ennen tätä äitiyttä opiskelin kaksi vuotta tiuhaan tahtiin. Samaan aikaan kävin kokopäivätöissä ja töissä oli paljon mielenkiintoisia kehitysprojekteja. Sitten jäin ihan tyhjän päälle. Tällä hetkellä minulla on todella vähän niitä hetkiä viikossa, jolloin pystyisin jotenkin itseäni toteuttamaan. Tai ylipäätään tekemään sellaisia asioita, jotka itse valitsen. Kaikki aika menee nukkuessa (+ nukkumista yrittäessä), imettäessä ja lapsia hoitaessa. 

Myönnettäköön, että puutteita on myös noiden muiden tarpeiden osalta. Fysiologisissa unen osuus jää toistuvasti liian pieneksi (no tämähän nyt on tässä elämäntilanteessa ihan normaalia, ja sen yksinään pääsääntöisesti hanskaisinkin). Yhteenkuuluvuudessa kaipaisin sitä omaa aikuisten ihmisten yhteisöä, jossa keskustella jostain muusta kuin äitiydestä. Arvonannossa kaipaisin jotain muutakin arvonantoa kuin äitiin/vaimoon/tyttäreen kohdistuvaa, sitä että minua arvostettaisiin paitsi itseni niin myös osaamisteni kautta.

Tiedostan ja toivon, että tämä on rajallinen aika. Jossain vaiheessa tässä kotiäitiaikanakin tilanne muuttunee niin (pakko muuttua!), että lapset nukkuvat omissa sängyissään ja saan sinä aikana toteuttaa itseäni - mielenkiintoisia kotona toteutettavia projekteja keksin kyllä, niistä ei ole pulaa. Jotenkin tässä täytyisi vain rämpiä sinne asti, repiä sitä omaa aikaa jostain ennenkuin pää hajoaa/masentuu. Vielä on vähän pallo hukassa, että miten.

Share

Ladataan...
Pumpulipesä

Yksi kesän ehdottomia parhaita puolia on oma piha ja sielä kasvava sato. Mikä sen ihanampaa kun kierrellä oman suloisen taaperon kanssa omalla pihalla napsien milloin mitäkin herkkua suuhun. Pihalta löytyy muun muassa:

 

Satokausi lähti käyntiin kasvihuoneessa kasvavilla kausimansikoilla. Ensimmäiset punaiset herkut kypsyivät jo toukokuussa. Tässä säikähdin tehneenikin heti alkuun pienen mokan: annoin Murulle kasvihuoneesta löytyneen mansikan ja hän innostui siitä niin, että ihan omatoimisesti meni napsimaan lisää. Ei siinä mitään, mutta mäkin halusin muutaman kypsän mansikan kesän aikana! Muru kuitenkin otti neuvoista huolimatta myös ihan raa-an mansikan. Ei vissiin maistunut niin hyvälle kun mansikat saivat vähän paremmin olla rauhassa jatkossa. Kausimansikoiden satokausi muuten jatkuu edelleen.

Meiltä löytyy myös ihan tavallisia mansikoita. Mansikkamaa on edellisten asukkaiden istuttama, eikä voi tällä hetkellä järin hyvin. Lähiviikkoina olisikin tarkoitus istuttaa pari uutta riviä näitä ihanuuksia. Samalla täytyy keksiä joku näppärämpi verkkoratkaisu - laiskalla menee hermo tuohon perinteiseen kivillä maahan ankkuroituun rastarverkkoon (ja ilman sitä ei kyllä yhden ainutta marjaa näe kypsänä). 

Herneet ovat Murun ykköslemppareita. Nekin ovat aikaisen kevään ansiosta kypsyneet ajoissa. Täytyy ensi kesänä laittaa vähän enemmän herneitä kasvamaan, Murun jäljiltä ei kovin paljoa muille satoa jäämyt tänä vuonna (no, eipä minua juuri harmita: en uskalla syödä herneitä mielin määrin ettei siitä tulisi vatsanpuruja minulle ja kuopukselle).

Vadelmat taitavat olla vähän enemmän äidin herkkua, mutta kyllä nekin Murulle maistuvat. Näiden kanssa täytyy olla vain tarkkana, että Muru ei ota niitä suoraan puskasta. Piikit ovat ikäviä ja osa marjoista perin juurin matojen valloittamia.

Mustaherukkoja löytyy myös (myöskin punaherukoita olisi, mutta rastaat söivät ne taas viimeistä marjaa myöden. Jospa jo ensi vuonna harkitsisi niidenkin verkottamista. Aiempina vuosina myös mustaherukat ovat kelvanneet rastaille, mutta mahtavatko tänä vuonna sitten syödä samaan aikaan kypsiä mustikoita vai mikä on kun mustaherukkoja löytyi puskista meille ihmisillekin). Myös nämä kelpaavat Murulle - pienet kourat (ja suu) olivat nopeasti täynnä kun kävimme vierailulla puskan luona.

Karviaiset maistuvat, raakana. Muistan itsekin syöneeni näitä lapsena aina nimenomaan raakana, taisin olla jo aikuisuuden kynnyksellä kun sain tietää että nämä myös kypsyvät sellaisiksi vähän vähemmän karvaiksi. No, raakana ne silti maistuvat parhaalle.

Kuvista uupuvat puolukat ja mustikat. Myös niitä löytyy ihan omasta pihasta ja niitä olemme myös napsineet menemään. Pihassa on myös pari omenapuuta. Juuri nyt alkaa valkeakuulaan sato olla parhainmillaan ja nämä tuntuvat myös maistuvan Murulle :).

 

Myönnettäköön: kun pihan antimista on nautittu antaumuksella, ei ruoka välttämättä maita enää niin hyvin ja osa lounaasta/päivällisestä voi jäädä lautaselle. Olen kuitenkin miettinyt tämän niin, että esimerkiksi jos vertaa mustaherukan ja perunan ravintoarvoja niin ihan mieluusti annan Murun syödä sydämensä kyllyydestä pihan satoa. Ja onhan se satokausikin kuitenkin aika rajattu aika vuodesta, nautitaan kun voidaan :).

 

Share

Pages