Kevään merkkejä

Ladataan...

Tänään ulkona sataa vuorotellen vettä ja räntää. Toisina päivinä aurinko lämmittää ihanasti. Selvät kevään merkit on nyt havaittavissa. Kevät on monelle muutoksen aikaa. Työrintamalla kevät on myös kiireistä aikaa. Moni asiakas aloittaa remontoinnin kevään korvilla ja uudisrakentajat odottelevat innolla maatöitä ja alkavaa rakennusurakkaa. 

Meidän perheessä kevään merkkejä ovat mutainen piha, viimeiset lasketteluhetket ja keskeneräisten remonttihommien viimeistely. Talvi on eletty ja pian viikonloputkin rauhoittuvat, kun poikien jääkiekkokausi on paketissa. Kevään korvilla kotona aloitellaan kellarin siivousta, viimeisien listojen asennusta, pihan siistimistä ja kaikenlaista muutakin pienempää projektia. Yksi rutistus, julkisivuremontti olisi vielä edessä mutta sen tekee tällä kertaa urakoitsija. 

Yksi merkittävä asken omassa kodissa on kuitenkin taas saavutettu, nimittäin yläkerran vessan saaminen valmiiksi. Tätä on odoteltu! Päivitän myöhemmin laadukkaampia kuvia mutta todettakoon, että kaksi vessaa lapsiperheessä on aika kiva. Yläkerran wc ja sen pintamateriaalit on suunniteltu jo lähes kaksi vuotta sitten, nyt suunnitelmat konkretisoituivat. Wc on täysin valkoinen ja siinä on ripaus 50- luvun henkeä modernilla twistillä. Yläkertaan ei tullut ennen remonttia vettä. Wc:n paikka on tarkkaan mitoitettu ja se on kooltaan 2m x 1m. Pintamateriaaleissa on käytetty laattaa ja valkoista microsementtiä, katto on tehty Lopellan valkoisesta Karhe- paneelista ja liukuovellinen allaskaluste teetetty mittojen mukaan Helsingin Mittapuulta. Vielä loppusilaus kuten pellin asennus, alaslasketun katon maalausta Luja- maalilla, sauma-aineen hinkkausta ja pyyhekoukkujen asennus. Sitten se olis wc:n osalta siinä:)

Share

Kommentoi

Ladataan...