Ladataan...

Pari päivää sitten 3- vuotiaani sanoi auton kyydissä päättäväisesti: "Äiti, haluan vauvan ja koiran"! Hän sanoi saman asian myös seuraavana aamuna. Kerroin, ettei meille tule enää vauvoja..Äidiksi tullaan hetkessä mutta äidiksi kasvetaan vuosien saatossa. Äitiys on suuri etuoikeus. Tänä vuonna äitiys herkistää erityisen paljon, koska lähisukuumme odotetaan syntyväksi esikoisvauvaa aivan lähipäivinä! Samalla tajuan, kuinka out olen jo vauva-ajasta esikoisemme täyttäessä pian 10 vuotta..kuopuskin on kohta 4. Mutta on ihanaa saada lähipiiriin vauvoja, joita voi käydä nuuskuttelemassa. 

Vuosi on vierähtänyt nopeasti. Viime toukokuussa pakattiin ensimmäistä muuttokuormaa Helsingin päässä ja valmistauduttiin ahkerasti tulevaan remonttiin. Kiitos kaikille ystäville ja sukulaisille, jotka olette olleet mukana tässä remonttivuodessa! Ennen kaikkea nostan hattua lapsillemme, jotka ovat jaksaneet tätä remonttielämää, asumista ensiksi asuntovaunussa koko kesän ja syksyn ja nyttemmin rajallisissa tiloissa alakerrassa. 

Remonttielämässä ei voi stressata turhista. Kulunut vuosi on erityisesti opettanut nauttimaan jokaisesta hetkestä vaikka välillä on ollutkin raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Yksi vuoden ikimuistoisimmista hetkistä on, kun saimme suihkut kiinni ja lämmintä vettä juoksi hanasta. Muistan taatusti ikuisesti tuon hetken. Poikien ilo oli sanoin kuvaamaton ja annoin heidän lutrata niin kauan kuin lämmintä vettä vain tuli. 

Kohta vuoden kestänyt remontti on ollut ajoittain rankka mutta uskon sen tiivistäneen perhettämme. Pariskuntana joudumme väkisinkin tekemään sulavaa tiimityötä ja arjessa meillä on selkeät roolit. Joskus roolijako on saattanut tuntua ahdistavaltakin mutta kun tietää, että remontti on vain väliaikaista osaa asiat laittaa oikeaan perspektiiviin. Lapsetkin tietävät hyvin, että isin tehtävä on rempata ja äiti huolehtii käytännössä muista asioista..näin koti saadaan valmiiksi. Remonttielämä ja kolmelapsisen perheen arki on välillä aika haipakkaa. Väkisinkin välillä iskee huono omatunto, olenko ollut huonompi äiti viimeisen vuoden ajan. Arki-illat menevät kotitöitä tehden ja hyvin harvoin on aikaa leikkiä tai tehdä mitään erityistä lasten kanssa. Uskon, että muissakin perheissä on sama tilanne olipa sitten remonttia tai ei. 

Esikoisen syntymä ja ensi kertaa äidiksi tuleminen on ehkä elämän ainutlaatuisimpia kokemuksia. Esikoiselle oli paljon aikaa ja huomiota annettavaksi. Joskus koen huonoa omaatuntoa siitä, onko nuorempien sisarusten elämä jotenkin rankempaa. Pikkusisarukset saattavat kulkea illallakin mukana autossa vain siksi, että isoveli pitää hakea treeneistä ja lapsia ei voi jättää yksin kotiin isin rempatessa yläkerrassa. Mielestämme olemme selviytyneet niin vanhempina, perheenä kuin pariskuntanakin hyvin remontista. Ajoittain lapset ovat reagoineet isin "poissaoloon" kiukkukohtauksin ja se on itselleni ollut ehkä rankin osuus. Toisaalta olemme kuitenkin saaneet asua samalla tontilla ja yhdessä koko remontin ajan, mikä on ollutkin parasta. Remonttikuvia olen ottanut tuhansia. Jo niitä selatessa näkee, kuinka lapset ovat kasvaneet ja kehittyneet. Viime kesänä sain lomailla lasten kanssa 10 viikkoa mutta nyt yrittäjä-äitinä minulla ei ole mahdollisuutta niin pitkään lomaan. Onneksi tulevana kesänä isilläkin on aikaa puuhastella lasten kanssa.

Tulin äidiksi 23- vuotiaana. Kymmenen vuoden aikana perheemme on kasvanut ja erilaisia vaiheita on mahtunut elämäämme. Joskus äitiyden rooli on ollut työläämpää ja haastavampaa, kuten tämä viimeisin remonttivaiheemme. Olen saanut olla niin kotiäiti kuin työssäkäyvä äiti. Kuusi ja puoli vuotta erinäisissä pätkissä lasten kanssa kotona oleminen oli antoisaa aikaa..silti en kiellä sitä, etteikö se olisi ollut sitovaa ja ajoittain uuvuttavaakin. Noista vuosista on kuitenkin paljon hyviä muistoja. Erityisesti äitien yhteiset puistohetket säällä kuin säällä,  kahvitteluhetket lasten leikkiessä ja toisinaan itkun sekaiset keskustelut ovat auttaneet minua ainakin monessa arjen tilanteessa. On silti surullista, miten monet pienten lasten äidit ja vanhemmat uupuvat. Joskus apua ei saada ajoissa ja tapahtuu ikäviä asioita, joita luemme lehdistä..se tuntuu äitiyden ja elämän toiselta ääripäältä. 

Äitiys on opettanut minulle paljon. Jokaisen lapsen kanssa olen oppinut myös uusia piirteitä itsestäni. Remonttielämän keskellä olen oppinut olla stressaamatta turhista. Joskus äitiyden työmäärä vedetään äärirajoille, ja silloin pitää höllätä niistä asioista, joissa se on mahdollista. 

 

Höllätäänhän äidit sunnuntaina! 

Mukavaa viikonloppua ja hyvää äitienpäivää!

Ladataan...

"Huono äiti- fiilis"..tuo tuttu tunne, joka iskee äitiyteen ajoittain mutta onko samaa käsitettä miehille ja isille? En ole ainakaan vielä kuullut! Jos normaalissa arjessa tuo tunne kalvaa ajoittain, voitte ehkä kuvitella kuinka usein se iskee näin remontin keskellä. Tosin kolmen lapsen jälkeen olen oppinut olemaan itselleni armollisempi mutta se ei silti poista huonoa omaatuntoa tekemättömistä asioista ja äitiyden toisinaan riittämättömyyden tunteesta.

Tämä syksy on ollut välillä eloa minuuttiaikataululla monellakin saralla. Mutta jos jotain hyvää, niin sainhan ajokortin juuri kesän kynnyksellä ja nyt kannan korteni kekoon lasten kuskaamisten osalta. Miehen ei siis tarvitse herätä joka viikonloppu aikaisin viedäkseen esikoista jäähallille. Pakko kyllä myöntää, että kun herää sunnuntaina 5.45 ollakseen jäähallilla jo 6.15 miettii, minkälaista meidän arki tulee olemaan, jos kaikki kolme poikaamme tulevat pelaamaan jääkiekkoa! Pesukoneen pyöriessä vanhassa kodissa otin pienet torkut parkkipaikalla, kun sohvakin oli kannettu kodista jo ulos..

Viikonloppuisin joudumme usein myös hoitelemaan remonttiasioita ja hankintoja vaikka yritän ne keskittääa arkipäiville. Kaksi pienempää poikaamme ovat todella villejä ja kauppamatkoilla meinaa tulla hulluksi vaikka olisi liikkeellä kahden aikuisen voimin! Pojat ovat onneksi aika tottuneita menevään elämäntilanteeseemme ja usein palkkioksi rautakauppareissuilta saadaan jätskit. 

Lapset ovat olleet ihmeen sopeutuvaisia "leirielämäämme". Sadepäivinä on tosin vaikea keksiä mitä noin muutamassa neliössä vapaata tilaa voi tehdä. Eipä paljon muuta kuin pikkulegohommia lattialla tai pöydällä muovailuvaha- ja leimasinhommia. Yksinäisinä iltoina joudun raahaamaan pikkupojat hakeakseni esikoista treeneistä ja nukkumaanmeno usein venähtää. Monet pienet asiat aiheuttavat tässä elämänvaiheessa huonoa omaatuntoa mutta välillä yritän tietoisesti sivuuttaa asian..

Kun lapset saa illalla nukkumaan, alkaa muutaman tunnin oma aika useimmiten remonttiasioita hoitaen ja miehen kanssa niistä keskustellen. Joskus arki on niin kiireistä ja tämä "mökkiolosuhteissa" asuminen aiheuttaa välillä koomisiakin tilanteita. Tosin usein tulee riittämättömyydenkin tunne ihan käytännön syistä ja huomaan, että moni asia on jäänyt tältä syksyltä tekemättä.

Edessä olisi vielä lasten vaatteiden ja harrastustaravoiden nimikointi, jota olen muuten aina vältellyt! Ja pystynytkin välttelemään, koska päiväkoti on ollut tuttu ja hoitajat ovat tunnistaneet lasten vaatteet. Nyt päätin ottaa apuun Tarramonsterin helpot nimikointitarrat ja lätkiä niitä vaatteisiin. Koululaisen kirjat ovat edelleen päällystämättä, pitkään syksyn alussa kaiken maailman lappuja sinne ja tänne oli palauttamatta (nyt ne on jo jotakuinkin hoidettu), listalla olisi vielä pienimmän neuvolan varaaminen ja 3 x hammaslääkärin varaaminen, koulukuraattorin ajan varaaminen ja mitäpä muuta. 

Mutta jos joku on varmaa niin se, että illalla väsyttää. Unikaverina mulla on ollut viimeiset lähes neljä kuukautta pelipaitainen 3- vuotiaamme.

Ps. Ja mainitsinko, kuinka usein meillä on tänä syksynä syöty valmisruokaa osaksi kiireen ja osaksi olosuhteiden pakosta. Saan myös kuulla siitä usein kunniani ainakin vanhimman pojan suusta: "Miksi taas valmisruokaa"? Onneksi siihenkin tulee pian muutos, kun pääsemme korkkaamaan keittiön!