Ennen kuolemaa pitää olla elämää

Ladataan...
Punakynä

Eutanasiakeskustelu. Pystymmekö todella siihen? Mikä yhteiskunnan instanssi voi tehdä päätöksen siitä, kuka saa kuolla? Entä millä edellytyksillä oikeus myönnettäisiin?

Eutanasiakysymyksestä on hankala olla liberaalisti muuta mieltä kuin että totta kai yksilö saa päättää kaiken, vaikka yksilö jääkin lopulta abstraktiksi malliksi. Keskustelusta puuttuu konteksti.

Kuolemasta päättäminen on äärimmäistä vallankäyttöä. Siksi kääntyisin niiden ihmisten pariin, joiden kehot ja mielet ovat tällä hetkellä yhteiskunnassamme poikkeuksellisen vallankäytön kohteena: vammaisten.

 

Kriittisimmät äänet eutanasiakeskustelussa ovat tulleet juuri vammaispiireistä. Sekä vammaisaktivistit että vammaisten läheiset ovat suhtautuneet varauksella eutanasiaan.

Tämä on tärkeää, sillä juuri he ovat joutuneet kamppailemaan siinä terveydenhuollon ja sosiaalityön koneistossa, jossa eutanasiapäätökset lopulta tehtäisiin.

Tähän ympäristöön liittyy vallankäyttöä, joka saa minut varuilleen myös eutanasiakysymyksen suhteen.

 

Esimerkkejä.

Kehitysvammalain 42 pykälä, joka mahdollistaa pakkohoidon lähes rajattomasti laitoksissa. Kehitysvammaiset voidaan sitoa kiinni, pakkolääkitä ja lukita huoneisiinsa ilman tarkkaa raportointivelvollisuutta.

DNR-päätökset eli elvytyskiellot, joita on tehty muun muassa vammaisille lapsille, joilla ei ole etenevää sairautta – ilman heidän vanhempiensa suostumusta. Nämä päätökset ovat tarkoittaneet sitä, että vanhemmat eivät ole tienneet, saavatko heidän lapsensa apua esimerkiksi pitkittyneeseen epilepsiakohtaukseen.

Loputtomat kamppailut kuntoutuksesta, henkilökohtaisen avun saamisesta, asumisesta ja erityissairaanhoidon resursseista, joita vammaiset ihmiset joutuvat käymään.

 

Tässä yhteiskunnassa vammaisten elämillä tuntuu olevan vähemmän väliä. Kaikki ihmiset eivät saa tälläkään hetkellä päättää edes elämästään, kuolemasta puhumattakaan.

Kaiken tämän takana kummittelee vanha eurooppalainen oppi terveistä ja vammattomista ihmisistä koostuvan kansakunnan rakentamisesta. Vuosisadan alussa sitä kutsuttiin eugeniikaksi, ja se vaikutti paitsi kansallissosialistisiin tuhokäyntöntöihin, myös terveydenhuollon oppeihin ja niiden väkivaltaisiin toteuttamistapoihin myös Suomessa.

Tänä päivänä eugeniikka on läsnä kulttuurissa, jossa vammaisia kehoja ja mieliä arvioidaan vähempiarvoisiksi kuin vammattomia.

Se on läsnä kaikissa mainitsemissani vallan käytännöissä, jotka eivät ole yksittäisiä vääryyksiä vaan osa kulttuuria, joka arvottaa vammattoman ja terveen vammaista ja sairasta korkeammalle.

 

Jos eutanasian edellytys on kärsimys, emmekä puhu fyysisestä kivusta, johon voidaan puuttua kivunlievityksellä, jää kysymys avoimeksi: mitä muuta kärsimys tarkoittaa keskustelussa? Onko se kuitenkin sama asia kuin vammaisuus tai riippuvaisuus?

Ja jos todella puhuttaisiin yksilön oikeudesta päättää elämänsä, itsemurhaa yrittäviä ei suljettaisi mielisairaaloihin. Mistä siis on kyse?

Kysymys palautuu tähän kolmijakoon: ihmisarvo, yhteiskunta ja kulttuuri. Tällä hetkellä jälkimmäisten suhde ensimmäiseen on niin valtasuhteiden kyllästämä, että en uskalla sanoa eutanasiasta muuta  kuin että olisin varovainen.

 

Varovainen siksi, että eutanasiasta ei tulisi uusi vanhan eugenistisen opin työkalu, jolla vammaisia ja sairaita poistetaan vammattomien ja terveiden joukosta. Tällä ei varmasti olisi mitään tekemistä sen vapaan tahdon ajatuksen kanssa, jonka varaan vihreät puoluekokouksessaan vannoivat.

Jos haluaisin juuri nyt estää kärsimystä yhteiskunnassa, keskittäisin voimani vammaisten yhdenvertaisten kuntoutus-, tuki- ja avustuspalveluiden ajamiseen ja julkisen terveydenhuollon resurssien lisäämiseen. Ja ennen kaikkea tämän terveitä, vammattomia, symmetrisiä ja kauniita kehoja suosivan kulttuurin kaatamiseen.

Viimeinen olisi edellytys sille, että emme vahingossa tai tarkoituksella  loisi uusia tuhoavia vallankäytön mekanismeja, jollainen eutanasiasta voisi hyvin tulla.

 

Share
Ladataan...

Kommentit

365 days of Vienna

On mielestäin hyvä että asiaa katsotaan myös tästä näkökulmasta, enkä nyt haluakaan vähätellä asian vakavuutta, mutta mielestäni tässä lähdetään etsimään eutanasian vasta-argumentaatiota vähän liian kaukaa. Se keskustelu mikä tässä viime aikoina on ollut pinnalla on keskittynyt lähinnä kuolemansairaiden, fyysistä kipua kärsivien ihmisten tuskista päästämiseen. Tähän ihmisryhmään eivät siis kuulu vammaiset (eivätkä myöskään pitkäaikaismasentuneet, eivätkä mielisairaat), joiden oikeuteen elää kirjoittaja jutussaan viittaa. 



Eutanasian kannattajien toiveissa ei siis ole perustaa inkvisitiota tai kuolemankeskuksia, joissa kasvottomat lääkärit päättävät muiden elämästä sairaskertomusten perusteella, vaan antaa itselle valta pyytää kuolinapua ja mahdollisuus poistua rauhallisesti elämästä, jota täyttää jatkuva sietämätön kipu ja pelko sen jatkumisesta ikuisesti. Kivunlievennyslääkeetkään (kuten morfiini) eivät muuten tehoa kaikkeen kipuun, ja vaikka usein tehoaakin, niitä ei voida aina edes antaa niin paljon kuin potilas itse kokisi tarpeelliseksi, sillä yliannostukseen voi kuolla (viittaan mediassakin esillä olleisiin insuliinimyrkytys-tapauksiin).

Vaikka onkin tärkeää pitää huolta heikoimpien elämänoikeuksista, olisi mielestäni hyvä pitäytyä keskustelun ytimessä, eikä lähteä maalailemaan tällaisia "vielä pidemmälle vietynä omakin elinoikeuteni voi olla vaakalaudalla, jos joku auktoriteetti päättää, etten ansaitse elää"-tyylisiä kauhukuvia. - Huomaako joku muukin muuten kuinka samanlainen päättelyketju tässä on havaittavissa kuin "homoliittojen salliminen johtaa eläimiinsekaantumiseen" -päätelmässä (kuten eräät kansanedustajatkin ovat kekseliäästi päätelleet)?

Tärkeintä kuitenkin koko eutanasia-asiassa on, että tämä vakaa viimeinen pyyntö tulee täysissä sielunvoimissaan olevalta kärsijältä itseltään. Jos hän haluaa pois kivusta ja tuskasta, niin miksi me kiellämme tämän häneltä? YK:n ihmisoikeujulistuksen kolmas artiklakin sanoo "Kullakin yksilöllä on oikeus elämään [...]". Pyytäisin kiinnittämään huomiota sanalle oikeus. Emme ole velvoitettuja elämään tässä maailmassa, vaan se on syntymässä saatu oikeutemme, jota kukaan ei saa ottaa, mutta jonka halutessaan saa antaa pois.

Siksi kannatan eutanasiaa, harkiten, mutta vakaasti.

Merimuumi (Ei varmistettu)

Olen samaa mieltä Klavvyminxin kanssa. Lisäksi argumentoinnin loogiset virheet (esim. Virpin käyttämä slippery slope -argumentti) eivät auta kenenkään asiaa.

"Jos haluaisin – juuri nyt – estää kärsimystä yhteiskunnassa, keskittäisin voimani vammaisten yhdenvertaisten kuntoutus-, tuki- ja avustuspalveluiden ajamiseen ja julkisen terveydenhuollon resurssien lisäämiseen. Ja ennen kaikkea tämän terveitä, vammattomia, symmetrisiä ja kauniita kehoja suosivan kulttuurin kaatamiseen."

Tässä argumentoidaan nyt ihan toista asiaa kuin alun perin aiheena ollutta eutanasiaa. Vammaisten oikeuksien ja mahdollisuuksien parantaminen ei mitenkään auta parantumattomasti sairaita esim. syöpäpotilaita, eikä parantumatonta syöpää sairastavan potilaan oikeus eutanasiaan ole mitään pois vammaisilta.

Siswko (Ei varmistettu)

Tätini kuoli tänä keväänä Turussa koettuaan muutamaa päivää aikaisemmin suuria tuskia. Tuskat loppuivat kipupumpun saamiseen. Järkyttävää asiassa oli se, että pumpun saaminen kesti toista vuorokautta siitä, kun terveydenhoitaja kertoi lähettäneensä pyynnön pumpun tarpeellisuuden arvioinnista! Ja jo sitä ennen tuskaa oli ollut liikaa. Jos kivunlievitys on sairaaloissa tuota tasoa ja omaiset yrittävät järjissään selvitä näistä saattohoitotilanteesta, en yhtään ihmettele eutanasiatoiveita. Mutta eikö se kivunlievitys kuitenkin olisi etusijalla saada asialliselle tasolle? Vaikka silläkin uhalla, että siihen kuolee (Klavvyminxin pohdinta yllä)? Tosin insuliini ei ole kivun lievitystä varten, joten siihen on turha vedota...

Sitä vain ihmettelen tässä keskustelussa, että jatkuvasti sanotaan miten toivottaessa täytyy olla täysissä järjissään. Tämähän on mitä suurinta eriarvoisuutta, mitä ikinä voidaan asian puitteissa lausua. Oletteko ihan vakavissanne sitä mieltä, että mielisairaiden ja kehitysvammaisten täytyy käydä uhallakin läpi ne kivut ja tuskat, joista fiksut ihmiset voidaan vapauttaa yhdellä allekirjoituksella? Minusta koko eutanasialaki toisi mukanaan sellaisen määrän eriarvoisuutta, ettei kateeksi käy niitä, jotka mahdollista lakia ryhtyisivät rustaamaan...

Olen tyytyväinen siitä, ettei minulla tarvitse olla mielipidettä asiasta. Voin vain pohdiskella ja sulatella asiaa... Kuitenkin toivoisin, että sairaaloissa opittaisiin kiirehtimään, kun on kyseessä kipuileva potilas, oli hän sitten tekemässä kuolemaa tai muusta syystä tuskissaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tässä on taas sekaisin omenat ja appelsiinit. Ei täällä kukaan vammaisia ole likvidoimassa. Mikäli kirjoittajan logiikkaa seuraa loppuun asti, päädytään abortin kieltämiseen. En pidä sitä missään mielessä suotavana.

Merimuumi (Ei varmistettu)

Siis Atlas piti sanomani, eikä Virpi. Mitä näitä nyt on :)

365 days of Vienna

Pakko myöntää että Siswko osui oikeaan; esimerkkini insuliinimyrkytyksistä ontui aika pahasti. En halunnut väittää insuliinin olevan kivunlievittäjä, vaan yritin vertauksellani vähän hankalasti viitata siihen kuinka tällaisia "armomurhia" (murhia siksi, että eutanasia ei ole takoen tapahtuessa ollut sallittua, eikä kukaan enää osaa sanoa halusivatko vanhukset itse kuolla vai oliko se hoitajan mielivaltaa) kuitenkin suoritetaan oli se sallittua tai ei. Sen verran vielä kipulääkkeistä, että jos potilas sairaalassa kuolee kipulääkemyrkytykseen hoitaja/lääkäri voi saada syyten kuolemantuottamuksesta, eli ei ihan yksinkertainen juttu tämäkään...

Veni, vidi, vici

Klavvyminx sanoikin jo, mitä minullakin oli mielessä.

Eutanasiaa vastustavien olisi ehkä hyvä päästä käymään saattohoito-osastolla viikon parin ajan. Siellä useamman saattohoitopotilaan elämä on kuoleman odottelua käsittämättömien tuskien kanssa. (aina kipua ei voida poistaa vahvoillakaan kipulääkkeillä)

Vierailija (Ei varmistettu)

Upea dokkari aiheesta:

http://areena.yle.fi/tv/1567933

Jäi pohdituttamaan se vanhempi rouva, jonka eutanasiaa pohdittaessa muuttui pohdinta kommunikoinnin ongelmiksi. Kun kommunikointi loppuu, loppuu mahdollisuus ilmoittaa haluavansa eutanasiaa.

hoitaja (Ei varmistettu)

"Jos eutanasian edellytys on kärsimys, emmekä puhu fyysisestä kivusta, johon voidaan puuttua kivunlievityksellä, jää kysymys avoimeksi: mitä muuta kärsimys tarkoittaa keskustelussa?"

Kuten joku jo mainitsikin, ei fyysistäkään kipua voida aina poistaa turvallisella lääkeannostuksella. Jos kipulääkkeitä annettaisiin niin paljon, että fyysinen tuska helpottuisi, on potilaan henki vaarassa.

"Kehitysvammalain 42 pykälä, joka mahdollistaa pakkohoidon lähes rajattomasti laitoksissa. Kehitysvammaiset voidaan sitoa kiinni, pakkolääkitä ja lukita huoneisiinsa ilman tarkkaa raportointivelvollisuutta."

Tämän ei pitäisi enää olla mahdollista. KAIKISTA varotoimenpiteistä ja lääkityksistä TÄYTYY olla kirjalliset merkinnät ja niihin täytyy olla lääkäriltä lupa. Ja niitä käytetään vain pakkotilanteissa. Tähän asiaan vaikuttaa muutkin asiat kuin pykälä 42.

"DNR-päätökset eli elvytyskiellot, joita on tehty muun muassa vammaisille lapsille, joilla ei ole etenevää sairautta – ilman heidän vanhempiensa suostumusta. Nämä päätökset ovat tarkoittaneet sitä, että vanhemmat eivät ole tienneet, saavatko heidän lapsensa apua esimerkiksi pitkittyneeseen epilepsiakohtaukseen."

DNR-päätöstä ei ihan niin helposti tehdä, varsinkaan jos kyseessä on lapsi.Vammaisuus ei ole peruste DNR-päätökselle. Lähiomaisia täytyy kuunnella, mutta he eivät voi elvytyskieltoa kumota. DNR-päätös on päätös elvyttämättä jättämisestä eikä se vaikuta muuten potilaan hoitoon, joten potilaan täytyy saada apua epilepsiakohtaukseen, muuten puhutaan vähintäänkin hoitovirheestä.

Mira Kosonen (Ei varmistettu)

Eduskunnan oikeusasiamiehen kannanotto 23.3.2009:

..."DNR-päätösten sisältö on epäselvä ja niihin liitetään helposti muita päätöksiä hoidon rajaamisesta (ei iv-nesteytystä, ei iv-antibioottia, ei monitorointia, ei lisähappea, infektioita ei hoideta). Osa työntekijöistä on automaattisesti tulkinnut DNR päätöksen sisältävän rajoituksen suonensisäisten lääkkeiden antamisesta. Sairaalalla ei ole seurantajärjestelmää. Turhien tai tarpeettomiksi käyneiden hoidon rajaamispäätösten purkaminen on omaisten vastuulla. Päätösten purkaminen voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta."...

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=ereoapaa&${BASE}=ereoapaa&${THWIDS}=0.27/1338500967_92633&${TRIPPIFE}=PDF.pdf

Jos DNR päätösten kanssa tilanne on tällä hetkellä tämä, niin miten voimme luottaa sokeasti siihen, ettei eutanasian kanssa käytäntö mene samaan suuntaan?

Raisa Lehtomäki (Ei varmistettu)

Atlas: kiitos! Tämä lähti jakoon nyt heti. Mahtavaa, että joku osaa laittaa ajatukset näin kristallisoituun muotoon, peräti minua huomattavasti paremmin ;)...!
Yhdelle yläpuolen vierailijalle, jonka mielestä vammaisia ei olla likvidoimassa: mistä sinä sen tiedät? Oletko ollut vaikeasti vammaisen lapsen kanssa teholla, jossa henkilökunta sanoo: "Jos lapsesi ei olisi kehitysvammainen, me laittaisimme hänet nyt hengityskoneeseen, että infektiosta toipuminen lähtisi käyntiin, mutta kun hän on kehitysvammainen, emme voi enää auttaa..." Tämä tapahtui vuosi sitten. Lapsi kuoli. Ja tätä tapahtuu tänään, huomenna ja koko ajan. Senioripuolella on passiivinen eutanasia aktiivisessa, päivittäisessä käytössä. On kokemusta siitäkin ihan tarpeeksi. Jos tämän passiivisenkaan eutanasian käyttöä ei kyetä terveydenhoidollisesti - saatikka eettisesti - oikein käyttämään, niin miten kyettäisiin aktiivista eutanasiaa!?
Vierailija hyvä: katso ympärillesi ja laskeudu alas pilvilinnastasi, ole hyvä! Kaikkea hyvää sinulle toivon.

Vierailija Anu Lönnqvist (Ei varmistettu)

http://www.vihreatvaivaiset.fi/index.php/yhdistyksen-saeaennoet/108-euta...

"Hollantia on monesti käytetty myönteisenä esimerkkinä maasta, jossa eutanasia toimii. Siellä eutanasian salliminen on avannut keskustelun siitä, pitäisikö vaikeasti kehitysvammaisia ihmisiä saada armomurhata."

Olisiko Hollannissa käytävä keskustelu riittävän hyvä esimerkki selittämään, miksi Atlas jakaa monen vammaisen tai vammaisen lähiomaisen huolen eutanasian laillistamisesta? Kukaan meistä ei varmaankaan vastusta eutanasiaa sinänsä, silloin kun se tarkoittaa kivuliaan, kuolevan potilaan armomurhaa.

Mutta kuten Mira Kosonen kertoo DNR-päätöksistä, aina hyvä tarkoitus ja käytäntö eivät kohtaa. Kannattaa tutustua Kososen kommentissa olevan linkkiin eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksestä.

Päätöksessä puhutaan vain kehitysvammaisista, mutta myös laitoksissa oleville vanhuksille tehdään DNR-päätöksiä omaisten tietämättä mm. siksi, ettei yöhoitaja joutuisi yksin tekemään vaikeita päätöksiä sairauskohtauksen sattuessa. Tämä on käynyt ilmi vammaisten DNR-päätöksiä koskevan keskustelun yhteydessä. Minusta hoitajan työn helpottaminen ei ole pätevä syy tehdä DNR-päätöstä.

HS:n yleisönosastossa 26.5. vanhustyön lähihoitaja kirjoitti samasta ongelmasta. Hän oli saanut sapiskaa annettuaan kuolemaan määrätylle vanhukselle juotavaa. Viisi lasillista oli mennyt kertaheitolla. Omaiset olivat autuaan tietämättömiä asiasta. Tietenkin voi ajatella, että armomurha olisi lempeämpi tapa kuolla kuin janoon tappaminen. Siinä mielessä eutanasia tietenkin on toki hyvä vaihtoehto.

Atlaksen kirjoituksessa logiikka oli nimenomaan kohdillaan. Eutanasiasta puhuttaessa ei pidä tuudittautua ajattelemaan, ettei se liittyisi millään tavalla jo nyt havaittuihin eettisiin ongelmiin vammaisten ja vanhusten terveydenhoidossa.

Anu Lönnqvist (Ei varmistettu)

http://www.vihreatvaivaiset.fi/index.php/yhdistyksen-saeaennoet/108-euta...
Linkki Amu Korhosen kirjoitukseen tuli epätäydellisenä, tässä se uudestaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

"Hollantia on monesti käytetty myönteisenä esimerkkinä maasta, jossa eutanasia toimii. Siellä eutanasian salliminen on avannut keskustelun siitä, pitäisikö vaikeasti kehitysvammaisia ihmisiä saada armomurhata."

Olisi kiva saada jonkinlaista tietoa siitä, miten on osoitettu, että keskustelu vaikeasti kehitysvammaisten ihmisten "armomurhaamisesta" johtuisi juuri eutanasian sallimisesta. Eikö tällaista keskustelua muuten käytäisi? Eikö sitä käydä lainkaan maissa, joissa eutanasia ei ole sallittua?

apurahatutkija (Ei varmistettu)

Sattuipa "sopivasti" silmään tämä uutinen:

http://www.hs.fi/kotimaa/%C3%84iti+j%C3%A4rkyttyi+tytt%C3%A4rens%C3%A4+k...

Ehdottomasti samaa mieltä siitä, että koko keskustelua "ihmisarvoisesta elämästä" pitäisi käydä rehellisemmin ja vakavammin. Jos yleisesti ottaen toisten hoivattavana ja toisista riippuvaisena oleminen katsotaan "ihmisarvoa alentavaksi", niin siinä ilmapiirissä on minustakin pelottavaa käydä keskustelua eutanasian oikeutuksesta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jokainen ihminen tietää sisimmässään, että tappaminen - aktiivinen tai passiivinen - on väärin. Kolmannen valtakunnan saksalaiset, siis tavallinen kansa, väitti sinnikkäästi olleensa täysin tietämätön keskitysleireistä koko sodan ajan. Tämän on myöhempi historiantutkimus osoittanut vääräksi. Kukaan ei tehnyt mitään asian estämiseksi, ja tuhannet kärsivät valtavista omantunnontuskista loppuelämänsä tulanteen kaameuden paljastuttua.

Vammaisten oikeuksien kohdalla ja eutanasian suhteen voidaan tehdä samoin. Pistetään pää pensaaseen. Todellisuuden näkee ensiavussa, teholla, hoitolaitoksissa jne. päivittäin. Omaa isääni yritettiin väkisin passiivisella eutanasialla tappaa, kun hän joutui laitoshoitoon. Häntä ei syötetty, vaikka hän ei pystynyt itse syömään. Me omaiset kävimme syöttämässä häntä kahdeksan vuoden ajan 4 krt päivässä. Isä ei halunnut kuolla, vaikka hän kärsi hoidon laiminlyönnistä, jonka tarkoitus tuntui olevan murentaa hänen taistelutahtonsa ja elinvoimansa. Lopulta hän sai kuolla luonnollisesti keuhkokuumeeseen.

Vastustan eutanasiaa kaikissa tilanteissa. Jos kivut ovat sietämättömät, antakaa lääkettä. Suomessa kipulääkkeet ovat tehottomia ja niitä pihdataan. Muualla maailmassa ei ole samaa ongelmaa. Kipuja lääkitään kannabiksella, morfiinilla jne. Hoitakaa kipulääkitys kuntoon, ei tarvita eutanasiaa.

Kommentoi

Ladataan...