Lisää vauvoja, kyllä kiitos!

Ladataan...
Punakynä

Huollettavat muistuttavat meitä siitä, että saatamme tarvita itsekin apua.



Minkään ihmisryhmän julkinen dissaaminen ei ole niin sallittua kuin lapsien. Vauvojen imettäminen häiritsee ravintoloissa, taaperot tuhoavat kaiken minkä näkevät, koululaiset ja teinit ovat lippispäisiä pikku gangstereita, jotka maleksivat kaupungilla eivätkä kunnioita mitään. Ja sitä rataa.



On vaikea kuvitella, että naisista, homoista tai vanhuksista puhuttaisiin sävyyn, jolla  urheilutoimittaja Laura Tolonen kommentoi lapsia Kouvolan Sanomien kolumnissaan (22.7.). Hän ei halua lapsia pilaamaan sisustustaan ja kroppaansa.



Tolosen tekstissä kiinnostaavaa ei ole henkilökohtaisen valinnan perustelu. Ilmeisesti äitiys todella on niin ahdistava normi, että sitä vastaan pitää kamppailla määrittelemällä kokonainen ihmisjoukko sellaisiksi, joista ei vain pidä. Ihmisiä kun ne lapset kuitenkin ovat.



Se, että ei halua synnyttää lapsia tai tulla äidiksi ei ole millään tavalla ongelmallista. Jokaisen tulisi kunnioittaa tätä valintaa (ja lakata kyselemästä onko niitä lapsia pian tulossa kun nainen on ylittänyt kolmekymmenen vuoden iän).



Kulttuuri, jossa ihmisten välinen hoiva ja huolenpito on toissijaista yksin pärjäämiselle alkaakin jo sitten olla ikävämpi juttu. Pohjimmiltaan Tolosen teksti on irtiottoa toisten huolehtimisesta. Nämä toiset eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita lapsia.



Meidän kulttuurissamme kehoja, jotka tarvitsevat hoivaa, nostamista, huolehtimista, pesemistä ja ruokkimista pidetään häpeällisiä. Trimmit kropat, jotka kykenevät kannattelemaan itsensä niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä ja liikkumaan paikasta toiseen itsenäisinä toimijoina ovat ideaali, jota kohti ihmisten tulee pyrkiä.



Tätä kulttuuria ei ole tuotettu vahingossa, vaan sen taustalla on koko viime vuosisadan eugenistinen perinne. Eugenististen oppien takia arvotamme itsenäisiä, vammattomia ja terveitä ruumiita ylitse muiden.



Se määrittelee minkälaista elämää pidämme elämisen arvoisena. Tällä on vaikutuksensa esimerkiksi siihen abortoidaanko sikiö jos sillä epäillään vammaa tai arvotetaanko ihmiselämän kauheimmaksi tilaksi halvaantumista, jossa jää täysin toisten hoidettavaksi.



Ja takaisin lapsiin. Lapset eivät ole ainoita ihmisiä, jotka tarvitsevat muita. Yhteiskunnassa, jossa vammaiset ja vanhukset yhä usein suljetaan laitoksiin, lapsen hoivaaminen voi olla ainoa kontakti minkä ihminen saa huolenpitoon ja avuttomuuteen.



Protestointi hoivaamista vastaan ei siksi välttämättä ole protestia vanhemmuutta vastaan. Se on protestointia elämän hallitsemattomuutta ja ihmisten keskinäistä riippuvaisuutta vastaan.



Ja totta se on. Lapset kitisevät, sotkevat, ovat vaativia ja tarvitsevat välillä ympärivuorokautista hoivaa. Ne raivoavat hallitsemattomasti ja ovat vastaamatta kommunikaatioyrityksiimme millään meistä järkevällä tavalla. Ne vaativat huomiota ja hellyyttä juuri silloin kuin meillä on joku meistä tärkeämpi asia kesken.



Ja siinä ne ovat, yllätys yllätys, aivan kuin me itse.



Jokainen meistä on ollut lapsi. Lapsuuden kokemukset, jossa hellyyden ja huolenpidon tarpeisiimme on vastattu tai jätetty vastaamatta säilyvät meissä läpi elämän ja vaikuttavat kaikkiin ihmissuhteisiimme. Vaativan avuttoman olennon kohtaaminen saattaa ehkä pelottaa sitä puolta meissä, joka on tottunut ajattelemaan itseään kaikkeen pystyvänä itsenäisenä toimijana.  



Sillä tässä on homman pihvi. Itsenäisyys on illuusio. Jokainen meistä tarvitsee toisia, siitä ei päästä mihinkään. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Terve, hallittavissa oleva ja toimintakykyinen keho on vain hetkellinen vaihe. Me sairastumme, vammaudumme, väsymme ja vanhenemme. Välillä olemme voimakkaampia ja välillä heikompia. Näissä tilanteissa me tarvitsemme toisiamme.


Sillon kun näin tapahtuu minulle. Ei, vaan aina kun näin käy minulle, haluan olla sellaisen kulttuurin ympäröimänä, jossa tarvitsevuus ja riippuvuus ovat osa ihmisyyttä.

Kuvasarjassa tämän blogin kirjoittaja on huolenpitoa tarvitseva virnuilija, aivan kuten edelleenkin.

Share

Kommentit

Miama (Ei varmistettu)

Upeaa, että pidät esillä tätä puolta ihmisen elämässä. Myös sitä, mikä tarvitsevuudessa ja toinen toisemme kantamisessa on kaunista ja arvokasta. Kiitos tästä.

Mumma (Ei varmistettu)

Upeata tekstiä. Kiitos paljon. Hyvää jatkoa kirjoittamisellesi!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hienoa! Ajatuksia herättävää!

Mumma (Ei varmistettu)

En kyllä nyt viitsi lukea Tolosen kirjoitusta, mutta tässä jutussa piilee suuri viisaus. Samalla, kun "riippuvuuksista" on tullut kansojen tauti, luullaan ehkä, että riippumattomuus on ihanne ja tavoite. Näin ei kuitenkaan ole. Niinkuin yllä viisaasti muistutetaan, olemme riippuvaisia toisistamme, tavalla tai toisella koko elämän ajan. Halusimmepa sitä tai emme. Riippuvuus voi olla kielteistä tai myönteistä. Osa kielteistä riippuvuutta on se että ihminen kieltää riippuvuutensa ja elää harhassa, joka estää häntä hakemasta tukea tai apua tai ystävyyttä tai läheisyyttä silloinkin kun sitä kovasti tarvitsisi. Osa tästä asenteesta tai käyttäytymisestä voi ilmetä myös haluttomuutena olla toisen ihmisen myönteisen riippuvuuden kohteena. Myönteinen riippuvuus on edellytys sille että kehittyy ja kypsyy ihmisenä. Tämä nyt ei siis tarkoita sitä että kaikkien pitäisi haluta saada lapsia, esimerkiksi, vaan sitä että kieltää riippuvuuden tarpeensa ja kammoaa muiden riippuvuutta, mikä typistää kyseistä ihmistä itseään. Ihmisten keskinäinen riippuvuus on myönteisessä muodossaan maailman luonnollisin asia.

Las Zapatillas Rojas

MIelenekiintoisia pointteja, mutta en voi olla pohtimatta, että mikä sitten olisi sellainen "oikea" tai tarpeeksi hyvä syy olla hankkimatta lapsia? Eikö ihmisillä voi olla erilaisia arvoja? Joku vaan arvostaa trimmattua kroppaansa eri tavalla kuin toinen, mutta ei se välttämättä tarkoita, että se ihminen haluaisi kieltää kaiken riippuvuuden. Eiköhän jokainen meistä tiedä tarvitsevansa toisia.

Zophia (Ei varmistettu)

Minun mielestäni tulkitset Tolosen kirjoitusta kuin piru raamattua. Antaahan hän muitakin syitä lapsettomuudelleen kuin timmin kropan, ja mainitsee välittävänsä ja huolehtivansa tytärpuolestaan.

Mikähän tämän kirjoituksen pointti on? Itse en ole koskaan halunnut lapsia, mutta en todellakaan kuvittele olevani muista riippumaton ja apua koskaan tarvitsematon yli-ihminen, joka haluaa ympäröidä itsensä vain terveillä ja pystyvillä ihmiskehoilla, kuten tunnut tässä kirjoituksessa vihjaavan. Täytyykö tehdä lapsi todistaakseen inhimillisyytensä? Onko elämänpiiri tosiaan niin kapea ja kiireinen, että huolehtia ehtii vain omista biologisista lapsistaan? Ovatko omat biologiset lapset tosiaan niitä ainoita, jotka koskaan tulevat huolehtimaan ja välittämään sinusta? Onneksi oma elämäni ja maailmankuvani ei ole osoittautunut näin ahtaaksi ja kylmäksi.

Minä ajattelen riippuvaisuuden käsitettä myös niin, että me ihmiskuntana olemme riippuvaisia hyvinvoivasta maapallosta. Tällä hetkellä väkeä ja kulutusta on maapallolla liikaa ja tulevaisuuden lapsille tämä on paljon kurjempi paikka elää kuin nykyisin väestömäärän yhä lisääntyessä. En haluaisi tieten tahtoen tehdä lapsia kärsimään luonnonvaroiltaan köyhtyvälle ja saastuvalle maapallolle, ja tämä on yksi (ei tokikaan ainoa tai tärkein) syy vapaaehtoiseen lapsettomuuteeni. Huolehtimisen puutetta tämäkinkö?

-Marika (Ei varmistettu)

Tottakai me voimme olla pitämättä jostain tietystä ihmisryhmästä, mutta kaikkia täytyy kunnioittaa. Ethän sinäkään ilmeisesti pidä siitä ryhmästä joka vihaa lapsia?

Minä en pidä huonosti käyttäytyvistä lapsista ja vielä vähemmän pidän heidän vanhemmistaan. Huonosti käyttäytyvä lapsi ei ole se, joka saa itkuraivarin kun päiväunet on jäänyt väliin, vaan se lapsi joka sylkee muiden päälle, kiljuu kun ei saa tahtoaan läpi, paiskoo tavaroita ja yrittää vahingoittaa kaikkea ympärillä olevaa vain, koska se on kivaa. Ja mitä näiden vanhemmat tekee? Ei sitten yhtään mitään. Eivät kiellä tai anna mitään rangaistuksia.

Loppupeleissä se on kuitenkin vanhempien vika, jos lapsi on kasvatettu päin honkia.

Lapsettomat eugeniikan asialla (Ei varmistettu)

Eihän Tolonen ole irtisanoutumassa toisista välittämisestä. Hänellähän on puoliso ja tytärpuoli, josta hän huolehtii ja välittää. Hän sanoo kokevansa surua kun tytär on lähdössä pois. Ja toki myös helpotusta, mutta uskon että aika moni vanhempi pystyy tuohon samaistumaan. Hän ei vain halua itse pieniä lapsia.

Tässä vastineessa aika käsittämättömästi yhdistetään lapsettomuus "irtiottona" toisista ihmisistä huolehtiseen. Ikäänkuin lapsettomuuden valinnut ihminen olisi täysin kykenemätön olemaan ihminen ihmiselle. Kuulostaa kovin tutulta, ei olisi ensimmäinen kerta kun lapsettomuuteen liitetään itsekkyys. Vaikka yhdessä kappaleessa lukeekin, että lapsettomuus valintana on ok, niin vastineen sisältö puhuu täysin toista kieltä.

Kun kuvailemalla huolehtimisesta irtiosanoutuneita on onnistuneesti luotu viholliskuva (eugeniikka, oikeasti?) lapsettomasta ihmishirviöstä, kirjoittaja voi ylevästi puhua toisista välittämisen tärkeydestä ja oman haavoittuvaisuuden kohtaamisesta. Ja vaikuttaa samalla hyväntahtoiselta. Vastine on hienosti kirjoitettu, mutta sen viesti on lapsettomuuden valinneita kohtaan hyvin piiloaggressiivinen. Harvoin näkee yhtä kauniisti välittämisen ja heikoista lähimmäisistä huolehtimisen lämminhenkiseen ja tunteisiin vetoavaan retoriikkaan puettua moraalista ylemmyyttä ja tuomitsevuutta.

Tällä vastineella ei tunnu olevan alkuperäisen kolumnin kanssa mitään tekemistä. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole mikään suuren luokan hyökkäys ihmisyyttä, välittämistä, rakkautta, huolenpitoa ja haavoittuvaisuutta vastaan. Se on yksinkertaisesti valinta, joka on jokaisen ikioma. Ja siihen ei pitäisi olla kenelläkään mitään nokan koputtamista.

Sitten feminismistä. On outoa, että feministisen lehden päätoimittaja haluaa jatkaa jo aikansa elänyttä ja hedelmätöntä "lapsettomat vs vanhemmat" -kinastelua. Olisiko aika siirtyä konfliktien lietsomisesta solidaarisuuteen? Tolonen kirjoituksessaan nimenomaan kunnioitti vanhempien tekemään valintaa ja työtä, onko mahdotonta kunnioittaa Tolosen valintaa?

Järkevää ajattelua lisääntymisvalinnoista ja tekemällä tehdyistä konflikteista ja niiden haitoista:
http://opinionator.blogs.nytimes.com/2012/05/27/the-mommy-wars-redux-a-f...

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo ei mua ainakaan kiiinnosta pätkän vertaa, hankkiiko muut ihmiset lapsia vai ei. Tuntuu, että nimenomaan lapsettomat naiset on niin puolustuskannalla, että näitä samoja ohjelmanjulistuskolumneja ja blogimerkintöjä ilmaantuu nettiin joka toinen päivä. En tunne kuvitteellisen vauvalehtimaailman ulkopuolella ainuttakaan äitiä, joka koskaan olisi kritisoinut muiden lapsettomuutta tai edes kiinnostunut siitä, haluavatko muut naiset jälkikasvua vai eivät. Sen sijaan lapsettomat naiset ovat jatkuvasti julistamassa, kuinka eivät pidä lapsista, kuinka äidit on pohjimmiltaan aivottomia ja yhteiskunnan ja miesten paineiden alla sortuneita tyhjäpäitä, jotka eivät ymmärrä elämän aistillisesta puolesta mitään (ks. kroppa tai tahraton sohva; yleensä tässä kohtaa mainitaan myös tietysti se kuuluisa lapsiperheiden seksittömyys, koska länsimaissa seksiä tai ainakin oikeanlaista seksiä harrastavat vain lapsettomat, treenatut naiset, joilla on kaunis asunto.)

Lisäksi voi olla ihan ok katkaista tai ainakin viilentää välit vanhoihin ystäviin, jos nämä valitsevat liian rasittavan ja nolon elämäntavan, kuten vaikkapa rivarielämän ja kolme lasta Espoossa tai jotain. Miettikääpä, jos asia olisi OIKEASTI, ei vain leikisti jossain keskustelupalstojen huuruissa, toisinpäin ja ihmiset, joilla on lapsia, alkaisivat oikeasti julkaista samanlaisia kolumneja?

Sen sijaan tietty itsekkyys, kyynisyyden ihannointi ja sen pitäminen jopa jonkinlaisena älykkyyden mittapuuna on mun mielestä ikäviä ilmiöitä, jotka kertoo vaan koventuneista arvoista ja kylmyydestä eikä mistään kehityksestä tai emansipaatiosta.

Hyvin kirjoitettu, Atlas!

Mahdoton Nainen

En minäkään tunne internetin ihmemaailman ulkopuolella ketään lapsetonta ihmistä joka avoimesti kritisoisi lapsellisten elämänvalintoja. Äitejä kylläkin jotka "eivät tienneet elämästä mitään" ennen kuin saivat lapsia. Ja niitä jotka ovat kovasti sitä mieltä, että "kyllä se sinunkin mielesi vielä muuttuu kun ikää tulee lisää/se oikea löytyy/tms". Tunnen myös paljon äitejä joille on yks hailee mitä muut lisääntymiselimillään tekevät ja heille on täysin okei että kaikki eivät tee samoja elämänvalintoja kuin he.

Ne välit voivat viilentyä/etääntyä muistakin syistä kuin siksi että että kaveri "valitsi nolon elämäntavan". Yleisimpiä syitä keksin tähän hätään maantieteellisen etäisyyden (lisääntyneillä kavereilla on ollut tapana muuttaa takaisin kotikonnuille jotta voivat kasvattaa lapsia lähellä omaa perhettään), sen ettei aikaa enää yksinkertaisesti riitä kaikkeen kun on perhe hoidettavana tai sitten sen valitettavan tosiasian että yhteistä puhuttavaa ei välttämättä enää niin paljon löydy, elämänarvot kun monilla (ei kaikilla) tuppaavat muuttumaan lapsien saamisen myötä.

Ja mitä tulee keskustelupalstojen (tai enhän tiedä rinnastatko Lilyn Punakynä-palstan sellaiseksi) ulkopuolella julkaistuihin kolumneihin niin kyllähän Atlas sai kauniisti mahtumaan omaan kolumniinsa lapsettomuuden valinnan ja eugeniikan. Geez.

Vierailija (Ei varmistettu)

Näin varmasti onkin, eikä tarkoitukseni ollut ihan noin pahasti kärjistää. Uskoisin, että tämäkin riippuu siitä, millaisia lapsettomia tai millaisia lapsiperheitä kukin on tavannut. Niistä helposti tulee muodostettua yleispäteviä esimerkkejä kolumneihin tai keskustelupalstoille. Minun ystäväpiirissäni on kritisoitu enemmän mieheen ja lapsiin "tyytymistä" kuin omaehtoista elämänmuotoa. Sen sijaan kukaan tuntemani äiti ei, kuten mainitsinkin, ole koskaan kritisoinut tai edes huomautellut muiden lapsettomuudesta. Siksi minun kommenttini oli tuollainen. Päinvastaisesta syystä lapsettomat bloggarit ja kolumnistit kritisoivat äitejä.

Se piti vielä sanoa, että arvot muuttuvat aivan varmasti iän ja eräänlaisen paikalleen asettumisen myötä useimmilla ihmisillä oli lapsia tai ei, mutta se, hyväksyykö ystävänsä arvot vai itse ystävänsä on eri asia.
Lisäksi uskon, että useimmiten ihmiset viittaavat vain nimenomaan itseensä, kun sanovat, etteivät ennen ymmärtäneet elämästä mitään. Haluan toivoa, ettei sillä tarkoiteta, etteivätkö lapsettomat voisi ymmärtää elämästä yhä enemmän jokaisen kuluvan vuoden myötä siinä missä muutkin. Tämä liittyy mielestäni eräänlaiseen kypsymiseen, ei lisääntymiseen. Minä ainakin tarkoittaisin noin sanoessani sitä, että olen huomannut olleeni aika epäkypsä tässä parikymppisenä liehuessani ja kohdellut ihmisiä joskus huonosti tai laittanut itseni aina kaiken muun edelle ja potenut tästä kaikesta huonoa oloa. Kaipaan jotain itseni ulkopuolista tärkeää. Jos saisin nyt lapsia, niin kuin pian toivon saavani, uskoisin jonkin varmasti muuttuvan suhteessa edelliseen. Siis minussa. Ei maailmassa, ei muissa ihmisissä. MINÄ tuntisin itseni kypsemmäksi ja vastuuntuntoisemmaksi (olisi pakkokin tuntea). En voisi elää enää vain itselleni niin kuin tähän asti olen elänyt ja niin kuin osa minusta haluaisi varmasti elää vielä pitkään. Silti suurempi osa haluaa lapsen. Toisissa ihmisissä suurempi osa haluaa elää itselleen eikä siinä ole mitään väärää, koska se ei tunnu ko. ihmisestä väärältä. Minä en voisi hyvin. Siksi haluan lapsia. Toiset haluaa toiset ei, kummankaan valinta ei ole toisen valinnan tuomio.

Mahdoton Nainen

Nyt kun tarkasti mietin niin mieleen tulee sittenkin eräs entinen työkaveri joka ei ikinä halua lapsia eikä arvosta naisia jotka lapsia haluavat kovin korkealle. Hänen suustaan olen kuullut muun muassa lauseen "en koskaan ottaisi töihin naista jolla on lapsia / joka haluaa lapsia", siis mitä helvataa oikeesti. Mutta kyseessä on varsin kylmän oloinen tyyppi muutenkin. Yllättävää kyllä meistä ei koskaan tullut ystäviä.

Olyvia (Ei varmistettu)

"Toisissa ihmisissä suurempi osa haluaa elää itselleen eikä siinä ole mitään väärää, koska se ei tunnu ko. ihmisestä väärältä. Minä en voisi hyvin. Siksi haluan lapsia. Toiset haluaa toiset ei, kummankaan valinta ei ole toisen valinnan tuomio."

Eihän tuo nyt tarkoita sitä, että jos ei ole lapsia, haluaa elää itselleen. Maailmassa on jokunen ihminen ilman omia lapsiakin. Mieluummin minä näkisin asian niin, että itsekäs ihminen antaa biologisen suvunjatkamistarpeen ajaa yleisen humaaniuden edelle: Toisin sanoen hän tulevina vuosina käyttää suunnattoman määrän aikaa omian jälkeläistensä hyvinvoinnin kohentamiseen sen sijaan että saisi paljon enemmän ja laajemmin hyvää aikaa keskittymällä vaikkapa kehnoissa oloissa elävien ihmisten auttamiseen.

Omat lapset voivat olla väline omalle kasvulle. Ihanan pyyteetööntä ja altruistista. No ei kyllä.

No huh huh, aika pieni osa niistä lapsettomistakaan käyttää sitä määrää aikaa ja energiaa maailman pelastamiseen, mitä omaan lapseen käytetään (siis toki näitäkin on, mutta eivät varmasti ole enemmistö). Mä myönnän, että hankin ekan lapsen itsekkäästi, koska se tuntui oikealta. Mutta koska tosta ekasta näyttää tulevan niin hyvä ja oikeudenmukainen tyyppi, niin aion pyrkiä lisääntymään enemmänkin ajatuksella, että vaikka sinä et lisäänny, niin hän kyllä lisääntyy (tähän sitten kuva siitä tyypistä, joka myös äänestää). Ainakin omalla kohdalla arvot ovat muuttuneet kestävämmiksi lapsen myötä, kun maailman lasten hätä on tullut eri tavalla iholle ja kaikki kertakäyttökulttuurin ja tuhlauksen mielettömyys on avautunut itselleni, kun joudun tekemään arkivalintoja useamman ihmisen edestä. 

Enkä muuten keksi mitään niin haastavaa uraa tai maailmanpelastustehtävää, etteikö sitä olisi ainakin periaatteessa mahdollista saada, vaikka hankkisikin lapsia. Ne ovat lähinnä niitä patriarkaalisia rakenteita, jotka lokeroivat naisia joko/tai-laatikoihin.

cami (Ei varmistettu)

Hienosti kirjoitettu!

Hemuli
Oisko tulta?

Niillä valtuuksilla, jotka Suomen ev.lut. kirkko on minulle suonut (eli aika vähän hikisenä toimittajana), sanon, että tämä kirjoitus maailmasta, jossa on onnellista olla tarvitseva ja toisista riippuvainen, on kristillisin, mitä yksikään kirkkoa edustava tai muu kristinuskoon yhdistettävä henkilö on tänä kesänä saanut suustaan ulos. :)

Kiitos.

Mammara

Tosi hyvä kirjoitus!

Mäkin kirjoittelin joskus samansuuntaisista jutuista. Kiva nähdä, että muutkin pohtivat näitä! (-Sinä tosin vähän minua syvemmin, hyvä!)

Olyvia (Ei varmistettu)

Olen täsmälleen samaa mieltä kolumnistin kanssa: tarvitsemme toisiamme ja tämän tarvitsevuuden ansiosta olemme ihmisiä. Muiden autaminen ja avun vastaanottaminen ovat lahjoja molemmat.

Luin kolumnin ja päätin vasta sitten mennä lukemaan alkuperäisen tarinan. Millainenkohan hirviö mahtaa olla se kolumnisti, joka kirvoitti näin kauniin ihmisyyden puolustuspuheen, käydäänpäs vilkaisemassa...

Mekein voi sanoa, että järkytyin. En siksi, että Laura Tolosen asenteessa olisi jotain pahasti vialla, vaan siksi, että Atlas Saarikoski pillastui nyt ihan väärälle ihmiselle. Laura kirjoittaa, ettei pidä pienistä lapsista. Tämä on useimmiten syy lapsettomuuteen vapaaehtoisesti lapsettomilla naisilla. Mikä tässä on muka niin kauheaa ja paheksuttavaa?

Vaikka Laura Tolonen vakuuttaa, etteivät pienet lapset herätä mitään ihastuneita reaktioita, hän on kuitenkin äitipuoli murrosikäiselle tytölle. Joten ei hän edes ole lapseton, vaan jopa ihmiseksi luokiteltava. Eikä häntä ole kukaan pakottanut äitipuoleksi, joten äitiyskin on vapaaehtoista, mutta kun se asenne pieniin lapsiin, voi itku, miten hän nyt tuolla tavalla...

Ymmärrän Lauraa ja kaikkia pikkulapsista pitämättömiä naisia täysin, enkä voi käsittää, että niinkin älyissään oleva ihminen kuin A.S. ei muka tätä käsitä, vaan vääntää tästä jotain itsekkyyskauhistustarinaa.

Sitä paitsi vieraiden hilittömiä pikkulapsia on hankala kestää osin kulttuurisista syistä. Meillä kun ei ole lupa kasvattaa heitä, ainoastaan koittaa kestää. Emme saa kommentoida, puhuttaa, opettaa, meidän on vain osattava olla iloisia leikkiautomaatteja. Omien lasten kanssa tällaista rasitetta ei ole, ja siksi heitä on myös helpompi käsitellä ja heidän toilailuilleen voi myös nauraa. Joten älkää nyt viitsikö olla niin kauhuissanne aina kun näette lapsiinkyllästyneen näköisen naaman jossain, se on ihan inhimillistä.

PiaI (Ei varmistettu)

Itse asiassa mietin mitä ajattelisin jos puolisoni julkisesti nihkeilisi sitä että siskoni lapset kyläilevät meillä, ja ilmaisisi ilonsa siitä että 16-vuotias (!) tytärpuolikin häipyy onneksi kohta kotoamme sotkemasta. Todennäköisesti ajattelisin että "senkin itsekeskeinen paska". Ja siskokin saattais vähin elein lopettaa kyläilemisen. Mutta journalismiahan tää vaan on.

w4etaw4y (Ei varmistettu)

"Jokainen meistä on ollut lapsi."

Niin. So?

aannik (Ei varmistettu)

Hauska ajatusleikki: korvaa sana "lapsi" sanalla "murrosikäinen". --> "En pidä murrosikäisistä". GASP! Ihmishirviö! Vai eikö?

...ja samaa leikkiä hieman pidemmälle: "En pidä murrosikäisistä, joten en aio yläasteenopettajaksi. Kunnioitan kyllä kovasti ihmisiä, jotka tuota vaativaa työtä tekevät." Ymmärrätte ehkä, mitä rautalankaa tässä väännän. Kyllä todellakin kaikennäköisistä ihmisryhmistä saa olla pitämättä, se ei tarkoita, että haluaisi jotenkin a) alistaa tätä ihmisryhmää b) olisi natsi c) haluaisi viedä ryhmältä sen ihmisoikeudet, jne. Se, ettei pidä murrosikäisistä (ja nyt käsi ylös, kuinka moni aika helposti tämän allekirjoittaisi), ei MYÖSKÄÄN TARKOITA, että olisi tunneköyhä raunio, joka ei ymmärrän välittämisen ja hoivan merkitystä yhteiskunnassa.

(Nojoo, sitten tietenkin ihmisryhmistä puhuttaessa voidaan puhua kaikensorttisesta vihapuheesta, joka onkin - tärkeä - asia erikseen, ja ei todellakaan kuulu nyt tähän keskusteluun, ei ruveta sitä korttia heiluttelemaan.)

Mutta ohhoh, että tänä päivänä ja aikana tulee kovan luokan feministiltä tällaista kontekstisokeaa äitisyyllistystä. En olisi uskonut. Paljon minua elegantimmin Atlas Saarikosken tekstin ongelmia summaa tämä vastine:
http://matkustavavalo.tumblr.com/post/58083002976/syntynyt-synnyttamaan

Sussunen (Ei varmistettu) http://kaukanaespoosta.blogspot.fi/2013/08/synnytyspakko.html

Aloin kirjoittaa tänne kommenttia, mutta siitä tuli niin pitkä että laitoin sen omaan blogiini. On se kyllä kumma, että vanhemmuutta on Suomessa vain pienten lasten biologinen äitiys.

http://kaukanaespoosta.blogspot.fi/2013/08/synnytyspakko.html

Occam (Ei varmistettu)

Aika banaali kokoelma hormonihöyryisiä, epäoleellisia ja Tolosta kohtaan naismaisen pahansuopia piikkejä. Tällaiset stereotyyppiset purkaukset eivät aja kenenkään asiaa.

Et kai tosissasi kutsu itseäsi feministiksi? Please.

Maria (Ei varmistettu)

En nyt kyllä aio tämänkään jälkeen hankkia lapsia. Miestäni kyllä hoivaan tarvittaessa ja otan hoivaa vastaan. Enkä tiedä mitä sillä on tekemistä sen kanssa että äidiksi en aio ryhtyä.

ps: (Ei varmistettu)

Tämä kirjoitus on monin yllä esitetyin tavoin ongelmallinen, mutta tässäpä vielä yksi huomioitava yksityiskohta (toki kirjoituksessa on hieman hassusti lähtöoletuksena, että kaikki haluavat lapsia)... Lapsettumuus ei ole monille valinta ja siihen voi liittyä vaikeita tunteita! Voi olla myös vaikea kuunnella odottavien äitien hehkutusta tai lasten kuravaatteita koskevia keskusteluja työpaikalla. Tämän kirjoituksen kaltainen vastakkainasettelu saa naiset kääntymään toisiaan vastaan.

http://olotila.yle.fi/perhe/neuvoja-lapsettomien-laheisille

jaa (Ei varmistettu)

Laura Tolonen sanoi arvostavansa vanhempia ja niitä, jotka ovat valinneet toisin. On todellakin ikävää ettemme välitä toisistamme.

Kommentoi

Ladataan...