Metsäjuntti oppii nykytaiteen salat

Punakynä

Taistelevat koivut (2013)

En ole koskaan ymmärtänyt sanaa tekotaiteellinen. Sillä ilmeisesti tarkoitetaan sitä, että jos taiteilija yrittää liian sinnikkäästi tehdä taideteoksia, hän saa aikaiseksi vain täysin turhaa taidetta.

Sana paljastaa, kuinka paljon Suomessa vihataan nykytaiteilijoita ja heidän ammattitaitoaan.

Vähän sama kuin arvostelisi kunnianhimoista ravintola-annosta tekokulinaristiseksi tai terveyskeskuskokemusta tekolääketieteelliseksi.

Ongelmalla on juuret metsässä. Mikään kulttuurin tuote ei voi Suomessa koskaan voittaa luonnon voimaa, eikä suomalainen voi kokea järvimaisemaa upeampaa visuaalista elämystä. Luonto ei ole koskaan tekotaiteellinen.

Suomalaisten lempitaide kopioi metsäkokemusta tai kuvaa metsäläisiä. Kultakauden maalareiden teokset ovat kansan mielestä arvokkaita, koska realistisissa maalauksissa ovat pääosassa koivumetsät, Kalevalan hahmot tai kahvimummot.

Metsämaamme todellakin kaipaisi pientä nykytaidekoulua. Tässä neljä vinkkiä aloittelevalle nykytaiteen kohtaajalle.

 

1. Hämmennys on arvokasta

Kun astuu teoksen eteen eikä ymmärrä sitä, on kaksi vaihtoehtoa. Joko teos on paska tai sitten sen logiikka on katsojalle ihanan uusi.

Kaikkea taidetta ei tarvitse ymmärtää, vaan kannattaa yrittää nauttia hämmennyksen tunteesta.

 

2. Taide on yleensä roskaa

Kansanmiehet ovat ihan oikeassa: pissakakkateokset ja roskakasainstallaatiot ovat surkeaa taidetta. Yli 90 prosenttia museoissa ja gallerioissa esillä olevista teoksista on haukotuttavia. Pitää ymmärtää, että taiteessa ei tarvitsekaan sietää keskinkertaisuutta.

Kirkkain murto-osa teoksista voi puhutella niin, että niissä vain tuntee kaiken olevan kohdillaan.

 

3. Taide on työlästä

Usein nykytaidetta arvostellaan, että kuka vaan voisi raahata vessanpöntön gallerian nurkkaan. Luullaan, että apurahoilla vain laiskotellaan. Oikeasti monien arvostettujen nykytaiteilijoiden piirteitä ovat järkkymättömyys, sinnikkyys ja työhulluus. Lähes kaikkien huipputeosten arvo piilee valtavassa vaivannäössä.

Taiteilijat työskentelevät usein maanisesti kuukausia, jotta voivat antaa katsojan koettavaksi yhden kuvan tai installaation. Esimerkiksi Jiri Geller työstää kaikki valveillaolotuntinsa veistoksiaan, jotta saisi näyttämään ne täydellisen vaivattomilta.

Kohtelias katsoja voisi edes tokaista, että kiitti vaivasta.

 

4. Suomalainen taide heijastaa suomalaisuutta

Perussuomalaisten mielestä verorahoilla pitäisi tukea vain suomalaiseen identiteettiin liittyvää taidetta. He eivät tajua koko ajan saavansa juuri sitä, mistä mankuvat.

Kaikkien Suomessa aikaa viettäneiden taiteilijoiden teokset heijastelevat jollain tavalla suomalaisuutta. Mitä enemmän Suomessa tehdään taidetta, sitä enemmän suomalaisten näkökulmia leviää maailmalle.

Kotimaan luontoa rakastavan suomalaisen huulen pitäisi vähän väristä, kun hän ensi kesänä katselee Venetsian biennaalissa Antti Laitisen installaatiota.

Italiaan nousee esille suomalaisia koivuja, aitoja tekotaiteellisia puita.

 

Lue Tero Kartastenpään edelliset Punakynät:

Pilko miesruumis herkkupaloihin

Uusi herkku, mikrossa lämmitetty veri

Älykkyys alkaa Salkkareista

Lehmät päättävät aikataulusi

Hei sinä siellä, rasittava kielisotkija

 

Share

Kommentit

Mahdoton Nainen

Kiitos tästä <3

Ja kyllä, taidekin voi olla roskaa. Mutta tarvitaan paljon roskan tekemistä että sieltä voisi joskus syntyä niitä helmiäkin.

Nella
Nellancholia

Olipas virkistävää. Tänks.

Olen miettinyt tuota tekotaidelöpinää itsekseni jo pitkään. Siinä ei ole mitään järkeä. Se perustuu juuri sellaiseen romanttiseen ajatukseen, että sekä taiteilijan idean että idean totetutuksen on muotoduttava vain syvältä taiteilijan sisimmästä ryöpynneen intuitiivisen tajunnanvirran tuloksena ja taianomaisen nerouden kanavoimana - ikään kuin sattumalta ja vahingossa, koska kontrolloimaton, alitajuinen tunteenpalo siihen pakotti.

Olen kyllästynyt sellaiseen oletukseen, että todellisen taiteellisen luovuuden täytyy olla kuin mystinen jumalan lahja, jolla vain yhtä miljoonasta on siunattu. Ja että tämä abstrakti elementti asuisi todellisessa taiteilijassa sellaisenaan syntymästä asti, alusta pitäen täydellisenä ja siksi staattisena voimana, jota ei voi eikä saa kehittää tai puskea eteenpäin. En ole koskaan ymmärtänyt miksi taiteilijan ei muka pitäisi työllä ja vaivalla kehittää omaa praktiikkaansa tavoitellakseen erinomaisuutta sillä välin kun kaikilla muilla maailman ammattiryhmillä on siihen lupa.

Jos taidetta ei saa tehdä tarkoituksenmukaisesti/tiedostavasti/päättäväisesti, 'taiteilija' on ammattinimikkeenä aivan järjetön.

Tulipas pitkä. Anteeksipyyntö, kiitos ja kuittaus.

Suomi luo omaa taidetta jatkuvasti (Ei varmistettu)

Viimeaikojen ylivoimaisesti paras taidesuoritus on ollut kahden toimittaja naisten paskanpunnerrus performanssi bussissa. Paska homma vaan kun ei itse päässyt näkemään sitä. Se oli todellinen taidepaukku, jossa selkeästi saavutettiin iso media häly. Kaikki suunnilleen reagoivat jotenkin tähän toimitukseen. Loistavaa taidetta.

Siinä oli kaiken lisäksi jotain todellista metsäsuomalaista otetta, jotain samanlaista, jota saattaa syntyä suomalaiskansallisen juopottelun seurauksena kun tajunta on syventynyt riittävän syväksi ja alkaa nousta villejä käänteentekeviä neronleimauksia pintaan. Ainahan performanssi ei toki pääyt onnellisesti, joka sekin on omassa traagisuudessa omiaan herättämään erinäisiä tunteita.

No, ehkä olisi jossainmäärin viisasta keskittyä vähän pienemmillä annoksilla taiteellisen luovuuden löytämiseen....

Suomi on omanlainen osa monikulttuurista maailmaa, jota nyt toki ajetaan alas muiden kulttuurien kritiikittömän ihailun johdosta. Itsekin sorrun kieltämättä siihen esimerkiksi halveksimalla nykyistä suomalaista populaarimusiikkia.

Se nyt vaan on niin, että 60 ja 70 luvulla tehtyä mustaa musiikkia ei voita mikään.

Hanna-Riikka (Ei varmistettu) http://hannariikka.blogspot.fi/

Minun mielestäni tekotaide on sisällötöntä, pinnallisesti taidetta imitoivaa "taidetta". Ja sellaisenaan hyvin käyttökelpoinen termi.

Nella
Nellancholia

Hanna-Riikka, kysymykseksi jää siinä tapauksessa, kuka määrittelee millaista on imitoiva pinnallinen "taide" ja millaista on ns. oikea taide. Kuka erottaa "kopion" "aidosta ja autenttisesta"? Kuka määrittelee minkälainen sisältö on oikeanlaista ja tärkeää sisältöä taiteessa, kun taas muunlainen sisältö leimataan turhaksi tai olemattoman veroiseksi? Tällainen mielivaltaisesti valittuihin ja abstrakteihin kriteereihin perustuva erottelu tuntuu mun näkövinkkelistäni aivan absurdilta. Missä on tämä suuri kaikkitietävä taidemaailman auktoriteetti, joka vastaa näihin kysymyksiin?

Mun mielestäni olemassa on vain taidetta. Taide voi toki olla joko hyvää tai paskaa (kuten yllä olevassa kirjoituksessa mainittiin), mutta taidetta se on yhtä kaikki.

Hanna-Riikka (Ei varmistettu)

Yksittäinen katsoja sekä kokija tietenkin! Eli kuka tahansa _vain_ omalla kohdallaan. Ei kai mitään muuta "auktoriteettia" taiteessa voi lopulta olla. Tai ehkä taiteilija itse, joka sisimmässään tietää onko tosi vai feikki. Okei, minussa on yllä mainitsemaasi taiteilijaromantikkoa ja ehdottomuutta, etenkin oman tekemiseni suhteen. Mutta no, oletetaan että joku taiteilija on feikki, ja silti joku katsoja/kokija pitää hänen töistään. Onko hän silloin feikki? Siinäpä paradokseja konsanaan. Parempi puhua tosiaan julkisemmin vain taiteesta, vaikka saatan käyttää yksityiselämässäni edelleen määritelmää tekotaiteellisuus. Sitten on tietenkin taiteen ja viihteen raja, joka mielestäni liittyy samaan problematiikkaan. Se on oma pitkä juttunsa, eikä lainkaan yksinkertainen.
http://hannariikka.blogspot.fi/

Tero Kartastenpää
Toimitus

Hanna-Riikka. Taiteen luonteeseen kuuluu muihin teoksiin viittaaminen, jopa tietoinen imitoiminen. Joskus tuntuu, että viittaaminen taidehistoriaan riitää taidekentälle päteväksi sisällöksi. Se on sääli. Tekstissäni yritin sanoa, että ei ole väliä, tunteeko näitä viittauksia, että hyvästä taiteesta voi nauttia ilman taidehistorian opintoja.

Minusta tuntuu, että sanaa tekotaiteellinen käytetään, kun ei osata ihan tarkkaan määritellä mitä nähdään. Paska taide on minusta paljon tarkempi ilmaus.

Hanna-Riikka (Ei varmistettu)

Postmodernismi ja visuaalinen tai sisällöllinen intertekstuaalisuus on oma juttunsa, en viitannut ollenkaan siihen. Minkä tahansa suuntauksen, tyylin tai idean voi tehdä hyvin tai huonosti. Olen samaa mieltä siitä, että monikerroksellisuus on toimiessaan hyvä homma. Syvemmin harrastava voi löytää viitteitä, ja taas taidehistoriaa tuntematon voi saada kiinni jollain muulla tasolla. Välitön ja visuaalinen, alitajuntaan ja vietteihin vetoava kokemus ilman käyttöohjeita on myös piristävää kaiken älyllistämisen keskellä. Mutta joo, ehkä paska taide on hyvä ilmaus. Seitsemän vuotta taidekriitikkona melkein saivat minut unohtamaan, että niinkin voi sanoa. Onneksi vain melkein.
http://hannariikka.blogspot.fi/

Kommentoi