Mies, miksi olet ääliö?

Ladataan...
Punakynä

Presidenttiehdokas Timo Soini kaivoi taas joulun alla esiin kestoaiheen, jolla suomalaisille naisille vittuillaan: Mikä on, kun tavallinen suomalainen mies ei enää kelpaa.

Päänaukomista pönkitettiin soittamalla paikalle tiedemies ja kas, siinähän Väestöliiton Osmo Kontula taas väittääkin, että jopa puolet keski-ikäisistä amisäijistä kompastelee elämänsä juurakkoisella polulla ilman muijaa, koska naiset ovat liian koulutettuja, olemme leuhkoja, meillä on väärät arvot ja blaa blaa blaa.

En tiedä, mistä Osmo on tuon "puolet" repäissyt, mutta vaikuttavalta se kuulostaa. Siihen numeraalisena vastavetona haluan sanoa, että 95 % meistä suomalaisista hetskunaisista on sitä mieltä, että suomalainen mies noin stereotyyppinä on kiva, mahtava ja ihan paras.

 

Mutta naisena ja muijana en yhtään jaksaisi veisata soinien ja sosiologiukkojen kanssa tätä ikuista itkuvirttä. Pakko on silti yrittää:

Ei kyse ole siitä, mikä helvetin koulutus jätkillä on.

Kyse on siitä, onko jätkä ääliö.

Näissä liikuttavissa akattomat Suomen miehet -fiilistelyissä luodaan mielikuvaa, että kivat ja mahtavat miehet jäävät yksin, koska naiset vaativat nähdä maisterin paperit.

Älkää nyt viitsikö.

Ääliöt miehet eivät saa naisia, koska ääliöiden kanssa on rasittavaa eikä niiden geenien jatkamisessa ole järkeä. Toisekseen ääliöön rakastuminen on vaikeaa ellei mahdotonta, ja kyllä: naisilla on kaiken muun leuhkan patsastelun lisäksi tällainenkin höpsö vaatimus.

Olisiko siis mitenkään mahdollista, että sen sijaan, että "naisten pitäisi muuttaa arvoja", kuten Osmo sanoo, miehet olisivat vähemmän ääliöitä? Voisiko se jopa mahdollisesti olla helpompaa? Olisiko se hyväksi ehkä myös yhteiskunnalle?

 

Mutta ei, se ei tietenkään käy. Mies on sellainen kuin on. Nainen sen sijaan voi muuttaa ”arvojaan” eli lakata arvostamasta miehessä mukavuutta, rakastettavuutta ja sosiaalisia perustaitoja, koska mies se on mänttikin mies.

Näinhän siis mies jo joidenkin sosiologien mukaan ajattelee: Mies haluaa missin, mutta koska ymmärtää, että sellaisen saa vain jääkiekkoilija, mies tyytyy kehen tahansa, jonka merkittävin ominaisuus on naiseus.

Jos Osmo Kontulan ja Timo Soinin läpät ovat naisnäkökulmasta pönttöjä, miehiä ne eivät varsinkaan imartele.

Tyypitelty keski-ikäinen ”duunarimies” on onneton, avuton ja yksinäinen.

Naiset eivät tarvitse miestä enää kantamaan rahaa ja tapettuja eläimiä talouteen, kyllä mieskin osaa tiskata ja pestä kalsarinsa.

Että mitäs jos suomalainen mies on yksin, koska ei halua kotiinsa tärkeilevää maisterinaista löpisemään kulttuurista.

 

Älä käytä tällaista t-paitaa. Ei hauskaa.

Share

Kommentit

Etkaisäänymuavarte

Voi veljet, osuitpa oikeaan. Ääliöitä vaan ei jaksa katsella. Onneksi ääliöys paljastuu nopeasti. Yleensä.

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Mahtavaa tekstiä :). Miesten, ei ehkä vaan pitäisi, myös uudistua siinä missä naisetkin. Maailma, kun ei enää vaadi meiltä pelkästään kuolleiden eläinten ja rahan kantamista kotiin. 

ma (Ei varmistettu)

"- Asia ei ole mustavalkoinen, mutta naisilla on nykyään oma tahto, muistuttaa kasvatustieteen tohtori Tuula Pukkala."

SHOCK SHOCK HORROR.

Vierailija (Ei varmistettu)

Siinä ei tosiaan ole koulutuksella mitään väliä jos dialogi on tyylin: lähetsä panee? Ja tyypit lukee jotain pelimies kirjoja löytääkseen mainioimmat keinot "huijata" nainen sänkyyn, ho hoijjakkaa. Siihenkö se "kuolleiden eläinten" kotiin tuomiseen laitettu energia on nykyään pistetään. Sori miehet kehittäkää sosiaalisia taitoja, harrastakaa, olkaa kiinnostuneita asioista ja jonka mielestä vahva, sosiaalinen ja älykäs nainen on ihana eikä joku jonka takia pitää juosta peräkammariin itkemään. Ei ole mitään seksikkäämpää kun mies jolla on oma elämä naisen saalistamisen, kyttäämisen ja pornon katsomisen ulkopuolella. Tällä hetkellä tiedän koulutettuja naisia jotka muuttaa pois suomesta koska sosiaalisuus & älykkyys on osalle suomalaisista miehistä niin karmaisevaa ja miestä heille ei vaan löydy ja me muut jäädään tulevien peräkammarin poikien haukutavaksi.

Hömppäblogi

Ai että miten voin jo kuvitella, kuinka "miesaktivisteiksi" itseään kutsuvat voivat ymmärtää tämän tekstin pieleen ja tulla tänne kommenttipalstalle säälimään itseään. Mutta niinpä niin - vaikka en pidä vastakkainasetteluista miesten ja naisten välillä ollenkaan, Virpi on nyt kohtalaisen oikeassa. Nuo Osmon & Timpan lausunnot ovat loukkaavia sekä miehiä että naisia kohtaan. Ei me olla tommosia, kamoon.

No Sex and the City

Aamen!

Ääliö on ääliö vaikka voissa paistaisi, duunari tai maisteri, mies tai nainen. Miksi vitussa tässä pitäisi kenenkään alkaa muuttaa arvojaan, häh, mikä ihmeen neuvo tuo edes on - ehkä sillä saisikin parisuhteen, mutta mitenköhän kiva semmoinen suhde sitten olisi?

Ihmeellistä tämä nykypuhe, jossa pidetään parisuhdetta jonkinlaisena itseisarvoa johon on pyrittävä, maksoi mitä maksoi, ja sitten on muka automaattisesti kaikilla kivaa. Lisäksi nuo selitykset siitä, mitä miehet ja naiset toisiltaan kaipaavat, ovat hämmentäviä nekin. Olenkohan vain äärimmäisen onnekas, kun lähipiirini miehet eivät katso naisessa vain ulkonäköä eivätkä naiset miehessä ainoastaan koulutustaustaa? Vai perustuvatkohan nämä asiantuntijoiden laukomat totuudet sittenkin vähän vähemmän empiirisiin tutkimustuloksiin...?

Ja erityisen harmillisia ovat nuo Kontulan möläytykset. Soinilta vielä ymmärrän, mutta olen (tarkemmin asiaan perehtymättä, tosin) pitänyt Kontulaa aina ihan fiksuna tyyppinä. Vaan enpä taida pitää enää...

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä omalla kokemuksella voin sanoa, että jep meikäläisellä on arvot pielessä, kun en jaksa katsoa a)alkoholistia, b)peluria c)urheiluhullua penkkiurheilijaa, c)sitoutumis kammoista d)työnarkkia e)petollista f)väkivaltaista g)egoistia ja tietysti kaikkien jos jonkin näköisistä yhdistelmistä muodostuvia miehiä...
Sillä kotimaalla ei kyllä ole merkitystä kun/jos sattuu löytämään sellaisen jonka "viat" kestää ja kemiatkin vielä pelaa yhteen :)

Idsie (Ei varmistettu)

Ihan älytöntä on, jos ihmisten täytyy ylipäätään vaan kelpuuttaa joku. "No ei nyt löytyny parempaa, ni tähän tyydytään" -tyyliin. Toivottavasti myös nämä arvon herrat osaavat nähdä asian hieman monitasoisempana. Tuskimpa kyseessä on minkäänlainen ongelma. Uskon syvästi ettei naistenkaan tarvitse millään tavalla kouluttautua erottaakseen ääliöt joukkiosta, onneksi. Itse en lähtenyt millään tavalla etsimään suhdetta ulkomaalaisen kanssa, se vain tapahtui ja olen onnellisempi kuin ikinä aiemmin. Toivon, että ihmiset kuitenkin etsivät vielä rakkautta eikä tiettyä kansalaisuutta, haloo?

Vierailijax (Ei varmistettu)

Onko ääliö se josta puhutaan vai se joka niin toisesta sanoo kas siinäpä teille pulma.

Mahdoton nainen

Mielenkiintoista kuinka se on aina naiset joiden on muututtava jos miehillä on ongelmia. Jo lukion psykan tunneilla opetettiin, että kun ihminen tuntee alemmuutta jotain toista henkilöä kohtaan, hänellä on kaksi mahdollista toimintatapaa: joko yrittää kehittää itseään noustakseen toisen tasolle tai yrittää ampua toista alas omalle tasolleen. Kumpaakohan Soinit ja Kontulat tässä nyt yrittävät tehdä..? Kukaan ei estä miehiä kouluttautumasta ja hankkimasta parempia sosiaalisia taitoja lähtemällä pois sieltä peräkammareista. Step it up, guys!

Ei-akateeminen, Ei-ääliö (Ei varmistettu)

En nyt ihan allekirjoita kyllä tätä kirjoitusta: Ei tarvitse kuin tutkia valtakunnallisia treffipalstoja niin kyllä siellä lähes järjestään miehiltä peräänkuulutetaan akateemista loppututkintoa. Tokihan 95% ihmisistä on ääliöitä ja loput vaarassa saada tartunnan (vai miten se meni?), mutta tällaiset kriteerit eivät anna edes mahdollisuutta näyttää sitä omaa ääliöttömyyttään. Baareissa heitä ei ole, lenkkipolulla saa kaasusta jos jollekin alkaa juttelemaan, lähikaupassa käy vain mummoja, töissäkin miesvaltaisella alalla. Mistä siis itselleni fiksu ja katseenkestävä suomalainen nainen? Netistä. Ja tähän on tultu.

ükko o ihan paras (Ei varmistettu)

Eri ihmisillä vaan on eri kiinnostuksenkohteita ja liikkummispakkoina, Baareissa, joissa eri kerrostumat tulevat yhteen tapantuu sitten usein väärinymmärryksiä puolin ja toisin. Pahimmat "playboyt" ovat lähteneet tyhjin toimin haukuttuaan muita paikalla olevia naisia rumiksi lehmiksi tai vastaaviksi .Eivät tajunneet sen kertovan enemmän heistä kuin niistä ihmisistä, joite kuvasivat.

Niinä parina kertana kun olen hetken sinkku ollut, niin olisin mennyt mielelläni erilaisiin sinkkukokoontumisiin tai tapahtumisiin yleensäkin joissa on uusia ihmisiä

Mukavat ihmiset löytävät aina toisensa, ne muut taas ovat ongelma, jos sitä nyt voi ongelmaksi laskea.

Kehä III (Ei varmistettu)

Jah. Suht asiallinen kirjoitus. Olis kumminkin kiva tietää, mitä niillä ns. sosiaalisilla perustaidoilla tarkoitetaan. Oma kokemus on, että naiset haluaa heteroseksuaalisia soidinmenoja, joihin kuuluu se, että avaa niille oven, tarjoo juomat, kuskailee omaan piikkiin heitä taksilla ympäriinsä ja menee niitten kanssa (mahdollisesti jopa ne maksaen) kallisiin paikkoihin bilettämään. Itse en noista "soidinmenoista" tykkää (eikä oo varaa niihin), mutta hei: mullapa ei niin kauheen hyvä flaksi oo ikinä ollutkaan.

Lisäksi naisilla on noita fyysisiä fetissejä. Siks varmaan ne ääliöt sit päivän päätteks saa. Ne on samat tyypit, joilla on lihakset ja itsevarma olemus, jotka on paskaa täynnä. Jos on yhtään aivosolua ni on todennäköisemmin hieman nörtimpi olemus. Mutta mitä sanoo naiset näistä miehistä? Niin... Aina voi dumpata, jollei muuten ni "sosiaalisiin taitoihin" viitaten.

Milloin oot harkinnut suhdetta nörtimmän tyypin kanssa. Tai edes lähtenyt kahville? Nainen ei halua "tuhlata aikaansa" lähtemällä kahville miehen kanssa, jonka kanssa se ei voi kuvitella seurustelevansa. Ja se tietää melko nopeasti, kenen kanssa se ei vois kuvitella seurustelevansa koska se on pinnallinen ja katsoo vaan noita päällisin puolin hyviä sosiaalisia taitoja (osaako katsoa silmiin samalla kun sanoo päivää tms.) tai jos ne puuttuu niin fysiikka korvaa. Jos ei korvaavaa fysiikkaa niin ei merkkaa mitään se, miten syvällinen ja älykäs ja arvoiltaan kohdillaan mies "voisi olla". Se ei kelpaa sinne kahville kumminkaan.

Jos olis mahdollista ni ryhtyisin homoksi. Naiset on niin kylmän laskelmoivia ja pinnallisia kusipäitä.

Kissanminttu (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus ja osuu ihan nappiin.

Miten musta tuntuu, että jos mies jatkuvasti kiinnostuu naisista, jotka sitten ovatkin kiinnostuneita vain ulkonäöstä tai haluavat lipeviä herrasmiesmäisiä pikku palveluksia, miehellä on itselläänkin väärä kohderyhmä. Tietyt ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, kaipaavat ulkonäköä ja ulkoisia puitteita. Toiset eivät. Vakan pitää löytää kantensa ja jos ei löydä, ei syy ole aina kaikissa muissa paitsi omassa itsessä.

Suomalainen perusnainen (Ei varmistettu)

Kehä III:lle tiedoksi. Sosiaaliset perustaidot: kyky keskustella arkisista asioista selvinpäin, kyky katsoa silmiin keskusteltaessa (ainakin välillä), kyky nauraa, myös itselleen. Sosiaaliset perustaidot eivät ole rahasta kiinni ja sen käyttämisestä naisen kestittämiseen. Paljon naiseen rahaa käyttävä voi olla ääliö, kun taas kiinnostava mies ei välttämättä käytä rahaa laisinkaan. Ns. soidinmenoja, joihin viittasit, ovat keskusteleminen, yhdessä oleminen ja iloisuus siitä että saa olla toisen kanssa.

Naiset eivät ole kylmän laskelmoivia tai pinnallisia kusipäitä. Miehistä tilanne vain saattaa näyttää siltä kun nainen torjuu känniset iskuyritykset tai ei huomaa miestä joka ei koskaan puhu.

Ja siihen että flaksi ei käy. Kannattaisiko tarkistaa omaa asennetta naisia kohtaan?

Neulaneiti (Ei varmistettu)

Tässä puheenvuoro naisen valloittamisesta:

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/39621-tosimiehen-ohjeet-na...

Nainen on eksoottinen eläin, jota täytyy metsästää ollakseen mies.

Asiaa (Ei varmistettu)

Kyllä nuo "Sika" Soinin kommentit on stereotyyppisiä. Tietääkseni katolilainen vakaumus kieltää myös abortit yms.
Kaikki tiet vievät Roomaan joskus mutta ne tiet ovat täysin solmussa ja johtavat umpikujaan.

Etkaisäänymuavarte

KehäIII: "Milloin olet viimeksi harkinnut suhdetta nörtimmän miehen kanssa? Tai edes lähtenyt kahville?" Mitä jos ei jaottele ihmisiä nörtteihin ja ei-nörtteihin? Mitä jos omat kiinnostuksen kohteet ovat liikunta, mopojen rassaus ja vuoristokiipeily, eikä löydä yhteistä säveltä nörtimpien miesten kanssa? Lisäksi tässä on vähän se, että jokaiselle termi nörtimpi tarkoittanee vähän eri asiaa. Mulla on taskussa tietoteknisen alan koulutus, ja mun nörtit on niitä mun vanhoja opiskelukavereita. Joiden vitsejä en tajua, koska ne viittaavat tietokoneisiin, scifisarjoihin ja muihin asioihin, mistä en ole kiinnostunut. Sellainen Big Bang Theoryn stereotyyppinen nörtti Sheldon ei vaan mulle iske, enkä halua lähteä treffeille sellaisen kanssa. 

Ei-akateeminen, ei-ääliö: Itsekin nettideittailua yrittäneenä voisin arvailla, että monet (itse akateemisen koulutuksen hankkineet) naiset laittavat miehelle tuon akateemisen koulutuksen toiveeksi ajatellen, että se rajaa kiinnostuksen kohteita ja kertoo jotain miehestä ja miehen ajattelumaailmasta. 80% tapauksissa näin onkin, sitten tulee se 20%, jotka ovat ihan yhtä ääliöitä huolimatta siitä montako tutkintoa takataskussa on. Ja samassa 20% ovat myös ne, jotka ovat fiksuja ja kivoja ja mukavia ilman sitä tutkintoa. (Prosentit heitetty täysin omien kokemuksien perusteella, vaikka en netin kautta olekaan tavannut yhtään fiksua/kivaa/mukavaa tyyppiä, tutkinnolla tai ilman. En edes kysellyt tutkintoja. Ei kiinnosta.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Eiköhän Soini siinä tilitä omia traumojaan maailmalle. Ja kannattaa muistaa, että syyllisti hän miehiäkin. Se puoli tarinasta ei päässyt lööppiin saakka.

Omien havaintojen mukaan käy niin, että pariutumismarkkinoilla aktiivisia etsijöitä ovat juuri ne mulkut kusipäät, sukupuolesta riippumatta. Toki (hetero)naiset näkevät vain kusipäitä miehiä kun lähtökohtaisesti ovat miehistä kiinnostuneita ja heidän oletettavasti samankaltaisilla tyttökavereillaan on samanlaisia kokemuksia. Olen kuullut monien naisten tilittävän kuinka ovat "ääliömagneetteja" tai kuinka "miksi tapaan vain pelimiehiä?".

Toinen puoli tarinasta on se, että mukavat, "tavalliset" miehet monesti törmäävät juuri niihin pompottaviin justiinoihin, jotka imevät miehestä kaiken minkä pystyy. Näin karrikoiden, toki. Ja tiedoksi naisille, kyllä nainenkin osaa olla väkivaltainen, eikä pelkästään henkisesti. Se ei ole mitenkään miehinen "etuoikeus". Useilla kavereilla on tämantyyppisiä kokemuksia, kuten myös itselläni. Ja kaveripiiri missä liikun ei koostu kusipäistä.

Luulisin, että jollakin tasolla pelurit, kusipäät yms, sukupuolesta riippumatta etsivät uhrikseen sopivia kohteita. Tässä on turha syyttää miehiä tai naisia. Kyse on ihmislajille ominaisesta käyttäytymisestä. Ideaalikohde tällaiselle miehelle/naiselle on kumppani, joka ei välitä omista oikeuksistaan vaan päätyy suhteeseen ainoaksi kannattelevaksi voimaksi. Sitä etsiessään toki törmää "vääriin" kohteisiin ja nämä suhteet ovat sitten lyhyitä.

suomalainen nainen on POP (Ei varmistettu)

Hyvä artikkeli ikuisuusaiheesta. Täydellistä onnelaa tästä ei ikinä saada vaan parin etsintä on yhtä kovaa kilpailua kuin luomakunnassa yleensäkin - sosiaaliset, terveet, älykkäämmät, ym pääsevät valitsemaan ensin ja loppu on mitä on. Mutta onneksi ihmiselle on annettu mahdollisuus kehittyä! Ja uskoisin että artikkelissa olikin kyse juuri siitä, halusta ymmärtää toista sukupuolta, eikä vain jääräpäisesti pitää kiinni omasta sika/lahnamaisuudestaan. Kyse on myös arvoista. Jos työ ja sm-liiga menevät parisuhteen edelle niin se on oma valinta ja tulokset sen mukaisia.
Kysyntä-tarjonta myös vaihtelee ajallisesti ja alueellisesti. Joskus luennolla tai bussissa stadissa huomaat olevasi koko porukan ainoa mies kun taas maaseudulla naimaikäisiä naisia saa etsiä kissojen-koirien kera. Siispä on mietittävä missä niitä mukavia naisia löytyy? Käy tanssikurssilla, liity kuoroon, hanki lemmmikkieläin, käy teatterissa tai festivaaleilla ja ennenkaikkea pidä silmät auki, ole ystävällinen ja kohtelias. Naisen kanssa pitäisi oppia olemaan alussa ihan ystävänä ja jos asia kehittyy pidemmälle niin hyvä niin. Helppo tietysti sanoa vierestä, mutta kaveripiiristä olen kyllä huomannut, että vaikeaa se joillekin on. Ei vain meinaa löytyä rohkeutta laittaa itseään oikeasti likoon.

Etkaisäänymuavarte

Ainiin, kehäIII vielä: Eikö miehillä ole fyysisiä fetissejä? :D Mitä noita nettideittipalstoja seuraa niin naisella pitäs olla pitkä tukka ja pitää olla hoikka, koska "rumalla ja läskillä naisella ei tee mitään". Kaikilla meillä on ne omat jutut mistä vastakkaisen (tai oman) sukupuolen fysiikassa tykkää, mikä vika siinä on?

Henkka, 10 vuotta yksin (Ei varmistettu)

Mistäs noita paitoja saa? Sopisi minulle aika hyvin, mutta tuota herrasmiesainesosaa on liian paljon.

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Olen sanumarian kanssa samoilla linjoilla. Itse huomasin, että muun kuin pelkän lukio/ammattikoulun käyneillä oli sana paremmin hallussa. Vaikka treffeilä on kiva käydä ja tutustua uusiin ihmisiin, niin oli äärimmäisen turhauttavaa, kun toisen sosiaaliset taidot olivat mitä olivat. Pareto periaatteella 80% oli huonoja treffejä, 20% hyviä. Akateemisten kanssa luvut olivat toisinpäin. Tästä syystä valkkaisin paperilla akateemisen.

Muuten itselle se on yksi ja sama onko lääkäri vai lastenhoitaja kunhan tykkää hommastaan ja kemiat kohtaavat. Mutta paperivalinnoissa, akateeminen.

Vierailija Miä itte (Ei varmistettu)

Pitää kyllä paikkansa, et ei naisille tunnu enään mikään riittävän..Tein edellisessä suhteessa meillä yleensä ruuan ja siivosin ja sit vielä koitin olla yhtä paljon lasten kans siinä sivussa.. Ja kun vaimo lopetti lasten rintaruokinnan kummankin lapsen kohdalla jo 2viik.jälkeen, niin uhrauduin hänen puolesta ja syötin joka toinen yö niitä tuttipullosta.. mutenkin sänkyn vieressä sai juosta kummankin lapsen osalta 1,5-2.v kun eivät tykänneet nukkua öitänsä. No, en siitäkään kiitosta saanut..Ei ollut mitään perus ongelmia, kuten väkivaltaa, ei henkistä/fyysistä.. ei alkoholismia..joskus tietysti asiat riitelee ja silloinkin aina minä olin se joka niitä lähti purkaan..Olen sosiaalinen sanavalmis huumorintajunen mies.. mamma sanokin joskus et on kiva kun joku tulee esim. viihteellä jutteleen kun sulta aina lähtee läppä niin jouheesti..mut ei vaan tuntunut riittävän..Nyt sillä on menossa jo kolmas suhde vaikka erosta on vain 1.v ehkä se alkaa kohta huomata et ei niitä helmiä joka kadunkulmassa vastaan tule, kun silläkin on ikää 32.v niin ei siä kauheesti silloin enään tarjontaa niistä hyvistä miehistä ole kun ne on jo viety.. Minua on hyvännäköisekskin "joskus" mainittu ja roppakin on tikissä kun salilla käyn, mut ei tuntunut riittävän, mut siperia monesti näissä asioissa opetaa;)Mut on se mies, tai nainen, niin kun asetaa sen rimansa... niin siltä tasolta/korkeudelta pitäis ittekin päästä yli.. Mut tämmöstä täältä Lontoosta;)

Tuima täti (Ei varmistettu)

On niitä ääliöitä meissä naisissakin ihan yhtä paljon. Lisäksi tulevat ne riivinraudat, jotka repivät sisariltaan silmätkin päästä. Ei käy kateeksi miehiä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä teksti, vaikken Salmen kolumenista yleensä kauheasti pidäkään. Monien miesten kommenteista paistaa kuitenkin läpi oletus, että naisia kiinnostaisi akateeminen loppututkinto sinänsä eikä niinkään se, mitä se keskimäärin merkitsee. Itse tapasin tyttöstäväni muutama vuosi sitten reilun vuoden mittaisen sinkkukauden jälkeen. Olin ehtinyt kyllä käydä vaikka minkälaisilla treffeillä, mutta poikkeuksetta jutut kuivuivat kasaan siksi, ettei yhteistä kokemusmaailmaa yksinkertaisesti löytynyt tai sen rakentaminen olisi pitänyt aloittaa alusta.

Uskon, että jo siinä kaksvitosena ihmisen identiteetti on kuitenkin ehtinyt kehittyä sen verran teini-ikää pidemmälle, että on aika vaikea kuvitella elävänsä pitkään yhdessä jonkun sellaisen kanssa, jonka jutut eivät naurata tai jonka käytös ärsyttää. Olisi aika raskasta luopua siitä mitä jo itse on ja alkaa rakentaa elämää aivan eri suuntaan. Huomasin treffeillä aika nopeasti, että vaikeinta yhteisen sävelen löytäminen oli vain ammattikoulun käyneiden parturi-kampaajien ja lähihoitajien kanssa. Ihan sama, vaikka ensimmäisillä kohtaamisella leukani olisikin loksahtanut upean ulkomuodon ja kauniin hymyn vuoksi – ne eivät valitettavasti riittäneet kuin hetken hauskanpitoon. En väitä etteikö ei-akateeminen voisi olla laajasti sivistynyt ja kiinnostunut maailman menosta, tai etteikö noissa naisissa olisi ollut monta minua älykkäämpää "amista", mutta syystä tai toisesta huomasin heti nykyisen elämänkumppanini tavattuani, että yhteistä juteltavaa, suunniteltavaa, koettavaa ja unelmoitavaa yksinkertaisesti oli ja on enemmän. Itse tulkitsen sen ko. henkilön kulttuuriharrastusten, yliopistokoulutuksen, matkustelun ja ennakkoluulottoman luonteen yhteistulokseksi. Hän yksinkertaisesti on kiinnostava ihminen, käyttäytyy yhtä luontevasti iltapukutilaisuudessa kuin brasilialaisissa slummeissakin, haluaa oppia koko ajan uutta ja tietää monista asioista minua enemmän. Se on seksikästä. Ei ole ollenkaan vaikea ymmärtää, miksi sama toimii varmaankin myös toisin päin. Silti kyseessä on ihan tavallinen suomalainen nainen, joka tykkää villasukista, ruuanlaitosta ja suomenhevosista.

Jos urheilullinen vartalo kertoo ihmisen terveydestä, kurinalaisuudesta ja elämäntavoista, kertoo akateeminen loppututkinto varmasti sekin pitkäjänteisyydestä, itselle tärkeille asioille omistautumisesta ja yleissivistyksestä. Eikö niitä saisi vaatia kumppaniltaan?

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei Osmo Kontulan jutussa puhuttu ongelmaisista miehistä, eikä ääliömiehistä, vaan ammatillisesti kouluttautuneista miehistä. Siis miehistä, joissa ei ole mitään sellaista vikaa, joista ketjun naiset puhuvat.

Myös naisten osalta Osmo Kontula rajasi sanomisensa naisiin, jotka tahtovat parisuhteen, mutta eivät uskalla ottaa sopivaa duunarimiestä, koska heitä vaivaa epävarmuus siitä, onko duunarimiehellä riittävä status ystävättärille esiteltäväksi.

Jos esim. keskustelu ei suju, niin silloin on aito peruste jatkaa sinkkuna, eikä silloin artikkeli koske sinua, arvon lady.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielenkiintoista tekstiä..

Olen kyllä huomannut harmikseni, että noita "ääliö" miehiä/naisia on kyllä paljon.

ja mitä olen huomannut, monet ääliöt ovat parisuhteessa ja mukavat sinkkuja.
En toki voi tietää kumpia on enemmän, mukavia vai ääliöitä.

Mutta onhan meitä monenmoista.

Kaikilla on omat mielipiteensä ja hyvä niin :)

Itse en aio uhrata aikaani seurusteluun tällä hetkellä, koska tarvitsen omaa aikaa keskittyäkseni töihin ja tulevaisuuteen.

Ääliö tai ei, on se hyvä tietää koska pystyy antamaan kaikkensa parisuhteelle.
Ja harmi kyllä monet jättää sen ajatuksen siihen kun ihastuu.

Miesten ja naisten välillä on aina ollut ja tulee aina olemaan kitkaa ja se on hyvä, koska se antaa meille mahdollisuuden kasvaa ihmisinä ja keskustella.

Terveisin. 24v. Nuori sinkku mies.

di-törppö (Ei varmistettu)

Tuntuu monella naisella olevan asenne jo valmiiksi, että suomalainen mies on kelvoton ja epäkiinnostava eikä hänellä ole mitään hyveitä. Ainakaan sellaisia joita suomalainen nainen osaisi arovstaa. Mitäpä siinä sitten vastaan väittämään jos ne etelän hetelmät kiinnostavat enemmän. Kas, siinä sivupalkissa on teille naisille niitä mukavia ja jännittäviä tummia miehiä.

Jälkeenpäin huomaatte tehneenne virheen. Reality bites. Hard.

di-törppö (Ei varmistettu)

Suomalainen mies on aina latistettu ja lannistettu. Se kasvatus tulee jo koulusta. Tyttöjä kannustetaan ja poikia läksytetään virheistään. Kyllä se on tässä perussuomalainen mies joka kaipaa ymmärrystä ja suosimista. Mutta koko suomalainen yhteiskunta on suunniteltu perussuomalaista miestä vastaan. Kaikki mitä perussuomalainen mies elämässään tekee, on raskaasti verotettua. Sitten tänne tuodaan ulkomailta köyhistä oloista lähteneitä pakolaisia, ja heti kädestä pitäen opetetaan heille millaisia kruununjalokiviä he ovat.

Olisikohan feministitantoilla peiliin katsomisen paikka, kun suomalainen mies on kelpaamaton?

Mies72 (Ei varmistettu)

Näin ne asiat aina käännetään miesten viaksi.
Jos mies ei saa naista, vika on miehessä.
Jos nainen ei saa miestä, vika on miehessä.
Jos mies sattuu naista saamaan, on se naisen ansiota kun sietää sellaista törkykasaa.

Nainen on moraalisesti puhdas, viaton, älykäs, siisti ja kulturelli.
Miehet tuovat vain tuovat kotiin tapettuja eläimiä ja ovat muutenkin ääliöitä.

Ei muuta, kiitos.

MIes (ei varmistettu) (Ei varmistettu)

Tuo "ei varmistettu" luo mukavasti kontrastia ja hjuumoria muuten aika totiseen meininkiin.

Ääliökö? (Ei varmistettu)

Ei kyse ole siitä, mikä helvetin koulutus sulla on.

Kyse on siitä, oletko ääliö.

Ääliöt eivät seurustele, koska ääliöiden kanssa on rasittavaa eikä niiden geenien jatkamisessa ole järkeä.

Toisekseen ääliöön rakastuminen on vaikeaa ellei mahdotonta.

Olisiko siis mitenkään mahdollista että ääliöt olisivat vähemmän ääliöitä?

Voisiko se jopa mahdollisesti olla helpompaa? Olisiko se hyväksi ehkä myös yhteiskunnalle?

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole persu. En ole sinkku. En ole ääliö. Olen lihaa syövä heteromies. Elän parisuhteessa naisen kanssa. LifeLongLearning 7/24.

Kuuden megaparsekin varapaavi (Ei varmistettu)

Onhan noita ääliöitä paljon meissä miehissä. Mutta toisaalta jo melkein pelkästään sun kolumnien perusteella taidat itse kuulua kategoriaan "hankala, ellei mahdoton" =)

Vierailija (Ei varmistettu)

ääliömäinen kirjoitus?

ei toki, Suomessa saa haukkua miehiä, ainakin valkoihoisia mitenpäin vaan.

Miesvierailija (Ei varmistettu)

Aika lailla asiaa tässä.
Itseänikin säälittää kun kuuntelee nuorten miesten puheita niin aiheet on välillä panemaan pääsimen, viina ja auto.

Vierailija (Ei varmistettu)

Akateeminen koulutus=hyvä tulotaso. Naiset ei vain ole kiinnostuneet jos tulotaso on alle 10000euroa. En ole ruma tai ääliö mutta näin vain on. Onneksi mulla on ikää jo niin paljon että pariutuminen ei enää kiinnosta ja en välitä sukuani enää jatkaa.

Hyvin käyttäytyvä mies (Ei varmistettu)

Olen itse huomannut, että naiset katsovat pääasiassa ulkonäköä ja tämän jälkeen varallisuutta. Kun pääsen tutustumaan naiseen lähemmin, he pitävät usein luonnettani erityisenä: fiksuna ja huomioonottavana. Tämän vuoksi olen päätynytkin muutamaan pitkään suhteeseen naisen kanssa, joka on suostunut näkemään ulkoisten tekijöiden, ulkonäön ja varakkuuden läpi. Korostan, että pukeudun siististi, käyn suihkussa säännöllisesti ja leikkaan partani päivittäin. Valitettavasti nykynainen on kaikesta feministinäkökulmasta kirjoitetusta kaunistelevasta hötöstä huolimatta edelleen melko yksinkertainen eläin. Geenien jatkaminen ja oma mussukka ovat tärkeintä. Mies jää korkeintaan elättäjän rooliin tässä asetelmassa.

Vierailija (Ei varmistettu)

No eihän kukaan tietenkään ääliötä tai idiottia halua, ei mies, ei nainen. Kenenkään unelmapoikaystävän tai unelmatyttöystävän kriteereissä ei lue "oltava ääliö". Mutta mikä lasketaan ääliöksi tai idiootiksi? Onko meillä naisilla mua jokin universaali määritelmä ääliöidelle? Tästä tulee herkästi tautologia. Ääliö on ääliö koska on ääliö.

Olen keskustellut naisystävieni kanssa mieskriteereistä, ja sangen erilaiset ovat käsitykset siitä, mikä esimerkiksi luetaan älykkyydeksi - onko se sosiaalista huomaavaisuutta tai kirjaviisautta, onko älykkyys sitä että on ne maisterin paperit ja idioottius sitä, että päättikin ruveta köyhäksi taiteilijaksi. Onko ääliöys sitä että äänestää väärää puoluetta tai pukeutuu väärään tyyliin vai sitä ettei osaa pidätellä suorapuheisuuttaan naisen äidille. Ja niin edelleen.

Ei varmaan ne miesaktivistit naisia pahalla kritisoi, eihän naisaktivistitkaan pahalla miehiä kritisoi, eihän. Eihän se niinkään voi olla, että puolet kansasta on aina oikeassa ja täydellisiä sellaisina kuin ovat, ja vain toisen puolen pitäisi muuttua. Ei silloinkaan, kun naiset olisivat niitä jotka on oikeassa ja jo valmiita. Ja miten onnetotmia ääliöitä sitten voisi auttaa? Miten ääliö voisi olla vähemmän ääliö? Kiinnostaako tämä Virpi Salmea tai muita feministejä ollenkaan?

Eiköhän se ole ihan kaikille sukupuoleen riipumatta korkea aika miettiä itseään ja omia tavoitteitaan. Mitä vaatii itseltään, mitä vaatii muilta. Minulle sanottiin pienenä kotona, etten saa naida miestä, jolla on moottoripyörä ja että kirkkoon kuulumattomuus on asosiaalista ja epäilyttävää. En ole vaatinut miestäni luopumaan motskarista tai liittymään kirkkoon, vaan ajattelin itse, onko näissä vaatimuksissa mitään järkeä omalla kohdallani. Ne ehkä sopivat jonkun toisen unelmapuolisoon hyvin, mutta omalla kohdallani eivät päde.

Teba (Ei varmistettu)

Juuri erään sinkkukaverin kanssa asiaa puitiin. Tosiaan ääliö ei välttämättä saa naista, vain k***päät saavat. Naisilla tuntuu olevan kovin korkeat tavoitteet miehen suhteen, mutta se poikkeaa kovinkin siitä miehestä jonka kanssa nämä sitten yhteen menevät. Etenkin p****npuhumistaito tuntuu olevan ensisijainen tekijä, missä ilmeisen auttavana tekijänä tuntuukin olevan akateeminen koulutus...

daddy-o shrinkki (Ei varmistettu)

Kiitti! Hyvä juttu. Hydrokefaluksia löytyy kikkelillisistä ja pimpillisistä. Onneksi tällaistakin ilmenee. Pidetään homma skarppina. t. Heebo

Vierailija (Ei varmistettu)
Laba (Ei varmistettu)

Sinänsä osuvaa tekstiä mutta tässä sorrutaan samaan ongelmaan kuin Soinin ja monen muunkin Suomalaisen vaikuttajan puheissa: Nimittäin yleistyksiin! Jos tätä tekstiä tai esim Hesaria lukaa, puhutaan aina keskiveronaisesta tai miehestä. Mun mielestä tämä on typerää yleistystä. Minä tunnen monta rautaista ammattilaista business-maailmassa jotka ovat sekä miehiä että naisia. Tunnen myös monta luuseria, jotka ovat sekä miehiä että naisia, etc.

Oikeasti, lopetetaan yleistykset ja siirrytään keksusteluiden tasossa astetta korkeammalle!

ei varmistettu (Ei varmistettu)

Täyttä asiaa tuo linkissä oleva viesti.

Kyllähän koulutettujakin miehiä on vapaana, eikä kaikki kouluttamattomatkaan sinkkumiehet ole potentiaalisia vaimonhakkaajia, joita kiinnostaa vain viina, autot ja paneminen.

Tässä aiheessa miehiä moittivat naiset ihmeen helposti sivuttavat suoraan sen tosiasian, että naiset itse suosivat miehiä jotka eivät ole kunnollisia. Puhuvat yhtä mutta käytännön toiminta osoittaa toista.

Ellei mies ole alfauros, hänellä on joko oltava paljon rahaa tai kuuluisuutta, tai oltava muuten jännittävä, kuten esim. vieraasta kulttuurista, jotta se naista kiinnostaisi.

Esim. itse olen suomalaisen naisen ja ulkomaalaisen asbergerin jälkeläinen, vaan eipä tylsä suomalainen korkeasti koulutettu asbergeri suomalaista naista kiinnostaisikaan.

Ewe (Ei varmistettu)

Kun lukee Demin foorumeita, huomaa, miten jo teinitytöt siellä ovat varsin armottomia ja toisaalta miesmaku on aika jännä - juurikin ne vaarallisuutta huokuvat kusipäät on suosittuja. Yleinen keskustelunaloitus on "miksi aina rakastun renttuihin?" Eikä tää teema niin vieras ole populaarikulttuurissakaan.

en kyllä ihan allekirjoita markkina-arvoteoreetikkojen kaikkia yleistyksiä - ne antavat tosi lohduttoman kuvan rakkaudesta, mutta toisaalta monet ei-alfat tuntuvat löytävän itselleen naisen, enemmin tai myöhemmin. Toisaalta jos markkina-arvo perustuu tilastoituihin tosiasioihin ja tutkimusiin, on hullua, että naiset kieltävät sen. Sehän on vain tutkimusta, ei mikään kannanotto siihen miten maailman pitäisi olla järjestetty...

deeb (Ei varmistettu)

"Onko ääliöys sitä että äänestää väärää puoluetta tai pukeutuu väärään tyyliin vai sitä ettei osaa pidätellä suorapuheisuuttaan naisen äidille. Ja niin edelleen."

Naiset vertailevat miehiä tarkoituksena
sitouttaa vain korkeasti preferoidut itselleen. Ääliöiksi ja nössöksi luokitteleminen on tuttua monille fiksuillekin miehille; itse asiassa suurimmalle osalle miehiä.

"Ei varmaan ne miesaktivistit naisia pahalla kritisoi, eihän naisaktivistitkaan pahalla miehiä kritisoi, eihän. Eihän se niinkään voi olla, että puolet kansasta on aina oikeassa ja täydellisiä sellaisina kuin ovat, ja vain toisen puolen pitäisi muuttua."

Käytännön lähtökohta on se, että naiset ovat oikeassa
ja että naisia pitää auttaa, jos he kokevat vastoinkäymisiä. Mies taas ei voi suoranaisesti "olla oikeassa" ja ilmoittaa kokeneensa vääryyttä. Hänen pitää osoittaa oikeassaolonsa dominoimalla muita miehiä, ja kokiessaan vääryyttä, hänen pitää lyödä muita miehiä.
Miehelle mikään ei ole pelkkä ilmoitusasia. Naisista suuri osa sen sijaan pystyy toimimaan sukupuolimarkkinoilla ilmoittamisperiaatteella "näin asia on".

"Eiköhän se ole ihan kaikille sukupuoleen riipumatta korkea aika miettiä itseään ja omia tavoitteitaan. "

Suuri osa nykymaailman ongelmista ei edes liity pariutumismarkkinoihin. Yleinen perusarvojen katoaminen on se ongelma. Ihmiset eivät halua vakiintua tässä maailmassa. Viidenkymmenen vuoden kuluttua ihmisen keski-ikäkin on tätä menoa lyhyempi. Vanhuudesta on kasvamassa megaluokan ongelma.

deeb (Ei varmistettu)

"en kyllä ihan allekirjoita markkina-arvoteoreetikkojen kaikkia yleistyksiä - ne antavat tosi lohduttoman kuvan rakkaudesta, mutta toisaalta monet ei-alfat tuntuvat löytävän itselleen naisen, enemmin tai myöhemmin."

20% miehistä on alfauroksen vastakohtia, eli
alemman tason miehiä. Heillä ei ole koskaan elinikäistä suhdetta naiseen.

Vahvasti natsatessa kummankaan voi olla vaikea kieltäytyä, mutta se edellyttää kuitenkin yhteentörmäystä ja sitä, että ehtii käydä joitakin keskusteluja
vastakkaiseen sukupuoleen. 20-35 vuotiaat "flikat" ovat toteuttavat muotiteollista fantasiaa, ja osaavat aika tehokkaasti kiertää vapaampaa parinhakua esim. pakkautumalla ryhmiin ja karkottamalla ihmisiä
pelkällä asenteellaan. Silloin vain stereotyyppiset miehet kelpaavat ja kaveripiiri valvoo. Lisäksi heitä yrittävät saada miehet korkeammista ikäluokista, joten seksiä on aina saatavilla. Toisekseen ehdoton yksiavioisuus yhteiskunnassamme estää seksipartnereiden
tai ihmissuhteiden avointa monijakoisuutta.

Vierailija (Ei varmistettu)

itse en tule seurustelemaan enää koskaan naisen kanssa, harmittaa etten ole homo, naisissa minua valitettavasti kiinnostaa vain seksi, en ole koskaan tavannut naista joka olisi pohjimmiltaan epäitsekäs ja pitkäjännitteinen. kaikki on aina loppujen lopuksi vaan minä, minä ja minulla on tylsää,ainaista helvetin valittamista omista ongelmista joista yritetään tehdä yhteisiä ongelmia. valitettavasti te naiset ette ole ollenkaan niin kiinnostavia kuin luulette,ette ymmärrä kuinka raskasta on teeskennellä tunti tolkulla kiinnostunutta kun toinen pakottaa kuuntelemaan mitä ihmeelisempiä idioottimaisuuksia täysin tyhjänpäiväisistä asioista, mutta kestän sen jos palkintona on mahdollisuus seksiin...se on kai sen hinta.

toivoisi olevansa homo -> (Ei varmistettu)

Ulkomaalainen, yli 20 vuotta asunut Suomessa. Olen tavannut yhden fiksun, mukavan ja hyvännäköisen suomalaisen naisen, itse asiassa, suomenruotsalaisen... Itsekin jossain vaiheessa aviouduin, tein lapsen ja erosin ulkomaalaisen kanssa (olikin tyhmempi, kuin mitä luulin).

Kyllähän suurin osa akateemisesti koulutetuista miehistä naureskelee naisille ja niiden jutuille. Etenkin feministeille ja kukkahatuille. Kyllä meitä on monta myös korkeasti koulutettua, jotka eivät syystä tai toisesta löydä itselleen sopivaa kumppania. Niin ja kulttuurista olisi kiva kuunnella höpinää, mutta se johtaisi luultavasti väittelyyn ja kaikkihan me tiedetään, että väittely naisen kanssa on yhtä fiksua, kuin vastatuuleen kuseminen.

Tosiasia on se, että suurinosa suomalaisista naisista voidaan luokitella "mitä saa" luokkaan.

Muistakaa tytöt se, että teidän elintaso ja kaikki härpäkkeet jotka mahdollistavat helpomman elämän ovat pitkälti näiden metsästäjämiesten keksimiä. Vain sen ansiosta, teilläkin on mahdollisuus askarrella muutakin, kuin hoitaa lapsia ja tehdä ruokaa. Eikä miestenkään tarvitse viettää pitkiä metsästysreissuja.

Pahoittelen mahd. kirotusvireitä.

Pages

Kommentoi

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen