Miksi äiti-ihmiset ovat niin ärsyttäviä

Ladataan...
Punakynä

Hesarin mielipidepalstalla on viime päivinä käyty lapsettomien ja lapsellisten välistä rähinää.

Tarkemmin sanottuna rähisijöinä ovat olleet naiset, lapsettomat ja äidit.

Tällä kertaa ensimmäisen tulitikun raapaisi vapaaehtoisesti lapseton nainen, ja pian palosireenit huusivat kummallakin puolella, että molemmat syrjivät toisiaan ja kummatkin ovat taakka yhteiskunnalle.

On tietysti aivan älyvapaata kähistä siitä, kummat ovat parempia ihmisiä ja saako nainen olla tekemättä lapsia.

Mutta vapaaehtoisesti lapsettomien hiilestymistä on helpompi ymmärtää.  Alunperin normaalit, kivat ja hauskat naiset voivat nimittäin äideiksi tultuaan olla äärettömän ärsyttäviä.

Disclaimerina kerrottakoon, että itselläni on lapsi.

 

Kun nainen synnyttää, hänen aivoilleen käy niin kuin raskaana olevan nivelille: ne pehmenevät ja löystyvät. Tästä ei ehkä ole tieteellisiä, kvantitaviisia todisteita, mutta aika moni voi todistaa, että pikkulapsen äidin pää on märkä pahvilaatikko.

Sen katse harhailee lattianrajassa, koska se etsii automaattisesti sieltä vauvaansa, ja sellaisen kanssa voi puhua korkeintaan kaksi kolmen sanan lausetta kerrallaan

Aivan korrektikin nainen alkaa päivittää Facebookiin statuksia, joissa rehentelee "tisseillään".

Sen elintoiminnot hidastuvat ja ilmeisesti keskittyvät "tisseihin" niin, ettei se ehdi viiteen päivään pestä tukkaansa. 

Sillä ei ole yhteiskunnallisia mielipiteitä, paitsi fasistinen usko siihen, että oma vauvanhoitotapa on paras ja muilla tavoilla hoidetuista vauvoista tulee tunnevammaisia Subutex-käyttäjiä.

 

Noin vuoden kestävä vaihe menee ohi, mutta osa jää jumittamaan debiiliin äitiyteen, joka syö suihinsa entisen naisen. Jäljelle jää riekaleita. 

Kehityskulku on niin yleistä, että tavallaan määrittelee koko äitiyden.

Äiti on ihminen, joka ei ehdi lukea kirjoja tai sanomalehtiä, sillä on koko ajan kiire päiväkodille, se hössöttää puolen tunnin lounastauon siitä, mitä puki lapsilleen aamulla päälle ja spekuloi, oliko se liikaa/liian vähän.

Se syöttää kouluikäisiä lapsiaan, että ne "saavat tarpeeksi ravintoa", kutsuu niitä epäironisesti "kultalinnuiksi" ja jää pois työpaikan juhlista, koska kahdeksanvuotias ei halua, että äiti lähtee mihinkään.

(Teeskennellään, että keksin edellisen kappaleen esimerkit omasta päästäni.)

 

Kaikki tämä sekoilu jollakin lailla pyhittää naisen. Tiedättehän, "ei äitejä saa syyllistää". 

Pyykkikorin ja päiväkodin välistä matkaa nähtyään äidit myös pätevöityvät "tajuamaan elämästä enemmän". He "osaavat organisoida" johtajatasolla, koska pystyvät jakamaan paketin pinaattilettuja neljälle lautaselle samalla kun sopivat puhelimessa, että naapuri vie lapset voimisteluharjoituksiin.

Sitten nämä kävelevät äitizombiet vaappuvat julistamassa, että kyllä sinunkin, Kyllikki, pitää tehdä lapsi, tai et tajua elämästä mitään.

Jeah, right.

Ongelma ei ole lapsissa itsessään, vaan äideissä, jotka pilaavat käsityksen vanhemmuudesta. 

Lapsen tekeminen ei tarkoita kymmenen vuoden aivokuollutta konttaamista lattialla, vaikka liian monet saavat sen siltä näyttämään.

 
Ei jumalauta näitä äitiyskuvia (kuva http://dpshots.com)

 
 
 
Täällä vielä lisää. Kraah.
http://luckystarsphotography.com/maternity_portraits
 
 

Share
Ladataan...

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja sitten kun oletkin sellainen äiti jolla on oma elämä, joka pitää huolta ulkonäöstään ja vie lapsensa kerran kuukaudessä yökylään, jotta pääsee viettämään sosiaalista elämää muiden "järkevien" ihmisten kanssa ja niin edelleen, olet huono ja itsekeskeinen. Puhumattakaan siitä, ettet varmastikaan rakasta lastasi tarpeeksi (esimerkit huonoudesta kärjistettyjä).

Arvatkaas mitä! Rakastan, palvon ja maailmani edelleen pyörii tyttäreni ympärillä, joka on elämäni valo... Satun vain rakastamaan myös itseäni niin paljon, että tiedän, ettei minun tarvitse muuttua äitizombieksi! Mahtavaa ja lapsettomat ystävänikin tykkäävät.

Vierailija (Ei varmistettu)

itse olen kahden lapsen äiti ja silti minulla ärsyttää äidit jotka passaavat lapsensa pilalle.tulee uusavuttomia ipanoita joilla ei ole mitään käsitystä elämästä. olen varmasti itsekkin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen ollut zombi ja lässyttänyt vauvasta kaikille mutta toisen kohdalla taisi tulla järkeä päähän. ekan lapsen kohdalla unohtui keskustelutaito ja muutkin sosiaaliset taidot. varmaan öiset heräämiset vaikuttavat tähänkin.kummankin lapsen kanssa olen herännyt vähintään 2 kertaa yössä siihen asti että lapsi on ollut 2 vuotias eli omalla kohdalla meni 4 vuotta etten saanu nukkua kokonaista yötä kunnolla. siitä on silloin hehkeä ja sosiaalinen nainen kaukana. äitien pitäisi muistaa että ovat naisia eivätkä pelkästään äitejä ja osattava ottaa omaa aikaa ilman niitä lapsia.kun äiti voi hyvin,koko perhe voi hyvin.

Ihanaa, Virpi. Kiitos ja aamen.

Vierailija (Ei varmistettu)

ASIAA. YES!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja sitten tarvitaan niitä äidiksi ryhtyviä ihmisiä,
jotka synnyttävät niitä vapaaehtoisesti lapsettomaksi haluavia ihmisiä =)
Mutta minulla onkin sellainen onni että lapsilla on isä joka heitä hoitaa, niin minä olen voinut pitää huolta itsestäni ja myös urastani,
Ei ole tarvinnut ryhtyä aivottomaksi ääliöksi joka puhuu vain lapsistaan ja pitää heitä pumpulissa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos :D!!!

Vierailija (Ei varmistettu)

Sooo true. Ja itseasiassa oon kyllä kuullut, että tälle ilmiölle olisi jopa tieteellistä selitystäkin. Kun nainen saa lapsen, niin aivot rupeaa erittämään jotain hormoonia mikä tekee äidistä sitten vähän yksinkertaisen. Hoivavietti ikäänkuin korvaa hetkellisesti sen järjen. En nyt muista mistä luin, Googletelkaahan. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuvan perusteella Virpi taitaa juuri kuulua niihin naisiin jotka ei "ehdi viiteen päivään pestä tukkaansa." Tekstin perusteella Virpi taas kuuluu niihin naisiin joiden aivoille "käy niin kuin raskaana olevan nivelille: ne pehmenevät ja löystyvät. Tästä ei ehkä ole tieteellisiä, kvantitaviisia todisteita, mutta aika moni voi todistaa, että... (Virpin).. pää on märkä pahvilaatikko."
Parhaat naurut talla viikolla!

Vierailija (Ei varmistettu)

Oioi... meillä on ilmeisesti vielä pitkä matka siihen, että suvaitsemme maailman monine uskontoineen ja ihonväreineen... emme ilmeisesti pysty suvaitsemaan edes samanvärisiä, saman koulutuksen käyneitä, samassa korttelissa asuvia --jos he sattuvat hankkimaan/olemaan hankkimatta lapsia! Maailma on meille kaikille, lapsille, äideille, isille, miehille, naisille, vanhoille, teineille..heidän eri elämänvaiheissaan. Ei vain MINULLE, NYT!

Kiitos Virpi, olet paras!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja tämän jutun pointti oli???? Ne äidit jotka muuttuvat näiksi "zombieiksi" ovat yhteiskunnan pahinta saastaa vai mitä?! en ymmärrä, itselläni 1v2kk ikäinen tyttö ja TODELLAKIN olen muuttunut siksi zombieksi joka valvoo VIELÄKIN ja HERÄÄ 10 kertaa yössä lapsen itkuun. Harrastukset, kaverit ovat jääneet taka-alalle. Tukka lähtee päästä, ja tyvikasvu on ainakin 20cm. Päivän puheenaihe on ketkä oli hiekkalaatikolla ja minkäväristä kakkaa lapselta tänään pääsi vaippaan. Ennen tärkeää oli onko sikspäkki treenattu ja mitä valkkaria sitä tänään juodaan. Kysymys kuuluu: Niin mitä sitten???????? Onko se niin jumalattoman vaikeaa soputua siihen muutokseen joka joillekin sen lapsen myötä tulee? Onko se niin jumalattoman vaikea ymmärtää että elämä ei välttämättä jatku samanlaisena kuin se ennen oli? Sekö on sitä hienoa äitiyttä että todellakin viedään se lapsi sinne hoitoon, tai käydään zumbassa 5 krt viikossa.?!? Nostaa karvat pystyyn tällainen ylimielinen ja ylimalkainen kirjoittelu.Herätkää todellisuuteen! Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla äiti , se kaikille suotakoon tehtäväksi niinkuin itse parhaakseen näkee, ja mikä lapselle on parasta. Mutta jos jotain lapseen parhaasta tiedän, kyllä se on äidin rintamaito, vierihoito, turvallinen koti ja perhe, riittävästi ruokaa ja levollista unta. Ei krapuloissa kulkeva äiti joka miettii mihin seuraavaksi lapsen tyrkkäisi hoitoon. Nauttisitte ihmiset siitä ZOMBIENA olosta, ei sitäkään aikaa kovin kauaa kestä!!

Vierailija (Ei varmistettu)

I rest my case... ja jotain lääkitystä kehiin tuolle äskeiselle äidille..
huh huh...

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei ole asiaa tämä! On vaan aivan liian helppoa mollata lapsista hösääviä äitejä. Haukun kohde on niin itsestäänselvä, että se tekee kirjoituksesta tyhjän, tylsän ja ennalta-arvatun. Ei mitään uutta. Äidit voivat olla ärsyttäviä, kuten kaikki muutkin. Lapsi muuttaa elämää. Pahempaa olisi, jos ei muuttaisi. Mikä on kirjoittajan mielestä oikea äidin käyttäytymismalli? Pitää seurata yhteiskunnallisia asioita,lukea kirjoja, sanomalehtiä, olla aktiivinen sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti, olla menossa mukana niin kuin ennekin ja lapsi kulkee siinä mukana. Ei vaan kulje! Mitä pahaa on sanoa, että lapsi on elämäni tärkein asia. ja haluan paneutua hänen kasvatukseen? Ehdoin tahdoin täytyisi pitää vanhasta elämästä kiinni ja jättää lapsen tarpeet huomiotta? Äitinä olo vaan on niin epäcoolia? Ja kyllä en halua nähdä tissejä ja vauvamasuja facebookissa. Mutta kyllä jää lehdet lukematta, kun pitää kontata lattialla leikkimässä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lapsesi ei siis ole sen arvoinen, että hidastaisit kun hän on pieni? Mihin niin kiire on? Maineenko perään kipität? Se onkin kovin lämmittävä asia sitten kun sairaus tai ikä sinut pysäyttää. Kun katsot kuka silloin seisoo vuoteesi vieressä - tai ei seiso- se kertoo jotain arvojesi mitasta ja kestävyydestä. Lapsen kasvatus on kuin puun istuttamista - jos teet sen hyvin hän lentää kauas sinua pidemmälle ja sinäkin saat siitä ilon. Sijoitus jonka arvon ymmärtävä ei pelehdi palstoilla. Älä ryhdy siihen, jollet ole valmis hoivaamaan taintasi. Hän on sen arvoinen.

Puutalobaby

Tshihihi mä olen JUST rehennellyt tisseilläni jopa täällä Lilyssä (Facebookissa tein sen jo pian Kättäriltä pääsyn jälkeen), ENKÄ ole pessyt tukkaani ainakaan viiteen päivään :D

Apua, mä oon selvästi äitiyszombievaarassa! :)

Puutalobaby

...mut mä oon vaan nii-ii-iin ylpeä niistä. (siis tisseistä - en lapsista)

muuh (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus! Mua ärsyttää ihan ilmiönä tämä äitien muuttuminen pyhimyksiksi sillä hetkellä, kun se lapsi syntyy. Myös se, että usein kuulee (tai rivien välistä lukee), että naisen elämä ei ole ns. täyttä ennen äitiyttä. Olisiko niin, että nämä äidit olivat alunperin vähän vajaita... Itse koen elämäni ja arvomaailmani olevan erittäin täysi ja tasapainoinen ilman lapsia. En menisi kuitenkaan arvostelemaan kenenkään eri tavalla elävän elämää ja valintoja. Saahan se lapsi olla se maailman tärkein asia äidin elämässä, mutta ei sen aino asia tavitse olla. Tämä tuskin on hyväksi yhtään kellekään osapuolille.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kokonaisvaltainen kooste yleisistä, perusteettomista ennakkoluuloista ja yksisilmäisistä vääristelyistä koskein toisten naisten valintoja. Salmi on bisnesnainen, kun osaa myydä Suomi24-keskustelut leikkaa-liimaa-vartin jälkeen eteenpäin ja kutsua sitä kolumniksi.

Hiisi (Ei varmistettu)

Millä sitten selitetään ne monet ei äidit joiden jutut ovat tuntuneet tyhjänpäiväisiltä ja vähä-älyisiltä aina. Meinaan että kumpi nyt sitten on pahempi, puhua vain lapsesta ja arkirutiineista kotona kuin keskustella siitä kuinka kalliin laukun osti ja kuinka iiiiik kynsihuollosta on mennyt jo ihan liian pitkä aika ja kuinka monta luomiväriä ostikaan viimeksi laivalta...

Ehkä monet äidit ovat tajunneet lapsen myötä, että elämässä on todellakin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se, miltä näyttää. Toivon ettei tuo tosiasia unohdu minulta vaikka lapsi kasvaakin. Kyllä minulla silti on mielipiteeni päivän politiikasta, luen kirjoja aina kun ehdin (=yöllä) ja vaikka aivot ehkä ovat hormoneista pehmenneetkin hieman riittää järkeä silti vielä vaikka muutamalla itsekkäälle pissibimbolle jakaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

"...mut mä oon vaan nii-ii-iin ylpeä niistä. (siis tisseistä - en lapsista)"

Hmm...?

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos tästä mainiosta tekstistä :)

LapsetonVierailija (Ei varmistettu)

Oikeastaan lapsettomana ainoa pyyntöni olisi, että äidit säästäisivät minut niiltä lapsijutuiltaan. Ne eivät kertakaikkiaan kiinnosta enkä jaksa teeskennellä joka tapaamiskerralla alusta loppuun, että olisin kiinnostunut piltin päiväkotikuvioista. Myöskään sen lapsen ihanuus ei avaudu, jos ei kyse ole erittäin läheisen ystävän tai sisarusten lapsista. Usein lapsi on ihana lähinnä vanhempiensa ja isovanhempiensa mielestä, muita ei välttämättä niin kiinnosta, vaikka kaikkea hyvää lapsen ja tämän vanhempien elämään lämmöllä toivoisikin.

Turhat jorinat

Edelliselle: aivan, ymmärrän hyvin, jos ja kun ei kiinnosta. Mutta kun monen pienen lapsen vanhemmalta ei kande kysellä lainkaan, mitä niille kuuluu, jos ei halua kuulla lapsesta mitään. Kas kun ei lapsen lisäksi ei kuulu paljon mitään. Kaikki, aivan kaikki, liittyy lapseen: On erilaista ja antoisaa ja ihanaa, mutta ennenkaikkea väsyttää (ja välillä vituttaa, vaikka sitä ei ääneen sanotakaan). Ja ei vaan saatana taivu laittamaan edes tukkaa, kun yks huutaa pää punasena vieressä syliin. (Samasta syystä ei ole nähnyt yhtään uutta leffaa eikä lukenut yhtään uutta kirjaa piiiiitkään aikaan.)

Joten kerro seuraavan kerran itse vuolaasti,  mitä sinulle kuuluu, sillä pienen lapsen vanhemmasta voi olla oikeasti tosi kivaa kuulla, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Kun ei itse ehdi eikä jaksa eikä pysty seuraamaan maailman menoa, niin kuin ennen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos vaihdetaan tämän "kolumnin" jokaisen äiti sanan tilalle maahanmuuttaja, niin Virpi Salmen status kolumnistina olisi nopeasti jotain muuta (myös -sti päätteinen). Vain äideistä voidaan kirjoittaa näin rumasti ja samalla kuvitella oleva näppärä sujuvasanainen "kolumnisti".

HS:n mielipidepalstalla käyty keskustelu on ollut erittäin hyvää puolin ja toisin.
Tämä oli ainoastaan huono, oikeastaan surullisen huono.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kärjistäminen. Hmph. Jos me suomalaiset äidit - hyvät, huonot ja keskinkertaiset, eläisimme lapsinemme Mumbain slummeissa, sisällissodan runtelemassa Kongossa tai vaikka vain 100 vuotta sitten ihan täällä omassa mansikkamaassamme, emme varmastikaan narisisi teeman aiheista. Asiamme nyt vaan ovat sen verran hyvin, että vain kärjistämällä saamme nostettua esiin erilaisuuksia, jotka väännetään epäkohdiksi, jotka sitten kasvavat todellisiksi ongelmiksi. On hyvä että keskustellaan, koska todellisiakin ongelmia joillakin on, mutta uskaltaisin väittää, että tuo todellisten ongelmien kanssa painivien joukko on (onneksi) pieni. Keskivertoäitinä ympärilläni pyörii jonkin verran keskivertoäitejä. En tunne yhtään luuseri- tai supermutsia. Ympärilläni pyörii jonkin verran lapsettomia naisia. En ole kuullut kenenkään suureellisesti ylistävän vapaaehtoista lapsettomuuttaan, joskaan valittavankaan valinnastaan. Itse yritän olla välittämättä kaikesta turhasta kohkaamisesta, aina siinä kuitenkaan onnistumatta, kuten tähän kirjoittamiseni osoittaa. Niinkuin eräs laulelija sanoi: "Kaikki valittaa jostain mut jotkut valittaa kaikesta." Solidaarisuutta naiset! Viva la madre, viva la mujer!

Antakaa_minun_olla_minä (Ei varmistettu)

Komppaan LapsetontaVierailijaa ja Muuh:ia, he kiteyttivät ajatukseni tästä aiheesta. Kiitos Virpi ja tälläisiä ajatuksia sekä tekstejä tarvitaan tähän maahan lisää.

Tunnen itseni lapsettomana naisena vähemmistöksi, joka on väärää mieltä automaattisesti ollessaan lapseton ja en saisi sanoa ääneen aiheeseen liittyvistä epäkohdista (näissäkkin kommenteissa varsin kärkkäästi annetaan huutia lapsettomille). Joskus se sosiaalinen paine tuntuu kateellisten lapsellisten salaliitolta, kun arki ei ollutkaan vaaleanpunaista hattaraa sen muksun kanssa siinä lainalla hankitussa omakotitalossa, jonka pihasta löytyy pakollinen tilafarmari ja kultainen noutaja (materiataivas sekin). Kiinnostaisi tietää, onko muualla Euroopassa lapsettomilla samanlaista sosiaalista painetta ja paskaa fiilistä näiden aiheiden ääressä? Vai onko vain Suomessa näitä hirviöäitejä, jotka hierovat äitiyttään kaikkien kanssasisarten naamaan? Kyllähän ne saman lapsentekovälineet löytyy ihan joka daamilta kuitenkin ;)

Ei-isä (Ei varmistettu)

Yksi mikä äitiytyneissä naisissa ärsyttää ehkä eniten on se, miten he muodostavat ns. mammakerhoja. Ihan sama missä ollaan - työpaikalla, harrastuspiireissä, ihan missä vaan. - "Meidän mussu teki tänään sitä ja tätä!" - "No meidän mussu tekikin niin!" Aivan kuin mitään muuta keskustelunaihetta ei olisi koskaan ollutkaan. Tai sitten ruvetaan vertailemaan synnytyksiä. Viimeistään tässä vaiheessa tekisi mieli kysyä, "tuliko repeämiä?"

Yleensä ensimmäinen kysymys, kun jostakin koitat jonkun tällaisen mammakerholaisen kanssa keskustella, on "onko teillä lapsia?" Aivan kuin sillä olisi keskustelun sisällölle minkäänlaista merkitystä, jos ei puhuta lapsista. Sellainen on loukkaavaa, etenkin kun kyseessä sattuu olemaan omasta tahdostaan lapsettoman pariskunnan toinen osapuoli. Toista pariskunnan osapuolta taasen tarkkaillaan hyvin tarkkaan ja jos vähänkään mahanseutu pääsee pyöristymään, niin heti ollaan taputtelemassa. - "No, milloinkas se teillä on laskettu aika?" - "Ei ole. Söin vaan sen verran tukevasti äsken..."

Mitä merkitystä sillä on, jos joku pariskunta haluaa olla omasta tahdostaan lapsettomia? Omapahan on päätöksensä. Jos katsoo olevansa kykenemätön vanhemmaksi tai ei halua lapsia, mikä ihmeen pakko niitä on tehdä? - "No mutta kun yhteiskunnan normit..." Sanonko minne ne sellaiset normit saa työntää?

Kyllä, tunnen fiksuja ja mukavia äitejä. Tunnen sellaisia äitejä, jotka eivät korosta sitä äiteyttään. Tunnen myös sellaisia äitejä, jotka ovat niin ylpeitä kun ovat puskeneet sen Mitja-Eetvartti-Kalevin maailmaan, etteivät osaa muusta puhua.

Lapseton, muuten vaan hidas (Ei varmistettu)

Minua loukkasi aikanaan lapsettomana nuorena naisena, kun anoppini kertoi, kuinka imetys on parasta mitä hän on koskaan naisena kokenut.
Lausahdus sisältää ajatuksen, että todellinen nainen a) saa lapsen b) imettää itse c) muuttaa naiseutensa äitiydeksi.
Itse olin tuolloin naimisissa ja lapseton tahtomattani, ex-mies ei tahtonut lasta.
Jälkikäteen ajattelin ilkikurisesti, että paras asia mitä minä olen Naisena kokenut on sarja orgasmeja.
Äitiydestä tai imettämisestä ei sitten olekaan omakohtaisia kokemuksia. Ainakaan vielä.

On yhtä monta tapaa olla nainen kuin on naisia maailmassa, sama pätee äitiyteen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, muuta ei voi osasta kommentteja sanoa. Onneksi joukossa oli äitien ja lapsettomien asiallisiakin kommentteja.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä kun en kyyneltynyt ilosta tätä lukiessa. "Ongelma ei ole lapsissa itsessään, vaan äideissä, jotka pilaavat käsityksen vanhemmuudesta." kiteyttää kaiken.

Vierailija (Ei varmistettu)

"Minua loukkasi aikanaan lapsettomana nuorena naisena, kun anoppini kertoi, kuinka imetys on parasta mitä hän on koskaan naisena kokenut. Lausahdus sisältää ajatuksen, että todellinen nainen a) saa lapsen b) imettää itse c) muuttaa naiseutensa äitiydeksi."

Hmm, minusta lausahdus sisältää yhden ihmisen henkilökohtaisen mielipiteen hänen omaan elämäänsä ja kokemuksiinsa liittyen. Jos ihminen kokee noin, hänen pitää voida se sanoa kenelle vain. Se ei ole arvio toisesta tai elämän tarkoituksesta.
Toivoisin, että vähemmän tulkittaisiin toisten kokemuksia oman itsen kautta ja enemmän arvostettaisiin niitä uusia näkökulmia mitä yksilöllisyys, ihmisten erilaisuus tuo ihmissuhteisiin.

On kummallista, ettei tavallisten äitien äitiys kelpaa. Ei saa olla ja kokea niin kuin luonnostaan on ja kokee, vaan pitäisi pakottaa itsensä johonkin trendikkäämpään muottiin. Pitäisi huomioida täysin ulkopuolisten mieltymykset aiheesta, johon he eivät mitenkään liity. Muuttaa tekemistään sen mukaan, etteivät sellaisetkaan loukkaannu, jotka vääntävät kaiken koskemaan itseään ja olevan henkilökohtainen kannanotto muiden valinnoista, vaikka sitä ei ole mitenkään sellaiseksi tarkoitettu. Keneltä muulta vaaditaan tällaista yhdellä henkilökohtaisimmista elämänalueista?

Tässä koitetaan elää tätä omaa äitielämää, eikä jatkuvasti pokkuroida joka suuntaan, että kai te kaikki olette nyt samaa mieltä, että hoidan tätä hyväksytysti.
Henkilökohtaisena mielipiteenäni kerron, että imetys on yksi minunkin elämäni ehdottomista kohokohdista tähän mennessä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Entäpä ne kaikki tahtomattaan lapsettomat? Onkohan kukaan äitiyttään alati hehkuttava koskaan miettinyt, ettei keskustelukumppani välttämättä saa lapsia, vaikka haluaisi? Tahaton lapsettomuus on, varsinkin naiselle, usein kovin arka paikka ja siitä tuskin kukaan ongelmasta kärsivä jokaiselle työpaikkansa "mammakerholaiselle" huutelee. Sitten sellainen nainen saa siinä työpaikan taukotilassa näitä "Nooo, koskas se Lissu meinasi lapsia hankkia?"-kommentteja. Yritä siinä sitten hymyssäsuin mutista jotain epämääräistä takaisin, kun mieli tekisi itkeä, huutaa ja raivota.

Ymmärrän kyllä hyvin, että vaikkapa äitiyslomalla olevalta mammalta ei välttämättä kannata mennä kysymään mitä hänelle kuuluu, jos ei ole valmis kuulemaan vauva/lapsi-juttuja. Ei hänelle oikeasti varmaan kuuluu paljon mitään muuta kuin niitä kakkavaippoja ja imetystä, niin ei hän sitten paljon muuta voi kysyjälle vastatakaan. Ihan sama, jos joku kysyisi minulta, miten sinun päiväsi on mennyt. Ei kannata kysyä, jos ei halua kuulla meidän työpaikan uusimpia juoruja, tai sitä kuinka ärsyttäviä asiakkaita tänäänkin oli tms.

Aihe on kyllä minusta keskustelemisen arvoinen, kunhan se tehdään asiallisesti ketään loukkaamatta. Tuoreen äidin kehossa tapahtuu ihan fyysisiäkin muutoksia, jotka aikaansaa tuota "hitautta" ja sitä, että koko aivokapasiteetti näyttää valuvan sinne tisseihin/maidontuotantoon, mutta ei se minusta ole mikään syy alkaa näitä äitejä nimitellä. On myös niitä äitejä, jotka ovat tahtomattaan tuollaisia "zombeja" ja tuskailevat itsekin asian kanssa. ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

"Entäpä ne kaikki tahtomattaan lapsettomat? Onkohan kukaan äitiyttään alati hehkuttava koskaan miettinyt, ettei keskustelukumppani välttämättä saa lapsia, vaikka haluaisi?"

Ihan takuulla on miettinyt. Se tulee pyytämättä ja yllätyksenä siinä samassa psykoanalyyysissä, jota koko lapsen saaminen on. Väitän, että lähes jokainen vanhempi, kuten minäkin, on jossain vaiheessa kokenut pelkoa, ettei tule raskaaksi tai surua esim. keskenmenoista.

Tahaton lapsettomuus ei ole häpeä eikä tabu, siitä voi kertoa myös työpaikan kahvipöydässä, jos tilanne tulee eteen. Tai olla puhumatta, ei siellä kaikkia muitakaan tunnepitoisia asioita jaeta, jos ei haluta. Aika vähiin jäisi keskustelu, jos mitään ei saa kysyä. Mikä tahansa aihe voi olla jollekin arka. Jos ei kestä puhua aiheesta ollenkaan ikinä, kannattaa hakea apua. Sanon tämän ihan ystävyydellä, itsekin keskusteluapua hakeneena. On liian raskasta elää koko ajan pelossa, että joku ottaa jonkun itselle vaikean aiheen esille, tai vihaisena, että miksi juuri minua aina sörkitään. Asioista pääsee yli, vaikka ne eivät unohdu.

Vierailija (Ei varmistettu)

Onko kukaan ajatellut, että lapsettomuuden syy voisi olla se, että maailmassa on jo nyt muutama miljardi liikaa ihmisiä??? Välttää lisäämästä maailman ongelmaa....???

Vierailija (Ei varmistettu)

Onneksi on olemassa myös niitä äitejä, jotka tekevät äitiysloman aikana väitöskirjan valmiiksi (tunnen yhden) ja puhuvat ihan normaaleista asioista edelleen. Kaikkien aivot eivät löysty. :) Ehkä ylenpalttinen vauvasta jankkaaminen vain kertoo, että äidin elämässä ei ennen lasta ole muutenkaan tapahtunut mitään kovin älyllistä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mistä puhuvat ne, jotka ovat löytäneet uuden ihastuksen? Uuden uskonnon? Uuden harrastuksen? Uuden seiskajuorun? Asian merkittävyys oman elämän kannalta tietenkin vaikuttaa siihen, kauanko kokonaisvaltaisin kausi jatkuu.

Oletko itse kokenut jotain mullistavaa elämässäsi? Tuliko siitä elämäsi *ainoa* asia? Puhuitko kattavasti monesta muusta aiheesta *jokaisen* kohtaamasi ihmisen kanssa *jokaisella* yhteydenpitokerralla? Koetko, että kaikilla ikinä kohtaamillasi ihmisillä on täysimääräinen käsitys kaikista sinulle tärkeistä asioista? Tietävätkö he 24/7/365 mitä sinä teet, ajattelet ja mihin pyrit? Kohtaamme tutustakin ihmisestä kerrallaan vain jäävuoren huipun, sen perusteella on paha tehdä kovin raflaavia yleistyksiä.

iivents

"Lapsen tekeminen ei tarkoita kymmenen vuoden aivokuollutta konttaamista lattialla, vaikka liian monet saavat sen siltä näyttämään."

Hahaa, LOISTAVA kirjoitus! Kiitos! Vaikka itsekin olen äiti - millään jaksaisi puhua pelkästään lapsijuttuja. Elämässäni pitää olla tasapainoisesti muutakin.

Jokainen tietty taplaa tyylillään.

Vierailija (Ei varmistettu)

"...mut mä oon vaan nii-ii-iin ylpeä niistä. (siis tisseistä - en lapsista)"

IHANA!!!!

Ei-isä (Ei varmistettu)

Minun piti itseasiassa kirjoittaa omasta tahdostaan riippumatta lapseton, mutta näköjään kiireessä kirjoitin muuta.

Kuten jokummuu jo totesi, tahtomattaan lapsettomalle se jatkva kysely voi olla todellakin rasittavaa. Monilla lapsettomuushoidoissa kävijöillä kun on ihan riittävästi miettimistä asiassa, kun se on hoitojen vuoksi pinnalla jo muutenkin - mietitään, onnistuuko seuraava siirto, alkaako raskaus, tuleeko keskenmeno? Yhtäkkiä huomaakin olevansa siinä tilanteessa, ettei pakkasessa ole enää alkioita ja taas aloitetaan keräysprosessi uudelleen. Tai sitten ne kolme kierrosta hoitoja tulevat täyteen eikä mitään tapahdu.

Neljän vuoden yrityksen aikana allekirjoittaneen taloudessa on ollut kaksi alkanutta raskautta, joista ensimmäinen oli ns. kemiallinen ja toinenkin päättyi keskenmenoon - seuraava kierros on kolmas ja viimeinen, jonka jälkeen vaihtoehtoina on joko haudata toiveet lapsesta, siirtyä Väestöliitolle maksamaan kohtuullisen isoja summia ehkä koskaan saamatta vastinetta rahoilleen tai keksiä jotakin muuta.

Vaimoni on muutenkin allapäin raskaudettomuudestaan eikä asiaan todellakaan auta kahden työkaverin hehkutus, kuinka heillä lapset tekevät sitä ja tätä ja on niin mahtavaa olla äiti. Tietenkin saa olla innoissaan. Se on luonnollista. Kuitenkin edellämainituista työkavereista kumpainenkin tietää tasan tarkkaan, ettei se äitiys ole niin itsestäänselvyys ja mikä prosessi meillä on käynnissä.

Siksi pyydänkin, että äitiydestään ylpeät äidit miettisivät kaksi kertaa, missä seurassa äitiyttään hehkuttavat. Ei työpaikan kahvipöytä ole välttämättä se paras mahdollinen paikka - koskaan ei voi tietää, onko sillä työkaverilla kenties ongelmia sillä saralla ja jos oikeasti tietää, niin luulisi sen verran ihmisellä olevan harkintakykyä, että ymmärtää vaihtaa aihetta.

Vierailija (Ei varmistettu)

"Siksi pyydänkin, että kotieläimistään ylpeät naiset miettisivät kaksi kertaa, missä seurassa rekkuaan hehkuttavat. Ei työpaikan kahvipöytä ole välttämättä se paras mahdollinen paikka - koskaan ei voi tietää, onko sillä työkaverilla kenties allergia ja jos oikeasti tietää, niin luulisi sen verran ihmisellä olevan harkintakykyä, että ymmärtää vaihtaa aihetta."

"Siksi pyydänkin, että parisuhteestaan ylpeät naiset miettisivät kaksi kertaa, missä seurassa miestään hehkuttavat. Ei työpaikan kahvipöytä ole välttämättä se paras mahdollinen paikka - koskaan ei voi tietää, onko sillä työkaverilla kenties miesongelmia ja jos oikeasti tietää, niin luulisi sen verran ihmisellä olevan harkintakykyä, että ymmärtää vaihtaa aihetta."

"Siksi pyydänkin, että huonekasveistaan ylpeät naiset miettisivät kaksi kertaa, missä seurassa vehkaansa hehkuttavat. Ei työpaikan kahvipöytä ole välttämättä se paras mahdollinen paikka - koskaan ei voi tietää, onko sillä työkaverilla kenties ongelmia viherpeukalonsa kanssa ja jos oikeasti tietää, niin luulisi sen verran ihmisellä olevan harkintakykyä, että ymmärtää vaihtaa aihetta."

Tai oikeastaanhan se taitaa mennä näin:

"Siksi pyydänkin, että ylpeät naiset miettisivät kaksi kertaa, missä seurassa hehkuttavat. Ei työpaikan kahvipöytä ole välttämättä se paras mahdollinen paikka - koskaan ei voi tietää, onko sillä työkaverilla kenties ongelmia jos oikeasti tietää, niin luulisi sen verran ihmisellä olevan harkintakykyä, että ymmärtää olla hehkuttamatta."

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuo lapsen koko äidin elämän keskipisteeksi nostaminen on ihan hirveää. Tietty se alun hormonihuuma on asia erikseen mutta kun mamma puhuu lässyttämällä kouluikäiselle, syöttää tätä ja elää täysin tämän ehdoilla on jotain mahasti pielessä. Tällaisen äidin ainoana lapsena voin kertoa että murrosikä oli ihan hirveää aikaa - niin äidille kuin tyttärellekin, ja päättyi siihen kun muutin 16-vuotiaana kotoa pakoon äidin hirmuvaltaa, jonka alle isäni oli taipunut jo vuosikausia sitten.

Ahdistuu kai siinä nyt jossain vaiheessa jo lapsikin, jos koko ajan joku häärää ja hössöttää ympärillä. Puhumattakaan miehestä, mikäli tämä sattuu omaa tahtoa omaamaan, heiltä menee taatusti koko hössötys reilusti yli hilseen. Ihmekös tuo, että alkaa viihtyä töissä pitempiä päiviä ja illalla poikaporukassa. Ellei sitten raukkaparka ole jo suhteen alkuvaiheessa joutunut naisensa äidinvaistojen viattomaksi uhriksi. Lapsen tultua elämän keskipisteeksi jää miesraukka vallan heitteille - enää ei ole niin justiinsa, ovatko sukat ja t-paita sävy sävyyn, hyvä jos ei itse joudu pyykinpesua opettelemaan. Näiden hössöttäjien vuoksi kai moni muuten ihan kunnollinen mies kammoksuu viimeiseen saakka lapsentekoa.

Lapsettomat ihmiset taas - no, he ovat parempia ihmisiä, pelastavat maailman ylikansoitukselta (hah), elävät omannäköistään, itsekästä elämää ja kuolevat yksinäisinä vanhuksina. Jos joku kokee tämän mielekkääksi - on kai sitä hullumpiakin valintoja nähty.

Tähän lienee sopiva vanha viisaus, kohtuus kaikessa. Kun tietyn asian, oli se sitten vapaaehtoinen lapsettomuus tai äitiys, hehkuttaminen menee liian pitkälle, tulee siitä vastenmielistä oman mielipiteen tyrkyttämistä toisille. Miksi emme voisi vain elää rauhassa, ja suhtautua toistemme erilaisiin elämänvalintoihin positiivisella uteliaisuudella?

Minun valintani oli äitiys, mutta koskaan en hurahtanut siihen kuten nykyään on tapana. Sain lapset nuorena, hoidin heidät ja opiskelin kaksi ammattia siinä sivussa. Nyt olen neljän lapsen kanssa yksin elävä tosielämän Peppi Pitkätossu. Koti on aina vähän vinksin vonksin ja kutsun lapsiani "kultalinnun" sijaan apinoiksi. Kultalintu saisi ehkä aikaan yökkäysreaktion - tai räkäisen naurun, riippuu päivästä. Mielestäni tärkein asia, jota olen kasvatuksessa lapsilleni alleviivannut, on suvaitsevaisuus. Jos tämä on mennyt perille, olen ylpeä äiti.

selailija (Ei varmistettu)

Oohh, mainio kirjoitus!

Vierailija (Ei varmistettu)

Olemme mieheni kanssa vapaaehtoisesti lapsettomia ja tätä eivät tunnu mieheni sukulaiset sulattavan/ymmärtävän. Tälläkin hetkellä osa heistä on sitä mieltä, että meille on tulossa perheenlisäystä. Olen ollut muutaman kerran tosi lähellä tiuskaista, että ei ole eikä tule, PISTE. Aina kun tulee puhetta lasten hankkimisesta (mikä on mielestäni täysin väärä ilmaus, koska lapsia ei voi noin vain hankkia) ja minä tai puolisoni sanon, että ei ole tulossa, niin joku kyllä lisää, että "vielä" tai "kyllähän te sitten kohta" tms... Kuuroille korville ovat kaikuneet kaikki kerrat, kun olemme sanoneet, että meille ei tule lapsia. Onneksi omat sukulaiseni (ja etenkin vanhempani) ovat uskoneet tämän ja näitä keskusteluja ei tarvitse enää käydä.

Olemme molemmat sellaisessa ammatissa, että lasten hankkiminen ei edes olisi (ollut) järkevää ennen alan/työpaikan vaihtoa. Ei ole perheellisen hommaa tehdä 5-6 kk vuodesta 17-19h työpäiviä ja 6-7 päivän työviikkoa. Mutta tämä on vain tekosyy. Oikea syy on, ettemme yksinkertaisesti halua lapsia. Nautimme elämästä täysillä emmekä halua lapsia "pilamaan" sitä. Tämä on ollut yhteinen päätös ja asiasta on keskusteltu pitkään.

En ymmärrä miksi vahaaehtoisesti lapsettomien pitää selitellä ja perustella sitä, ettei halua lapsia. Eihän lapsia haluavienkaan tarvitse perustella valintaansa! Törmään jatkuvasti tilanteisiin, missä ihmiset eivät joko usko, että emme halua lapsia tai tivaavat selitystä tyyliin "miksi muka ette"...

Voin vain kuvitella millaiselta tuntuu sellaisesta henkilöstä, joka on vastoin tahtoaan lapseton, kun puolitutut ja välillä melkein tuntemattomatkin utelevat lastenteosta. Itse tulen lähinnä ärtyisäksi tuollaisista keskusteluista, mutta tiedän ihmisiä (ystäväni on useasti soittanut itkien, kun ihmiset eivät ymmärrä, että hän kyllä haluaisi lapsia, mutta kun ei se vaan onnistu), jotka todella kärsivät toisten ihmisten ajattelemattomuudesta.

Jokainen eläköön omaa elämäänsä kuten parhaaksi näkee ja suokoon muille saman oikeuden, ilman selittelyjä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos kivasta jutusta :) Olen 29-vuotias, pitkässä parisuhteessa elävä, (toistaiseksi) vapaaehtoisesti lapseton nainen. Ystäväpiirissäni on jokasortin mammaa, toiset ovat juuri näitä "iik, rv 16+3 ja masuasukki jo näin iso ja himoitsen sitä ja tätä ja tässä vielä 53 valokuvaa mahastani" ja lapsen synnyttä pistetään fb täyteen videokuvaa puglaavasta vauvasta. Toiset eivät tee mitään numeroa äitiydestään, itseasiassa lapsesta saattaa kuulla vasta kun kastajaiset lähenevät. Jokainen tyylillään. Minua ottaa aivoon ainoastaan ihmisten kiinnostus meidän perheenlisäyksestä - olenhan JO 29. Kuulen jatkuvasti naispainoitteisessa työyhteisössä "milloin te alatte tehdä lapsia?" - kommentteja. Esimieheni halusi siirtää minut toiseen työyksikköön jossa oli vakituinen virka vihjaten, että varmaan haluan pian äitiyslomaa. Kun selkäni oli kipeytynyt enkä pystynyt nostamaan mitään, kuului heti "ihanaa, oletko raskaana?" Jopa vauvamme- lehden myyjä terrorisoi minua jatkuvasti eikä suostu ymmärtämään miksen tee lapsia. Nykyään sanon kysyjille, että me otetaan vaan lisää koiria. Vaikka ehkä lapsienkin aika joku päivä koittaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

ITSEKÄS.

Kertokaapa minulle mikä tekee omasta tahdostaan lapsettomasta ihmisestä itsekkään? Siis enemmän itsekkään kuin siitä, joka tahtoo lapsia? Onko lasten haluaminen merkki jostain mystisestä hyvyydestä, joka jotenkin puhkeaa kukkaan siinä vauvakuumeisessa naisessa? Miksi oman, itsensä näköisen elämän eläminen on enemmän itsekästä kuin OMIEN HAAVEIDENSA toteuttaminen tekemällä lapsia?

Vierailija (Ei varmistettu)

Mahtava! JA sit samanlainen juttu lapsettomista naisista myös! "apua, mun geeeeelikynsi katkes, miten mä nyt lähden minnekkään" kun taas nää zombi-äiskät voi lähteä vaikka aamutossut jalassa kauppaan ;D

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos on omasta tahdostaan lapseton, niin kannattaa sanoa kaikille utelijoille painokkaasti: ME EMME PYSTY SAAMAAN LAPSIA/MINÄ OLEN HEDELMÄTÖN. Se yleensä tukkii kaikkien suut erittäin tehokkaasti, ihmiset ymmärtävät ajattelemattomuutensa kun luulevat teidän kärsivän tilanteesta suuresti, ja kommentit loppuvat samantien. :D Kokemusta on. En tiedä miksi useammat ihmiset eivät tee näin.

Vierailija (Ei varmistettu)

... Ja samaa tekniikkaa voi käyttää myös työhaastattelussa, niin työnantajan ei tarvitse miettiä, jäätkö seuraavaksi äitiyslomalle. Jos sitten jäätkin, niin kiäh.

Vierailija (Ei varmistettu)

Täällä yksi kolmen lapsen äiti zombie ilmoittautuu :) Puhun varmaan ihan likaa noista mussukoistani ja eikä elämääni paljon muuta mahdu kuin lasten kanssa puuhailu, mutta olenkin aina ollut ihminen jonka ainoa toive on ollut saada onnellinen perhe. Vaikka olenkin lukenut kaksi akateemista tutkintoa, ei minua oikeastaan lainkaan kiinnosta minkäänlainen ura, tahdon vaan olla lasten kanssa kun he ovat pieniä. Lisäksi varmaan ärsytän ihmisisä kertomalla avoimesti että toivoisin kovasti lisää näitä ihanuuksia, äidin pieniä lintusia :) Minusta minulla on oikeus olla tälläinen ihan niin kuin kaikki muutkin saavat olla omanlaisiaan. Kyllä maailmaan mahtuu myös tällaiset äitiyteen hurahtaneetkin! Sen olen kyllä huomannut että se että on saanut helpot muksut joiden hoito ei ole yhtään rankkaa, ärsyttää myös. Äitiydenhän kuuluisi olla kauheeta työleiriä.. Lähdenkin tästä leipomaan pullaa pienten aarteiden kanssa. Moikka!

Vierailija (Ei varmistettu)

Vieläkin ihmeteltävä, että joku on ihan oikeasti yhtynyt Virpi Salmeen...? Pakko olla adoptoitu.

Pages

Kommentoi

Ladataan...