Nainen, ota pulla

Ladataan...
Punakynä

 

Kuntosalini täytti kymmenen vuotta ja sen kunniaksi salilla tarjoiltiin korvapuusteja.

Kun tulimme jumppakaverini kanssa paikalle, hän – joka on hyvännäköinen ja laiha, sikäli kun sillä on merkitystä – sanoi: ”Katso sitten, etten ota pullaa, kun lähdetään.”

En sanonut mitään, vilkaisin häntä äimistyneenä. Häh, miksei hän voi syödä pullaa?

 

Avaa minkä tahansa alan lehden, tv-kanavan tai iPad-sovelluksen, naisille halutaan lähettää voimaannuttavaa mesitsiä siitä, että on tosi ok olla sellainen kuin olet. Että hyväksy itsesi. Sun peffa näyttää just sopivan kokoiselta.

Nämä kaikki lämpimät, hyvää tarkoittavat viestit on painettu välikköön, jonka toisella puolella on kuva Jennifer Anistonista sukkamekossa ilman rintaliivejä ja toisella puolella mainos kaakaon makuisesta laihdutuskeitosta.

Jos nainen on neuvostoliittolaisen vakoilulaitoksen koulima kylmähermoinen tarkkailija, hän pystyy erottamaan, että nuo asiat eivät liity toisiinsa eivätkä ne vihjaile hänelle mitään naisena olemisesta.

Jos nainen on tavallinen suomalainen peruskoulukasvatti, hän katselee itseään iltaisin peilistä ilman rintsikoita ja miettii, että vitsi, jos olisi viisi viiva seitsemän kiloa laihempi, marraskuukin tuntuisi toukokuulta.

 

En usko, että 85 prosenttia naisista käyttää edellä kuvattuun, harmittomaan naiseusrituaaliin enempää kuin 30 sekuntia päivässä, enkä usko, että kovinkaan moni yli 30-vuotias märehtii sitä, että takapuoli ei vastaa median luomaa pyllykuvaa.

Pointti ei olekaan siinä, että naisilla olisi huono itsetunto, tai että me kaikki ylistäisimme bomseleitamme, jos emme olisi koskaan nähneet lehdissä kuvia paremmista.

Pointti on se, että meidän kuuluu esittää ympäristölle, että emme ole tyytyväisiä itseemme.

Naisen täytyy koko ajan kehittyä hieman paremmaksi naiseksi, vähän skarpimmaksi versioksi itsestään. Siis ei median eikä miesten vaan meidän itsemme mielestä.

Siksi jätän nyt tämän pullan ottamatta, koska viisi viiva seitsemän kiloa, ihan varmasti ennen ensi kesää.

Mutta toisaalta luin juuri lehdestä, että ole itsellesi armollinen, hemmottele itseäsi.

Joten otan kuitenkin pullan.

Voi että, olen niin perso makealle, mä olen tämmöinen pullahiiri, voi kauheeta.

 

Pullasyndrooma on naistentauti, joka estää pullan syömisestä normaalisti seuraavan nautinnon.

Mies voi haukata pullan huoltoasemalla kahdella haukkauksella ja jatkaa elämässään eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Nainen syö pullaa ja toisella poskella suunnittelee, mitä jättää päivän aikana syömättä ja paljonko pitää huomenna zumbata.

On eri asia, toteutuvatko naisen suunnitelmat, mutta silti ne tehdään. Siksi on ällistyttävää vittuilua tarjota naisille liikuntakeskuksessa pullaa.

 

Koko kuntosalirakennus löyhkäsi korvapuustille ja tunnin jälkeen jumppakaverini aloitti:

”Jos mä nyt kuitenkin, ottaisinko mä...”

Sanoin: ”Voi jeesus nainen, ota se pulla!”

Otti se.

Itse en tietenkään ottanut.
 

http://www.youtube.com/watch?v=skv7E4HYQw4

 

Lue Virpi Salmen aiemmat Punakynät:

No poo? Yes poo!

Tyttö, älä ole tyttö!

Siis ryyppäämään, ryyppäämään

Share
Ladataan...

Kommentit

Taskunpohja

Just eilen paasasin aiheesta kavereille baarissa. Tosin esimerkkinä oli juustokakku, jos kerta sen on ostanut ja sitä lappaa suuhun, niin en kyllä jaksa kuunnella ruikutusta samaan aikaan kun syön. Ni! 

iivents

:) Ja just tänään tarjosin työkavereille "ota Pågen". Toivottavasti en aiheuttanut kahvipöydässä ahdistusta.

Trans-Time

Joskus nuorempana herkkuja ostaessani saatoin jopa feikata puhuvani puhelimeen tyyliin "hei mitä sipsejä niihin teiän juhliin piti tuoda", ettei kassa olisi kuvitellut minun syövän, herranen aika, niitä herkkuja yksin. "Hyi, toi läski tyttö varmaan itkee itsensä yksin uneen sipsinmuruja tyynyllä." Ja mitä todennäköisimmin kassa näki suoraan hätävalheeni lävitse. Ei paljoa sipsit edes maittaneet tuon näytelmän jälkeen.

Onneksi aikuistuminen auttoi tähän vaivaan minun kohdallani.

 

Trans-Time

Ja siis, piti sanomani, että täyttä asiaa, Virpi!

Tiinatuulia (Ei varmistettu)

Naulan kantaan!

Ja nyt täytyy myöntää, että juuri äsken soimasin itseäni siitä, että söin palan mieheni pitsasta, koska yleensä en syö pitsaa, enkä muutakaan ns. roskaruokaa, mutta nyt olin niin nälässä että vatsastani kuului huutoa.

Siinä minä sitten mietin oman mieleni älyttömyyttä, nälkä on kamala, olen juossut koko päivän ympäriinsä puuhaamassa keiken maailman juttuja, mutta minä vaan jahkaan että ''voiko tuota pitsaa nyt syödä kun se on niin epäterveellistä ja menee saletisti suoraan pyllyyn''. Taas näitä länsimäisen (nais)ihmisen tuskastuttavia hetkiä :---D...

Laura de Lille

Hahaa! Naulan kantaan.

Napi (Ei varmistettu)

Olen töissä Makuunissa ja jaksan aina vain ihmetellä niitä naisia, jotka tulevat karkkipussi kourassa kassalle ja alkavat selitellä ostostaan minulle tyyliin "ai kamala, kuinka näitä nyt näin paljon tulikin, oonpas mä kauhee, en mä yleensä osta näin paljon karkkia, mun mies syö näistä ainakin puolet" jne. Yleensä tekee mieli sanoa, että mua ei ihan oikeasti k-i-i-n-n-o-s-ta sun karkinsyönti millään tavalla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Luoja mä rakastan näitä Virpin juttuja!

Vierailija (Ei varmistettu)

hahaa, kuulostipa tutulta!

Vierailija (Ei varmistettu)

Oikeesti, ei sen todellakaan tarvitse olla noin vaikeata! Se _voi_ olla noin vaikeata, mutta ei se mitenkään itsestään selvästi noin vain mene. Monelle tuntemalleni no-nonsense naiselle pullan syönti ei ole sen vaikeampaa kuin sille huoltsikan miehellekään ja toisaalta useampi tuntemani mieskin tuntee morkkista jokaisesta maxi-tuplan puolikkaasta, ja kompensoi sitä jauhaessaan jo mielessään salitreenillä.

Ilmiö on paljon heikommin sukupuolittunut kuin mitä Virpi esittää, ja sitä koetaan useimmiten paljon alhaisemmalla intensiteetillä kuin kuvatun kaltaisesti ehdollistuen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Oikeesti, ei sen todellakaan tarvitse olla noin vaikeata! Se _voi_ olla noin vaikeata, mutta ei se mitenkään itsestään selvästi noin vain mene. Monelle tuntemalleni no-nonsense naiselle pullan syönti ei ole sen vaikeampaa kuin sille huoltsikan miehellekään ja toisaalta useampi tuntemani mieskin tuntee morkkista jokaisesta maxi-tuplan puolikkaasta, ja kompensoi sitä jauhaessaan jo mielessään salitreenillä.

Ilmiö on paljon heikommin sukupuolittunut kuin mitä Virpi esittää, ja sitä koetaan useimmiten paljon alhaisemmalla intensiteetillä kuin kuvatun kaltaisesti ehdollistuen.

Kommentoi

Ladataan...