Tyhjä asunto. Lapsi huutaa. Äiti ei nosta häntä syliin.

Mies nojaa seinään, kertoo kuinka hän ei koskaan sanonut vaimollensa rakastavansa häntä. Nyt vaimo on kuollut.

Nuori nainen sanoo toiselle: sinun on tehtävä päätös elämästä pian, muuten vahingoitat lähimmäisiäsi.

Kohtaukset ovat näytelmistä. Ensimmäinen kohtaus: Q-teatterin Hylkääminen. Toinen kohtaus: Takomo-teatterin Töölönkatu 33. Kolmas kohtaus: Gnab-kollektiivin Hamlet private.

Jokainen kohtaus on kiinni todellisuudessa niin lujaa että sattuu. Ne voisivat olla päivälehtien traagisten pikku-uutisten takaa löytyviä ihmiskohtaloita. Ne voisivat tapahtua tuntemattomille naapureillesi, joiden äänet kuulet kotona seinän takaa, tai ne voisivat tapahtua sinulle.

Takomo-teatterin taiteellinen johtaja Pauliina Feodoroff sanoi Tulva-lehden haastattelussa, että teatterin on muutettava todellisuutta välittömästi. Ei riitä, että näytelmän lopputulema ehdottaa jotain vaan esityksen tulee tehdä toisenlaista todellisuutta nyt, heti, siinä paikassa.

Näissä kohtauksissa todellisuus muuttui, sillä minä muutuin. Sillä mitä niitä muita todellisuuksia on kuin se, mistä käsin havannoi? Olen vältellyt aiheen käsittelemistä, koska tuntuu että tästä kirjoittaminen on vaan liikaa.

Mitä sanottavaa minulla on elämästä ja kuolemasta? Osaan kirjoittaa feminististä kritiikkiä, analysoida valtarakenteita, kamppailla vastaan ja pistää hanttiin. Mutta kun on puhuttava siitä miksi me olemme ja miten, tuntuu kolmenkymmenen vuoden elämänkokemus ohuelta.

En tiedä miksi vanhempien traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle ja vahingoittavat yhä uusia ihmisiä.

En tiedä miksi ihmiset eivät uskalla välittää toisistaan.

En tiedä pitääkö elää vai kuolla ja jos pitää elää niin miten se tehdään vahingoittamatta ketään.

Hylkääminen -näytelmässä päähenkilön avuksi marssitettiin lavalle kaikki samat henkilöt, joita olen lukenut teini-iästä lähtien yrittäessäni selvittää näitä perimmäisiä kysymyksiä: Medeia, Jean-Paul Sartre, Simone de Beauvoir ja Merleau-Ponty.

Eivät ne auttaneet näytelmän päähenkilöäkään tarpeeksi, sillä loppukohtauksessa hän sulloi heidät lavalta ulos raivatakseen tilaa itselleen.  Mutta jotain tukea ne taisivat antaa. Ja seuraa.

Kysymys kuuluu siis: kun me joka tapauksessa joudumme elämässä mahdottomiin tilanteisiin, joissa joudumme tekemään päätöksiä oikeasta ja väärästä, ihmisten kohtaamisesta tai kohtaamatta jättämisestä, keneltä kysymme neuvoa? Mitä teemme kun peruskoulu, media tai näyttöpääte ei anna meille yhtään vastausta niistä kaikista hankalimmista kysymyksistä.

Joku skarpimpi saa luvan kertoa sen teille. Sillä välin minä menen teatteriin.

Usein ruokaekoilijat unohtavat, että heidän paras ystävänsä pitäisi olla mikro. Peruspuuron hellalämmitys kuluttaa 70% enemmän energiaa kuin mikroaaltouuni.

Ero vaan kasvaa, jos vertaa mikroannosta kotikokin bravuuriateriaan, joka vaatii keittämistä, paistamista ja uunia.

Ehkä mikroja kaihtaville ruokahipeille tulee lämmityslaitteista mieleen nolot einesruuat, joita eivät syö kuin välinpitämättömät ihmiset.

Väärin taas, ruokaekoilijat. Einesruoka on ihmiskunnan upeimpia saavutuksia. Se on nopea ja demokraattinen ravinnon muoto. Valmislaatikot ovat osaltaan auttaneet esimerkiksi naisia hivuttautumaan pois nyrkin ja hellan välistä. Tehokkaasti tehty ruoka pitäisi minusta olla edelleen yksi tärkeimmistä päämääristämme.

***

Olen aiemmin kammoksunut kassajonossa yhtä ostajatyyppiä. Usein edelläni sporttipukuinen ihminen lappaa hihnalle pelkkää rasvatonta rahkaa, banaaneja ja kananlihakuutioita.

Vasta nyt alan tajuta, kuinka viisas tuollainen protskuihminen onkaan. Hän ei osta ruokaa maun vaan energian vuoksi. Samasta syystä kaikki ihmiset voivat syödä tylsähköjä eineksiä. Niistä saa ravinnon, ja muun ajan voi käyttää ylevämpiin tarkoituksiin.

***

Maksalaatikko on edelleen ostetuin suomalainen eines, mutta nuoriso ei sen perään kuolaa. Ruskeaa looraa ei tarjoilla kouluissa, koska oppilaat inhoavat riisistä ja sisäelimistä paistettua mössöä.

Makusuuntaus on harmillinen, sillä maksalaatikossa on monia järkeviä piirteitä. Esimerkiksi Saarioisten versioon laitetaan broilerin-, naudan- ja sianmaksaa sekaisin. Jos sekoitus kuulostaa ällöttävältä, kannattaa lopettaa lihansyönti.

Kun kerran ihailemme niin paljon aasialaista keittiöitä, meidän pitäisi opetella myös käyttämään kaikki aineet – sisäelimet ja kamarat – yhtä tarkasti kuin esimerkiksi Thaimaassa. Einestehtaat ja teurastamot käyttävät hyödyksi kaikki osat, jotka tavallinen kotikokki perkaa huippuveitsellään biojätteisiin.

***

Tuore tv-dokumentti Kuka tuo pihvin pöytään? kertoo, ettei elintarviketeollisuudessa uskalleta olla läpinäkyviä ja näyttää raaimpia kuvia teurastamoilta.

Tämä on Atrialta ja HK:lta ihan väärää ajattelua. Kaikkien lihansyöjien pitäisi minusta pystyä katsoa, miten eläimet paloitellaan ruuaksi.

Pelkuruudestamme kertoo kanannahkapullakohu. Ihmiset älähtivät, kun broileripyöryköiden kerrottiin sisältävän enimmäkseen kanannahkaa. Mitä sitten? Eikö nahkaa lasketa lihaksi? On hienoa, jos maukas kanannahka kelpaa ruuaksi massoille.

Suuret lihateollisuusfirmat pitääkin laittaa varuilleen, että he parantavat lihansa eettisyyttä ja kuljetusten tehokkuutta. Sitten kun meillä on markkinoilla luomulähieineksiä, oman hellan käyttö pitää alkaa tuntua erityistapaukselta.

***

Ihanin resepti kuuluu:

Avaa verilättypakkaus.

Lämmitä mikrossa minuutti.

Syö kypsää verta.

Hesari julkaisi viime viikolla pöyristyttävän tutkimustuloksen. Siinä kysyttiin miehiltä ja naisilta valintakysymyksillä (= vastauksiin annetaan valmiit vaihtoehdot) neljää peruskoulutasoista taloustermiä.

Naisista 13 prosenttia osasi vastata kaikkiin neljään kysymykseen oikein. 13 prosenttia! Toisaalta, ei miehistäkään kaikkia oikeita vastauksia tiennyt kuin neljännes. Ja koska tämä on enimmäkseen naisten lukema sivusto, on kai syytä lisätä, että neljännes on sama kuin 25 prosenttia. 

Ehe ehe.

***

Kun puhutaan naisista ja raha-asioista, monet asiantuntijatkin läväyttävät mielellään nenän eteen stereotypian, jossa bimbo seisoo 17 ostoskassin kanssa kaupan tiskillä ja tunkee kortinlukijaan miehen visan rinnakkaiskorttia. Mies tienaa ja säästää, nainen ei paljon ansaitse mutta tuhlaa kahden edestä.

Stereotypia ei tietenkään pidä paikkaansa. Eivät kaikki naiset "harrasta shoppailua" ja kyllä miehetkin osaavat humpata rahansa monella eri tavalla, vaikka siitä ei saa muodostettua yhtä alhaisen vetoavaa visuaalista mielikuvaa.

Sitä paitsi, omilla rahoillaan saa tehdä mitä huvittaa. Kunhan tietää mitä tekee.

Mutta monet tutkimukset osoittavat, että naiset eivät tiedä. 

Raha-asioista on tullut kotitalouksissa "miesten työ". Se on typerä työnjako, sillä talousasiat ovat vähän kuin nykyautot, ei jokainen jätkä opi enää niiden korjaamista pelkän testosteronin voimalla Maken autotallissa.

Naiset vain tuuppaavat tämän tylsän työn miehelle, koska se ei satu kuulumaan omiin kiinnostusalueisiin.

Se on sama kuin antaisi miehen äänestää puolestaan.

Niinpä naiset saattavat ottaa puolikkaan 200 000 euron asuntolainasta nimiinsä tietämättä, mikä on asuntolainan marginaali (HS:n tutkimuksessa 38 % naisista tiesi oikean vastauksen). Asuntolainan marginaali on sentään hyvin montaa ihmistä arkisesti ja suoraan koskettava asia. Ei mikään tase.

***

Olen vuosien varrella ollut ideoimassa, tekemässä ja editoimassa kymmeniä talousaiheisia juttuja naistenlehtiin. Niissä ei tietenkään voi sanoa, että "nainen, olet talousääliö", vaan tietoa on pitänyt yrittää muiluttaa naisille nätisti ja kukkasten koristelemana.

Nyt on selvää, että menetelmä ei ole toiminut. Ja on selvää, että "mua ei vaan kiinnosta" ei kelpaa vastaukseksi. Olet aikuinen, on pakko kiinnostaa.

Mitä tälle vakavalle ongelmalle sitten pitäisi tehdä. En tiedä.

Ehkä kunnallisten papaseulontojen yhteydessä kunnallinen talousvalistaja kertaisi naisille taloustiedot viiden vuoden välein. Väkisin.

Tällaisiin ärsyttäviin naispaasausjuttuihin kuuluu aina panna just tämä kuva.

Vihdoin rasismista puhutaan siitä kaikkein tärkeimmästä näkökulmasta: niiden jotka siitä joutuvat itse ottamaan hittiä.

Voitteko kuvitella, että ihmiset vaihtaisivat kadun puolta teidät kohdatessanne? Että joutuisitte katsomaan tarroja, joissa julistettaisiin että te uhkaatte lasten tulevaisuutta. Tai että kotirappukäytävässänne olisi symboli, joka merkitsisi teidän tappamistanne?

Tällaista tapahtuu siellä missä minä asun.

Kyllä nämä vihan merkit tietysti minuakin ahdistavat, mutta vielä enemmän ahdistaa kun ystäväni kysyy luulenko että hänen on tästä kaikesta johtuen turvallista kulkea naapurustossamme.

Ei jumalauta, miten tuollaiseen kysymykseen vastataan?

Valkoiset suomalaiset, teette ison virheen jos lähdette mitätöimään toisten kokemuksia alistamisesta ja väkivallasta.

Rasismi on systeemi. Se ei koostu pelkistä pahoista teoista vaan se on rakennettu koko yhteiskuntamme perusrakenteisiin. Se on kirjattu tieteeseen, politiikkaan, talouteen ja ihmisten arkipäivään. Sen purkaminen vaatii meiltä kaikilta aktiivista toimintaa.

Ei mikään ihan helppo juttu.

On hankala ymmärtää jotain, joka ei millään tavalla kohdistu itseen. Jos olet  tyyppi, joka ei joudu ihonvärinsä, kielitaitonsa tai muiden ominaisuuksiensa takia kohtaaman rasismia ja kuulet kuinka joku kertoo sinulle kokemastaan rasismista. Unohda silloin defensiivinen mitätöinti ja hyökkäys ja pysähdy kuuntelemaan.

Myöhemmin voit naputella googleen esimerkiksi  ”how to be a good white ally”.

Tuon haun alta löytää paljon rasistisen arjen kanssa elävien kirjoittamia tekstejä, jotka on suunnattu tueksi valkoisille, jotka miettivät miten he voisivat tukea antirasistista kamppailua.

Tässä muutamia pointteja, jotka toistuvat aika usein näissä teksteissä. Eipäs-juupas -kinastelun sijasta olisi tarpeen miettiä, miten sitä antirasistista toimintaa tulisi tehdä.

1. Mieti omia etuoikeuksiasi. Oletko valkoihoinen? Onko sinulla suomalaiselta kuulostava nimi? Puhutko suomea murtamatta? Todennäköisesti sinuun ei silloin kohdistu rasismia. Älä siis oleta tietäväsi miltä se tuntuu, onko sitä olemassa ollenkaan tai mitä sille voisi tehdä. Kysy niiltä, joilla on asiasta kokemusta!

2. Älä itke. Valkoinen syyllisyys syntyy kun ihminen tajuaa, että hän on osallinen, ja ehkä jopa hyötyy yhteiskuntajärjestyksestä, joka syrjii. On kuitenkin kohtuutonta kaataa tästä syntyvää ahdistusta sen niskaan, joka joutuu elämään rasismin kanssa joka päivä. Pahoissa fiiliksissä vellomisen sijasta voi toimia!

3. Älä pelkää sössimistä. Alistamisen järjestelmät on monimutkaisia, etkä voi tietää kaikkea. Kuuntele ja kysy. Älä kuitenkaan oleta, että ihmiset jotka kokevat syrjintää olisivat automaattisesti opettamassa niitä, jotka eivät koe. Asiat voivat usein olla liian raskaita ja kivuliaita käsiteltäviksi.

4. Jos sössit, pyydä anteeksi. Se on juuri niin yksinkertaista. Tässä kohtaa yleensä ihmiset reagoivat puolustellen esimerkiksi kieltämällä toisen kokemuksen merkityksen. Joskus kannattaa kuitenkin opetella toimimaan toisin. Hattu kouraan ja nöyrästi eteenpäin seuraavaan koetokseen.

5. Auta, älä määrittele kamppailua toisten puolesta. Solidaarisuus on eri asia kuin holhoaminen. Parhaan analyysin rasismista ja sitä vastaan kamppailemisesta ovat varmasti tehneet ne, joilla on siistä kokemusta.

6. Tee kotiläksysi. Älä lähde soitellen sotaan. Ota selvää. Jos sinulla ei ole keneltä kysyä, mene kirjastoon tai nettiin.