Ladataan...
Punakynä

Rauhoittavia ahdistukseen, nukahtamislääkkeitä unettomuuteen ja masennuslääkkeitä surullisuuteen. Koko aikuisikäni suuri osa ystävistäni on kärsineet mielenterveysongelmista. Yleensä heitä on hoidettu lääkkeillä.

 

Nyt kun ystäväpiirin keski-ikä alkaa lähennellä kolmeakymmentä, pillerit-ennen-terapiaa -mielenterveyspoliitikan seuraukset huomaa. Vain osa onnistui pääsemään kunnon hoitoon. Ne, jotka pääsivät voivat verrattaen hyvin. Ne jotka eivät, kamppailevat yhä.

 

Terapiaan pääsy oli monille vuosien tappelu. Psykiatrit vaihtoivat lääkkeitä yhdestä toiseen, eivätkä suostuneet kirjoittamaan terapialähetteitä. Monet saivat yksi toisensa jälkeen hylkyjä Kelan kuntoutustukeen. Osalle niistä onnekkaista, jotka sen saivat, terapia oli silti liian kallista.

 

Kaikista heikoimmassa hapessa olevat eivät onnistuneet saamaan apua. Heikkona, rahattomana ja uupuneena he jäivät kotiin makaamaan. Laskut kerääntyivät eteisen lattialle.

 

Tänään elämme sote-uudistuksen Suomessa. Täällä terapeuttien koulutus hoidetaan yksityisesti ja se maksaa uuden auton verran. Jyrki Kataisen leikkauspolitiikka heikentää kuntien mahdollisuuksia huolehtia peruspalveluista. Suomessa on tällä hetkellä enemmän kuin Tampereen asukasluvun verran työttömiä. Koko maa on yksi tikittävä pommi.

 

Tässä teille tärkeä pointti. Surullisuus ei ole yksityinen kysymys. Ihmisten onnellisuus riippuu siitä, miten yhteiskunta onnistuu järjestämään perustehtävänsä. Se riippuu toimeentulosta, perusturvasta, työllisyydestä ja terveyspalveluista.

 

Jos ihmiset jäävät yksin eivätkä saa apua, tilanne on lohduton.

 

Mietin oman sukuni historiaa. Isoisovanhempieni, isovanhempieni ja vanhempieni onnellisuus on riippunut aina yhteiskunnallisista olosuhteista. Köyhyydestä, sodista, lamasta ja mahdollisuuksista, joita ei jaettu kaikille. Tunnen kuinka surullisuus valuu sukupolvien yli.

 

Ahdistus syntyy köyhyydestä, työttömyydestä ja työelämän tyhjyydestä. Traumat moninkertaistuvat kun niiden annetaan voimistua eikä ihmisille tarjota apua.

 

Lohduttomat kokemukset, joita ihmiset eivät ole onnistuneet käsittelemään, vaikuttavat aina seuraaville ja seuraaville sukupolville. Ne vaikuttavat, kunnes joku sukupolvien ketjussa onnistuu saamaan apua ja ymmärtämään mistä ahdistus tulee.

 

Avun saanti taas riippuu nykyään paljon ihmisen taloudellisesta tilanteesta. Mitä paremmin menee, sitä helpommin ja parempaa hoitoa saa. Köyhät ja heikot jäävät jalkoihin.

 

Edessä on siis kaksi tehtävää. Ensimmäinen olisi lopettaa typerä leikkauspolitiikka ja puuttua köyhyyteen ja työttömyyteen. Toinen olisi järjestää mielenterveyspalvelut niin, että ne ovat kaikkien ihmisten saatavilla aina.

 

Kovia vaatimuksia, mutta mikä on vaihtoehto? Tänä vuonna 40 000 ihmistä on Suomessa menettänyt työnsä. Joka päivä neljä nuorta jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Henkilökohtaisen kriisin vaikutukset näkyvät heidän elämässään nyt. Heidän lisäksi tapahtumat vaikuttavat myös heidän läheisiinsä, lapsiinsa ja tuleviin sukupolviin. Pimeä on maa.

 

 

Synkkää on,  vitun synkkää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punakynä

Suuri tietäjämme, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtaja Juhana Vartiainen sanoo Imagessa, että ihmiskäsityksemme on väärä. Emme ole se myyttinen työhullu kansa, joka raataa pitkää päivää velvollisuudesta.

”Asennemuutos olisi paikallaan. Teollisuudesta voisi siirtyä vaikka hoivatöihin. Siinä ei ole mitään hävettävää”, hän sanoo.

Vartiaisen tyynet puheet saavat minut raivostumaan. Hän viittaa siis siihen, että vaikka paperikoneet ovat pysähtyneet aikaa sitten, työttömäksi jäänyt selluloosamies ei pysty ottamaan vastaan naisvaltaisen alan paikkaa. Paperimiehen tumman karvan peittämä maskuliinisuus ei sitä salli.

Jumalauta, kuinka miehet pilaavat jälleen kaiken.

***

Liian jäykästä miehisyydestä, suomalaisesta sankariroolista, sepporätymäisyydestä on tulossa meille ongelma. Käy raskaasti veronmaksajan kukkarolle, että joustamattomuus on ihanne.

Silti osa kansasta tuntuu rakastavan jäykkiä sukupuolijakoja. Vanhoillisen ihmisen päiväunessa miehet tekevät miesten töitä ja naiset tekevät naisten töitä. Oikeastihan se menee helposti näin: miehet tekevät miesten töitä ja naiset tekevät naisten ja miesten töitä.

Tekisi mieli itkeä, mutta eihän se olisi penikselliselle sopivaa.

***

Valtion pakkotyöläisiä, siviilipalvelusmiehiä on kestopilkattu siitä, että heidät laitetaan kääntelemään mummoja. Vanhuksen nostelu on siis perinteiselle nuorelle miehelle nöyryyttävin tehtävä.

Perkele! Asennemuutos olisi todellakin paikallaan. Juuri mummojenkääntelijät ovat sellaisia ihmisiä, joiden kunniaksi pitäisi nostaa lippu salkoon kuudes joulukuuta.

Kaikki vihatuimpien töiden tekijät – siivoojat, hoitajat ja roskakuskit  - pitäisi ajatella samanlaisina sankareita kuin Frodo ja Sam Mordorin vuorella.  Suureellisen huilumusiikin pitäisi soida aina, kun mummo saadaan käännettyä.

Joustavuus pitää nostaa hyvän kansalaisen ihanteeksi: kyky vaihtaa alaa tilanteen mukaan, sitkeys tehdä töitä pienellä palkalla, halu loistaa paskaduunissakin. Kun tietää pystyvänsä joustamaan, ei tarvitse stressata, riittääkö omalla alalla töitä, eikä tarvitse kehitellä uusia tapoja surkutella hyljeksittyä mieskuntaa. Minäkin kutistuvassa mediamyllyssä työskentelevä sanailija lohdutan itseäni, että voisin ihan hyvin kehittyä kantakaupungin nopeimmaksi kassatyöntekijäksi.

***

Työstä maksetaan palkkaa, koska se on jollain tavalla ärsyttävää. Se joka ei lattian moppausta kestä, ei ole mies eikä mikään. Saatana.

 

 

Lue Tero Kartastenpään edelliset Punakynät:

 

Opi keskustelemaan runkusta

Metsäjuntti oppii nykytaiteen salat

Pilko miesruumis herkkupaloihin

Uusi herkku, mikrossa lämmitetty veri

 

 

Share
Ladataan...

Pages