Ladataan...
Punakynä

Aurinkoinen viikonloppu meinasi mennä pilalle kun perjantaina luin Ilta-Sanomien päätoimittajan Ulla Appelsinin avautumista vihapuheesta.

 

Olen yrittänyt avata vihapuheen käsitettä ja käyttötapoja esimerkiksi täällä ja täällä. Kävin töllöttimessäkin puhumassa asiasta toivoen samalla, että tämä vihapuhekeskustelu olisi nyt tässä.

 

 

Mutta mitäs analyysistä. Appelsin kaivaa esille vuosien takaiset blogikirjoitukseni sikatilallisista ja Valerie Solanaksesta ja oivaltaa freesisti, että minä ynnä muut Ylen vihapuhetta käsittelevään ohjelmasarjaan osallistuneet Emilia Kukkala, Rosa Meriläinen, Dan Koivulaakso ja Li Andersson olemmekin ne, joiden tulisi siistiä suunsa.

Appelsinin tekstin sisältö on suurinpiirtein seuraava. Ne jotka vastustavat yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta ovat vihapuhujia. He ovat sitä paitsi yhteiskunnan eliittiä ja Ulla Appelsin, ja näin myös Ilta-Sanomat, ovat se todellinen kansan ääni.

 

Noooooouuuuuuu!!!!

 

(Ja kyllä, sikateollisuus on minusta edelleen murhaa ja scum-manifesti on osoitus siitä kuinka väkivalta näyttäytyy väkivaltana vasta kun se kohdistetaan miehiin. Mutta tämä on niin olkiukkojen olkiukko, etten vaivaa sillä lukijoita enempää.)

 

Ilta-Sanomien kirjoituksen sävy oli yhtä kosiolaulua hommafoorumilaisille miesasiamiesasiamiehille ja hauskiten siihen on toistaiseksi vastannut Emilia Kukkala. Tähän malliin:

"[Ulla Appelsinin] viholliskuvassa minä, työläistaustainen persaukinen nuori, edustan jotain eliittiä ja sivistyneistöä ja hän, keski-ikäinen, ajatuksiltaan konservatiivinen, hyvätuloinen päätoimittaja "kansaa"."

 

Rehellisesti sanoen perjantaina vitutti. En osannut päättää oliko kirjoitus tyhmyyttä (missä ovat toimittajien valmiudet yhteiskuntakritiikkiin ja valtasuhteiden analyysiin?) vai laskelmointia (kun kansan ääni on kaupan voi unohtaa rasismin ja seksismin vastustamisen, mitäs pienistä).

Vitutus on tunne, kuten vihakin. Molemmat ovat henkilökohtaisia fiiliksiä. Minua vitutti, koska oivalsin kuinka helposti retorisella kikkailulla ohitetaan todellisuus, jossa ihmisiä ihan oikeasti kohdellaan väkivaltaisesti, haukutaan, syrjitään, vähätellään ja suljetaan ulkopuolelle.

Mutta tässä on homman juju: pelkällä tunteella ei tehdä poliittista analyysiä.

 

Unohdetaan siis hetkeksi tunteet – minun hetkellinen angstaukseni mukaanlukien – ja palataan Appelsinin tekstin pariin.

Ja kas, olemme itse asian ytimessä. Appelsinin teksti osoittaa miksi vihapuheen käsite ei toimi. Kyse ei ole tunteista – ei vihasta, ei vitutuksesta – vaan vallankäytöstä. Siksi pelkkä tunteiden tai puhetapojen käsittely ei riitä.

Kirjoitin tästä viime punakynässäni, mutta nyt, kiitos Ilta-Sanomien meillä on nyt asiasta lukijoille ihan tekstinäyte, jossa vastarinta esitetään alistamisena.

 

Vielä kerran siis, siskot ja veljet.

  1. Puhumme yhteiskunnan valtasuhteista, ei yksittäisten ihmisten tunteista.

  2. Haukkumalla ja uhkailemalla ryhmiä, jotka ovat muutenkin huonommassa asemassa kuin muut, ylläpidetään yhteiskunnan valtasuhteita.

  3. Haukkumisella, uhkailulla ja väkivallalla on siis yhteys siihen mitkä ryhmät yhteiskunnassa ovat vallassa.

  4. Kritiikki ei ole sama asia kuin vihapuhe.

  5. Retorinen kikkailu, joka hävittää valtasuhteet on itsessään tietyn politiikan tekemistä.

  6. Syrjinnästä saa suuttua.

  7. Päämääränä tulisi olla syrjivien käytäntöjen ja väkivallan vastustaminen.

  8. Tämä onnistuu valtasuhteiden analyysin, purkamisen ja käsittelyn kautta. Ja ihmisten keskinäisen respektin.

  9. Yhteiskunnan valtarakenteita voi horjuttaa kyseenalaistamalla ja kapinoimalla.

  10. Jokaisella on tässä osa ja arpa. Töihin siis.

 

So long siis vihapuhe-puhe. Tästä lähtien lyömme haarukan ja veitsen kiinni soijaleikkelepihviin ja puhumme vaan itse asiasta.

Eipä tässä muuta. Jatketaan harjoituksia!

 

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punakynä

 

Maaliskuussa pari miljoonaa suomalaista vieraili aikuisviihdesivustolla. Ajatelkaa. Melkein joka toinen kansalainen kävi katselemassa kuvia, joissa ihmiset näyttävät sukupuolielimiään. Asiasta ei kannattaisi olla huolissaan, vaan iloita, koska harvat muut nettisivustot aktivoivat ihmisiä runsaaseen fyysiseen toimintaan.

Masturbointi taitaa olla yksi suosituimmista suomalaisista harrastuksista, koska itsetyydytystähän harrastetaan. Uusien lukujen varjossa Tilastokeskuksen pitäisi jatkossa tilastoida runkkaus myös toiseksi suosituimmaksi liikuntamuodoksi heti kävelylenkkeilyn jälkeen.

Masturbaatiosta on tulossa, ellei jo tullut, meille tärkein seksin muoto. Joidenkin tutkimusten mukaan pariskunnat harrastavat vähemmän yhteisseksiä kuin koskaan mutta nauttivat kehostaan yhä enemmän yksikseen. Sooloseksissä kun ei tarvitse käydä läpi toisen neurooseja, eikä suorittaa toiselle pakonomaista orgasmia.

Yhdynnälle asetetaan suunnattomasti odotuksia mutta masturbaatiolle ei juuri yhtään. Jälkimmäisessä harvoin epäonnistuu.

Ongelma on, että runkkaukseen suhtaudutaan pimeänä, yksityisenä toimintana. Miksi me joka ilmiöstä nykyään räyhäävät suomalaiset emme väittele arkeemme voimakkaasti vaikuttavasta asiasta? Miksei Ajankohtainen kakkonen ole järjestänyt Runkkuiltaa?

Masturbaatiosta kaipaa samanlaista keskustelua, jota esimerkiksi ruoka on viime vuosina nostattanut. Molempiin aiheisiin liittyy olennaisia kysymyksiä ihmisen kehosta, hyvinvoinnista ja suurista arvoista. Voisimme esimerkiksi yrittää määritellä eettisen masturbaation piirteet.

Jotta puhe voisi alkaa, vaietulle ilmiölle täytyy synnyttää termistö. Tässä muutamia ehdotuksia masturbaatiosanastoon.

 

Itseneitsyt

Henkilö joka ei ole koskaan masturboinut.

Kuntorunkkari

Henkilö jonka masturbaation päämäärä on tehostaa lihaskuntoa.

Mastujooga

Joogahulluuden ja ruumiisen syventymisen aikakaudella nähdään varmasti henkistyvän runkkaamisen aalto. Suomalaisetkin ovat pian valmiita orgasmimeditaatioon

Luomuorgasmi

Huipennus jonka valmistamiseen ei ole käytetty teollisuuspornoa vaan vapaata luomupornoa.

Roskarunkku

Masturbaatiohetki jossa likaisinta pornoa katsotaan ironisesti.

Tekstiseksi

Teksteille masturboiminen. Taustalla piilee ajattelu, että eroottisessa tekstissä ei fyysisesti alisteta ketään, joten sen kuluttaminen on lähes aina kuvapornoa eettisempää.

Tunnemasturbaatio

Itsetyydytys jonka päämäärä ei ole nautinto vaan suurien tunteiden kuten vihan tai surun käsittely. Alalaji esimerkiksi itkurunkku.

 

 

Lue Tero Kartastenpään edelliset Punakynät:

Metsäjuntti oppii nykytaiteen salat

Pilko miesruumis herkkupaloihin

Uusi herkku, mikrossa lämmitetty veri

Älykkyys alkaa Salkkareista

Lehmät päättävät aikataulusi

 

 

 

 

 

Share
Ladataan...

Pages