Ladataan...
Punakynä

Olimme katsomassa Heurekassa Body Worlds -näyttelyä. Siellä siis esitellään ihmisen anatomiaa oikeilla, nestemäisellä muovilla täyteyillä ruumiilla.

Erään mutkan takana, sivussa näyttelyn pääväylästä, oli mies- ja naisvartalot väännetty yhdyntään. Näystä varoitettiin ennakkoon.

Kun tyttäreni, 11, näki sanan "yhdyntä", hän pysähtyi. Kurkkasin teosta ja sanoin, että sen voi ihan hyvin tulla katsomaan.

Seinällä oli jokin infotaulu, jota tyttäreni pysähtyi lukemaan. Itse menin tietysti pällistelemään, miten yksityiskohdat oli toteutettu. Hei, kuorittujen säilykeruumiiden pano, ketä normaalia EI kiinnostaisi!

Yhtäkkiä lapsi huusi infotaulun edestä: "Siis HALUAAKO aikuiset tehdä SITÄ?!" (Ilmeisesti taulussa väitettiin näin.) "Siis HALUATKO SÄKIN tehdä sitä?!" 

Naurahdin. "Joo. Se on vähän niin kuin viinikin. Aikuiset tykkää juoda sitä, vaikka lapsista se on pahaa."

 

Mielestäni vertaus oli puskasta vedettynä ihan hyvä ja ymmärrettävä, mutta äitipedagogi sisälläni kiljui, että minun olisi pitänyt taluttaa lapsi kahvilaan, ostaa jätskit ja käydä hänen kanssaan biologisessa ja tunteellisessa mielessä opettavainen keskustelu, jossa olisi käytetty sanoja "äiti", "isi" ja "rakastelu". 

Äitipedagogi on ärsyttävä, mukafiksu moralisti, jota vastaan pitää tapella tiedostavasti ja aktiivisesti tai se purskahtelee väkisin pintaan. Se on kasvanut loisimaan etenkin äideissä, jotka ovat saaneet lapsia 2000-luvulla.

Äitipedagogi voi aiheuttaa pahojakin tuhoja, joista vakavin on, että se kaappaa naisen persoonan. Lopulta käy niin, että nainen katoaa ja jäljellä on teatteriesitys, jossa nainen ei ole oma itsensä vaan esittää koko ajan äitiä; lapsilleen, ehkä miehelleen ja myös laajemmallekin piirille. 

 

Äitipedagogi on yhdistelmä uskomuksia, kasvatusoppaita ja perhelehtiä. Se selailee mielellään juttuja Olga Temosesta ja lukee Kalastajan vaimon blogia.

Sen mielestä naisen on oltava kävelevä kasvatusesimerkki, joka ei syö viikolla karkkia, ei polta koskaan tupakkaa eikä juo sitä viiniäkään, jos paikalla on alle 18-vuotiaita, joita pitää yhtäkkiä korvatulehduksen takia kuskata päivystykseen.

Koska useimmat naiset haluavat tehdä jotakin yllämainituista, äitipedagogi kannustaa naisia valehtelemaan lapsilleen.

Se on kasvatuksellisesti yhtä järkevää kuin pukeutisi tutuun ja väittäisi olevansa Helinä-keiju, koska kyse ei tietenkään ole mistään "lapsen parhaasta", vaan oman itsensä idealisoimisesta.

 

On tietysti oikein, että äidit, ja vanhemmat yleensä, pyrkivät olemaan hyviä kasvattajia. Ongelma on siinä, että sisäinen äitipedagogi keskittyy niin sanotusti lillukanvarsiin.

Se on paitsi ärsyttävää, myös yhteiskunnallisesti vaarallista ja ylläpitää rasittavaa äideistä parhain -myyttiä, joka pitäisi puhkoa, täyttää muovilla ja viedä museoon.

 

Hahmottelin tähän kuvitukseksi omakuvan äitiydestäni. 

 

 

 

Lue Virpi Salmen edelliset Punakynät

Miksi naiseus on niin hirveää

Katsokaa mun kuntoprojektia!

Nainen, olet talousääliö

 

Share

Ladataan...
Punakynä

Vihapuheessa on kyse syrjinnästä, ei tunteesta.

Nettiviha on viime vuosina yltynyt, samalla kun rasismin, seksismin ja äärioikeiston uusi aallonharja on noussut nousemistaan. Ratkaisuksi on tarjottu sensuuria, nettipoliisia, omilla nimillä kirjoittamista ja vihapuheen ja viharikosten kieltämistä.

Vihapuheella tarkoitetaan vähemmistöihin kohdistuvaa syrjivää puhetta. Silti se tunnistetaan yleensä tunteesta: vihasta. Niinpä mikä tahansa vihainen puhe on alkanut tarkoittaa vihapuhetta.

Samalla syrjinnästä ja syrjinnän vastustamisesta on tullut yksi ja sama asia.  Kaikki vihaisuuteen liittyvä on alettu niputtaa yhteen. Miten tässä näin kävi?

 

Kuvittele seuraava tilanne. Valkoinen suomalaiselta näyttävä mies haukkuu maahanmuuttajataustaista huivia käyttävää naista rättipääksi. Nainen näpäyttää takaisin ja kutsuu suomalaista lökäpöksyidiootiksi.

Molemmat ovat vihaisia.

Kuitenkin vain toinen lausuma on vihapuhetta. Miksi? Lökäpöksykommentti voi ärsyttää ja loukata, mutta siihen se jää.

Toinen kommentti puolestaan saa voimansa rasismista. Se on itsessään syrjintää.  Se myös uusintaa valtajärjestystä, jossa toiset ovat arvokkaampia kuin toiset. Kommentti pitää yllä järjestystä. Pysy paikallasi, sinulla on alempi arvo kuin minulla, se sanoo.

Miten tietyillä sanoilla voi olla tällainen voima?

Rasististen sanojen taustalla on satoja vuosia kolonialistista perinnettä, sata vuotta rasistista eurooppalaista kulttuuria ja politiikkaa (Lombroson kallojen mittaukset, kansallissosialismi, kansalaisuustestit!). 

Islamofobian takana taas on yli kymmenen vuotta kansainvälistä politiikkaa, jossa muslimit on määritelty uhaksi (terrorismin vastainen sota, rotuprofilointi, Breivik, huivikiellot!).

Yhden sanan harteilla ovat myös yhteiskunnan rakenteellinen syrjintä, poliisi etsimässä paperittomia siirtolaisten kokoontumispaikoilla, kadulla aiemmin huudetut kommentit, eksotisoiva suhtautuminen ihmisiin ja ulossulkeminen lähes kaikkialta, missä ihmiset kokoontuvat ja tapaavat toisiaan.

Kaikki tämä tiivistyy yhteen sanaan!

Samalla tavalla huorittelu saa voimansa seksismistä ja satoja vuosia vanhasta sukupuolten eriarvoisesta kohtelusta. Kehariksi haukkuminen saa voimansa sadasta vuodesta eugenistista ajattelua, johon kuului vammaisten sulkeminen laitoksiin. Homottelu saa voimansa yhteiskunnan homofobiasta. Ja niin edelleen.

Sanat saavat voimansa yhteiskunnan hierarkioista. Niitä ei tarvitse sanoa vihaisesti. Tavallinen äänensävy riittää.Vihapuhe toimii, koska yhteiskunta on eriarvoinen ja syrjivä.

On myös paljon syrjintää, jonka taustalla ei ole ollenkaan vihaisuuden tunnetta. Sellainen syrjintä tapahtuu kuin itsestään. Sen seuraukset näkee, kun katsoo, ketkä yhteiskunnassa ovat hyvässä ja turvallisessa asemassa. Miltä he näyttävät? Minkä ikäisiä he ovat? Mitä kieltä he puhuvat?

Ilman analyysiä siitä, miten vihapuhe liittyy valtaan, emme saa aikaan muutosta. Päinvastoin, todennäköisesti luomme yhä uuden järjestelmän, jossa naisia syytetään vihapuheesta, kun he suuttuvat seksismistä, ja tummaihoisia tuomitaan sakkoihin, kun he kirjoittavat äärioikeiston vastaisia tekstejä.

Siksi ehdotukseni on: ei unohdeta puhua siitä mistä on kyse: ei vihasta, vaan rasismista, seksismistä ja vammaisten syrjinnästä. Ja näiden vaikutuksista on syytäkin suuttua.

 

Share

Pages