Copenhagen food

Ladataan...
Punastus

Viime viikon ruokia Köpiksessä. Mahtavinta airbnb-majoituksessa on se, että pääsee muiden kyökkeihin hääräilemään! Aina keittiöiden varustetaso ei oo mikään huipuin, mutta varsinkin jos tulee vuokranneeksi ihan kotikodin, niin useimmiten saa ihan parhaan keittiöarsenaalin. Kuten tälläkin kertaa. Syötiin ihan vaan muutaman kerran muualla ku himassa (oon nopeesti kotiutuvaa sorttia!), koska olis sääli jättää kokkausmahdollisuudet käyttämättä. (Tällä samalla logiikalla muuten lorvittiin sohvallakin suurin osa illoista! Hyvällä omallatunnolla. Tästähän on maksettukin, perkele!) Niin ja tuleehan ruokaan ihan eri fiiliskin, kun sen tekee muualla kuin omassa kotona. Pääsee myös ihastelemaan paikallisia spesialiteetteja tai ihan vaan siistejä pakkauksia tai logoja. 

Yhtenä päivänä osuttiin ihan sattumalta Ramen to Bíiruun ja oli erittäin mainiota soppaa!! Olinhan toki paikan bongannut jo aiemmin netistä, mutta just hyviä nää vahingossa mestoille saapumiset. Samoin kävi itseasiassa GAOn kanssa, jota Nørrebro Summers -blogin Marja oli suositellut. Viimeksi mainitusta tulossa erikseen vielä pieni postaus. 

Aamiaisetkin oli tavallista paremman makuisia. Kyseisessä yksilössä päällä paistettu pinaatti/sipulihöttö, hummus, majoneesi ja Sriracha tottahan toki.

Astrid och Apornassa syötiin hodarit. Yksi mainitsemisen arvoinen paikka on muuten Express Pizza Nørrebrossa, sieltä saa vegaanisella juustolla ja proteiinilla pizzoja. Nam.

Että hyvin on vegaanihommat hallussa Köpiksessä. Falsupötkylää tilatessa sönkötin hädissäni maidottomuudesta, johon vastineeksi sain "you mean vegan?" -kyssärin. Niin, sitä on valmistautunut joka kerta selostamaan perinpohjaisesti, mutta näemmä maailma muuttuu pikkuhiljaa ja vegaanius alkaa olemaan aika mainstreamia. Käy meikälle!

 

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...