Minun työviikkoni

Punastus

Maanantai ON hyvä päivä, vaikkei siltä useimmiten tunnukaan. Tai siis koskaan ei tunnu. Mutta jokaikinen maanantai-ilta olen kuitenkin onnellinen hyvin sujuneesta päivästä, vaikka se kuinka tahmea olisikin. Maanantaisin minulla on kaksi yin-jooga tuntia lähes peräkkäin ja voin vannoa, että vaikka ”vain” ohjaan, parantavat nuo tunnit jo pelkällä tunnelmallaan omaa mielialaani ainakin 100 prosenttia. 

Kissajooga best! Tunnilla oli ennätysmäärä osallistujia (tuplabuukkauksen takia) ja vaikka vähän tiukkaa tekikin, niin mahduttiin hyvin. Ihanaa on myös se, että kissat tuovat ihmisiä lähemmäs toisiaan. Kaikki kissajoogan osallistujat ovat aina kuin vanhoja tuttuja keskenään.

Tiistain ja keskiviikon olin jotakuinkin kiinni Loukon hommissa. Meillä alkoi keskiviikkona Loukon kevät Oranssin tiloissa ja leivoin kahvilaan porkkanakakkua ja foccacciaa. Keskiviikko meni lähes kellon ympäri puuhastellessa ja kahvilaa pyörittäessä. Vaikken Loukosta toistaiseksi palkkaa saakaan, lasken tämän kuitenkin osaksi töitäni, sillä harrastus tämä ei pelkästään ole. 

Seuraavassa Loukko-keskiviikossa on luvassa Helsinki drawing clubin workshop, sekä akustista folkkia. Iisin rento meininki ja paikalle voi tulla ihan vaan hengaamaan ja vaikka kahville töiden jälkeen. 

Torstaina olinkin aika väsähtänyt, kun olin pari päivää puurtanut. Nukuin 10 tunnin unet ja sen lisäksi otin vielä pienet päikkärit ennen illan tunteja. Minulla on ollut jo muutaman viikon ajan nuha, joka ei lähde millään pois. Paitsi ilmeisesti lepäämällä lähtisi, kroppa ainakin näemmä väittää niin. 

Illalla pääsin kuin pääsinkin Hakikseen pitämään pilates- ja hot flow joogatunnit, vaikka lumikaaos yritti kovasti estää. Olin puuskuttaen paikalla muutamaa minuuttia ennen ekan tunnin alkua. Minä, joka yleensä ottaa varman päälle ja on paikalla jo puoli tuntia ennakkoon mihin ikinä menenkin.

Perjantaina oli kauan kaivattu vapaapäivä ja tietenkin olin kello 6 hereillä. To do -listalle oli ehtinyt kasaantua vaikka mitä pikkuhommia. Sellaisia, jotka eivät ole edes vaivalloisia suorittaa, mutta jostain syystä ei vaan saa aikaiseksi. Muutama tehokas aamun tunti ja suurin osa rästitöistä oli tehty (paitsi kirjanpito laahaa edelleen jäljessä). Tämän jälkeen olikin ihana ottaa aamupäiväunet.

Oman yritykseni toimintahan on hyvin pientä ja kuukaudessa laskutan vain muutamaa eri asiakasta. Näiden toiminimen pyöritystehtävien lisäksi aikaa vie toki myös tuntien suunnittelu. Suunnittelen joka tunnille oman ohjelman ja toisinaan mennään jonkin teeman mukaan. Tässähän voisi päästä helpommallakin, mutta koen, että joogahommat ovat niin fiilisriippuvaisia, etten pystyisi ohjaamaan tuntia, jonka olen suunnitellut useita päiviä etukäteen.

Viikonloppu meni taas saaressa kahvilatöiden merkeissä. Meillä on tulossa ihan mahtavia uudistuksia ja tapahtumia omistajanvaihdoksen myötä ja vaikka olin viime vuoden lopussa jo lähdössä pois tästä työpaikasta, olen kiitollinen, että jäin. On mahtavaa olla rakentamassa jotain uutta. 

Töiden puolesta viime viikko oli aika monipuolinen. Minulle ei ole enää vaihtoehtona se, että olisin viisi päivää viikossa klo 9-17 samassa paikassa töissä. Tokihan se toisi jonkinlaisen varmuuden elämään, mutta valitsen mieluummin vapauden ja kestän sen tuomat lieveilmiöt, eli ne kuukaudet, kun tilille ei tule kovin suuria summia rahaa. Elän hyvin pienillä varoilla muutenkin, mutta koska tämä on oma valintani, on köyhyys tässä yhteydessä ihan fine. 

Ihanaa viikkoa <3

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.