Minun viikkoni

Punastus

Maanantaisin pyrin ottamaan iisisti aamulla ja päivällä ja harvemmin sovin kyseiselle päivälle mitään; teen tällä hetkellä duunivuoroni viikonloppupainotteisesti, joten maanantailepo tulee tarpeeseen. Illalla ohjaan kaksi yin-joogatuntia, joista toinen kissakahvila Helkatissa. Mikä olisikaan ihanampi tapa aloittaa viikkonsa? Mikäli maanantai tuntuu joskus nihkeältä, riittää, että astun Helkattiin ja oloni balansoituu <3 Kuvassa muuten Puu, joka on varsinainen kehruukone ja tykkää osallistua varsinkin loppurentoutukseen.

Tiistaina minulla oli vapaapäivä ja teimme poikaystävän kanssa poikkeuksellisesti ja lähdimme liikkeelle vasta hämärän laskeutuessa. Yleensä olemme tuohon aikaan tehneet päivän liikkumiset ja olemme jo takaisin kotona ruokaa tekemässä. Kuinka piristävää onkaan poiketa rutiineista! Näimme upean auringonlaskun ja muutamia Lux Helsinki -teoksia. Ehdimme käväistä myös Kaupunginmuseossa.

Keskiviikkona poikkesin myös rutiineistani ja lähdin kaupungille viettämään Anna-aikaa. Kävin kirppiksellä ja ostin kaksi vintage-mekkoa, jonka jälkeen menin Andanteen kahville ja tekemään rästihommia. Olen kotona todella saamaton ja esim. kirjanpito laahaa aina jäljessä. Tätä pitäisi harrastaa enemmänkin!

Torstain kohdalta minulla ei ole erikseen kuvaa, joten sen virkaa saa tehdä soppakuva. Viime viikolla näet söimme tätä vegaanista ”kana”keittoa useampana päivänä, koska se oli vaan niin hyvää. Voi ollla, että tämän kohdalla en tee rutiinipoikkeamaa ja keittoa tulee tehtyä myös tällä viikolla. 

Perjantaina oli ilmainen sisäänpääsy Luonnontieteelliseen museoon, jossa kävimme poikkeamassa ja toteamassa, että poikaystäväni ja minun kuuloaistit ovat yhtälailla herkät, emmekä oikein meinaa kestää meteliä. Hermo kireällä siis kiersimme näyttelyn. Kunnioitukseni menee kaikkien ääntään harjoittavien lasten vanhemmille <3 Minusta ei olisi ikinä siihen. 

Lauantai oli työpäivä saaressa. Illalla menin saunomaan ja syömään ystävän luo. Parhainta on se, kun on täysin varma, ettei liian lyhyiden yöunien ja työpäivän jälkeen kykene olemaan sosiaalinen, mutta käykin päinvastoin. Kyseessä on kuitenkin ystävät, jotka eivät odota minulta yhtään mitään muuta kuin sitä, että olen oma itseni. Jos olisin ollut koko illan hiljaa, olisi sekin ollut varmasti ok <3

Sunnuntai ja aurinko paistoi osittain, mikä tarkoitti loputonta ihmisvirtaa saaressa. Pääsin sentään nauttimaan kauniista auringonlaskusta työpäivän jälkeen. Illalla kotona luin Kjell Westön uusinta ja katsoimme pari jaksoa Mindhunteria. Sitten nukahdin kohti uutta viikkoa. 

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihana tunnelmallinen teksti! <3 Ja sun viikko kuulostaa ihanalle. :) Musta tää postausideakin oli tosi kiva, koota viikon tapahtumat viikonpäivien mukaan! Aivan ihanat kuvatkin. <3 Tiivistettynä siis: rakastin tätä postausta. :D

punastus
Punastus

Kiitos <3 Yllättävän haastavaa saada joka päivä otettua kuva! Tää postaustyyli on unohtunut tyystin, oli ennen nimittäin tapana tehdä viikkokooste useamminkin :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.