My day - torstai 8. joulukuuta

Ladataan...
Punastus

Klo 7.15. Torstaipäivä alkoi aamujoogan ohjauksella. Aina yhtä vaikeaa nousta, mutta joka kerta yhtä palkitsevaa. Aamujoogassa on ihan oma spessu fiiliksensä, ikäänkuin herää uudelleen unilta mutta tällä kertaa vähän paremmin vireystasoin. Ihanaa. Kumotakseni tämän heräämisfiiliksen menen tämän jälkeen vielä nukkumaan pariksi tunniksi, sillä illalla on kaksi muutakin tuntia. Aamupäiväunet on kyl parhaita.

Klo 12. Aamupalaksi muutama leipä porkkalalla, teetä, soijarahkaa, mandariini ja porkkana. Porkkana on yksi suosikkivihannekseni, joten ihan huippua että siitä saa valmistettua jotain niin hyvää kuin kylmäsavuvohi. Kalan syömisen olen lopettanut noin viitisen vuotta sitten, mutta voin sanoa, että todella lähellä real thinggiä. Sikäli mikäli muistan oikein.

Klo 13. Rumin ja poikaystävän kanssa kävelylle. Epeli (Rumi siis) oli niin innoissaan kun mentiin hakemaan kotoansa. 

Noin klo 15. Tulin kotiin kaupan kautta ja tein pitkästä aikaa lehtikaalista ruokaa. Nuudelia ja kale-kikherne-purjo-paprikahommelia sen kanssa. Pyrin syömään aina ennen tunteja kevyesti, mikä usein kostautuu niin, että onkin sitten kesken tunnin ihan julmettu nälkä. Balanssia vielä etsimässä siis.

Klo 16.30. Istahdan hetkeksi alas ja koostan pilates-tunnin. Joogatunteja harvemmin suunnittelen nykyisin etukäteen, mutta pilatekseen tarvitsen lunttilapun. Jota en kyllä ikinä tunnin aikana vilkaise, mutta enemmänkin se on sellainen henkinen tuki. Klo 18.05-20.10 ohjaan pilates- ja joogatunnit.

Klo 20.30. Taas kauppaan. Keräsin kyllä kaikkea järkevää ja ravitsevaa koriin, mutta eineshyllyllä sorruinkin sitten valmisburgeriin. Perustelin sillä, etten ollut vielä maistanut tätä uutuutta. Oli muuten todella hyvä mustapapupihvi tuossa.

Klo 21. Petiin äpyttämään ja lukemaan. Päivä taitaa ehtiä jo toisen puolelle ennen kuin sammahdan. Hyvä, mukava peruspäivä, 4/5 sanoisin.

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...