Viininjuontifantasiani

Punastus

Haluaisin olla sellainen dekadentti punaviiniä iltaisin siemaileva ihminen. Laittaisin ruokaa pitkän kaavan mukaan, söisin pöydän ääressä ja keskustelut olisivat henkeviä, punaviini polttaisi poskilla.

Onko ihanampaa ääntä kuin viinipullon korkin plopsahdus? Olen ehkä ehdollistunut ääneen ja jo se itsessään saa aikaan instantin relaksaation. 

Tässä kissa- ja kämppävahtina olemisessa on se hyvä puoli, että voi tuntea hetken aikaa olevansa joku muu. Ei nyt sentään asunnon oikea asukas, menisi turhan creepyksi, mutta arkiset hommat tuntuvat ihan erilaiselta muiden luona. Tuoreilta ja innostavilta. Osittain tästä syystä tartuin pulloon eräänä iltana viime viikolla. Poikaystävän kanssa lasit punkkua ruuanlaiton ohessa, mikäs siinä. Olin kerrankin spontaani. Juuri sellainen, jollainen ihannekuvissani olen. Keskieurooppalainen intellektuelli, en alkuunkaan pohjoisen jurottava jöröjukka. 

Ja voi pojat, kyllähän se lasillinen relaksoi. Meni monta tuntia koomassa yhden punaisen tähden, olo oli taattua pöhnää. Teki mieli ummistaa silmät ja sammahtaa. Muistui mieleen, miksi en harrasta punaviinin siemailua ja miksi saunajuomana on ykkösolut. Todellisuus oli täysin toinen kuin ihana viinifantasiani. Tykkään päästäni kirkkaana ja selkeänä, en sumuisena ja painavana. 

Ehkä tilani johtui harjoituksen puuteesta, ehkä väsymys oli muutenkin liiallinen tai sitten on vain myönnettävä, ettei minusta ikinä tule siemailijaa. Ehkä pysyttelen fantasiassani. Tai jospa jostain saisi sitä viinipullon korkin aukiplopsahdusääntä nauhoitettuna? Se voisi riittää.

Kuvat tämänhetkisestä kissavahtipaikastani, täällä minä toimin varaäitinä Atokselle ja Taistolle.

Share

Kommentoi