Ladataan...
Punastus

Koko viikko on mennyt enemmän tai vähemmän vaaka-asennossa, koska piskuinen flunssa. Sellainen "hei, vien voimasi, mutta tilalle en anna mitään" -tyyppinen. Ei edes kunnon nuhaa ja kuumetta (eipä sillä että niitä olisin toivonutkaan). Tuollainen leikittely siis, mutta just kyllin paha, että on täytynyt hankkia tuuraajat joogatunneille. 

Tuo voimattomuus alkaa käymään aika nopeasti henkisen puolen päälle; kokee olevansa ali-ihminen, kun ei meinaa jaksaa. Monta päivää ehtii lipua ohi apatiassa ja tympääntymisessä ja luulee, ettei tästä nouse enää ikinä. Kunnes sitten! Yllättäen alkaa inspiroitumaan taas asioista, miettii innokkaana lähitulevaisuuttaan ja ylipäänsä elämäänsä. Alkaa nähdä taas valoa. Selkeä merkki siitä, että flunssanrippeet ovat jättämässä kehoani. Selkeä merkki myös siitä, että tälläkään kertaa lepo ei mennyt hukkaan. Vaikkei elämäni viime aikoina kovin stressaavaa ole ollutkaan, oli tämä pysähtyminen tarpeellinen. Siitä virisi uutta intoa tulevaan ja sen aikana jäsentyi taas asioita mielessäni ja kehossani. Ehkäpä tämän voisi katsoa olleen koko kesän tai jopa koko alkuvuoden savasana. Palasia paikoilleen laittava viikko, jonka jälkeen syksyn voi antaa tulla ihan täysillä. 

Kävin tällä viikolla vähän ulkonakin. Pitkänsillan kupeet on aina kiehtoneet suunnattomasti. Kuvat sieltä by boyfriend. 

Joogasta puheenollen, maanantaina jatkuu taas Kissakahvilan kissajooga. Marraskuussa olisi suunnitelmissa pitää Vallilan Stoorissa tunteja kynttilänvalossa, mutta tästä lisää myöhemmin. Ihania juttuja tulossa, nyt odotan jopa marraskuuta!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Kävin ensimmäistä kertaa Venäjällä siinä vuoden 1994 tienoolla, kun Neuvostoliiton romahtamisesta oli vain muutama vuosi. Paikkana oli Svetogorsk, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Imatrasta. Käytiin kouluvierailulla ja syötiin kaalipiirasta ja juhlasalissa oli disko. Muuta en muista. Paitsi sen, että aloin kirjeenvaihtoon yhden tytön kanssa ja tuntui äärieksoottiselta saada kirjeitä rajan toiselta puolelta, mutta silti niin läheltä. Kuinka eksoottista se onkaan heille ollut. Siltikään se ei ollut kummempaa kuin naapurit tulivat käymään ja meidät otettiin muuten tosi vieraanvaraisesti vastaan!

Mieleen jäi myös rosoisuus ja ränsistyneet rakennukset, joita teini-ikäisen innolla ihastelin ääneenkin. Muut eivät ymmärtäneet. Taisi olla silloin, kun Venäjä muutti asumaan sydämeeni. Myöhemmin asuin kolme vuotta Pietarissa ja rakastuin vielä syvemmin, tosin Suomeen muutettuani vannoin, etten mene sinne enää ikinä, ellei ihmisoikeustilanne siellä parane. Tuolloin en vielä tiennyt, että vanhemapni tulevat muuttamaan Moskovaan. Eli Venäjän matkailun suhteen on takkini sittemmin kääntynyt.

Viikko sitten pakattiin pyörät autoon ja ajettiin rajalle, siitä jatkettiin pyörillä Venäjän puolelle. Oli muuten poikaystävän ensimmäinen kerta Venäjällä ja mielestäni ihan hyvä aloittaa pienestä kaupungista. Moskova ja Pietari kun eivät kuitenkaan kerro koko totuutta Venäjästä. Tosin ei kerro Svetogorskikaan, mutta jostainhan on aloitettava. Minullekin tämä oli vasta toinen kerta Svetossa, eli yli 20 vuotta oli edellisestä käynnistä. 

Ajeltiin ympäri kaupunkia, käytiin kahvilla ja tietenkin ruokakaupassa. Lempipuuhaa ulkomailla. Kuvattavaa olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta pyörä&kamera-kombo ei ole kovin toimiva, joten jäi aika vähiin tällä kertaa. Mutta ou jee, ne ränsistyneet talot olivat edelleen siellä ja samaten kulkukissat ja maantienväriseksi jalostuneet koirajengit. Tosin näkyi myös kerrostaloja, joista tuli Suomi mieleen, hyvä kaupungin asukkaille, huono rappioromantiikan ystävälle.

Pyörällä rajan ylittäminen kävi tosi iisisti ja sukkelaan, mahdolliset jonot voi pyöräilijä ohittaa, eli ei tarvitse venailla tuntikausia rajalla. Tosin tuli vähän törppöiltyä Venäjän rajalla kun ei oikein tiennyt miten toimia, mutta onneksi ei mitään pahempaa sentäs. Venäjänkin rajaviranomaiset alkavat olemaan aika asiakaspalveluhenkisiä nykyään, toista se oli ysärin lopussa kun mentiin käymään iskän kanssa Viipurissa. Saatiin siskon kanssa ihan jäätävää, tilanteeseen täysin sopimatonta flirttiä ja silmäniskuja osaksemme, oli vähän kiusallista. Nyt hieman huvittaa, silloin ei.

Veri vetää Itään. Vahvasti. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Seuraavana vuorossa Moskova.

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Opin eilen uuden sanonnan: viettää hämärän hyssyä. Äitini suusta tulee huipuimmat sanat ja sanonnat ja teen parhaani, jotta muistan näitä käyttää. Hyssy, kuulostaa just siltä mitä se onkin (mitä se ees on??). 

Tänään kesän parvekkeella viettänyt viherkasvini muutti takaisin sisälle. Vihreänä, rehottavana puskana. Yhtä ihanaa kuin keväällä on siirtää kasvit partsille, on ne myös ihanaa siirtää takaisin. Koko olohuone sai uuden ilmeen. Siinä on nyt hyvä viettää hämärän hyssyä, laittaa pari kynttilääkin tulille, kunhan syksy vielä hitusen etenee. Joulukoriste roikkuu valaisimesta jo valmiiksi. Mitäpä sitä turhia poistamaan, kun näyttää niin kivalta.

Viherkasvimuuton lisäksi olen tänään ollut lähinnä toipilaana. Ikävä semiflunssa vie voimat. Sängynpohjalta on tosin haaveiltu matkoista ja päätettiin muutaman tulevan reissun kohde ja ajankohta. Maailmalle on päästävä. Vaikka hämärän hyssy parhaimmillaan mahtavaa onkin, tarvitsee sen väliin pilkahduksia auringosta ja muista maisemista. Mutta nyt, juuri nyt, en muuta tarvitse kuin peiton ja pehmeät lakanat ja unen. Potslojo, sanois äiti.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Taidetaan elää aikoja, kun vegaanisia vaihtoehtoja pompsahtelee tietoisuuteen ja markkinoille kuin sieniä sateella konsanaan. Jopa niin paljon, ettei edes ehdi testaamaan kaikkia. Hieno juttu, tofuporukka senkun kasvaa (kiitos T. Soini tämän sanan lanseeraamisesta).

Viime viikolla tein ekaa kertaa aquafabasta suklaamoussea. Vähän siinä sivussa vasurilla vatkasin kikhernelientä, sulattelin puolikkaan suklaalevyn ja yhdistin nämä vanilja/sokerilla höystettynä. Jääkaapissa annokset tekeytyivät vielä tunnin-parin verran ja päälle laitoin mansikkaa ja lakua ja raastoin suklaata. Lopputulos oli oikein hyvä! Ehdottomasti käyttöön tämä resepti ja muutenkin aquafaba, siitähän voi tehdä esimerkiksi majoneesia. Siitä marengista nyt puhumattakaan :)

Milloinkohan joku keksii alkaa purkittamaan aquafabaa? Tai no, purkissahan se jo tavallaan onkin, saa pavut vaan mukana. Uskomatonta, että jokin ylijäämä, pelkkänä suolavetenä tähän asti pitämäni neste taipuukin näin uskomattomiin suorituksiin. Voisin veikata, että papuliemi toimii joissain tilanteissa jopa paremmin kuin eläinperäinen kaverinsa. Muistelen olleeni aina sitä mieltä, että esimerkiksi marengissa kananmuna maistuu läpi ja siksi en ole juurikaan marengista pitänyt. Aquafaba itsessään on tietenkin papuisan makuinen (en itse maistanut, koska halusin säilyttää illuusion), mutta sokerin lisäämisen jälkeen maku oli erittäin neutraali. Sellainen makean vaahtoisa ja olisi hyvinkin voinut käyttää jo ihan sellaisenaan.

Maailma on taas pikkuisen enemmän valmis! Thank you, beans!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tämä viikko piti sisällään: landeilua, pyöräilyä Svetogorskiin, Haukkavuoren visiitin, junamatkustamista, rakkaan ystävän jälleennäkemisen, keittoja, levykaupan avajaisbileet, minttukaakaota, miekkarin. Ikäväkseni näemmä myös kurkkukipua ja kuumeen mittailua, äh (siis mitään kuumettahan ei ole, mutta mittailen silti ja mittasin myös kissan kainalosta, btw!)

Bors-keittoa ja hernehummusta. Mitkä värit! 

Haukkavuoren kohdalta on mennyt kolmen eri rauhan rajat. Kiehtovia kirjoituksia kallioissa liittyen noiden rauhojen toimeenpanovuosiin. 

Svetogorsk sijaitsee ihan Suomen rajan tuntumassa ja siellä näkyy kulkukissoja ja -koiria. Olisin halunnut pelastaa kaikki. Tällä kertaa tyydyin kuitenkin vaan kuvaamaan ja lässyttämään minkä ehdin.

Eilinen mielenosoitus palautti taas ainakin hetkeksi uskon siihen, että kyllä meitä hyviksiä on enemmän! Nettikirjoittelua seuratessa nimittäin välillä menee usko. Negatiivinen energia valitettavasti valtaa niin helposti liikaa tilaa, eikä siihen vaadita kuin kourallinen myrkyttyneitä mieliä. Onneksi on tämä valtava enemmistö, joka ei suostu vain seuraamaan vierestä, vaan toimii, kuten eilinen sen hyvin osoitti.

Eilisen lounaana pho-keitto Sen Chayssa Hakiksessa. Liemi olisi kaivannut ehkä vähän lisäsyvyyttä, mutta muuten oikein nappisoppa!

Olen tänään nukkunut kahdet päiväunet. Todella harvinaislaatuista. Taidan kärsiä introvertin darrasta, eilinen kun oli täynnä liikettä, hälinää ja sosialiseeraamista. Tänään onkin ollut erityisen hyvä olla pituusasennossa ja levätä. Molemmat päikkärit nukuin kissa kainalossa, mikä sekin melko harvinaista. Tällaisia sunnuntaiden pitäisi aina olla!

Ihanaa alkavaa viikkoa❤️

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Minä olen kasvanut siihen itsestäänselvyyteen, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. En koe, että minua olisi erikseen kasvatettu tähän, vaan asia on ollut itsestäänselvyys pikkuskidistä saakka. Olen kuulemma joskus pienenä itkenyt äidilleni omaa erilaisuuden tunnettani ja itkun lomassa sanonut: "mutta olen kuitenkin ihan yhtä hyvä kuin muut". Hellyyttävää Pikku-Annan pohdintaa. 

Tuohon samanarvoisuuden pyrkimykseen pohjautuu koko maailmankuvani ja -katsomukseni. Mielestäni se kuuluu myös olennaisena osana perussivistykseen, eikä siitä tavallaan tarvitsisi tehdä erikseen numeroa, koska itsestäänselvyys. Vaan kun ei kaikille ole, surullista kyllä. En ymmärrä ajatusta siitä, miksi joku haluaa nostaa itsensä korkeammalle kuin muut. Miksi joku luulee olevansa parempi kuin muut. Mistä kumpuaa tuollainen harhaluulo, että joku olisi jollain tavalla enemmän korokkeella? Ja eihän siinä mitään, jos näin harhaisesti haluaa ajatella itsestään, mutta pitäisi edes suunsa tukossa ja nyrkkinsä taskussa. Menisi syvälle itseensä ja pohtisi miksi on näin. Katsoisi peiliin ja todella pohtisi, kohtaisi itsensä ja ongelmansa, joita peittelee harhaiseen ylemmyydentunteeseensa. 

Tästä näkökulmasta katsoen on ollut lähinnä huvittavaa (silleen epäuskoisella tavalla) seurata nettikeskustelua liittyen viimeviikkoiseen uusnatsin aiheuttamaan kuolemaan. En enää saa itseäni raivon partaalle, vaan tunneskaalani kulkee tosiaan huvittuneisuudesta surullisuuteen. Surullisuuteen siitä, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät näe omaa napaansa pidemmälle ja ovat niputtamassa ihmisiä tiettyihin kategorioihin ja tämän takia yrittävät vähätellä kuolemaa. Kuolema ei missään nimessä ole vähättelemisen arvoinen. "Vihollinen" on helppo demonisoida jopa valheisiin tukeutuen. Kuitenkin meillä jokaisella on aivan samat tarpeet ja ihmisarvo. Meistä kukaan ei ole toista ylempänä. Ei kukaan.

Huomenna aion mennä Kansalaistorille Peli poikki! -mielenosoitukseen klo 12. Tule sinäkin!

Share
Ladataan...

Pages