Ladataan...
Punastus

En varsinaisesti rakasta olla kameran edessä. Naama ja koko kroppa jäykistyy, kun joku kaivaa kameran esiin ja arvatahan sen saattaa millaista jälkeä siitä syntyy. Kuvia, joissa en ole yhtään itseni näköinen, eikä niistä oikein välity yhtään mitään. Paitsi tietty se kuvaustilanteen kireys. 

Kuva voi pahimmillaan romuttaa itsetunnon pitkäksi aikaa ja olenkin ollut pitkään siinä luulossa, että parhaat poseerauspäiväni taitavat olla ohitse, enkä vaan yksinkertaisesti enää näytä niin hehkeältä miltä kuvittelen näyttäväni. Myös sosiaalisen median kuvatulva on valitettavasti päässyt vaikuttamaan siihen, kuinka itseni näen. Päässyt vaikuttamaan minuun, lähes nelikymppiseen naiseen. Tiedostan kyllä, että kukaan ei ole täydellinen ja yhden hyvän kuvan saadakseen on saatettu ottaa kymmeniä otoksia. Itsehän olen sitä sorttia, että jos ei kertalaakista onnistu, niin sitten jätetään mieluummin kokonaan ottamatta ja elämä on pilalla!

Sitten toisinaan kuvaustilanne menee kuin vettä vaan. Annat kameran poikaystävälle ja hääräät kahvikupin kanssa siinä niin ja rävellät myssyn tupsua ja hän tulee ottaneeksi parhaat kuvat pitkästä aikaa. Hyvin, hyvin voimaannuttava ja elvyttävä tunne. Oon kyllä aika varma, että osittainen syy onnistumiseen oli puolentoista viikon lepo ja huuliin lisätty puna, mutta entäs sitten. Osasyy voi olla tietenkin myös se, että näytän ihan kivalta!

Vuosi 2018 voisi olla vuosi, jona minä viimeinkin breikkaan kehopositiivisuuden saralla. Olen suurimman osan ajasta ihan tyytyväinen itseeni, mutta kuten reaktioista paskoihin valokuviin huomaa, en ole ihan vielä siellä. Lisää tervettä itserakkautta kehiin siis!

 

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Ai että tykkään siitä hiljaisuudesta, joka kaupungissa pyhäpäivinä vallitsee. En juhli joulua sen perimmäisen merkityksen takia, eikä minulla ole pakottavaa tarvetta päästä juuri joulun aikaan perheen keskuuteen, vaan tykkään siitä juuri sen kiireettömyyden ja rauhan takia. Joulun pyhinä oma sisäinen maailma kohtaa kerrankin ulkoisen todellisuuden kanssa ja voi vaan olla ja hengata ihan rauhassa. Olispa aina niin.

Tosin välipäiviähän nämä joulun ja uudenvuoden väliset päivät ovat; ei pyhäpäiviä, mutta yhtä kaikki, tuntuu pysähtyneeltä. Tänään on jo ensimmäinen joogaohjaus joululoman jälkeen ja huomenna&lauantaina kahviladuuniin. En ole missään mielessä vielä valmis! Vaatii joskus ihan suunnattoman henkisen työn, jotta saa mielensä keikautettua taas sinne ulkomaailman tehtävien puolelle.

Samanaikaisesti mietin, että miksi oikeastaan pitäisikään? Enkö vain opeta tunneillani juuri oman sisäisen maailman ja tulen vahvistamisen ja säilyttämisen tärkeyttä huolimatta siitä, mitä ulkopuolella tapahtuu? Olenko itse unohtanut harjoituksen tärkeyden? Olenko lipsahtanut ohjautumaan ulkoa sisäänpäin?

Ehkäpä taidan olla (ja tähän se kiree, irvistelevä emoji).

Mutta ei se ole niin vaarallista. Elämä on yksi iso läsnäoloharjoitus ja vaikka välillä lipsuukin, on harjoituksesta irtipäästäminen osa harjoitusta. Palaan tauon jälkeen matolle ja ennenkaikkea käännän katseen sisäänpäin, katson mitä tapahtuu. Ja se riittää vallan mainiosti. 

 

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tänä vuonna kävin ensimmäistä kertaa ikinä Aasiassa. Kävin myös uudelleen muutamassa lempikohteessani Euroopassa ja pariin otteeseen hengähtämässä Ruokolahdella. En käynyt ollenkaan Tallinnassa, vaikka laivat lähtevätkin käytännössä kotiovelta, enkä myöskään ehtinyt (?) Moskovaan, jossa vanhempani pitävät tällä hetkellä majaansa. Täytynee paikkailla nämä puutteet hetimiten.

Koostin Sarandan postauksen innoittamana oman matkapäiväkirjani vuodelta 2017, on nimittäin jäänyt jonkin verran kuvia reissuilta julkaisematta. 

Vuoden ensimmäinen matka suuntautui maaliskuussa Hong Kongiin. Oli suunnitteilla vaikka mitä tekemistä parin viikon ajaksi, mutta ainakin ensimmäinen viikko meni aistien totutellessa eri rytmiin ja kulttuuriin sekä suu auki turistinomaisesti mestoja tuijotellessa (selvennettäköön, että suu oli siksi aukinainen, koska ylöspäinkin piti katsoa ja se vaan aukee kun pää on takakenossa). Oli upeaa. Yksi viikonloppu vietettiin Cheung Chaun autottomalla saarella noin tunnin matkan päässä mainlandista nuudelia syöden, näemmä. 

Toukokuun lopussa käväisin Tukholmassa poikaystävän bändin keikalla. Oli onni, että sisko lähti mukaan, sillä ei ehditty juurikaan Maukan kanssa näkemään kaiken bändisäädön sun muun takia. Oli muuten tyyliin kesän ainut helleviikonloppu tuolloin ja siksikin niin lämpöiset muistot tuosta reissusta, vaikkakin pääesiintyjä joutui perumaan keikkansa, koska jäi jumiin Lontooseen Heathrow’n silloisen kaaoksen takia. 

Elokuussa oltiin Kööpenhaminassa lähes viikon verran. Ryan Adamsin keikka oli pääsyy reissuun, vaikka tokihan Köpis on yksi lempparikaupungeistamme ja sinne matkustetaan mieluusti kerran vuodessa. Jos ei muuten, niin ihan vaan pyöräilemään. Jaksaa jokaikinen kerta hämmästyttää se, kuinka vaivatonta pyörällä ajaminen siellä onkaan. Kukaan ei kävele vahingossa pyörätiellä ja tiet ovat äärimmäisen smoothit: kamat pysyvät ongelmitta korissa toisin kuin Helsingissä ajaessa, eikä hermoa kiristä tippaakaan. 

Majoitutaan aina airbnb:n kautta Nørrebron kaupunginosaan ja pyritään elämään kuten paikallisetkin. Harvemmin tehdään mitääm erityistä, vaan päivät koostuvat lähinnä pyöräilystä, ruuanlaitosta ja syömisestä. Tärkeintä on se ihana Köpis-fiilis ja sen takia toistuvasti sinne matkustetaankin.

Lokakuun lopussa oli aika lähteä Etelä-Eurooppaan. Alunperin meillä oli suunnitteilla Balkanin turnee, mutta lopulta Balkanin maista valikoitui mukaan ainoastaan Albania ja lisättiin mukaan tutut ja turvalliset Italia ja Kreikka. Molemmissa maissa on ihan mielettömästi nähtävää ja koettavaa ja joka kerralla rakastuu kyseisiin maihin aina pikkuisen lisää. Italiassa olimme Rooma-Amalfin rannikko -akselilla ja viimeisenä päivänä otttiin juna Barin kaupunkiin Italian itärannikolla, josta matkustettiin yölautalla Albanian puolelle. 

Suhtaudun lentomatkustamiseen ristiriitaisin tuntein ja koen välillä olevani kaksinaismoralisti, kun pyrin elämään ekologisesti, mutta kuitenkin lentelen hupimielessä useamman kerran vuodessa. Tosiasiassahan lentoliikenteen aiheuttamat päästöt eivät ole mitään verrattuna eläinproteiinituotannon aiheuttamiin päästöihin, puhumattakaan teollisuuden päästöistä, mutta on se siltikin maapallon turhaa kuormittamista. Tulevaisuudessa kiinnostaa lentämisen sijaan maita pitkin siirtyminen kaukomaille. Vaikka meillä menikin koko päivä junalla Italian länsirannikolta itäpuolelle siirtymisessä, oli se todellakin sen arvoista. Tuli nähtyä kilometrikaupalla italialaisia maisemia. 

Albaniasta kirjoitin jutun aiemmin, mutta tuntuu, ettei sitä oikein edes pysty mahduttamaan sanoihin, vaan se täytyy ennemmin kokea. Oltiin Albaniassa ainoastaan neljä päivää ja aika jäi auttamattomasti kesken. Ehdittiin käydä pääkaupunki Tiranassa ja sieltä lähdettiin rannikkoa kohti Vloreen, josta sunnattiin vielä yhdeksi yöksi Himaraan. Jos olisin älynnyt, että välimatkat eivät olekaan niin lyhyitä, kuin karttaa katsomalla, olisin suunnitellut matkan eri tavalla ja varannut enemmän aikaa. Mutta onpa tällaisissa pintaraapaisuissakin puolensa, nimittäin se, että jää janoamaan uutta matkaa. Jonain päivänä se Balkanin reissu vielä tehdään ja siihen toki Albaniakin otetaan mukaan. 

Kreikka. Muutama vuosi sitten olimme pari viikkoa Santorinilla ja Ateenassa ja se jätti kaipuun Kreikan saarille. Tällä kertaa suuntasimme Albaniasta lautalla Corfulle. Suunnitteilla oli exploorata saarta Corfu Townista käsin ja tehden päiväretkiä, mutta kävikin niin, että sade pääsi yllättämään. Sitä kesti kaksi päivää eikä se ollut mikään pieni sade, vaan sellaista erittäin kastelevaa ja ukkostavaa laatua. Salamoita oli tietty mukava ihailla ja makkarissa oli jacuzzi, joten ei haitannut hengailla kämpilläkään. Loka-marraskuussa kun matkustaa, niin tällaista saattaa eteen tulla. Onneksi yhtenä päivänä ehdittiin pyöriä kylillä ja jäätiin plussan puolelle.

Corfulta lensimme Ateenaan, jossa vietimme reissun viimeiset päivät, jonka jälkeen takaisin syksyiseen Helsinkiin. Ihana, ihana Ateena <3

Haluaisin päättää tämän sanomalla, että on ihana matkustaa, mutta vielä ihanampaa on kotiinpaluu. Mutta kun ei. Mitä enemmän matkustaa, sitä tukevammin on toinen jalka koko ajan maailmalla ja haluaisi vaan mennä eikä koskaan palata. Maailmasta ja liikkeellä olosta on tullut toinen koti.

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Me ollaan oltu landella koko joulunalusviikko. Maissikin lähti tällä kertaa mukaan, koska aina täällä ollessa ikävöidään häntä. Kissa tekee kodin <3 

(Eikä jää muuten mikään kohta paketeista hyödyntämättä kun yks innostuu rapisevista naruista.)

Huomenna aamupäivästä pakataan katti koppaan ja suunnataan takaisin Helsinkiin, mutta sitä ennen vielä parit herkkuruuat suuhun ja illemmalla saunaan. Paketista paljastui kylpytakki, joten onhan se kuulkaas korkattava!

Mahtavaa joulun- ja talvipäivänseisauksenaikaa ihan jokaikiselle!

 

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Aloitin uuden bullet journalin hyvissä ajoin marraskuun loppupuolella ja vuodenvaihteen kohdilla on sivu, johon kirjoitin asiasanoja tulevalle vuodelle. Sanat ovat itsepiirtämieni pisaroiden sisällä, jotka tulevat sadepilvestä. Ah, kuinka kuvainnollisen pessimististä lol.

En miettinyt sanoja kovinkaan tarkkaan, vaan annoin kynän kirjoittaa intuition saattelemana. Vuoden 2018 sanani ovat:

RAKKAUS. Haluan ehdottomasti elää rakkaudessa. Syyllistyn toisinaan pelossa elämiseen, mutta se ei nyt kertakaikkiaan vaan enää käy! En suostu! Tahdon kliseenomaisesti vaalia pieniä, tärkeitä asioita ja elää  enemmän hetkessä. 

OLEMINEN. Vuosi 2017 oli vahingossa mahdottoman työntäyteinen. En sano, että haluaisin vain levätä laakereillani telemättä mitään, mutta haluaisin olla vähemmän väsynyt ja stressaantunut. Haluaisin nauttia enemmän siitä, etten tee mitään, sen sijaan, että olen vapaa-ajallani lähes katatonisessa tilassa sen takia, että on tullut tehtyä liikaa duunia. (Enkä muuten puhu tässä nyt ollenkaan joogaohjaustöistä, vaan ravintola-alan hommista, joita teen 2-3 vuoroa viikossa)

LUOVUUS. Kun on kiireistä, luovuuteni katoaa. Se on ensimmäisiä merkkejä siitä, että hidastaa pitäisi. Stressaantuneena olisi ihan parasta hoitaa itseään luovalla toiminnalla, mutta ei vaan onnistu. Siksi blogikin jää usein tahattomalle tauolle, jos elämänrytmi on liian kiivas. Haluaisin pitää kuitenkin kiinni säännöllisestä kirjoittamisesta ja reflektoinnista sekä valokuvaamisesta. 

INSPIRAATIO. Inspiraatio on aika usein kateissa samasta syystä kuin luovuuskin. Aivojen kapasiteetti ei riitä muuhun kuin päivittäisiin tehtäviin ja elämä tuntuu suorittamiselta. Haluaisin yrittää pitää inspiraation lähteeni käsillä koko ajan. Enemmän kirjoja, vähemmän telkkaria. Lisää kiinnostaviin ilmiöihin tutustumista sen sijaan, että antaa Facebookin fiidin tuoda ”tärkeimmät” aiheet esille. Paljon musiikkia, joogaa, meditaatiota, liikettä, ihmisiä, uteliasta mieltä. Uskon, että hyvin pienillä muutoksilla saan itseni tempaistua paremmin mukaan elämän vietäväksi. 

Tätä kirjoitan Etelä-Karjalan perukoilla, jonne tultiin poikaystävän ja kissan kanssa alkuviikosta. Nyt muutaman päivän levättyäni olen taas voimissani, elämä pulppuilee aivan eri tavalla kuin vaikkapa viikko sitten. Viis siitä, että eilen (ja loogisesti siis tänäänkin?) oli vuoden pimein päivä. Tai ehkäpä juuri siksi pulppuankin: onhan talvipäivänseisaus kuitenkin jonkinlainen käännekohta vuodessa ja aletaan mennä kevättä kohti! 

 

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Vuosi sitten Black Friday aiheutti minulle muutaman lukemani blogin boikotin, koska päivään kulminoituu todella hyvin se, mitä tietyt blogit edustavat. Meni jokseenkin jo överiksi, kun joka tuutista tunki mustaa perjantaita. Sittemmin olen siirtynyt takaisin kyseisten blogien lukijaksi, enkä oikeastaan edes älyä minkä takia. Haluaisin klikkauksillani tukea enemmänkin blogeja, joista välittyy sama arvomaailma kuin itselläni, eli harkittu ja eettinen kuluttaminen sekä ylipäänsä ihmisläheisemmät arvot. Nyt onkin hyvä hetki taas pistää lukuhanaa kiinni tiettyyn suuntaan. (Eipä sillä, bloggaan itsekin kaupallisella alustalla ja mainokset tunkevat tekstin ja kuvien väliin, mutta pidän Lilystä yhteisönä niin paljon, että olen oppinut ignooraamaan mainokset aivan samalla tavoin kuin muuallakin netissä. Mainoksenestäjä vois olla ihan hyvä idis!)
 

On ollut mahtavaa huomata, että moni yritys ja myös bloggaaja on lähtenyt mukaan anti-Black Friday -kamppikseen, esimerkiksi eettisiä tuotteita myyvällä Weecosilla on meneillään Bright Friday -kampanja, jonka perusperiaate on hyväntekeväisyys. He haastavat muitakin yrityksiä tähän mukaan ja minulle kuluttajana on todella tärkeää, että silloin, kun ostan jotain uutena, yrityksen arvot kohtaavat omieni kanssa. En tosin ole mikään pyhimys tämän suhteen ja enemmänkin pyrin siihen, etten haali mitään turhaa. En edes kirppareilta. Ja nyttenhän se on muuten aika helppoakin, koska en enää ole duunissa second hand -liikkeessä. 

Tänään muuten vietetään myös Älä osta mitään -päivää, jonka ideana on herätellä kuluttajia eettisempään kuluttamiseen sekä yksinkertaisesti siihen, että hankkii asioita ajatuksella, ei vain ostamisen ilosta. Nämä kaksi yhdistettynä samaan päivään onkin aikamoinen henkinen koe. Kun kaikkialla on mainoksia ja tarjouksia, iskee helposti ajatus siitä, että oikeasti tarvitsisikin jotain. Alkaa luomaan mielessään oikeutusta ostaa, koska halvalla saa. Kun kaikkea on saatavilla mihin vuorokauden aikaan tahansa, täytyy asettaa itselleen rajat. Olen itse aikoinaan täyttänyt tyhjiötä ostelemalla ja harrastamalla shoppailua, mutta totuus on, ettei se tyhjiö tule koskaan täyttymään. Nykyään tyydytyksen tuo ennemminkin se, ettei osta
 
PS. Kuvan albanialainen koirakin miettii, kantsiiko lähteä kapitalistisiin kulutushullutuksiin mukaan vai ei.

Ladataan...

Pages