Ladataan...
Punastus

Mistä kaikesta olenkaan luopumassa kun muutan täältä pois? Merihaasta voi olla montaa mieltä, mutta sijaintinsa ja näkymiensä puolesta se on kyllä varsin huippu. Merihaasta käsinhän ei näe rumankauniita betonitaloja, mutta näkee meren, Kalasataman, Hakiksen ja Krunan, Pohjoisrannan sekä Tervasaaren. Parhaat palat.

Uusi koti tulee sijaitsemaan Jätkäsaaressa, Tallinnan laivojen vieressä. Alueessa on hitusen verran samaa, kuin Merihaassa, ainakin toistaiseksi, kun se vielä hakee muotoaan ja identiteettiään. Rosoista jättömaata, kaivinkoneita ja nostokurkia, tunnelmaltaan varsin industrial. Sielläkin on meri, ja tuuli raivostuttavan voimakas. 

Merihaan mukana elintila pienenee noin kahdenkymmenen neliön verran, vaikkakin uusi kämppä tulee olemaan silti tilava kahdelle. Kolmiosta kaksioon ja vuokra tippuu 200€ per naama, iha jees! Ei olla päästy katsomaan uutta kotia, koska rakennusaikataulu on niin tiukka, eli vähän tällainen sika säkissä -muutto. 

Parasta tietty, että muutan siskon kanssa (ja kissojen!!). En voisi toivoa parempaa kämppistä itselleni. Ollaan niin samanlaisia, että taidetaan ymmärtää jo pään asennosta milloin on parempi olla hiljaa ja milloin on ok puhua. Luulen, etteivät täysin vieraat ihmiset tai kaveritkaan aina ymmärtäisi tätä sillointällöistä vetäytymisen tarvetta ja introverttiutta, joka taas on ristiriidassa sen toisen ääripään eli puheliaisuuden ja ulospäinsuuntautuneisuuden kanssa. Tai yksi tyyppi tajuaisi, nimittäin poikaystävä, mutta halutaan asua edelleenkin molemmat omissa kodeissamme. Ehkä joskus vanhuksina sitten lyödään hynttyyt yhteen. Tai voihan se olla, että asutaan siskon kanssa vielä kasikymppisinä mummoinakin, mistäs sitä tietää.

Paljon hyvää siis jää taakse kun Merihaka jää taa. Mutta muutto on aina uuden alku, mahdollisus tehdä asiat vähän eri tavalla (kunnes taas urautuu vanhoihin rutiineihinsa, heh). Innolla odotan ensi kuun loppua, kun saadaan avimet ihkauuteen asuntoon ja päästään muuttamaan. Sitä ennen tiedossa: massiivinen muuttostressi. Lovely.

Kuvat Tervasaaresta, jonne tapaamme viedä Rumi-koiran puistoilemaan. Rumiakin tulee ikävä, sillä luultavasti aika ei tule riittämään ainakaan näin sännöllisiin lenkkeihin hänen kanssaan. Mutta ehkä Jätkäsaaressa joku hyvä koira olisi vailla lenkkikaveria?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Puuh, onpa ollut hektiset pari viikkoa. Tykkään siitä, että töitä on vaihtelevasti ja välillä voi tehdä enemmän duunia, toisinaan vähemmän. Mutta siitä en tykkää alkuunkaan, etten ole oppinut katsomaan kokonaisuutta vieläkään. Duuniin pyydettäessä katson vain sitä kuluvaa viikkoa, enkä älyä tarkastaa edellistä ja tulevaa. Sitten siinä käy helposti kuten nyt kävi, että menee lähes kaksi viikkoa ilman kunnon vapaapäivää. Kolmen eri työn yhteensovittaminen käy välillä työstä jo itsessään. 

Mitä enemmän ikää kertyy, sitä herkemmin olen oppinut tiedostamaan omat rajani. Toki ikä tuo mukanaan myös sen tosiasian, ettei jaksaminen ole enää parikymppisen luokkaa. Tiedän, että olen jossain määrin aistiyliherkkä ja kuormitun helposti, eikä sitä kuormittumista vie pois yhdet hyvin nukutut yöunet. Vaikka nämä faktat ovatkin tiedossa, niin silti päädyn hakeutumaan töihin hektisille aloille, joissa kroppa ja mieli joutuvat koville (poislukien tietenkin joogan ohjaus). Olen ristiriitainen tapaus. 

Avainsanahan on tietenkin kohtuus. Sopivassa määrin tehtynä (kuormittava) duuni antaa enemmän kuin ottaa. Ja tottakai se antaa ihan äärettömästi, kun voi tehdä työnsä hyvin ja olla ihmisten kanssa tekemisissä luoden hyvää tunnelmaa ympärilleen. Liiallisissa määrin homma menee helposti suorittamiseksi ja palautumiseen tarvittaisiin vähintäänkin sapattivuosi. 

On se kyllä ihmeellistä, että en osaa elää kuten saarnaan. Löydän itseni usein tilanteista, joissa olen elänyt omaa jaksamistani uhmaten. Opinkohan ikinä? Toisaalta tämä mennyt rupeama oli ihan poikkeustapaus ja nyt voisin taas keskittyä omaan hyvinvointiini sen sijaan, että ajattelen ensisijaisesti muita ihmisiä. 

Seuraavan kerran kun vuoroja tarjotaan, tsekkaan muuten huolella kalenterin edellisen ja tulevan sivun. Lesson learned.

Ja laivakuvia, koska laivat on siistejä. Ja koska haluan merelle.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Viikko 1 oli taas niitä viikkoja, etten tehnyt mukamas yhtään mitään. Jälkikäteen kuvia tarkasteltaessa huomaan taas, että kyllä sittenkin olen ollut ihan aktiivinen. On ollut taas kissoja, koiralenkkejä, LUX Helsinki, pakkaspäiviä,  kävelyitä, keilausta, lähikapakka. Taksimatka Karhupuistosta mäkeä alas Merihakaan koska oli niin kylmä, etteivät jalat meinanneet enää toimia. Hetkellinen säikähdys, entä jos tuupertuu hankeen kesken yön ja paleltuu. Kiitollisuutta siitä, että on koti johon pakkasella palata ja että ylipäänsä on jalat.

Suurimpana oivalluksena kuitenkin viikolta yksi on se, että olen taas jaksavaisempi ja virtaa on enemmän kuin naismuistiin. Muutaman kuukauden erakoituminen ei mennyt hukkaan, vaan päinvastoin toi lisää jaksamisen saralla. Ensi vuonna täytyy kaamoksen keskellä muistaa sama homma, eli elämän riisuminen aivan yksinkertaisimmilleen. En sano, että elämäni mikään kovin monimutkainen olisi muutenkaan, mutta kaamoksen ajan näköjään toimii vieläkin riisutumpi versio. Nyt jaksaa taas.

Mahtavaa viikko kakkosta! Tuntuu isolta mahdollisuudelta, kun viikon numeroinnit ovat vasta näin alussa. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Sinne meni vuoden ensimmäinen viikko. Tällä viikolla viimeistään palataan kunnolla arkeen, kun loppiainenkin on jo ohitettu. Ok, nyt kuulosti aivan äärettömän masentavalta tuo edellinen lause! Ikäänkuin arki olisi jotai ei-toivottua. Vaikka itse pidänkin arjesta ja rutiineista, ovat ne ihmisten puheissa usein synonyymeja harmaudelle ja suorittamiselle. 

Entä jos yrittäisikin pitää itsessään arjenkin keskellä sen tietyn fiiliksen joka määrittelee pyhäpäiviä ja juhlakausia? Tietenkin se on vaikeampaa, koska ympäröivä maailma palaa usein rauhoittumisen jälkeen takaisin samaan hulinaan. On hankala olla lähtemättä mukaan samaan. Joutuu oikeasti tekemään duunia sen eteen, että ohjautuisi sisältä ulospäin, eikä toiseen suuntaan. Kun muukin maailma on rauhoittuneessa tilassa, on helpompi tunnistaa oma sisin ja toimia sen mukaan. 

Tuota omaa sisintä on hyvä vahvistaa säännöllisesti, päivittäin. Silloin stressaavia tilanteita on helpompi kestää, eivätkä stressi ja kiire edes ota samalla tavalla otetta kuten silloin, kun on itseltään hukassa. Mikä parasta, oman sisimmän ollessa vahva, ei automaattisesti elä odottaen seuraavaa hengähdystaukoa, seuraavaa viikonloppua tai seuraavaa lomaa. Elää enemmän tässä hetkessä ja nyt. 

PS. Eipä sillä, etteikö seuraavan loman odottaminen olisi mukavaa. Ja eipä sillä, että oman sisimpänsä vahvistaminen olisi aina sitä mukavinta puuhaa. Terveisin nimim. Maaliskuinen Hong Kong mielessäni ja joogamatto kerää pölyä lattialla jo kolmatta päivää.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tunkee tällä hetkellä korvista ulos kaikki hyvinvointiin liittyvä. Itsestäänselvyydet elämän pienten asioiden tärkeydestä, hetkeen keskittyminen, hengittäminen. Juuri nyt haluan keskittyä omassa joogaharjoituksessani asanaan ja vain asanaan. Fyysisenä harjoitteena. Myös niin sanotussa oikeassa elämässä haluan vain elää, enkä vatvoa mieleni myllerryksiä. Tulee taas aika, kun diipimmät asiat tulevat ajankohtaiseksi, ei niiden onneksi tarvitse olla koko ajan pinnassa. 

Silti en tietenkään pääse mihinkään sen tosiasian kanssa, että pienet jutut todellakin merkitsee eniten ja hetkessä piilee elämän salaisuus. Vai mitä sanotte näistä kissan käpälöistä, avokadopuustani, jonka olen kasvattanut siemenestä, uutta vihreää puskevasta huonekasvista ja ikiroudassa olevista parvekelaseista. Mielettömän kauniita juttuja ja ihan tässä ympärilläni, kun vain älyää katsoa. 

Myös se hengittäminen. Joskus riittää, että vain hengittää. Sitä en sentään aio lopettaa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

En ole koskaan osannut määritellä menneitä vuosia. En osaa sanoa, onko edellinen vuosi ollut hyvä vaiko huono. En edes halua määrittää vuosiani tuolla tavoin, sillä kaikista epämieluisistakin jutuista poikii jollain tavalla aina jotain hyvääkin. Jos ei muuten, niin ainakin henkisen kasvun puolella. Yritin katsastella vuoden 16 kuvia sillä silmällä, että olisin tehnyt erillisen postauksen, mutta en millään osannut päättää vuoteni kohokohtia. Niinhän se on, että elämää eletään eteenpäin ja ymmärretään taaksepäin. Kuvakatsastelua suorittaessani älysin, että kyllä tää oma elämä taitaa olla aika mukavaa, vaikka ei aina siltä tunnukaan. Maailman tilassa tosin ei ole hurraamista ja maailmantuskaa helposti potevana se on jo haaste sinällään. Haluaisin pitää sydämeni mahdollisimman avoimena, mutta valitettavasti se ei aina onnistu. Itseään suojellakseen on ollut viime vuosina pakko rakentaa suojamuureja. 

En myöskään tee uudenvuodenlupauksia. Kerran tein ja siitä surkeana muistutuksena nököttää ukulele nurkassa. Piti opetella soittamaan sitä siinä vuoden 2014 tiimoilla, ei lupaus ihan pitänyt. Uusi vuosi olisi varsin houkuttelevaa maaperää uuden aloittamiselle tai vanhan jatkamiselle, mutta itseni tuntien tiedän, ettei kannata lupailla yhtään mitään. Enemmänkin tällaisten kaltaisteni lupaustenpettäjien kannattaa keskittyä elämänsä suuntiin ja asioihin, joihin haluaa panostaa vielä enemmän. Ne taidot, joita haluaa opetella tai asiat, joita toivoo uudelle vuodelle tulevat kyllä sitten, kun aika on kypsä. Sillä päätöksiähän voi tehdä ihan minä päivänä vuodesta tahansa. Tärkeämpää kuin lupaukset, on säätää mielensä sellaiselle taajuudelle, että tuo houkutteleva maaperä pysyy ympäri vuoden. Olet avoinna kaikelle uudelle ja itsesi kehittämiselle koko ajan, etkä pelkästään vuoden alussa.

Jos en muistele mennyttä vuotta, enkä tee lupauksia, niin millainen vuosi 17 tulee sitten olemaan. Venäläisen sanonnan mukaan vuoden ensimmäinen päivä määrittää sen, millainen loppuvuosi tulee olemaan. Jos tähän on uskominen, tulee vuosi olemaan työntäyteinen, huonosti ja liian vähän nukuttu, oman jaksamisen rajoja koetteleva. Mutta se tulee pitämään sisällään myös skumppaa, tyytyväisyyttä, uuden oppimista ja aikaisin nukkumaan menemistä. Aikalailla ääripäiden vuosi siis, mutta katsellaan mitä tuleman pitää.

Kuva Instan Best Nine-kollaasi.

Share
Ladataan...