Ladataan...
Punastus

Mikä ihana pääsiäisviikonloppu! Sanoo henkilö, jonka päivät eivät poikenneet normaalista mitenkään. Ja silti poikkesivat. Mikä siinä onkin, että viikonlopuissa ja arkipyhissä on aivan eri fiilis kuin normipäivissä? Sellainen kaiken alleen jättävä raukeus ja rentous. Stressitön olotila. Haluaisin, että oma arkeni tuntuisi tuollaiselta aina. Oikeastaan haluaisin, että koko maailma tuntuisi tuollaiselta aina. 

Aikamoinen pudotus ja totuttelu on ollut taas reissun jäljiltä - johan tässä on oltu kohta kolme viikkoa Suomessa, heh. Olen ihan viime päiviin saakka heräillyt öisin ihmetellen missä olen, lisäksi olen nähnyt unia silmittömästä väsymyksestä. Aikaerosta toipuminen ei taitanut sittenkään olla ihan piece of cake minulle. Kiroan herkän mieli-kroppa-yhdistelmäni, vaikkakin suurimman osan ajasta toki siitä kiitollisuutta tunnenkin. 

Eniten totuttelua on vaatinut ympäristö ja sääolot. Olin päättänyt etukäteen, ettei paluun jälkeen ole enää lunta enkä laita talvitakkia päälle. Vaan toisin on käynyt. Asuinympäristöni on rujo, keskeneräinen raksa (samalla kuitenkin olen hyvin viehtynyt siihen), omaan huoneeseeni sain reissun jälkeen kauniin tapetin, mutta seuraavana päivänä siellä huomattiinkin vesivahinko ja huone on nyt käyttökiellossa. Onneks on sohva! 

Kahden viikon eksoottinen aistien ilotulitus Aasiassa ja sen jälkeen pelkkää harmautta ja lumisadetta. Yritän ajatella, että jollekin tämä, just tämä, saattaa olla yhtä eksoottista, kuin minulle Hong Kongin värikkäät kadut. Onhan se toki eksoottista kun lumisade yllättää kesken auringonpaisteen ja hengaat siinä aurinkolaseissa coolisti sitten. 

Eli ehkäpä kaikki onkin kiinni siitä, kuka katsoo ja miten katsoo. Perspektiivi asioihin on hyvä säilyttää, ehkä pieni etäisyyskin, niin johan alkaa taas hommat näyttäytymään uudessa valossa. Siihen loputtomaan negatiivisuuden ja ankeuden suohon olisi niin helppo haksahtaa, mutta jospa nyt ei kuiteskaan. Mitä sekin hyödyttäisi?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Aloin kirjoittamaan tätä postausta jo päivällä. En saanut mitään muuta aikaiseksi kuin valitusta ja negatiivista virettä, eikä kirjoittaminenkaan tuntunut hyvältä. Aina ei tarvitse olla yltiöpositiivinen ja on ihan ookoo rypeä toisinaan itsesäälissäkin, se kuuluu elämään. Toinen juttu sitten onkin se, miksi tieten tahtoen haluaisin jakaa täällä blogissa negatiivista energiaa eteenpäin ja miksi ylipäänsä koen tarvetta valittaa

No, päiväunia, joogatuntia, kunnon ruokaa ja prosecco-lasillista myöhemmin mielikin on muuttanut suuntaa. Ehkä syynä negatiivisuuteeni olikin taas vanha kunnon väsymys ja nälkä. Ehkä tää on vaan yksi niitä päiviä. Mikä tahansa syy onkin, niin on mahtava huomata, että päivä voi kääntyä hyväksi, vaikka se saattaisi alkuun tuntuakin tuhoontuomitulta. Se on myös aika lohdullista. Negatiivisuus saattaa ottaa hetkeksi vallan, mutta siellä alla piilee kuitenkin se positiivinen vire. 

Se on ihan meidän itsemme vallassa, millaista energiaa ympärillemme jaetaan ja luodaan. Haluan itse lähettää mieluummin hyviä fiboja (kukapa ei) ympärilleni, sillä maailmassa on jo ihan tarpeeksi pahuutta ja negatiivisuutta. Valitettavasti se negatiivisuus myös lietsoo itse itseään ja leviää paljon herkemmin kuin positiivisuus. Senpä takia olisi hyvä miettiä, mitä sieltä suustaan ulos päästelee ja onko se sen arvoista. Kaikki on energiaa ja sanoissa varsinkin on hyvin voimakas lataus. 

Koska pyöräilen paljon, joudun kuulemaan aika paljon huutelua ja valitusta pahalla äänellä. Ok, välillä saatan ajaa väärässä paikassa joko vahingossa tai tiedostaen, mutta sitä ihmettelen, kuinka aina on joku valppaana valittamassa. Noin 99 prosenttia pyöräilystäni tapahtuu juuri siellä missä kuuluukin liikennesääntöjen mukaisesti, eikä se yksi prosentti tapahdu piittaamattomasti kaahaten todellakaan. Tottakai asiasta saa mainita, mutta se sävy! Aivan kuin olisin loukannut henkilökohtaisesti, niin rumalla äänellä olen saanut kuulla huutoa. Huutoa joutunut kestämään myös, vaikka olenkin ajanut aivan oikeassa paikassa, mutta toinen osapuoli ei ole ollut perillä liikennesäännöistä.

Miksi otin tämän esimerkiksi? Siksi, että nykyään en enää vain jatka matkaa reagoimatta, vaan pysähdyn ja sanon, ettei tuolla tavalla puhuta kenellekään. Ei, vaikka kyse olisi liikenneraivosta ja kohde täysin tuntematon ihminen, eikä muuten varsinkaan silloin. En tiedä onko strategiani toimiva, mutta jospa vastaisuudessa vähän miettisivät mihin tyyliin puhuvat kanssaihmisille. 

Huomenna aion olla extraystävällinen ja huomioiva ihan kaikille. Ole sinäkin <3

PS. Kuvissa ollaan vielä Hong Kongissa, mutta kotiin on palattu jo viime viikolla. Honkkaria tulee näkymään ehkä vielä muutamassa postauksessa. Valokuvaus räntäisessä Helsingissä ei ole ollut ehkä se inspiroivin ajatus :)

Share
Ladataan...