Ladataan...
Punastus

Keväinen Berliini oli ihana. En pystynyt käsittämään sitä, että yhtäkkiä mittarilukemat näyttivät yli 20 astetta ja ulkona pystyi olemaan paitahihasillaan. Viime Berliinin reissusta oli ehtinyt kulua jo viisi vuotta aikaa ja luulin unohtaneeni kaiken, mutta Berliini on selkärangassa. Ystäväni Kevin asui edelleen samassa kodissa, joskin viiden vuoden aikana vierashuone oli muuttunut pyörävajaksi ja hänelle oli ilmaantunut kaksi lasta. Siellä me hengasimme sulassa sovussa pyörien ja lasten keskellä ja olen onnellinen, että tuo perhe on edelleen elämässäni, vaikka yhteydenpito ei kovinkaan säännöllistä ole. 

Berliinissä vietetyt kolme päivää olivat muutenkin hyvin sosiaaliseseen kanssakäymiseen painottuneita, sillä tapasimme myös Sallamarin ja Tomekin. Kevään ekat puistobisset Treptower Parkissa ja myöhemmin terassioluet X-bergissä. Olen ulkomailla sosiaalisesti ns. liekeissä, enkä uuvu niin helposti kuin Suomessa, mutta täytyy myöntää, että intensiivisten päivien jälkeen oli mukava ottaa bussi kohti Prahaa ja kahdenkeskistä aikaa. 

Berliini on tehty hengailuun, kahviloissa istumiseen, syömiseen ja Maten juomiseen. Kahvin juomista ei missään nimessä vähennetä vaikka Matea onkin edullisesti saatavilla, vaan sitä jopa lisätään. Antaa vaan erilaisten kofeiinien vaikutusten tuntua kehossa suloisesti, Mate hitaasti ja kahvi niin kuin kahvi vaikuttaa. Nopeasti piristäen, mutta yhtä nopeasti myös laskien. Jos kofeiinipölly käy liialliseksi, voi sitä tasoitella ottamalla kävelykaljat pehmittämään todellisuutta. Varsinaista sekakäyttöä.

Berliini oli kaupunki, johon harkitsin muuttamista 2010-luvun lopussa (kukapa ei) ja edelleen se haave nostaa päätään kun siellä olen. Jotkut kaupungit vain resonoivat täydellisesti sielusi kanssa ja nostavat esille parhaat puolesi. Berliini on minulle yksi sellaisista kaupungeista ja tulee varmasti aina olemaan. Voi olla, että sinne muuttaminen saattaisi rikkoa illuusion, joten toistaiseksi pidetään se paikkana, johon on ihana palata. Ja toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene taas uutta viittä vuotta, vaan päästäisiin pyöräkorjaamomajoitukseen jo pikapuoliin.

 

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Minä rakastan Eurooppaa. Mikäli kansallisuuteni voisi määritellä uudelleen, haluaisin sen kohdalla passissa lukevan "eurooppalainen". En perusta ihmisen muodostamista rajoista, enkä tunne suurta patrioottista ylpeyttä maastani. Mutta eurooppalaisuus määrittelee minua hyvinkin paljon. Tunnen olevani ensisijaisesti eurooppalainen ja sitten vasta suomalainen. Eurooppa on kotini.

Suomesta reissuun lähtiessä ihmiset usein sanovat olevansa "lähdössä Eurooppaan", ikään kuin Suomi ei olisi Eurooppaa. Eurooppa on siellä jossain, keskellä, joku muu, ei Suomi. 

Meidän perspektiivistämme Eurooppaan on aika pitkä matka. Lentää täytyy tai ainakin laiva ottaa alle. Asuappa Keski-Euroopassa, josta joka puolelle on lyhyt matka. Juttelin aiheesta berliiniläisystäväni kanssa, joka sanoi että eipä liiemmin ole tullut mieleen matkustaa vaikkapa Prahaan, johon minä: No kai ny jumalauta ku niin lähelläkin on!! Mutta ei, jos olet ikäsi asunut Berliinissä, on Praha yhtä kuin Joensuu meille helsinkiläisille. Se on koko elämäsi ollut siellä ihan saavutettavan matkan päässä, mutta miksipä lähtisit, kun ei sinne ole mitään erityistä asiaa. Ei välttämättä koske kaikkia keskieurooppalaisia ja voi olla että ystäväni on jotekin rajoittunut tapaus. 

Meillä oli Berliini-Praha-Varsova -reissullamme aikeissa tulla takaisin maateitse, mutta aika kävi vähiin ja päätimme lentää takaisin. Huono omatunto kolkutteli, lentäminen kun on yksi pahimmista ilmakehän saastuttajista karjankasvatuksen jälkeen ja yksi reissun pointeista olikin se, että lennämme vain toiseen suuntaan. Nyt ei onnistuttu siinä, mutta jatkossa aiomme toteuttaa tätä periaatetta enemmänkin. Tosin, vastaan tulee se ongelma, että mikäli et lennä, täytyy matkustaa laivalla, eikä sekään ole täysin ongelmatonta. Tieto todellakin lisää tuskaa, mutta en voi olla ottamatta näitä askelia ekologisempaa elämää kohti. 

Eurooppalaisuuden lisäksi myös matkustaminen on jollain tapaa osa identiteettiäni ja reissaamisessa on myös se hieno ominaisuus, että se muokkaa identiteettiä jatkuvasti. Mitä enemmän matkustat, sitä avarammaksi näkemyksesi muuttuu ja alat nähdä asioita eri perspektiivistä. En haluaisi luopua matkustajaidentiteetistäni, mutta myönnytyksiä voin toki tehdä. Ja onneksi on lähimatkailu; Eurooppa ja sen useat maat, joissa en ole vielä käynyt. Minulla on ekologisessa ajattelussa kysymys, jonka yritän pitää mielessä: "miksi juuri minun täytyisi (saada uusi paita/matkustaa Balille/ostaa muoviin käärittyjä vihanneksia/jne.)?". Pätee myös tähän matkustusasiaan erittäin hyvin. Minun ei tarvitse saada kaikkea hinnalla millä hyvänsä, eikä varsinkaan sellaisella hinnalla, joka on haitaksi ympäristöllemme. 

Ehkä täytyisi muuttaa Keski-Eurooppaan. Pohjoiseen palaaminen tuntuu kerta kerran jälkeen vaikeammalta. Post-travel blues. Kait se tästä taas!

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Maaliskuu oli kokonaisuudessaan kovin tahmea. Elämä tuntui suorittamiselta ja väsymykseltä. Kolmisen viikkoa influenssan sairastamista, jonka jälkeen vahingossa liikaa töitä, mehut pois, kroppa reistaili, mieli oli apea. Tämä lopulta johti siihen, että irtisanouduin. Joskus vain tietää, että nyt on aika jatkaa matkaa ja silloin sitä ääntä on kuunneltava. Kuten kliseekin sen sanoo: kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu samalla uusia ovia. Vanhasta on päästettävä irti, jotta pääsee jatkamaan. 

Ja niin siinä kävi, että parikin mieluisaa ovea aukesi. Saa nähdä mihin tämä kaikki johtaa, mutta tällä hetkellä odotan uuden työn aloittamista todella innoissani. Olen viime vuodet hyvin tietoisesti tehnyt töitä, joista voin tarvittaessa helposti pitää lyhyelläkin varoitusajalla vapaata, mutta tähän taitaa nyt tulla muutos. Sen lisäksi uusi työni tulee olemaan hieman vastuullisempaa kuin tähän mennessä, joten itseasiassa sitoutuminen isompiin tuntimääriin tuntuukin ihan mukavalta. Eli takki on nyt virallisesti käännetty ja arvot myyty.

Huhtikuu, toit tullessasi toivon, kiitos siitä. Ylikuormitus sammuttaa elämästä valot ja energiaa on vain pakolliseen. Ei se saisi mennä niin. Ihanaa tässä on ainoastaan se, että valot syttyvät aina uudelleen. Inspiraatio herää. Tekee jopa mieli loggautua blogiin.

Maanantaina lennän Berliiniin. Siellä on yli 20 astetta lämmintä, enkä voi käsittää sitä. Tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta, että parin päivän päästä olen keväässä, kesässä. Berliinistä jatketaan Prahaan, josta Varsovaan, josta Baltian läpi takaisin Suomeen. Kahden viikon loma - toinen ajatus, joka tuntuu mahdottomalta käsittää.

Mitä sinulle kuuluu?

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tänään on viides päivä, kun en ole astunut ollenkaan ulos. Näen verhojen läpi, että ulkona paistaa aurinko ja se luo tänne sisätiloihinkin hurmaavan keväisen olotilan, kissa kierii auringonvalossa ja käy välillä kainalossani. Vaatii välillä päästä parvekkeelle ja vahingossa jää sinne useaksi tunniksi, kunnes sivusilmässä huomaan jotain mustavalkoista vilahtavan. 

Olisi ollut asioita, joita odotin. Oli joogatunteja, joita halusin ehdottomasti ohjata, oli yksi Tallinnan reissu, oli kaksikin eri ystävää, jotka olivat kaupungissa. Olisi ollut poikaystävän bändin keikka ja ehkä Joogafestarit. Olisi Muoviton Maaliskuu, olisi asioita, joita haluaisin viedä eteenpäin ja joista kirjoittaa. Olisi, olisi, olisi. 

Mitä viime päivät todellisuudessa ovat olleet: sänky, Netflix, muiden avun varassa oleminen, litratolkulla vettä, puuroa ja keittoa, kasoittain appelsiineja. Pelkoa siitä, ettei toivu enää koskaan entiselleen ja samalla roimasti kiitollisuutta siitä mitä ja keitä elämässä on. Välillä kyyneleet ovat sumentaneet näön: kuume tekee sentimentaaliseksi.

Tarvitaan näemmä influenssa, jotta osaa arvostaa elämäänsä ja terveyttään. Tokihan niitä arvostaa noin muutenkin, mutta ei näin väkevästi. Näen taas selkeämmin suunnan, johon haluan mennä. Ehkä se oli vähän kateissa ja universumi järjesti pysähtymisen, ken tietää. 

Täältä sängyn pohjalta noustaan kuulkaa entistä voimakkaampana! 

 

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Sain ensimmäisen harmaan hiukseni. Se oli sellainen jouhimainen, johon ei väri ollut tarttunut ja oikeastaan se oli harmaan sijaan valkoinen. Vitivalkoinen. Voi olla, että hius oli vain joku oikukas tapaus, eikä sillä ollut harmaantumisen kanssa mitään tekemistä, mutta yhtä kaikki: alkushokin jälkeen ilostuin. Olen aina halunnut harmaantua valkohapsiseksi ja ehkäpä toivoa on! 

Minulla oli vielä pari vuotta sitten musta tukka ja mustana se oli ollut ainakin kymmenen vuotta. Lopulta alkoi kemikaalikuormitus mietityttämään ja kun pikkuhiljaa siirryin kaikessa kosmetiikassakin vegaaniseen ja cruelty freehin, sai musta väri mennä. Tokihan kasviväreilläkin saa mustaa aikaiseksi, mutta katsoin että on muutenkin aika siirtyä vaaleampiin väreihin. Tarkemmin sanottuna pastellisiin sävyihin. Minulla ehti olla vaalenpunainen, vaaleanvioletti ja mintunvihreä, taisi se olla sinertäväkin välillä (vahingossa). Täysin blondinakin toisinaan viihdyin. 

Mutta se ylläpito ja hiuksen vaurioituminen! Blondata en jaksanut kuin noin kolmen kuukauden välein, joten suuren osan ajasta juurikasvu oli silmiinpistävä ja oloni suttuinen. 

Yks kaks yllättäen sain päähänpinttymän kuparinpunaisista hiuksista ja seuraavana päivänä ostinkin jo värin. Luulin hankkivani kasvivärin, mutta halpaan menin ja niin oli muuten mennyt myös Ekolon myyjäkin, sillä ihan pokkana myi Herbatintiä kasvivärinä. Sanoisinko että melko onnistunut viherpesu on brändillä. Ihan perusmarkettiväreistä poiketen tässä kyseisessä värissä on kuitenkin huomattavasti vähemmän PPD:tä, joka on yksi pahimmista herkistäjistä. Sehän tosin ei jeesaa mitään, että pahiskemikaalia on vain vähän, mikäli herkistyminen tapahtuu... 

Se, että tuote on cruelty free ja vegaaninen ei paljoa lohduta siinä vaiheessa kun saa pahan allergisen reaktion, mutta laitoin värin kuitenkin päähäni kun sen kerran olin hankkinut. Katsotaan sitten ensi kerralla vähän huolellisemmin niitä pakkauksen pikkutekstejä! Herbatintin puolesta täytyy kyllä sanoa, että värjäyskokemus oli miellyttävän smooth, ihan kuin mitään väriä ei päässä olisi ollutkaan. 

Ihanantuntuisen ja -värisen tukan kuitenkin sain. Kävin eilen saunassa ja olin varma, että väri menee sen siliän tien, mutta hyvin näyttää pysyvän. Viihdyn punahiuksisena äärettömän hyvin ja paree onkin, sillä tästä väristähän ei niin vaan lähdetäkään, vaan se takertuu ihan kunnolla hiukseen. 

Onko sinulla kokemuksia kasviväreistä hiustenvärjäyksessä? Kuulisin mieluusti kokemuksia.

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Viime viikko vierähti ohitseni sekunnin sadasosassa. Asioita tapahtui ja sitten kuitenkaan ei. Suurin osa viikoista on luonteeltaan juuri tällaisia. Suurin osa elämästä on juuri tällaista. Kaikkea ja ei yhtään mitään samanaikaisesti.Vasta jälkeenpäin kykenee analyysiin, mikäli analyysin tarvetta on. Useimmiten ei kai olisi, mutta pidän reflektoinnista. Tahdon halkoa asiat pikkuosiin ja havainnoida, mitä olen oppinut ja vielä tärkeämpää: mitä en ole vieläkään oppinut. 

Nukuin toissa- ja viime yönä kahdentoista tunnin unet. Puoli kymmeneltä petiin ajatellen, että herään sitten varmaan kuudelta, mutta vielä mitä, posotin kellon ympäri. Se, että tekee vähemmän töitä, on itseasiassa joskus väsyttävämpää kuin se, että tekisi viisi päivää viikossa. Kroppa järkyttyy joka kerta, vai onko se ehkä mieli joka järkyttyy? Kahvilatyössä lävitseni kulkee päivässä satojen ihmisten energiat, onko ihmekään että uuvahdan. Läsnäolo saa väsymään, mutta onneksi uni paikkailee tilanteen. 

Värjäsin hiukseni hetken mielijohteesta kuparinpunaiseksi. Tiedättehän ne ideat, jotka syntyvät ei-oikein-mistään ja putkahtavat päähäsi äkkiarvaamatta? Lopulta ajatuksesta saattaa tulla pakkomielle, josta et pääse irti ennen kuin toteutat idean. Tämä punakka pää oli juuri tuollainen idea. Poikaystävä ei ollut yhtään vakuuttunut (en kysele häneltä lupaa ulkonäköäni koskeviin asioihin, mutta arvostan hänen mielipidettään hyvin korkealle. Sama pätee toisinkin päin) ja sai minutkin epäröimään. Onneksi kuitenkin tein sen, sillä tuntuu ihanalta ja jossain määrin jopa kotoisalta, mitä en ois kuunaan uskonut.

En tiedä onko sattumaa vaiko kuontalon värinmuutoksesta johtuvaa, mutta minua tytöteltiin lauantaina ja ulkonäköäni kommentoitiin enemmän kuin yleensä. Tytöttely ei todellakaan imartele, vaikka käyn jo neljättä kymmenystä elämässäni. Päinvastoin, se on alentavaa. Toistan: alentavaa. Jos tytöttelet minua, varaudu siihen, että saat vähintään vihaisen tuijotuksen takaisin. 

Tukan kanssa sävy sävyyn on Jätkäsaaren uusi oranssi silta, jota Rokkiporkkanaksi kutsutaan. Sillan alta pääsee parkkihalliin nimeltä Rokkiparkki ja silta on porkkanan värinen. Makes sense. Yksi niistä sanoista, jotka alkuun aiheuttavat myötähäpeää, mutta joita lopulta alkaa itsekin käyttämään muina henkilöinä.

Poikaystävä muutti pois luotani. Täysin ilman draamaa ja rakkaudellisissa merkeissä toki, nimittäin avoliittomme oli alunpitäenkin vain väliaikainen. Hänen oman kotinsa putkiremontti valmistui viimeinkin ja viisi kuukautta saman katon alla päättyi. Tuo aika toi meitä lähemmäs toisiamme, sillä opimme esimerkiksi viimeinkin nukkumaan samassa sängyssä (!!) ja ymmärsimme vahvemmin sen, että todellakin tarvitsemme paljon omaa aikaa. Kun kolme ihmistä ja kaksi kissaa asuu kaksiossa, on se välillä hyvin haastavaa. Odotan sitä, että pääsen viettämään aikaa hänen uudistuneessa yksiössään Kalliossa ja myös kaipaukselle jää tilaa kehittyä <3

Ystävänpäivänä kosin miestä puolihuolimattomasti. Kysyin, milloin hän tulee aviomiehekseni. Ei tullut täydet pakit, mutta ei myöskään myöntävää vastausta. Kyllä me vielä ehdimme. 

Viime viikkoa ilahduttivat Olga ja Maissi, kuten kaikkia muitakin viikkoja. Elämä kissain kanssa on vaan ihan parasta ja kaikki yölliset törttöilyt antaa aamuun mennessä anteeksi <3

Meillä on töissä ilahduttavan hyvä vegaanitarjonta tätä nykyä. Sunnuntaibrunssi on suunniteltu niin, että vegaanista ja gluteenitonta on ilman, että siitä oikeastaan tehdään numeroa. Näin sen soisin olevan joka paikassa: vegaanisen ruuan tulisi olla niin taiten tehtyä, että sekasyöjät eivät ajattelisi syövänsä vegaanisesti. Joillekin kun tuntuu edelleen olevan punainen vaate tuo kasviperäisyys, vaikka itse maussa ei eroa olisikaan. Hyvänä esimerkkinä serkkuni, joka kesken kakun leikkaamisen sai tietää sen olevan vegaanista. Jätti sitten ottamatta ja pelkäsi että vegaanius tarttuu. Jes. Suku on pahin ja silleen.

Tuntui ihanalta kävellä jäitä pitkin kotiin Kaivarin edustalla. Oikeastaan ajoin pyörällä osan matkaa, mutta se osottautui melko haastavaksi puuhaksi, joten talutin loppumatkan. Jäällä on niin täydellinen hiljaisuus, aivan kuin olisi kammiossa. Ja se aurinko! Huh.

Mikäli Insta-seurailu kiinnostaa, niin tilini löytyy tästä.

Ladataan...

Pages