Ladataan...
Punastus

Meillä on kesäpaikka Itä-Suomessa. Tai oikeastaan se ei ole pelkkä kesäpaikka, vaan vanhempieni koti, jossa he asuvat Suomessa käydessään. Joudun usein tilanteisiin, jossa tahtomattani tulen selittäneeksi koko rimpsun. "Olen menossa mökille, tai ei se kyllä mikään mökki ole, vaan talo maalla, vanhempieni koti, tai ei ne siellä asu vaan Moskovassa. Eiii, minulla ei ole venäläisiä juuria, vaikka olen itsekin asunut Venäjällä". Siispä fiksuinta puhua maalle menemisestä tai landesta, jollei halua joutua selittelemään sukujuuriaan ja taustojaan. 

Siellä siis vietimme miehen kanssa viikonlopun perjantai-illasta eiliseen keskipäivään. Suunnitelmissa ei ollut mitään ihmeempää, paitsi lauantain aamupäivälle olin varannut itselleni paikan ilmajoogatunnilta (oli muuten ihanaa!), muuten vaan lähinnä oltiin, syötiin ja nukuttiin. Painotus sanalla nukkuminen, sillä sopivasti viikonloppuna olikin vähän pilvisempää ja hirsitalon sisällä jopa viileää, mikä edesauttoi nukkumista. En ehkä ollutkaan tajunnut sitä, kuinka helle oli uuvuttanut ja univelkaa oli kasautunut. 

Kun eilen lähdettiin ajamaan takaisin Helsinkiä kohti, totesin olevani elpynyt. Arvotan hyviä unia ja lepoa arjessakin todella korkealle, mutta kun kävin nukkumassa virikkeettömässä hiljaisuudessa maalaisilmassa, ymmärsin, mitä lepo todella on. Ei haitannut, vaikka Maukka kuorsasi samassa sängyssä (olemme vähän huonoja nukkumaan samassa pedissä), posotin täysiä lähes kymmenen tunnin yöunia ja päivällä vielä lisäksi päikkärit. 

Toisinaan mietin, olisiko minusta maalla eläjäksi. Idea siitä on aika houkutteleva, mutta käytännön tasolla en usko, että siitä lopulta tulisi mitään. Tämä ristiriita urbaanin ympäristön ja maaseudun välillä tulee varmasti kummittelemaan lopun elämääni. Onneksi voi käydä maalla välillä elpymässä ja palata sitten takaisin kaupunkiin ja pitää näin yllä balanssia. Helsinki ei onneksi ole niin suuri kaupunki, etteikö täältäkin löytyisi luontoa, mutta helposti sitä vain jumiutuu niihin omiin kotikulmiinsa, vaikka metsä olisikin pyörämatkan päässä. 

Seuraavan kerran menemme landelle luultavasti vasta syksymmällä, kun kaupunki on kyllästänyt meidät äärimmilleen. Sitä ennen lupaan itselleni tehdä retkiä lähistölle aina kun aikataulut sallivat. Metsän ja luonnon maadoittava/elvyttävä vaikutus on valtava ja joskus riittää ihan jo se, että kävelee paljasjaloin puistossa nurmikolla. Kokeile ja saatat yllättyä ;)

 

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Heräsin tänään omia aikojani vapaapäivään (tai no, kello kasilta kuului ulkoa paalutuksen ääniä. Jätkäsaaressa asumisen etuja, ilmainen aamuherätys). Kissa oli reporankana kylkeä vasten, varmaan kuumissaan kun käyttää turkkia, parka. Ei ollut kiire yhtään minnekään.

Paitsi kahvikauppaan, saatana. Mikä siinä onkin, ettei kahvin loppumista osaa ikinä ennakoida, vaan se tulee täytenä yllätyksenä joka kerta. En ole kofeiiniriippuvainen varsinaisesti, mutta aamukahvi on saatava tai olo on itkuisen vetämätön ja ärsyttää about kaikki. Se vaan kuuluu aamuun ja aamiaiseen. Toki mulla on niitä kausia kun juon teetä kahvin sijasta, mutta nyt ei oo sellanen menossa, joten oli aika laiha lohtu se mustan teen litkiminen tänä aamuna.

Yritin kovasti etsiä positiivista siitä, että aamu alkaa vähän eri tavalla kuin yleensä. Esimerkiksi joogaharjoituksen saa tehtyä ilman tuskallista kahvihikeä (joo, joogaan vasta aamukahvin jälkeen ja totean sen virheeksi joka ikinen päivä). Rautapillerit voi ottaa hetimiten heräämisen jälkeen, kahvi kun haittaa niiden imeytymistä ja yleensä odottelen jokusen tunnin ennen ku vetäsen ne. 

Kahvia oli kuitenkin saatava, joten tää oli oiva tilaisuus lähteä hyödyntämään lähikahvilan palveluita. Alakerran Polku on yleensä pelastanut näissä maailmanlopun katastrofitilanteissa, mutta se on kesän kiinni. Olisin suunnannut Banu cafehen, jota haluan tukea jo ihan siksikin, että siellä on usein viikonloppuisin vegaaninen brunssi. Harmillisesti se on suljettuna maanantaisin. Turvauduin sitten ketjukahvilaan, joka on ollut avaamassa oviaan jo varmaan alkuvuodesta. Se aukeaakin vasta keskiviikkona. No, viimeinkin. Suuntasin siis Ruoholahden puolelle Kaapelitehtaan Hima&Saliin kahville.

Tarina opettaa sen, että katastrofinkin voi kääntää voitoksi. Varsinkin aamut ovat ainakin itselläni hyvin rutiininomaisia ja ne menevät tietyn kaavan mukaan, mutta välillä on hyvä pyristellä irti rutiineista. Saattaa päätyä tekemään jotain sellaista, jota ei yleensä tee, kuten vaikkapa istumaan kahvilaan, jossa ei yleensä käy ja tarkkailemaan ihmisiä (kyllä, olen kova kyttäämään muita :D). 

Kuvat eivät millään tavalla liity aiheeseen, mutta so what.

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

On tavallaan onni, että tämä kesä ei suo lomaa. Jos niinku väkisin jotain positiivista yrittää etsiä. 

Nimittäin lyhyet vapaat mahdollistavat matkustamisen lähiseuduille, muutaman päivän pyrähdyksiä, jotka tempaisevat mukavasti pois totutusta. Ja toden totta näitä parin päivän vapaita osaa arvostaa täysin eri tavoin kuin silloin, kun aikaa vetelehtimiseen oli käytettävissä runsaammin. Kaikessa on puolensa, sanoo hän, joka takkinsa käänsi ja vetäytyi takaisin oravanpyörään.

Toinen ilahduttava seikka, jonka erilainen ja ei-niin-vapaa elämäntyyli on tuonut mukanaan, on menneiden matkojen muistelu. Ennen mielessä oli jo uusi reissu, eikä oikein tohtinut pysähtyä. Arki oli välitila kohti uutta reissua. Nyt mieli palaa fiilistelemään viime vuosia ja paikkoja, joissa on tullut käytyä, mutta joita ei ehkä ole ehtinyt oikeati kunnolla sulattaakaan. Olen viime vuosina matkustanut ikään kuin varastoon. 

Uuden opettelu ja uusi positio töissä on tänä alkukesänä vienyt voimia. En muista milloin olen viimeksi tehnyt näin paljon tunteja viikkotasolla. Lisäksi kahtena iltana viikossa joogaohjauksia, joten jaksamista ja aikaa mihinkään muuhun ei juurikaan ole ollut. Mutta kuten niin usein ennenkin olen tämän todennut, täytyy vain olla kärsivällinen, antaa kropan ja mielen tottua. Lisäksi tarvitaan toki aimo annos armollisuutta itseään ja sitä kohtaan, että nyt ei vaan jaksa ja on täysin ok levätä. 

Mutta aina se menee ohi, silloinkin kun jo ehdit luulla, että elämä on pilalla eikä mistään tuu mitään koskaan. Hetkellisiä notkahduksia on elämä pullollaan, mutta joka ikinen kerta elämä myös yllättää sillä, kuinka se tukevasti kannattelee ja lopulta vie sinut taas balanssitilaan.

Toissaviikolla kävimme Tallinnassa pyöräreissulla ja oli pelkästään ihanaa <3

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Keväinen Berliini oli ihana. En pystynyt käsittämään sitä, että yhtäkkiä mittarilukemat näyttivät yli 20 astetta ja ulkona pystyi olemaan paitahihasillaan. Viime Berliinin reissusta oli ehtinyt kulua jo viisi vuotta aikaa ja luulin unohtaneeni kaiken, mutta Berliini on selkärangassa. Ystäväni Kevin asui edelleen samassa kodissa, joskin viiden vuoden aikana vierashuone oli muuttunut pyörävajaksi ja hänelle oli ilmaantunut kaksi lasta. Siellä me hengasimme sulassa sovussa pyörien ja lasten keskellä ja olen onnellinen, että tuo perhe on edelleen elämässäni, vaikka yhteydenpito ei kovinkaan säännöllistä ole. 

Berliinissä vietetyt kolme päivää olivat muutenkin hyvin sosiaaliseseen kanssakäymiseen painottuneita, sillä tapasimme myös Sallamarin ja Tomekin. Kevään ekat puistobisset Treptower Parkissa ja myöhemmin terassioluet X-bergissä. Olen ulkomailla sosiaalisesti ns. liekeissä, enkä uuvu niin helposti kuin Suomessa, mutta täytyy myöntää, että intensiivisten päivien jälkeen oli mukava ottaa bussi kohti Prahaa ja kahdenkeskistä aikaa. 

Berliini on tehty hengailuun, kahviloissa istumiseen, syömiseen ja Maten juomiseen. Kahvin juomista ei missään nimessä vähennetä vaikka Matea onkin edullisesti saatavilla, vaan sitä jopa lisätään. Antaa vaan erilaisten kofeiinien vaikutusten tuntua kehossa suloisesti, Mate hitaasti ja kahvi niin kuin kahvi vaikuttaa. Nopeasti piristäen, mutta yhtä nopeasti myös laskien. Jos kofeiinipölly käy liialliseksi, voi sitä tasoitella ottamalla kävelykaljat pehmittämään todellisuutta. Varsinaista sekakäyttöä.

Berliini oli kaupunki, johon harkitsin muuttamista 2010-luvun lopussa (kukapa ei) ja edelleen se haave nostaa päätään kun siellä olen. Jotkut kaupungit vain resonoivat täydellisesti sielusi kanssa ja nostavat esille parhaat puolesi. Berliini on minulle yksi sellaisista kaupungeista ja tulee varmasti aina olemaan. Voi olla, että sinne muuttaminen saattaisi rikkoa illuusion, joten toistaiseksi pidetään se paikkana, johon on ihana palata. Ja toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene taas uutta viittä vuotta, vaan päästäisiin pyöräkorjaamomajoitukseen jo pikapuoliin.

 

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Minä rakastan Eurooppaa. Mikäli kansallisuuteni voisi määritellä uudelleen, haluaisin sen kohdalla passissa lukevan "eurooppalainen". En perusta ihmisen muodostamista rajoista, enkä tunne suurta patrioottista ylpeyttä maastani. Mutta eurooppalaisuus määrittelee minua hyvinkin paljon. Tunnen olevani ensisijaisesti eurooppalainen ja sitten vasta suomalainen. Eurooppa on kotini.

Suomesta reissuun lähtiessä ihmiset usein sanovat olevansa "lähdössä Eurooppaan", ikään kuin Suomi ei olisi Eurooppaa. Eurooppa on siellä jossain, keskellä, joku muu, ei Suomi. 

Meidän perspektiivistämme Eurooppaan on aika pitkä matka. Lentää täytyy tai ainakin laiva ottaa alle. Asuappa Keski-Euroopassa, josta joka puolelle on lyhyt matka. Juttelin aiheesta berliiniläisystäväni kanssa, joka sanoi että eipä liiemmin ole tullut mieleen matkustaa vaikkapa Prahaan, johon minä: No kai ny jumalauta ku niin lähelläkin on!! Mutta ei, jos olet ikäsi asunut Berliinissä, on Praha yhtä kuin Joensuu meille helsinkiläisille. Se on koko elämäsi ollut siellä ihan saavutettavan matkan päässä, mutta miksipä lähtisit, kun ei sinne ole mitään erityistä asiaa. Ei välttämättä koske kaikkia keskieurooppalaisia ja voi olla että ystäväni on jotekin rajoittunut tapaus. 

Meillä oli Berliini-Praha-Varsova -reissullamme aikeissa tulla takaisin maateitse, mutta aika kävi vähiin ja päätimme lentää takaisin. Huono omatunto kolkutteli, lentäminen kun on yksi pahimmista ilmakehän saastuttajista karjankasvatuksen jälkeen ja yksi reissun pointeista olikin se, että lennämme vain toiseen suuntaan. Nyt ei onnistuttu siinä, mutta jatkossa aiomme toteuttaa tätä periaatetta enemmänkin. Tosin, vastaan tulee se ongelma, että mikäli et lennä, täytyy matkustaa laivalla, eikä sekään ole täysin ongelmatonta. Tieto todellakin lisää tuskaa, mutta en voi olla ottamatta näitä askelia ekologisempaa elämää kohti. 

Eurooppalaisuuden lisäksi myös matkustaminen on jollain tapaa osa identiteettiäni ja reissaamisessa on myös se hieno ominaisuus, että se muokkaa identiteettiä jatkuvasti. Mitä enemmän matkustat, sitä avarammaksi näkemyksesi muuttuu ja alat nähdä asioita eri perspektiivistä. En haluaisi luopua matkustajaidentiteetistäni, mutta myönnytyksiä voin toki tehdä. Ja onneksi on lähimatkailu; Eurooppa ja sen useat maat, joissa en ole vielä käynyt. Minulla on ekologisessa ajattelussa kysymys, jonka yritän pitää mielessä: "miksi juuri minun täytyisi (saada uusi paita/matkustaa Balille/ostaa muoviin käärittyjä vihanneksia/jne.)?". Pätee myös tähän matkustusasiaan erittäin hyvin. Minun ei tarvitse saada kaikkea hinnalla millä hyvänsä, eikä varsinkaan sellaisella hinnalla, joka on haitaksi ympäristöllemme. 

Ehkä täytyisi muuttaa Keski-Eurooppaan. Pohjoiseen palaaminen tuntuu kerta kerran jälkeen vaikeammalta. Post-travel blues. Kait se tästä taas!

Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Maaliskuu oli kokonaisuudessaan kovin tahmea. Elämä tuntui suorittamiselta ja väsymykseltä. Kolmisen viikkoa influenssan sairastamista, jonka jälkeen vahingossa liikaa töitä, mehut pois, kroppa reistaili, mieli oli apea. Tämä lopulta johti siihen, että irtisanouduin. Joskus vain tietää, että nyt on aika jatkaa matkaa ja silloin sitä ääntä on kuunneltava. Kuten kliseekin sen sanoo: kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu samalla uusia ovia. Vanhasta on päästettävä irti, jotta pääsee jatkamaan. 

Ja niin siinä kävi, että parikin mieluisaa ovea aukesi. Saa nähdä mihin tämä kaikki johtaa, mutta tällä hetkellä odotan uuden työn aloittamista todella innoissani. Olen viime vuodet hyvin tietoisesti tehnyt töitä, joista voin tarvittaessa helposti pitää lyhyelläkin varoitusajalla vapaata, mutta tähän taitaa nyt tulla muutos. Sen lisäksi uusi työni tulee olemaan hieman vastuullisempaa kuin tähän mennessä, joten itseasiassa sitoutuminen isompiin tuntimääriin tuntuukin ihan mukavalta. Eli takki on nyt virallisesti käännetty ja arvot myyty.

Huhtikuu, toit tullessasi toivon, kiitos siitä. Ylikuormitus sammuttaa elämästä valot ja energiaa on vain pakolliseen. Ei se saisi mennä niin. Ihanaa tässä on ainoastaan se, että valot syttyvät aina uudelleen. Inspiraatio herää. Tekee jopa mieli loggautua blogiin.

Maanantaina lennän Berliiniin. Siellä on yli 20 astetta lämmintä, enkä voi käsittää sitä. Tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta, että parin päivän päästä olen keväässä, kesässä. Berliinistä jatketaan Prahaan, josta Varsovaan, josta Baltian läpi takaisin Suomeen. Kahden viikon loma - toinen ajatus, joka tuntuu mahdottomalta käsittää.

Mitä sinulle kuuluu?

Ladataan...

Pages