Ladataan...
Punastus

Tänään on viides päivä, kun en ole astunut ollenkaan ulos. Näen verhojen läpi, että ulkona paistaa aurinko ja se luo tänne sisätiloihinkin hurmaavan keväisen olotilan, kissa kierii auringonvalossa ja käy välillä kainalossani. Vaatii välillä päästä parvekkeelle ja vahingossa jää sinne useaksi tunniksi, kunnes sivusilmässä huomaan jotain mustavalkoista vilahtavan. 

Olisi ollut asioita, joita odotin. Oli joogatunteja, joita halusin ehdottomasti ohjata, oli yksi Tallinnan reissu, oli kaksikin eri ystävää, jotka olivat kaupungissa. Olisi ollut poikaystävän bändin keikka ja ehkä Joogafestarit. Olisi Muoviton Maaliskuu, olisi asioita, joita haluaisin viedä eteenpäin ja joista kirjoittaa. Olisi, olisi, olisi. 

Mitä viime päivät todellisuudessa ovat olleet: sänky, Netflix, muiden avun varassa oleminen, litratolkulla vettä, puuroa ja keittoa, kasoittain appelsiineja. Pelkoa siitä, ettei toivu enää koskaan entiselleen ja samalla roimasti kiitollisuutta siitä mitä ja keitä elämässä on. Välillä kyyneleet ovat sumentaneet näön: kuume tekee sentimentaaliseksi.

Tarvitaan näemmä influenssa, jotta osaa arvostaa elämäänsä ja terveyttään. Tokihan niitä arvostaa noin muutenkin, mutta ei näin väkevästi. Näen taas selkeämmin suunnan, johon haluan mennä. Ehkä se oli vähän kateissa ja universumi järjesti pysähtymisen, ken tietää. 

Täältä sängyn pohjalta noustaan kuulkaa entistä voimakkaampana! 

 

Ladataan...