Ladataan...
Punastus

Vegaanina matkustaminen on toisinaan pelkkää ruokapaikan hakemista. Toki tulee aina etukäteen tsekattua alueen kasvisruokaravintolat, mutta joskus käy niin, ettei kyseistä paikkaa enää ole, se on kiinni tai sitten sitä ei vain löydy. Pari kertaa jo tämänkin reissun aikana ollaan vaellettu nälkäpäissämme ja ihmetelty miksi taas kävi näin... Pari kertaa on myös kulman takaa putkahtanutkin jokin kasvisravintola juuri, kun usko oli jo lopahtamassa ja parisuhde hangry-fiilisten takia lähes katkolla (ok liioittelin ehkä vähän, osataan pitää nälkäkiukut melko hyvin hallinnassa). Tarjontaa siis on, mutta sitä pitää osata etsiä. Useimmissa perusravintoloissa (etnisissäkään) ei ole ollenkaan kasvisvaihtoehtoa. Ainakin Kowloonin alueella olen tämän todennut, voi olla eri asia Hong Kongin saarella. 

Tätä Veggie Mamia tosin ei etsitty kissojen ja koirien kanssa, vaan Happy Cow'sta katsoin ravintelin, joka olisi mahdollisimman lähellä hotellia. Onni suosi ja paikka löytyi helposti sekä oli auki. Lisäksi ruoka oli erittäin tuoretta ja maistuvaa. Ehdottomasti uusintakäynnin arvoinen! Aaah, kesärullat <3 Dumplarit <3

Suositteluni siis ravintolalle sekä koko Hong Kongille, täällä vegaanin on hyvä olla.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Sitä on tullut oltua viime päivät suu auki toljotteleva perusturisti. Suun aukinaisuus tosin on johtunut siitä, että on perin vaikea pitää läpi suljettuna mikäli ihmettelee ylempänä tapahtuvia asioita. Ja niitä täällä on. Kaikki on niin korkeeta, että olisi silkkaa tuhlausta katsella vain eteensä. 

Olen perusturreuden lisäksi tuntenut oloni hyvin, hyvin länsimaalaiseksi, enkä välttämättä sanan positiivisimmassa merkityksessä. Vaikka Hong Kongissa toki onkin paljon länkkäreitä, niin luultavasti ovat tuolla Honkkarin saarella (länkkärihonkkari, lol), jonne ei vielä olla ehditty. Kowloonin puoli Hong Kongia on etnisesti kirjava ja on ollut erittäin virkistävää pyöriä täällä. Kokea olevansa täysin joukkoon sulautumaton, mutta silti vahvasti yhtä ihmisten kanssa. Täällä on näet erittäin hyvät energiat ja suurkaupungin uuvuttava ilmapiiri loistaa poissaolollaan. Haluan ajatella sen johtuvan itämaisen kulttuurin arvomaailmasta, ihmisten sydämellisyydestä ja postiivisuudesta sekä mahdollisesti ihan vain siitä, että länsimainen kulttuuri ei ole niin vahvasti läsnä kaikkine hapatuksineen.

Tänään siirrymme Cheung Chaun autottomalle saarelle Lantaun edustalle. Siellä vietämme viikonlopun toivottavasti paljon pyöräillen ja trekkaillen. Ehkä otamme lautan Mui Woon, joka on tunnettu vesipuhveleista ja lehmistä, jotka hengaavat siellä. Maailman yksi ehkä siisteimmistä jutuista!

Hyvää viikonloppua sinne kaikki ihanat!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Pari uteliasta nenää auttamassa pakkaushommissa. Tänään on se hetki kun päivä ja yö ovat samanpituisia ja parahiksi lähden Suomesta pois kahdeksi viikoksi. Kevättä karkuun, kuinkas sattuikaan. Kun palaan, en suostu näkemään enää yhtäkään lumisadetta, ainoastaan aurinkoa ja lämpöä. 

Viimeiset viikot ennen lomaa ovat olleet lähinnä selvitymistä. Kyllähän sitä kunnon ihmisen täytyy haalia itselleen mahdollisimman paljon töitä ennen lomaa, että sitten ansaitsee lomailun. No way, en ole oikeasti tuota mieltä, mutta näin pääsi käymään, siitä syystä bloginkin puolella on ollut todella hiljaista. Energia ei ole riittänyt mihinkään ylimääräiseen. 

Siltikin olen onnistunut pitämään oman sisäisen ääneni kirkkaana, valo ei ole himmennyt. Toisin kuin yleensä kiireisinä jaksoina, olen ollut tyyni, rauhallinen ja kokenut olevani balanssissa. Jos joku on kysynyt, miten minulla menee, on sisäinen vastaukseni ollut: ei mitenkään. Vaikka näin kirjoitettuna vaikuttaakin pahalta, niin enemmänkin tuossa vastauksessa on piillyt tasapaino. Se tasapaino, jota kai koko elämäni olen etsinyt. Ei mene huonosti, mutta elämä ei just nyt tykittele mitään euforisia kiksejäkään. Eikä tarvitsekaan. Ääneen olen tuohon kysymykseen vastannut lähinnä tyyliin: no menee (vähän suopeammin sanankääntein tosin). Hommat on just niin kuin niiden pitääkin olla. Sisimmässäni tiedän sen.

Huomenna olen ensimmäistä kertaa elämässäni Aasian maaperällä. Mutta sitä ennen vielä lentotunteja noin 15. Saattaa olla, että huomenna olen toista mieltä henkisestä balanssistani. Saas kattoo. 

Ihanaa viikon alkua kaikille!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Olet aivan viimeisenä tekonasi ottanut vanhan huoneesi seinältä poikaystävän bändin julisteen ja ensimmäisenä tekonasi asettanut sen uuden huoneesi seinään. Tähän liittyy pidempikin stoori, mutta kyllä, olen taikauskoinen mitä tulee tuohon julisteeseen. 

Koko kroppa on ruhjeinen, mustelmilla ja kylkiluu jollain tapaa vaurioitunut ja pelkäät, että keuhko puhkeaa minä hetkenä hyvänsä. Samalla tunnet kuitenkin olevasi enemmän elossa kuin pitkään aikaan. Kodinvaihdos herättelee näkemään kaiken aivan uudessa valossa.

Katselet edelleen tyhjiä pahvilaatikoita sillä silmällä. Potentiaalisiksi muuttolaatikoiksi nimittäin. 

Pukeudut samoihin vaatteisiin viikon ajan, etkä välitä.

Ensimmäinen kunnollinen vapaapäivä yli viikkoon saa haaveilemaan Ikean reissusta. Olisiko sittenkin parempi levätä? Ehkä tyhjät Ikean käytävät tiistaiaamupäivänä ajavat saman asian? Viime viikkoinen rautakauppakokemus oli ainakin rentouttava. Kukaan ei tullut palvelemaan ja sait haahuilla kaikessa rauhassa siellä remppakamojen katveessa (suosittelen).

Kissa ei ole vieläkään tullut kainaloon nukkumaan ja on ottanut etäisyyttä. Näet sen katseessa mietintöjä siitä, kuinka karata takaisin vanhaan kotiin.

Tavaroita on edelleen purkamatta, mutta silti olet jo ehtinyt mm. laittamaan siemeniä multaan ja muutenkin tekemään kaikkea yhtä akuuttia. 

Kuulet kotiin sisälle laivojen sumutorven ääntä ja se itkettää. Myös Tallinnan ja Pietarin laivojen terminaalikuulutukset liikuttavat. 

Asut keskellä keskeneräisyyttä, raksamiehiä ja nostokurkia, muttet välitä siitäkään. Tällä hetkellä se tuntuu vain kiehtovalta. 

Tietää myös muuttaneensa, kun ei ole ollut aikaa eikä energiaa some-elämään. Blogi on ollut hunningolla ja olen täysin pihalla siitä, mitä internetille kuuluu. Hyvää kai? 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tää alkava kevät on tuntunut hyvältä. Siis HY-VÄL-TÄ. Oikeen siellä sielun sopukoissa saakka on tapahtunut jonkinlaista elpymistä ja jokakeväinen levottomuus alkaa nostelemaan päätään. Levottomuus ei tosin omassa tapauksessani ole alkuunkaan elämää haittaava tekijä, vaan enemmänkin sellainen jalkapohjia kutkutteleva tunne siitä, että maailma on avoin. Tai moottoritie on kuuma.

En oikein käsitä, kuinka olen elänyt nämä kaikki vuodet kunnolla sisäistämättä elämisen haasteita pohjoisella pallonpuoliskolla. Vasta nyt parin viime vuoden aikana olen alkanut ymmärtää ja havainnoida itsessäni tapahtuvia muutoksia suhteessa valon määrään. Luulen, että asialla on jotain tekemistä sen kanssa, että olen oppinut suhtautumaan itseeni armollisemmin ja sitä myötä tullut tietoisemmaksi kehon viesteistä. En enää kävele itseni yli enkä väheksy omia tarpeitani hyvinvoinnin saralla. Ja mikä tärkeintä, olen oppinut olemaan tuntematta huonoa omaatuntoa esimerkiksi lepäämisestä. Tai no, opettelen edelleen ja tasaisin väliajoin toki löytää itsensä tilanteista, joissa ei ole muistanut/jaksanut/ehtinyt/pystynyt kuuntelemaan itseään. Sitähän tää elämä on, balanssin etsimistä ja sen (toisinaan kehnoja) ylläpitoyrityksiä.

Mutta takaisin valoon! Se saa suunnittelemaan matkoja maailmalle, vaikka edellisetkin on vielä tekemättä. Se antaa pilkahduksen toivosta, muistikuvan siitä miksi näillä leveysasteilla asuminen on kuitenkin ihan siedettävää. Se tuo esiin kaiken pölyn ja tuhruisuuden ja antaa syyn uusiutua. Ennen kaikkea valo inspiroi taas tekemään ja näkemään ja liikkumaan. (Sanoo hän, joka on viettänyt tämän kauniin aurinkoisen päivän sisällä lukuunottamatta yhdistettyä mattojentamppaus- ja kauppareissua. Syytän flunssaa.)

Uskomattomintahan tässä on se, että valon määrä vaan lisääntyy koko ajan. Antaa hyvän mielen ja jaksamisenkin lisääntyä samaa tahtia, johan tässä on useampi kuukausi jurmotettukin pimeässä akkuja lataillen. Se tosin ei ole missään nimessä hukkaanheitettyä aikaa, vaan arvokkaita sisäänpäinkääntymisen ja itsetutkiskelun hetkiä on käyty läpi. Nyt on aika puhjeta kukkaan ja suuntautua ulospäin. Ei siksi, että pitäisi vaan siksi, että nyt tuntuu luonnollisesti siltä. Korostus sanalla luonnollisesti.

Alkuviikosta en meinannut kestää Rayon yllättävää sylikoiruutta Siltasaarenrannassa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Olen aivan tietoisesti valinnut vapauden ja epätietoisuuden sen sijaan, että olisin jatkanut varmaa, mutta toisen tahon aikatauluille altista elämää. Viittaan tässä nyt lähinnä työelämään ja taloudelliseen tilanteeseeni, en alkuunkaan parisuhteeseen, vaikka siihenkin toki voisi ympätä kyseisiä määreitä ja valintoja. 

Kahdesti olen jättänyt vakituisen työapaikan taakseni vailla tietoa tulevasta. Toisella kertaa tosin jäin puljuun nollatuntisopparilla, mutta siltikin hyppy tuntui aika radikaalilta; mitään takeitahan tulevista duuneista ei ollut. Samalla tiellä ollaan edelleen: kahdessa eri paikassa extrana tarvittaessa, ainostaan ohjaamani joogatunnit ovat säännölliset. Tämä käy oikein hyvin, sillä joogaa pidän päätyönäni, kaikki muu on lisätulon hankkimista. Olen odotellut milloin tulisi fiilis, että tahdon sittenkin vakkarityön ja varmat tulot, mutta jotenkin luulen, ettei sitä tunnetta taida tulla. Nyt koen, että maailma on minulle paljon avoimempi, kuin jos kävisin säännöllisessä työssä. 

Olen siis jättänyt aika suuren osan elämästäni universumin haltuun. Se on todellakin vaatinut työtä, että epävarmuutta on oppinut sietämään, varsinkin kun olen ennen ollut kova stressaamaan esimerkiksi rahasta. Tottakai se on vaatinut myös omien kulutustottumusten syynäämistä, mutta se on aika helppoa, koska olen parisuhteessa miehen kanssa, jonka arvot ovat omani kaltaiset ja sama pätee myös ystäviinikin. En siis koe jääneeni mistään paitsi, vaikka rahaa on toisinaan todella vähän käytössä. Olen onnistunut jopa säästämään rahaa matkustelua varten ja siinä onnekkaassa tilanteessa, että töitä voi tarvittaessa tehdä enemmänkin mikäli tarve vaatii. 

En yritä kirjoituksellani millään tavalla implikoida, että kaikki pystyisivät samanlaiseen elämäntyyliin ja siihen tulisi muidenkin pyrkiä. Minulla ei satu olemaan lapsia eikä muita elätettäviä (paitsi kissat) ja olen perusterve, joten on taloudellisesti suht helppoa elää elämää, jota elän. Henkisesti ei aina niinkään, mutta pahimmassa sohjossa tulen miettineeksi elämää, jota ennen elin ja totean, että nykyinen tapa on näistä kahdesta parempi. Minulle sopivampi. 

Silti kannustaisin niitä, jotka painiskelevat tähän aiheeseen liittyvien kysymysten äärellä, oikeasti pohtimaan, josko olisi jotain elämänaluetta, jossa voisi kulutustaan vähentää ja tätä kautta pudottaa työviikosta vaikka yhden päivän pois. Taikka voisiko vain irtisanoutua ja jäädä vaikka hetkeksi tyhjän päälle ja luottaa siihen, että asioilla on tapana järjestyä? Yleensä tilalle saa jotain vielä mahtavampaa ja elämä saattaa muuttaa täysin suuntaansa, kun vain uskaltaa antautua. 

En usko mihinkään korkeampaan voimaan, mutta sen tiedän, että universumi järjestää. Joskus ei välttämättä tavalla, jota itse toivoit, mutta se järjestää joka tapauksessa. Ja sitten on vielä se Tekijä X, joka tekee kaikesta mielenkiintoista arvaamattomuudellaan. Se, jota ehkä kohtaloksi tai sattumaksikin kutsutaan. Se, jota ei pysty ennustamaan. Se, joka tekee kaikesta niin jännittävää.

Sillä eikö elämä olisikin aika tylsää, jos kaikki olisi kiveen hakatun varmaa? 

Share
Ladataan...

Pages