Ladataan...
Punastus

Eilinen kävelylenkki. Se oli lähinnä veden ihastelua. Jää oli osittain sulanut jättäen pinnalle ohuen vesikerroksen tehden kaikesta niin erinäköistä, taianomaista. Sää oli harmain naismuistiin, mutta ei se haitannut. Tai haittasi. En tiie. Oikeestaan aivan sama mitä taivaalta nykyisin tulee vai tuleeko mitään, en jaksa siitä ottaa stressiä. Ainoastaan auringonpaiste vaikuttaa mielialaani. Suuri muutos siihen, että olen aiemmin saanut päivän pilalle silkasta vesisateesta taikka harmaasta säästä.

Ahdistua en ole myöskään jaksanut viimeaikojen pahuudesta, jolla taas hetki mässäiltiin mediassa. Puhun noista Imatran ammuskeluista, jotka sinällään liippaavat läheltä, että olen kyseisestä kaupungista kotoisin. Luulisi, että järkytys olisi ottanut vallan. Mutta ei, ei ottanut. Tottakai asia kosketti ja tuntui pahalta, mutta tunne ei tällä kertaa jäänyt vellomaan. Mietin, olenko turtunut pahuuteen, olenko kylmä ihminen, onko minussa jotain vikaa. Päättelin lopulta, että kyseessä on itsesuojelumekanismi, joka ei päästä läpi vihaa ja pahuutta sieluun saakka. Kuolemat itsessään ja teko kauhistuttivat, mutta itse vihalle haluan pysyä immuunina. En halua sen vaikuttavan minuun. Pahalta on tuntunut lukea kirjoittelua siitä, kuinka uhrit "ansaitsivat" kuolla (koska suvakki) ja myös ne kirjoittelut, joissa toivotaan tekijälle julmaa kuolemaa, ovat olleet puistattavia. Mikä saa ihmisen väkivaltafantasioimaan? Mikä saa ihmisen viemään itsensä samalle tasolle itse murhaajan kanssa? Sillä kuten itse tekokin, niin myös tuo kirjoittelu kumpuaa vihasta.

Viha on helppoa. Se on menemistä sieltä mistä aita on matalin. Sille on helppo myydä sielunsa. Vihaan on helppo patouttaa kaikki mustimmat tunteensa ja ajatuksensa, kunnes se on lopulta iso möykky, josta ei saa minkäänlaista otetta. Viha myös lietsoo lisää vihaa ja samalla tulee levittäneeksi ympärilleen negatiivista energiaa. Lopulta vihasta tulee elämänasenne ja sen kautta saa oikeuden teoilleen ja/tai antaa oikeuden teoille, jotka ovat pelkkää pahuutta. Vaikka eihän pahuuden tekemiseen ole mitään oikeutta. Ihmismieli vain kaikessa pienuudessaan luulee näin.

Vaikka en haluakaan arvottaa vihaa ja rakkautta ääripäiden kautta vastakohtina, toimii vihan sijaan rakkaudessa eläminen paljon parempana vaihtoehtona. Se ei ole tietenkään se helpoin tie ja vaatii paljon myös itsetutkiskelua sekä lukuisia uusia päätöksiä rakkauden valitsemisesta. Lukuisia uusia päätöksiä siksi, että mieli herkästi luisuu pois päätöksistä. Rakkaudessa eläminen on tietoinen valinta, viha taas mielen köyhyyttä. 

En ole itsekään mikään pyhimys. Elämä on jatkuvaa harjoittelua, mutta päivä päivältä huomaa kehittyneensä parempaan suuntaan. Paljon hoettu laini on, ettei pelolle saa antaa valtaa. Mutta minä sanon, ettei vihalle saa antaa valtaa.

Choose love.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tänään aurinko ei vain paistanut, se myös lämmitti. Joulukuussa, mitä ihmettä! Tuntui siltä kuin kevät olisi jo kolkutellut, vaikka totuus taitaa ollakin ihan toinen. Sopivasti kuulokkeissa soi myös La Luzin Sure as spring -biisu. Koska jos mihinkään muuhun ei voi luottaa, niin ainakin sitten siihen, että kyllä se kevätkin vielä joskus tulee.

Aivan samoin kuin kevään tuloon, voi elämässä luottaa siihen, että tulee vielä parempia hetkiä ja aikoja. Joskus menee asiat täysin pieleen eikä mikään jaksa innostaa. Noissa fiiliksissä tarpoessaan ei usein edes jaksa nähdä valoa tunnelin päässä ja tuntuu, että toisinaan pieneen itsesääliin vaipuminen voi tehdä jopa hyvääkin, kunhan siitä ei tule tapa. Joskus pitää todeta olevansa ihan paska, jotta voi myöhemmin nauraa itselleen kuinka väärässä olikaan. 

Olen viime viikkoina tosiaan ollut aika sitkeän yskän kourissa ja vaikka alkaakin jo helpottamaan, niin silti on vielä rippeet jäljellä. Samanaikaisesti olen myös käyttänyt voimavarojani uuden osa-aikatyön etsimiseen ja taloudellisen tilanteen stressaamiseen. Ollut tosiaan olo, että muuttuuko tää nyt iloksi ikinä, hitto vie. Entä jos asioilla ei sittenkään ole tapana järjestyä? Kauhuskenaariot oman terveyden ja työllistymisen suhteen on jyllänneet mielessä. Oon välillä kokenut olevani täysin osaamaton ja huono hyödytön, vaikka samalla tiedostanut että ei asiat oikeestaan olekaan niin hullusti mitä kauhuskenet esittää. 

Vaikka kuinka negistelis ja tuntuis siltä, ettei asiat tuu ikinä rullaamaan, niin tärkeintä on säilyttää se pohjavire. Positiivinen pohjavire. Jännästi se tuolta sisimmästä kumpuaa pahimmassakin ahdingossa. Kyllähän sen tottakai on tiedostanut, että elämä välillä heittelee suuntaan jos toiseenkin ja nyt hetkellisesti on liikaa asioita ajateltavana omat voimavarat huomioonottaen. Positiivisuus ei välttämättä ole aina ulospäin näkyvää, eikä se saa ihmistä iloiseksi ja nauravaiseksi, eikä se varsinkaan ole kyllä tää tästä! -tyyppistä mantraa. Joskus toki edellä mainittuja, mutta feikkaisin, jos lähtisin tuolle positiivisuuden tielle nyt. Minun positiivisuus on viime viikkoina ollut sisäistä tilanteen hyväksyntää juuri sellaisena kuin se on. Se on ollut myöskin vahvaa luottamusta itseen ja universumiin kaiken sen tunne- ja ajatusmylläkän alla, joka mielessä on vilissyt. 

Kyllä se kevät vielä tulee, sano minun sanoneen.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Facen vegaaniryhmiä paljon seuraavana oon huomannut, että aloittelevat vegaanit/kasvissyöjät tuntuu välillä olevan aivan pihalla siitä, mitä voisi syödä esimerkiksi vaikkapa aamiaiseksi. Toisella Annalla olikin leivänpäällispostaus aiheesta taannoin ja siellä on kommenttiboksi täynnä vinkkejä.

Juusto leivän päällä tuntuu olevan kovin vakiintunut käsite ja siitä voi olla hankala päästä pois. Vegaanina joutuu toki ajattelemaan vähän sen kuuluisan laatikon ulkopuolelle, mutta mistään ei kuitenkaan joudu luopumaan. Päinvastoin kannattaakin ajatella mitä saa tilalle. Se voi olla nimittäin aivan uusi ja yllätyäväkin makumaailma. 

Minulle juuston poisjättäminen ruokavaliosta oli helppoa, koska en sitä ollut vuosikausiin kotiin ostanut. Samalla pikkukäntyn hinnalla kun saa vaikka mitä mielenkiintoisempia leivänpäällisiä. Vaikka tosiasiassa usein kyllä taidettiin mennä margariinilinjalla, heh. 

Nyt vegaanina ja kasvipohjaisten juustojen lisäännyttyä olenkin ostanut vuustoa varmaan enemmän kuin viimeiseen vuosikymmenen aikana yhteensä. Ei se edelleenkään ole mikään päivittäinen vieras ylähuulen alla, mutta välillä tulee hankittua. Ihan vaan siksi, että on mahdollisuus syödä riistosta vapaata juustoa. Silkasta ilosta.

Tänäänkään ei tarvinnut syödä aamiaista yksin (he ovat koko ajan lähettyvillä, kuinka hellyyttävää). Eilistä foccacciaa, soijarahkaa, näkryä ja teetä. Niin ja mandariini vai olikohan klementiini, kuka noita tunnistaa..

Share
Ladataan...

Pages