Ladataan...
Punastus

Siskoni tuossa taannoin sanoi ääneen sen, mitä itseasiassa itsekin olen salaa toivonut pidemmän aikaa: "trendaisipa lepo ja kehonhuolto ihan kunnolla". Tuossa pyhässä treenin, ravinnon ja levon kolmiyhteydessä se lepo tuntuu monella olevan siellä tärkeysjärjestyksen viimeisenä. Tärkeänä toki, mutta tulee vasta itse treenin ja ravinnon jälkeen. Elämä saattaa olla muutenkin hektistä ja stressaavaa, jolloin levon tarve korostuu entisestään eikä treenikään mene halutulla tavalla perille, jos keho on uupunut. Tuollaisessa tilanteessa esimerkiksi jooga tai mikä tahansa keho-mieli-yhteyden palauttava liikunta (tai liikkumattomuuskin) tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Pysähtyminen sen sijaan, että jatkaa juoksemista. Antaa kehonsa hengähtää. 

Olen itse tietoisesti pyrkinyt kääntämään tärkeysjärjestyksen niin, että lepo ja ruoka tulevat aivan ensimmäisenä. Treeni vasta toisena. Itseasiassa se on mennyt siihen, ettei mitään treeniä ole edes ollut muutamaan kuukauteen. Päätin toden teolla hidastaa ja kuunnella kroppaani ja sen viestejä. Yksinkertaisesti muutama työpäivä viikossa seisomatyötä ja lisäksi useampi tunti joogan ohjausta on taannut sen, että kroppa on ollut aika kovilla ja olenkin kokenut, että hikiliikunta siihen päälle olisi kuormittanut kehoa liiaksi. Treenillä tässä viittaan nimenomaan esimerkiksi kuntosaliin ja juoksemiseen, omaa joogaharjoitusta ei lasketa eikä tietenkään myös runsasta hyötyliikuntaa :) 

Olen siis antanut keholle sitä, mitä se kulloinkin eniten kaipaa, viime aikoina se on pyytänyt lepoa. Tässä tosin täytyy olla tarkkana ja tietää milloin se on mieli joka puhuu, milloin keho. Ihan oma taiteenlajinsa. Lisäksi oon joutunut tekemään duunia sen eteen, etten potisi huonoa omatuntoa siitä, että lepään. Suorituskeskeisessä maailmassa kun se lepääminen ei oo kovinkaan arvostettua. 

Viikko sitten maanantaina lähdin kuukausien tauon jälkeen lenkille. Ihan vaan aloittaakseni päivän vähän eri tavalla ja käydäkseni ulkona. Ja minkä ahaa-elämyksen koinkaan! Juoksulenkkihän voi olla aika nopeakin pyrähdys ja sen voi tehdä lempeästi, vähän silleen ehkä jolkotellen ja välillä hyppelehtien. Syke nousee kuitenkin kivasti kun juoksee kaikki matkan varrella olevat rappuset ja rampit ylös&alas ja puolisen tuntia riittää ihan hyvin. Jee! Ajatuksena oli, että kävisin päivittäin tuollaisen lenkin, mutta siinä sitä oltiin taas: suorittamassa. Nyt ei mitään aikataulutuksia! Lenkki silloin kun sitä tarvitsee, oli se sitten päivittäin tai kerran viikossa. Tai jos ei enää koskaan, niin sekin on ihan fine!

Kroppa (ja mieli) pyytää näemmä myös juoksemista, asia selvä. Lepokin muuten maistuu huomattavasti paremmalta kun on ekaks kerännyt energiaa juoksemalla :)

Olen näemmä ehtinyt kirjoittamaan aiheesta jo muutamaankin otteeseen. Eli selkeästi aihe joka on itselle tärkeä ja josta takuuvarmasti tuun jauhamaan lisää! Jos kiinnostaa niin jutut löytyy täältä ja tästä

Kuvat: Kallion teknokirkko KBP:ssa. Oli muuten mystinen kokemus se.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

On ollut hyvin perusviikko. Ei mitään ihmeellistä. Ei kerrassaan mitään. Mutta näitä päiviä ja viikkoja on. Niitä on varmasti enemmän kuin niitä erityisspessuja, hienoja, upeita, mahtavia. Eikä se edes haittaa. Miksi haittaisi, koska kokonaisuus on kuitenkin kiva, omannäköinen elämä. Pyrkimykseni elämässä on tasapaino ja tyytyväisyys satunnaisilla onnellisuudenhetkillä maustettuna. Juttelin taannoin erään asiakkaan kanssa ja puheeksi tuli toinen työni joogaohjaajana. Kysyi tietenkin ah niin vitsikkään kysymyksen joogalennosta, mutta jouduin hänen pettymyksekseen toteamaan aivan päinvastaista: joogaan ja ohjaan joogaa, jotta olisin vahvemmin maassa. Joogaan ollakseni juurtuneempi. Minua ei kiinnosta valaistuminen siinä mielessä kuin sen valtaosa ihmisistä näkee. Minulle valaistuminen merkitsee oman sisäisen tulensa löytämistä ja sen ylläpitämistä. Elämän kohtaamista juuri sellaisena kuin se on; itseni ja sitä kautta muiden kohtaamista aidosti, läsnäolevasti juuri nyt, tässä. Eipä ole muuten helppo tehtävä sekään. Toisinaan on ihan himputin vaikeaa hyväksyä se, että ookoo, tämä on nyt se elämä jota elän. Ei vaan aina jaksais. Useimmiten kuitenkin oma elämä on ihan jees! 

Eilen käytiin poikaystävän kanssa parinkymmenen kilsan pyörälenkillä ja satuttiin Viikin pelloille. Hanhet olivat siellä kokoontumassa eteläänlähtöä varten. Lintuaurathan saa meikän itkemään tai vähintään herkistymään ja tää kokemus sai hanat ihan kunnolla auki! Huhhuh. Oli niin siistiä kun ne lähti yllättäen maasta lentoon koko parvi. Ei vaan pysty käsittämään lintuja ja niitten käyttäytymistä, ihmeellistä.

Nää kaksi kissayksilöä ovat lähentyneet. Joskaan eivät ole vieläkään mitään ylimpiä ystävyksiä, mutta toisen läheisyys ei saa enää instanttia sähinöintiä aikaiseksi. En ymmärrä kyllä kissojenkaan päänsisäistä maailmaa, ei sen puoleen :)

Ruokahommeleita. Tämä viikko ei oo tarjonnut senkään puolesta mitään ihmeellisyyksiä, paitsi nyt viikonloppuna, kun ehdittiin nähdä poikaystävän kanssa kunnolla. Meihin taitaa päteä se "suurin osa pariskuntien ajasta menee siihen, että mietitään mitä syötäisiin" :D Loppuaika menee kokkaillessa ja syödessä.

Muutama duunivuorokin tuli tehtyä tällä viikolla. Mustat vaatteet on dress code. Tykkään mustasta, mutta kun on pakko pukeutua siihen, ei se yhtäkkiä olekaan niin kivaa. Ei uskois!

Olen käynyt tällä viikolla useammalla lyhyellä juoksulenkillä piiitkästä aikaa. Tavoitteena ei edes ole alkaa juoksemaan pitkiä reissuja, vaan just tälläset lyhyet pyrähdykset sopii tällä hetkellä kuin nakutettu. Jee!

Tällä viikolla alkaa syyskuu. Ehkä suostun pikkuhiljaa myöntymään siihen, että kesä alkaa olla ohi. Mutta jos ei kuitenkaan ihan vielä. Niin kauan on kesä kun ei tartte sukkia!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Voikohan dumplingsseihin tympääntyä koskaan? Voiko olla parempaa tapaa syödä kuin puikot? Luulen, että haarukka keksintönä on kapitalistin metkuja: jopa syömisnopeutta on haluttu kiihdyttää. Mikä olisikaan parempi tapa syödä ajatuksella ja läsnäolevasti kuin puikkojen kera. Myönnän, olen hutiloiva syöjä. Jos olen yksin, rävellän älylaitteita (jep, molemmat messissä!) tai luen, enkä keskity itse syömiseen. Syömäpuikkojen kanssa on pakko keskittyä. Lisäksi ruuansulatus ja maha kiittävät, koska tulee syötyä hitaammin ja vähemmän. 

Viime viikolla söin useana päivänä dumplareita. Iski jonkin sortin dumplihulluus. Taannoisella Köpis-reissulla käytiin syömässä GAOssa Nørrebron Blågårdsgadella, joka on muuten tosi kiva baari/ravintola/kahvilakeskittymäkatu (huh mikä sanahirviö). Hyvää oli! Käytiin tuolla lounaalla ja oli just sopiva siihen nälkään. Paikka hiveli myös silmän nälkää yksinkertaisen tavallaan karulla sisustuksellaan.

Suuri suositus jos Köpikseen eksyt ja dumplinkia halajat! Tsekkaa myös kadun toisella puolella oleva Harbo, todella hyvää kahvia (tai hyvä barista) siellä. Toissakertaisella Köpiksen reissulla söin tuolla myös vegaanisen aamiaisen vai olikohan joku sämpylä? Maittava joka tapauksessa!

Puikkoruoka ja mindful eating❤️

 

 

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Vihreä Vallisaari. Käytiin tuon signifikantin toisen kanssa viime perjantaina pikaisella saarikeikalla, pari tuntia meni ihan siivillä. Taas kertaalleen huomasi metsän, meren, luonnon eheyttävän vaikutuksen. Oli jokseenkin kamala aamu, joka sisälsi mm. kunnon hermojakiristävän ja hikisen kävelymatkan lautalle liian syksyisissä vaatteissa, vaikka hellepäiväksihän toi äityi, kahvin roiskautuksen jonkun mamman syliin ja pään täysiä iskemisen kattoon, lol. Ja tästä koko aamusta seuranneet nöyryytyksen kyyneleet. Siellä väänsin itkua lautassa ku joku vastasyntynyt konsanaan. 

Mutta about HETI kun päästiin saareen, elämä hymyili taas (ok, saattaa niillä kahvinjämilläkin olla vaikutusta, vaikka olikin ihan luokattoman pahaa, ehkä edellisen päivän kahvit jääneet termariin?). Tän kun muistaisi aina, kun olo on jotenkin epäkelpo: mene metsään, se balansoi ja rauhoittaa. Jos metsän lähellä on joku lätäkkö, aina parempi ainakin omalla kohdallani. Vesi on minulle elementeistä se eniten rauhoittavin ja balansoivin. 

En oikein tajua miksi muka naurattaa noin kovasti, sillä olin juuri nähnyt lukin. Etovia tyyppejä ne. 

Suuri suositukseni Vallisaarelle! Sinne pääsee lautalla vielä 4. syyskuuta saakka, eli muutama viikko aikaa. Tuonne veisin ehdottomasti turistitkin ennemmin kuin Suokkiin, vaikka onhan sekin tosi kiva tietty. Tai no, ehkä veisin molempiin, tuolla vesibussilla nimittäin pääsi tulomatkalla Suokkiinkin.

Harmaat vaatteet -vimma. Eipä vissiin ollut kuuma turtleneckissä. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Alkuviikon suunnattomasta hyydytyksestä toivuttiin ja tämän vuoden kolmaskymmeneskolmas viikko paketoidaan hymyssä suin, kiitollisna, kissain kanssa pedillä lojuen. Toinen kehrää koneen lailla, toinen on sykkyrällä jalkapohjaa vasten, se on paras paikka. Else-kissa jäi Puu-Vallilaan, näemme taas! Toivottavasti pian.

VALO. Se syksyä enteilevä, muttei vielä kuitenkaan syksyinen valo. Lämmittävä valo. IHANA VALO. 

Pari drinkkii Siltasessa ja ystävät ympärillä❤️ Myös mies oli mukana ja se on erittäin harvinaista herkkua, sillä meidän viikonloppuaikataulut menee usein totaalisen ristiin. 

Dumplari-addiktio. Hakikseen aukesi hiljattain uusi etnikkokauppa, Jia He. Ostin neljä pussia ja ne meni muutamassa päivässä. Tänään itketti, etten ehtinyt ostamaan lisää. Sitävastoin huvittanut on se, että dumpling on jonkun nettisanakirjan mukaan suomeksi ​kokkare ja kultamussukka. Aion tilata ravintelissa seuraavaks parit vegaaniset kokkareet.

No se Puu-Vallila. 

Ja Kallio-kävelyt kesähelteellä. 

Ja Vallisaaren retki. Maailman siisteintä käydä kotikaupungissaan jossain aivan uudessa paikassa. Muutama tunti vierähti todella nopeasti tuolla pyöriessä. Syyskuun alkuun saakka kulkee lautta, vieläköhän ehtisi uudestaan tänä kesänä? Vai kannattaako mennä mieluummin esimerkiksi Lonnaan? 

Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Ihanaa, että "se on syksy nyt!!" -toitottajat oli väärässä! Syksy on kyllä ihanaa aikaa sekin, mutta ei tälläisellä tynkäkesällä oikein jaksa koko pitkää talvea läpi, joten olen hyvin onnellinen, että aurinko tuli hetkeksi takaisin. Osaa taas arvostaa ihan eri tavalla nyt kun oli niin viluisia päiviä tässä välissä. Elämä on aina asteen verran iisimpää kun aurinko paistaa ja on lämmintä. Elokuu tuo kuitenkin jo aivan erilaisen sävyn ja valon. Alkusyksyn fiiliksen, vaikkakaan en myönnä että oltaisiin jo siellä saakka vuoden kiertoa. Ei ei ei. Elän mieluummin deniaalissa. 

Oon ollut nyt muutaman päivän kissahoitsuna täällä Puu-Vallilassa. Kävin illansuussa pienellä kävelyllä. Ja tulin takaisin sisälle. Kaipasin yksinoloa eilisen hektisyyden jälkeen ja olen vain ollut tässä näin, hiljaa. Välillä kuunnellut Else-kissan juttuja ja paijaillut häntä. Kova on puhumaan, kun sille päälle sattuu. 

Eilen oli Vallisaari, joogatunnin ohjaus, ystävän synttärit Ondassa ja Siltasessa. Niin ja Meripubissa parit vielä ennen kotiinmenoa. Joillekin varmaankin aivan normipäiviä tuollaiset, mutta itse väsähdän todella herkästi, jos on paljon aktivitettiia yhden päivän aikana. Mutta onneksi tänään tosiaan vastapainoksi olikin aikatauluvapaa päivä poikaystävän seurassa. Ja ilta yksin, ah.

Puskakuvat otettu Merihaassa. Koska missä muualla olisi yhtä vehreää kuin siellä??

 

 

 

Share
Ladataan...

Pages