Ladataan...
Punastus

Tunkee tällä hetkellä korvista ulos kaikki hyvinvointiin liittyvä. Itsestäänselvyydet elämän pienten asioiden tärkeydestä, hetkeen keskittyminen, hengittäminen. Juuri nyt haluan keskittyä omassa joogaharjoituksessani asanaan ja vain asanaan. Fyysisenä harjoitteena. Myös niin sanotussa oikeassa elämässä haluan vain elää, enkä vatvoa mieleni myllerryksiä. Tulee taas aika, kun diipimmät asiat tulevat ajankohtaiseksi, ei niiden onneksi tarvitse olla koko ajan pinnassa. 

Silti en tietenkään pääse mihinkään sen tosiasian kanssa, että pienet jutut todellakin merkitsee eniten ja hetkessä piilee elämän salaisuus. Vai mitä sanotte näistä kissan käpälöistä, avokadopuustani, jonka olen kasvattanut siemenestä, uutta vihreää puskevasta huonekasvista ja ikiroudassa olevista parvekelaseista. Mielettömän kauniita juttuja ja ihan tässä ympärilläni, kun vain älyää katsoa. 

Myös se hengittäminen. Joskus riittää, että vain hengittää. Sitä en sentään aio lopettaa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

En ole koskaan osannut määritellä menneitä vuosia. En osaa sanoa, onko edellinen vuosi ollut hyvä vaiko huono. En edes halua määrittää vuosiani tuolla tavoin, sillä kaikista epämieluisistakin jutuista poikii jollain tavalla aina jotain hyvääkin. Jos ei muuten, niin ainakin henkisen kasvun puolella. Yritin katsastella vuoden 16 kuvia sillä silmällä, että olisin tehnyt erillisen postauksen, mutta en millään osannut päättää vuoteni kohokohtia. Niinhän se on, että elämää eletään eteenpäin ja ymmärretään taaksepäin. Kuvakatsastelua suorittaessani älysin, että kyllä tää oma elämä taitaa olla aika mukavaa, vaikka ei aina siltä tunnukaan. Maailman tilassa tosin ei ole hurraamista ja maailmantuskaa helposti potevana se on jo haaste sinällään. Haluaisin pitää sydämeni mahdollisimman avoimena, mutta valitettavasti se ei aina onnistu. Itseään suojellakseen on ollut viime vuosina pakko rakentaa suojamuureja. 

En myöskään tee uudenvuodenlupauksia. Kerran tein ja siitä surkeana muistutuksena nököttää ukulele nurkassa. Piti opetella soittamaan sitä siinä vuoden 2014 tiimoilla, ei lupaus ihan pitänyt. Uusi vuosi olisi varsin houkuttelevaa maaperää uuden aloittamiselle tai vanhan jatkamiselle, mutta itseni tuntien tiedän, ettei kannata lupailla yhtään mitään. Enemmänkin tällaisten kaltaisteni lupaustenpettäjien kannattaa keskittyä elämänsä suuntiin ja asioihin, joihin haluaa panostaa vielä enemmän. Ne taidot, joita haluaa opetella tai asiat, joita toivoo uudelle vuodelle tulevat kyllä sitten, kun aika on kypsä. Sillä päätöksiähän voi tehdä ihan minä päivänä vuodesta tahansa. Tärkeämpää kuin lupaukset, on säätää mielensä sellaiselle taajuudelle, että tuo houkutteleva maaperä pysyy ympäri vuoden. Olet avoinna kaikelle uudelle ja itsesi kehittämiselle koko ajan, etkä pelkästään vuoden alussa.

Jos en muistele mennyttä vuotta, enkä tee lupauksia, niin millainen vuosi 17 tulee sitten olemaan. Venäläisen sanonnan mukaan vuoden ensimmäinen päivä määrittää sen, millainen loppuvuosi tulee olemaan. Jos tähän on uskominen, tulee vuosi olemaan työntäyteinen, huonosti ja liian vähän nukuttu, oman jaksamisen rajoja koetteleva. Mutta se tulee pitämään sisällään myös skumppaa, tyytyväisyyttä, uuden oppimista ja aikaisin nukkumaan menemistä. Aikalailla ääripäiden vuosi siis, mutta katsellaan mitä tuleman pitää.

Kuva Instan Best Nine-kollaasi.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Rakastan kalentereita, vihkoja, tarroja, leimasimia, kauniita kuvia, askartelua ja tuntikausien näpräilyä jonkin diy-projektin parissa. Harmillisen vähän tulee nykyisin tehtyä itse yhtään mitään, mutta nyt päätin tehdä uuden kalenterin itse. Itse vihkoa en sentään sitonut, vaan hankin sen Tigerista muutamalla eurolla. Olen Moleskine-tyttöjä, mutta nyt just ei ollut laittaa siihen pariakymppiä eikä toisaalta puhelimen kalenteri houkuttele. Hahmotan ajankulun niin, että yksi viikko on yhdellä sivulla ja merkinnät jäävät myös paremmin mieleen, kun ne rustaa käsin. 

Pari päivää sitten olin vakuuttunut, että mieleni tarvitsee uuden älyllisen haasteen. En osannut tarkemmin määritellä, mutta sellainen fiilis oli. Kalenteria väsäillessä tajusin, että se olikin ollut luovuus, jota ikävöin. Käsin tekeminen nimenomaan. Nyt tuntuu siltä, että aivojani on haastettu juuri oikealla tavalla. Parasta tässä on tietenkin se, että näpräämisellä on jokin konkreettinen, käyttökelpoinen tulos. Voisihan sitä askarrella vaikka vessapaperihylsyistä kynätelineen, mutta lopputulos tuskin ilahduttaisi päivittäisessä elämässä. 

Mitä tarvitset tee-se-itse kalenteriin

Tyhjä muistikirja tai -vihko, mieluiten blancot sivut niin luovuus pääsee täysin valloilleen. Omani ostin tosiaan Tigerista, mutta jos haluaa panostaa, voi hankkia vaikkapa Moleskinen.

Numerotarroja. Vaihtoehtoisesti tai lisäksi voi leikata numeroita lehdistä. Ykkösiä ja kakkosia kuluu muuten eniten.

Ihan mitä tahansa kuvia, lehtileikkeitä, askartelumatskua, tarroja, liimaa. Hyödynsin omaani Pirkka-lehden ja Kiasmasta otetun näyttelyoppaan. Näillä olen päässyt jo kesäkuulle saakka. 

Hyvä kynä. Mieluusti musta. Sujuva kirjoitustaito olisi myös suotavaa, nimim. Itkettää kun tulee huonoa käsialaa.

Tarkkaa silmä numeroissa. Paristi olen tyrinyt viikot, kun olen unohtanut jonkin numeron välistä. 

Teetä!

Mandariineja!

Kuvia valmiista kalenterista tulossa, kunhan saan sen valmiiksi. Enää viisi kuukautta tekemättä!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Alan hitaasti mutta sitäkin varmemmin nousemaan itseenvetäytymisen kaudestani. Hetken jo ehdin luulla, etten tokene tästä tilasta ikinä, enkä sosialisoidu enää koskaan, mutta kyllä. Kyllä sieltä aina noustaan. Kuten aiemmin olen sanonutkin, tänä vuonna en kaamoksen aikaan ole ottanut minkäänlaista stressiä siitä, että huvittaa vetäytyä ja olla omissa oloissa. Ennen olen miettinyt pääni puhki mikä on vialla ja miksen ole kuten muut. Tosiasiassa aika monella taitaa vuoden pimeimpään aikaan olla samoja fiiliksiä, eikä siitä kannata ottaa mitään paineita.

Vaikka elänkin urbaanissa miljöössä, menee kehoni ja mieleni vahvasti luonnon ja auringon mukana. Kun luonto vetäytyy syksyn tullen, vetäydyn minäkin. Luonto ei kuole, vaan valmistautuu uuteen. Se elää vahvana, joskaan ei ulospäin näkyvästi vaan sisäistä elämäänsä. 

Olen ehkä aliarvioinut luonnon voiman ja vaikutuksen. Varsinkin näissä neljän vuodenajan olosuhteissa luulisi sen olevan ihan itsestäänselvyys, mutta näköjöön tuppaa unohtumaan. Ensi vuodelle voisin ottaa tavoitteekseni huomioida vielä enemmän vuodenkierron vaikutusta omaan sisäiseen maailmaani ja mieleeni. Mennä luonnon ehdoilla. 

Nyt tuntuu hykerryttävän ihanalta. Vuosi vaihtuu muutaman päivän päästä, enkä malta odottaa mitä 2017 tuo tullessaan. Jollain tapaa on fiilis, että se tulee olemaan käänteentekevä ja eteenpäinvievä (pakko koputtaa puuta!). Mahtavan upeita vuoden viimeisiä päiviä sinne kaikille!

Asuna 2nd hand raitamekko, kaikki muukin käytettynä hankittua. Taisto tunkee kuvaan ja joo, tukka on aika pinkki tällä hetkellä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Haluaisin olla sellainen dekadentti punaviiniä iltaisin siemaileva ihminen. Laittaisin ruokaa pitkän kaavan mukaan, söisin pöydän ääressä ja keskustelut olisivat henkeviä, punaviini polttaisi poskilla.

Onko ihanampaa ääntä kuin viinipullon korkin plopsahdus? Olen ehkä ehdollistunut ääneen ja jo se itsessään saa aikaan instantin relaksaation. 

Tässä kissa- ja kämppävahtina olemisessa on se hyvä puoli, että voi tuntea hetken aikaa olevansa joku muu. Ei nyt sentään asunnon oikea asukas, menisi turhan creepyksi, mutta arkiset hommat tuntuvat ihan erilaiselta muiden luona. Tuoreilta ja innostavilta. Osittain tästä syystä tartuin pulloon eräänä iltana viime viikolla. Poikaystävän kanssa lasit punkkua ruuanlaiton ohessa, mikäs siinä. Olin kerrankin spontaani. Juuri sellainen, jollainen ihannekuvissani olen. Keskieurooppalainen intellektuelli, en alkuunkaan pohjoisen jurottava jöröjukka. 

Ja voi pojat, kyllähän se lasillinen relaksoi. Meni monta tuntia koomassa yhden punaisen tähden, olo oli taattua pöhnää. Teki mieli ummistaa silmät ja sammahtaa. Muistui mieleen, miksi en harrasta punaviinin siemailua ja miksi saunajuomana on ykkösolut. Todellisuus oli täysin toinen kuin ihana viinifantasiani. Tykkään päästäni kirkkaana ja selkeänä, en sumuisena ja painavana. 

Ehkä tilani johtui harjoituksen puuteesta, ehkä väsymys oli muutenkin liiallinen tai sitten on vain myönnettävä, ettei minusta ikinä tule siemailijaa. Ehkä pysyttelen fantasiassani. Tai jospa jostain saisi sitä viinipullon korkin aukiplopsahdusääntä nauhoitettuna? Se voisi riittää.

Kuvat tämänhetkisestä kissavahtipaikastani, täällä minä toimin varaäitinä Atokselle ja Taistolle.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Luin taannoin blogipostauksen, jossa sana bowl oli kirjoittajan mielestä ihan no-no. Tiedän kyllä tunteen, tietyt sanat ärsyttävät ja nimenomaan englannin tunkeminen joka toiseen lauseeseen (tosin teen sitä itsekin). Bowlista en kuitenkaan luovu. Paras sana!

Bowlit on hyviä silloin, jos ei keksi mitä söisi ja jos salaatti tuntuu liian kevyeltä, mutta silti kaipaa tuoretta kasvivoimaa. Bowliin voi laittaa oikeastaan mitä tahansa, mitä kaapista löytyy ja koota se yhteen kastikkeella. 

Erään päivän vegaaninen bowl

Kasvisliemessä keitettyä bulguria (quinoa, tattari ja kuskus toimivat myös pohjana)

Etikkapunajuuria

Herneitä

Etikkapikkelöityä kurkkua, porkkanaa ja sipulia

Valmissoijapullia (mikä tahansa muu proteiini käy myös, esimerkiksi paistettu/pariloitu tofu)

Valkoisia isoja papuja

Jalapenoa

Kirsikkatomaatteja

Kaura-fraichea

Feikkituna kikherneistä

Kaunis asettelu plussaa, mutta ei välttämätön. Itse olen kuitenkin myös silmilläni syöjä, joten pyrin pleittaamaan nätihkösti. Enjoy!

Share
Ladataan...

Pages