Ladataan...
Punastus

Pari päivää sitten iltapäiväkävelyllä eksyttiin poikaystävän kanssa Hakasalmen huvilaan, koska muistin, että siellä on ilmainen näyttely jostain mielenkiintoisesta aiheesta. Musiikkihan se oli sitten lopulta se aihe. 

Siellä oli huone, jossa pystyi taantumaan takaisin kouluaikaisiin traumoihin laulukokeen tiimoilta. Oli pulpetti, mikki ja muutama biisi josta valita. En tiedä mikä ihme minuun meni, mutta siinä lauloin muutaman kappaleen M:n kuullen ilman nolostelun häivääkään. Ylitin niin sanotusti itseni.

Laulamisesta muiden kuullen on tullut iso kynnys johtuen nimenomaan noista laulukokeista. Yläasteella opettaja sanoi valitellen kun arvosanaa antoi "kuule Anna kun sulla on toi äänenmurros vielä kesken niin seiska miikka". Se oli eka kerta kun kuulin, että myös tytöillä on äänenmurros. Vai olikohan se vaan open kaunis yritys kiertää se tosiasia, että ääneni murtui (ja varmaan kiekui) kesken laulun? No joka tapauksessa, vuosia olin siinä uskossa, etten osaa laulaa. 

Tää äänenmurros jatkui yli kolmekymppiseksi, kunnes muusikkomiehen myötä ja osittain myös joogaohjaajakoulutuksen takia (kaikki ne lauletut ommmmm-äänteet...) aloin tuntea paloa laulamiseen. Koin, että muiden kuullen laulaminen vapauttaisi minua ihmisenä, veisi jännityksen ja paineen tuntua kurkun alueelta ja tekisi jopa onnelliseksi. Äänellä ja ääniaalloilla on mahtava voima, vähän sama fiilis jää laulamisesta kuin nauramisen tai kurkku suorana huutamisen jälkeen. 

Pari vuotta onkin jo ehditty puhua, että mennään treenikselle, poikaystävä säestää akustisella kitaralla ja meikä laulaa. Ujostus on jäädyttänyt aikeet. Kunnes nyt! Oon ottanut ensimmäisen askeleen ja rohkaistunut. Ei se ollutkaan niin kauheeta mitä kuvittelin, vaan oikeastaan nautin siitä. Nyt ehkä ymmärrän karaokeharrastajia paremmin. 

Ja puhutaanpa hieman siitä laulamisen jälkeisestä fiiliksestä. Tuntui tosiaan siltä, että koko rintakehän alue ja kurkunpää olisivat rentoutuneet ja olin enemmän auki. Illalla nukkumaan mennessä huomasin, että jotain on todellakin tapahtunut. Yleensä huomaamattani jännitän kaulan aluetta, hampaita, leukaperiä ja kasvojen lihaksia silloin kun pitäisi nukkua. Joudun joka ilta erikseen vapauttamaan nuo alueet. Paitsi toissailtana. Toissailtana olinkin jo valmiiksi rento. Syytän tästä vain ja ainoastaan laulamista ja sitä, että se laittoi tukkeutunutta energiaa liikkeelle. Jos chakra-hommiin haluaa uskoa, niin kurkkuchakrahan se oli joka aukeni. Ainakin hetkeksi. Tätä harrastetta pitää ehdottomasti jatkaa, eli seuraavaksi treenikselle suuntaamme siis (ehkä kera vinkkupullon, niin äidyn ihan täydelliseksi laulajaksi).

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Oli joulukuisen sunnuntain auringonvalo, joka teki varjoista pitkiä ja oli käteentakertunut mieshenkilö, jota kai elämänkumppanikseni voisi kutsua. Oli myös liuta sorsia ja niiden pubiruusunauruinen käheä ääntely, joka nauratti. Oli porkkananpaloja ja ohraa ja se ilostutti lintukatrasta, mutta meitä kahta ehkä sitäkin enemmän. Oli hyvä mieli. On vieläkin. Siihen ei muuta tarvita kuin annettua ja saatua rakkautta, vähän aurinkoa, sateenkaari, jäähilesadetta ja kävelyä. Niin ja niitä sorsia, hitokseen sorsia!

Spottaa kuvasta outo lintu! Siel hää uiskenteli.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Kylläpä tykkään tästä vuodenajasta. Olisi kauhistuttavaa jos kaamoksen jälkeen ei olisi ollenkaan pysähtymisen aikaa eikä tällaista valoilotulittelua (vaikkei se nyt ehkä sieltä ekologisimmasta päästä olekaan). Minulle joulunaika merkitsee nimenomaan pysähtymistä, erityisesti se aaton ja uudenvuoden välinen aika. Maailma tuntuu silloin rullaavan samassa tahdissa kuin mikä itselleni on luontaisinta, hitaasti ja rauhallisesti. 

Aika ennen joulua tosin ei välttämättä ole se suosikein. Erehdyin eilen Stockalle ja käännyin aika nopeasti kannoillani. Kiire ja hysteria helmeili ilmassa ja äh, oli pakko paeta. Tuomaan markkinoilla oli ihan hyvä fiilis, mutta tungosta, sieltäkin suoritin paon alta aikayksikön. Tosin kuka käski mennä näihin paikkoihin lauantai-iltapäivänä kaksi viikkoa ennen joulua! Nii-i.

Cafe Kokon pop up-kahvila oli sitä vastoin ihana! Eittämättä parhaita kakkuja mitä oon koskaan syönyt ja nyt puhutaan vieläpä raw-genrestä, eli se on aika paljon se. Tuli ihan mieletön energiabuusti kakkupalan ja teen jälkeen joka jatkui ja jatkui. Jäi siis hyvä mieli ihan kaikin puolin. Kuulin muuten sivukorvalla, että pop uppeja aikovat jatkossakin järkätä! Sopii hyvin :)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Pus.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Klo 7.15. Torstaipäivä alkoi aamujoogan ohjauksella. Aina yhtä vaikeaa nousta, mutta joka kerta yhtä palkitsevaa. Aamujoogassa on ihan oma spessu fiiliksensä, ikäänkuin herää uudelleen unilta mutta tällä kertaa vähän paremmin vireystasoin. Ihanaa. Kumotakseni tämän heräämisfiiliksen menen tämän jälkeen vielä nukkumaan pariksi tunniksi, sillä illalla on kaksi muutakin tuntia. Aamupäiväunet on kyl parhaita.

Klo 12. Aamupalaksi muutama leipä porkkalalla, teetä, soijarahkaa, mandariini ja porkkana. Porkkana on yksi suosikkivihannekseni, joten ihan huippua että siitä saa valmistettua jotain niin hyvää kuin kylmäsavuvohi. Kalan syömisen olen lopettanut noin viitisen vuotta sitten, mutta voin sanoa, että todella lähellä real thinggiä. Sikäli mikäli muistan oikein.

Klo 13. Rumin ja poikaystävän kanssa kävelylle. Epeli (Rumi siis) oli niin innoissaan kun mentiin hakemaan kotoansa. 

Noin klo 15. Tulin kotiin kaupan kautta ja tein pitkästä aikaa lehtikaalista ruokaa. Nuudelia ja kale-kikherne-purjo-paprikahommelia sen kanssa. Pyrin syömään aina ennen tunteja kevyesti, mikä usein kostautuu niin, että onkin sitten kesken tunnin ihan julmettu nälkä. Balanssia vielä etsimässä siis.

Klo 16.30. Istahdan hetkeksi alas ja koostan pilates-tunnin. Joogatunteja harvemmin suunnittelen nykyisin etukäteen, mutta pilatekseen tarvitsen lunttilapun. Jota en kyllä ikinä tunnin aikana vilkaise, mutta enemmänkin se on sellainen henkinen tuki. Klo 18.05-20.10 ohjaan pilates- ja joogatunnit.

Klo 20.30. Taas kauppaan. Keräsin kyllä kaikkea järkevää ja ravitsevaa koriin, mutta eineshyllyllä sorruinkin sitten valmisburgeriin. Perustelin sillä, etten ollut vielä maistanut tätä uutuutta. Oli muuten todella hyvä mustapapupihvi tuossa.

Klo 21. Petiin äpyttämään ja lukemaan. Päivä taitaa ehtiä jo toisen puolelle ennen kuin sammahdan. Hyvä, mukava peruspäivä, 4/5 sanoisin.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

On aika monia asioita, joita haluaisin tehdä vielä ennen vuoden vaihtumista. Monesti sitä vain liukuu siihen samaan totuttuun arkeen, eikä mieleen tule, että arkeaan voi piristää aika pienilläkin asioilla. Ihan ilmaisilla taikka muutaman roposen maksavilla.

Tahdon:

Mennä viimeinkin Talvipuutarhaan evästämään ja juomaan kuumaa kaakaota termarista.

Mennä pelaamaan sulkapalloa. Kolme vuotta on ollut aikeissa, koska kodin vieressä on halli. Ai kuin niin aikaansaamaton?

Pelata enemmän pingistä. Meidän talon kerhohuoneessa on pingispöytä. Huone toimii mukavasti myös kuntosalina, kuha roudaa omat painot mukana.

Mennä keilaamaan. Pidän!

Aamiais-aamuleffatreffit. Siis jossain kahvilassa ja leffateatterissa. Kerran toteutettiin tää ja jäi hirmu hyvä fiilis.

Käydä ruokkimassa lintuja kaalinpaloilla ja porkkanalla Tokoinrannassa. Sain vasta eilen tietää, että sorsat syövät kaalia ja että on ihan ok syöttää heitä siinä yhdessä sulassa kohdassa missä pörrää paljon lintuja.

Tehdä reissun maalle Itä-Suomeen, ikävä sinne.

Käydä jollain hyvällä keikalla ja musisoida itsekin (siis ei siellä keikalla sentäs).

Käydä kakulla ja kahvilla cafe Kokon joulukahvilassa. 

Juoda punaviiniä. Punkkuhammasta on kolottanut jonkin aikaa, mutta ei vaan oo ollut sopivaa tilaisuutta. Paitsi että eikös aina ole hyvä hetki juoda lasi punkkua? 

Näistä ehkä muutama toteutuu tänä viikonloppuna, jee! Osa varmasti siirtyy ensi vuoden puolelle (kuinka dramaattiselta kuulostaakaan sanoa ensi vuonna, vaikka sehän on enää muutaman viikon päässä!)

Hyvää viikonloppua sinne kaikille! 

Kuvat parin viikon takaa jostain töölöläisestä kahvilasta, jonka nimeä en muista.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Eilinen kävelylenkki. Se oli lähinnä veden ihastelua. Jää oli osittain sulanut jättäen pinnalle ohuen vesikerroksen tehden kaikesta niin erinäköistä, taianomaista. Sää oli harmain naismuistiin, mutta ei se haitannut. Tai haittasi. En tiie. Oikeestaan aivan sama mitä taivaalta nykyisin tulee vai tuleeko mitään, en jaksa siitä ottaa stressiä. Ainoastaan auringonpaiste vaikuttaa mielialaani. Suuri muutos siihen, että olen aiemmin saanut päivän pilalle silkasta vesisateesta taikka harmaasta säästä.

Ahdistua en ole myöskään jaksanut viimeaikojen pahuudesta, jolla taas hetki mässäiltiin mediassa. Puhun noista Imatran ammuskeluista, jotka sinällään liippaavat läheltä, että olen kyseisestä kaupungista kotoisin. Luulisi, että järkytys olisi ottanut vallan. Mutta ei, ei ottanut. Tottakai asia kosketti ja tuntui pahalta, mutta tunne ei tällä kertaa jäänyt vellomaan. Mietin, olenko turtunut pahuuteen, olenko kylmä ihminen, onko minussa jotain vikaa. Päättelin lopulta, että kyseessä on itsesuojelumekanismi, joka ei päästä läpi vihaa ja pahuutta sieluun saakka. Kuolemat itsessään ja teko kauhistuttivat, mutta itse vihalle haluan pysyä immuunina. En halua sen vaikuttavan minuun. Pahalta on tuntunut lukea kirjoittelua siitä, kuinka uhrit "ansaitsivat" kuolla (koska suvakki) ja myös ne kirjoittelut, joissa toivotaan tekijälle julmaa kuolemaa, ovat olleet puistattavia. Mikä saa ihmisen väkivaltafantasioimaan? Mikä saa ihmisen viemään itsensä samalle tasolle itse murhaajan kanssa? Sillä kuten itse tekokin, niin myös tuo kirjoittelu kumpuaa vihasta.

Viha on helppoa. Se on menemistä sieltä mistä aita on matalin. Sille on helppo myydä sielunsa. Vihaan on helppo patouttaa kaikki mustimmat tunteensa ja ajatuksensa, kunnes se on lopulta iso möykky, josta ei saa minkäänlaista otetta. Viha myös lietsoo lisää vihaa ja samalla tulee levittäneeksi ympärilleen negatiivista energiaa. Lopulta vihasta tulee elämänasenne ja sen kautta saa oikeuden teoilleen ja/tai antaa oikeuden teoille, jotka ovat pelkkää pahuutta. Vaikka eihän pahuuden tekemiseen ole mitään oikeutta. Ihmismieli vain kaikessa pienuudessaan luulee näin.

Vaikka en haluakaan arvottaa vihaa ja rakkautta ääripäiden kautta vastakohtina, toimii vihan sijaan rakkaudessa eläminen paljon parempana vaihtoehtona. Se ei ole tietenkään se helpoin tie ja vaatii paljon myös itsetutkiskelua sekä lukuisia uusia päätöksiä rakkauden valitsemisesta. Lukuisia uusia päätöksiä siksi, että mieli herkästi luisuu pois päätöksistä. Rakkaudessa eläminen on tietoinen valinta, viha taas mielen köyhyyttä. 

En ole itsekään mikään pyhimys. Elämä on jatkuvaa harjoittelua, mutta päivä päivältä huomaa kehittyneensä parempaan suuntaan. Paljon hoettu laini on, ettei pelolle saa antaa valtaa. Mutta minä sanon, ettei vihalle saa antaa valtaa.

Choose love.

Share
Ladataan...

Pages