Ladataan...
Punastus

Ei, kuvissa ei ole meidän koti, vaikka otsikko antaa hämäävästi niin ymmärtää. Kuvissa on meidän Köpiksen airbnb-koti elokuussa kun viimeksi kävimme siellä. Se on meidän henkinen koti, Kööpenhamina siis.

Meidän koti-kotona asuu kaksi kissaa (Maissi ja Olga), siskoni Laura sekä tätä nykyä myös poikaystäväni Maukka. Avoliitto on väliaikainen ja kestää putkiremontin ajan, mutta jo nyt mietin, kuinka osaan olla niin, ettei toinen ole koko ajan arjessa läsnä.

Meidän rakkautemme täytti pari viikkoa sitten viisi vuotta ja meille on ollut aika itsestäänselvää se, että molemmilla on omat kodit. Viihdytään hyvin omissa oloissamme ja myös parisuhde kukoistaa, kun ei olla kaiken aikaa yhdessä. On jäänyt aikaa kaipaukselle.

En sano, etteikö monella toimisi varsin hyvin se, että muutetaan nopeasti jo suhteen alussa yhteen. Taisin itsekin alkuaikoina kuvitella, että tietenkin ollaan kohtapuoliin avoliitossa, koska se vain kuuluu asiaan. Ehkä myös niihin aikoihin, monen vuoden yksinolon jälkeen, ajatus tuntui houkuttelevalta ja turvalliselta. Viimeinkin joku ihana, jonka kanssa pesiytyä.

Onneksi kuitenkin päätimme rakentaa suhteemme muulla tavoin ja helppoahan se oli siinä mielessä, että asuin ensimmäiset kahdeksan seurustelukuukautta toisessa kaupungissa. Tuona aikana luotiin se pohja suhteelle, jossa ollaan täysillä mukana, mutta kuitenkin niin, että molemmat säilyttävät vahvan itsenäisyyden. Vaikeaakin on ollut välillä, tietenkin, mutta samalla hyvin kasvattavaa. On ollut pakko kohdata omat epävarmuutensa ja heikkoutensa, joita oli paljon. Rakastuminen ja varsinkin oman sielunkumppaninsa löytäminen tuo vääjäämättä myös ne omat pimeät puolet esille, halusi tai ei.

Onkin ollut mahtavaa huomata, että tuossa hän nyt silti tönöttää, vaikka on joutunut näkemään ei-niin-kauniin puoleni. Tai ehkä hän on tuossa juuri siksi, kuka ties.

Loppujen lopuksi sillä ei ole juurikaan väliä asummeko yhdessä vai erikseen, sillä meidän kodit on toistemme sydämissä. Hän on mukana minne tahansa menenkin ja toivottavasti myös toisin päin.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Ääk, minne katosi päivät! En haluaisi olla aina se tyyppi, joka päivittelee sitä, että aika menee liian nopeata tahtia, mutta taidan sittenkin olla. Silmänräpäys ja jo on kaksi kuukautta vierähtänyt edellisestä kerrasta, kun blogin olen edes avannut. Inspiraatio on ollut tiessään. Kaiken luovan toiminnan on jyrännyt alleen ties mikä tehtävien jatkumo ja vaikka edellisessä postauksessa hekumoinkin taakan vieräyttämisestä harteilta, on se silti siellä. Jotenkin ihan salakavalasti siellä matkustaa niin. 

Puhutaanko tässä välissä ihan hetkisen verran meditaatiosta? Syy, miksi olen alunperin lähtenyt joogan polulle on se, että asanaharjoitus toi balanssia elämään. Meditaatio on tuntunut aina hyvältä, joskin haastavalta, eikä siitä ole ikinä tullut osa päivittäistä elämääni. Liikkuva meditaatio aka asanaharjoitus on ollut minun juttuni ja olin tyytyväinen vuosia. Kunnes yhtäkkiä homma kääntyi päälaelleen ja aloin tekemään asanaa, jotta kehoni olisi auki ja kykeneväinen paikallaanistumiseen. Kroppani haastavin osuus on lantion alue ja lonkat. Jäykät kuin mitkä, risti-istunta on hirviöasanani. Ei siis ihme, ettei meditaatio ole tuntunut miellyttävältä suoriltaan ilman kehon lämmittelyä. Tekosyitä tai ei, vasta nyt ymmärrän pointin, minkä takia asanaharjoitus on ylipäänsä olemassa. Se valmistelee kehon ja mielen meditaatioon.

Sille on syynsä miksi halusin kirjoittaa meditaatiosta juuri nyt tällä hetkellä. Tämän päivän meditaatio nimittäin toi taas hyvin vahvan tuntemuksen hartioiden ja yläselän alueelle. Mikä on se kivi, jota kannan? Miksi sitä kannan? Onko koko kiveä olemassakaan vai olenko kenties kehitellyt sen pääni sisällä itse? Miksen päästä sitä tipahtamaan vaan kanniskelen ympäriinsä kuin mikäkin häiriintynyt Atlas?

Huvittaa ja herkistää samanaikaisesti tämä ihmeellisen ihmisolennon mieli. Ja suurta kunnioitusta herättää keho, joka kertoo asioita, joita kulloinkin pitää kuulla. Jos vain kuuntelee. Jos vain antaa sen kertoa. Nyt se taisi kertoa sellaisen jutun, että pingotan aivan turhasta, varaudun aina pahimpaan, vaikka tosiasiassa mitään hätää ei ole. Toisinaan pysähtyminen ja hengittäminen voi tuoda esille ne tosiasiat, jotka oikeasti ovat nenäsi edessä, mutta joita et ole kyennyt havaitsemaan. Ihanaa <3

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tiedättekö sen, kun yhtenä päivänä on äärettömän tyytyväinen itseensä ja toisena taas tuntuu siltä, kuin olisi kaikkien kammoksuma ali-ihminen? Toki noina ali-ihmispäivinä tietää olevansa hakoteillä ajatuksineen, mutta mielestäni pienelle itsesäälille on välillä tilausta. Joskus sitä vaan haluaa rypeä oikein kunnolla hetken. Sellaisella pieteetillä, että kohta alkaa jo naurattamaan oma käytös ja hetken päästä onkin taas siirtynyt ali-ihmisestä keskivertoihmisen kategoriaan. 

On täysin inhimillistä tuntea myös niin sanottuja negatiivisia tunteita. Pyrin henkilökohtaisesti välttämään tunteiden kategoriointia, vaan annan kaiken tulla sellaisenaan ja suuremmin määrittelemättä. Olennaisinta ei ole se, mitä tunnet, vaan se, että osaat päästää tunteesta irti. Sillä vaikka toisinaan itsesäälissä vellominen onkin jopa mukavaa (!!), ei sille kannata antaa valtaa. Olen itse kyllä tunneihminen, mutta ääritunteet ovat lopulta kuitenkin aika kuluttavia ja stressaavia, mikäli ne pääsevät harhauttamaan ja ottavat täysin huomaansa. 

Toisinaan tunne jumiutuu kehoon, jos on joutunut suorittamaan liian pitkään, eikä ole ollut aikaa palautua. Silloin yksinkertaiset liikkeet ja asanat sekä erityisesti hengitys saattavat availla tunnelukkoja. Minulla vierähti tänään asanaharjoituksen aikana sananmukaisesti taakka harteilta. En ollut edes tajunnut, kuinka jumissa olin ollut. Taakka putosi ja samalla muutama helpotuksen kyynelkin.

Voi olla, että jonkun mielestä on tylsää elämää se sellainen, ettei koko ajan räisky. Olen itsekin elänyt läpi vaiheen, jolloin räiskyntä oli taattua. Sittemmin olen älynnyt, ettei se ole elämää, jota etsin, vaan haluan seesteisyyttä ja mielen, joka ymmärtää olla lähtemättä mukaan jokaikiseen impulssiin täysillä. Mutta mieli on mieli, se on alati suuntaa vaihtava ja sen kanssa on oltava tarkkana. On erittäin inhimillistä myös lähteä välillä mielen oikkuihin mukaan, vaikka sitten siihen itsesäälipuuskaan. Ihmisiähän tässä vaan ollaan.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Ai hitsi mikä päivä eilen. Just kun pääsin avautumasta, että kesä on jo koettu, niin saatiinkin toinen kesä(päivä). Suuri oli houkutus jäädä sisätiloihin kykkimään, koska olin hankkinut lievähkön dagen efterin, mutta tiesin, ettei se potemalla parane. Ajatus saunasta ja jacuzzista oli vielä houkuttelevampi. Joten otettiin siskon kanssa paatti alle Kompassiaukiolta Kaivarista ja suunnattiin ihanaan Uunisaareen

Uunisaaren sunnuntait on mahtavia varsinkin jos on hyvä sää. DJ soittaa levyjä ja yleensä messissä on joku live-esiintyjäkin. Rannalla hengatessa oli fiilis kun olis ulkomailla, bossanova kuului sinne saakka. Mikäs siinä talviturkkia heittäessä. 

Baarissa painostivat ottamaan Bellinin. Enkä nähnyt syytä kieltäytyä. Sopi just täydellisesti sunnuntaisiin fiboihin.

Lähtiessä olo oli virkistäytynyt ja tuntui kun olisi tosiaan ollut minilomalla jossain kauempana. Tätä olin tarvinnut. Ja aion muuten toteuttaa tämän vielä uudelleen tänä kesänä. Toteuta sinäkin <3 Suosittelen!

PS. Uunisaaresta puheenollen, mulla on siellä keskiviikkoisin heinäkuun ajan aamujooga klo 10-11. Paketin hintaan kuuluu myös aamiainen ja sauna sekä lauttamatka. Tervetuloa!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Maanantaina 17.7 pidän Pranama Kalliossa Yin&Yang -tunnin klo 17.30-19.00. Puolentoista tunnin aikana meillä on hyvin aikaa hakea dynaamisempaa energiaa virtaavasta flow'sta ja antautua Yinin rauhoittavaan maailmaan. Balansoidaan energiat. Fokuksessa erityisesti lantion alue ja sen avaaminen. Tuu mukaan! Tunti toimii maksa mitä pystyt -periaatteella.

PS. Seuraa jooga-sivujani FB:ssä Annalina Yoga 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Olin toukokun lopussa käymässä Tukholmassa ja noina päivinä siellä sattui olemaan lähemmäs 30 astetta lämmintä. Tuskaisen kuuma lähes. Jo silloin oli vahva fiilis, että nyt on kesä koettu ja Suomeen voi palata täynnä auringon suomaa D-vitskua. Kyllä tällä kesän määrällä jaksaa pitkän talven yli. Toistaiseksi olen ollut aivan oikeassa oletuksineni. 

Mutta oli täälläkin kesä! Viime viikolla muistaakseni jonain päivänä. Silloin lähdettiin juomaan termarikahvit aallonmurtajalle ja ajeltiin pyörillä ympäriinsä. Oli stressitöntä ja ihanaa. Oli vapaapäivä eikä yhtään mitään suunnitelmia. Miten elämä voikin tuntua niin keveältä kun aurinko paistaa ja on lämmintä? Sielu tuntuu painottomalta ja mieli kirkkaalta.

Toisinaan mietin, miksi ihminen on alunperin jäänyt tänne Pohjolaan. Ennen selitykseksi on riittänyt se, että pimeän ajan jälkeen kesä, valo ja lämpö tuntuvat ansaituilta ja joko-tai -ilmastossa on puolensakin. Nyt on tainnut olla viime syksystä lähtien pelkkää jokoa. Selitys ontuu. Haluan pois. 

Mutta kuka nyt jaksaa lukea postauksia säästä. On ilmoja pidellyt, ja silleen.

Kuka ties saamme lämpöisen loppukesän. Kenties emme. Nyt en jaksa välittää. Muistelen vain kaiholla Tukholman kesää ja tuota viime viikon lämmintä päivää täällä Helsingissä. Onhan sekin jo jotain.

Share
Ladataan...

Pages