Ladataan...
Punastus

Olen tänään jutellut muutamankin eri tyypin kanssa, joilla on kaamosväsymyksen oireita. Tuntuu veitsen pyörittämiseltä haavassa kun sanoo, ettei itse oo ollenkaan väsynyt. Vielä. Usein vuoden loppu nimittäin menee aika iisillä ja vähän huomaamatta. Odotan aina kiihkeästi talvipäivänseisausta, jolla on jonkinmoinen psykologinen vaikutus: valoa kohti mennään. Parina viime vuonna se pahin väsymys on kuitenkin iskenyt siinä tammi/helmikuun tienoolla ja olen voinut jokseenkin huonosti. Näin jälkikäteen mietittynä ei valon määrällä ehkä sittenkään ole ollut suurta vaikutusta, vaan elämässä on joistakin muista syistä myllertänyt vuosien alkajaisiksi. En ole ehkä ymmärtänyt hiljentää tarpeeksi tai muuten vaan on sattunut kasaantumaan kaikenlaisia alkuja tai loppuja päällekkäin. 

Jokin tässä pimeydessä kyllä kiehtoo. Vaikka rakastankin aurinkoa ja elän kevyiten auringonvalossa, on pimeys myös ihan omaa luokkaansa. Enkä todellakaan ole aina ollut tätä mieltä, vaan talvi aiheutti ennen kaikessa epäreiluudessaan itkua ja ahdistusta. Mitä järkeä tässä on, miksen lähde vaan pois. Nyt näen aika paljonkin järkeä. Tai no, ehkä enemmänkin tunnetta. (Paitsi etten kyllä oikeen tiedä miten paan suun huomisaamuna kun lähden pyörällä töihin vesisateessa tai mitä sieltä taivaalta tuleekaan).

Otan tämän ihmiskokeena. Katsotaan olenko vielä kuukauden päästä samoilla linjoilla ja mitä tapahtuu vuoden alussa? Jännittyneen odottavat fiilikset, etten sanois.

Päällä lempiasioita. Viikon, kahden verran tuli rötvättyä trikoissa ja jossain huitulassa. Tuntui, että oma identiteetti alkoi häilymään. Sunnuntaina laitoin viimeinkin oikeat vaatteet niskaan ja tunsin taas itseni Annaksi.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Sisko köhii seinän takana, minä vastaan yskimällä takaisin. Koti on muuttunut sairastuvaksi. Tilaa ei varsinaisesti helpota se, että ikkunoista vetää ja korjausmiehen paikalle tuleminen kestää. Niinä öinä, kun oikein kunnolla myrskyää, on ikkunani tempautunut auki ja olen toiminut oman elämäni remppaukkona fiksailemalla ikkunaa mm. maalarinteipillä. 

Tätä viikkoa on siis varjostanut pikkuinen flunssa, vaikka taisin juuri muutama viikko sitten parantua edellisestä. Tällä kertaa tosin olen ihan toimintakykyinen, mitä nyt ääni meinaa välillä loppua ja köhityttää. Mukavaa varsinkin tunteja ohjatessa, varsinainen elinvoiman ja terveyden irvikuva...

Talvi ei oo yhtään varjostanut männä viikkoa, vaan päinvastoin! Olen tykännyt joka solullani ja varsinkin se yksi päivä oli ihana kun paistoi aurinko. Jätin tarkoituksella aurinkolasit kotiin ja annoin silmien häikäistyä ja valon imeytyä. Elämä, ympäristö ja maailma tuntuivat seesteiseltä ja turvalliselta. Ottaen huomioon, että Trump oli valittu edellisenä yönä presidentiksi, oli olotilani melko yllättävä. 

Lumi, Tuli, Rumi. Minä. Tyyppejä ja asioita näissä kuvissa ja tällä viikolla. Kuittaan viikon päättyneeksi ja uuden kohtapuoliin alkavaksi. Over and out. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tänään elo on tuntunut erityisen hyvältä. Tai oikeastaan koko viikon. En muista milloin viimeksi olisin kokenut tällaista rauhaa ja tyyneyttä, jos ikinä. 

Tiedostan olevani onnekkaassa ja etuoikeutetussa asemassa kun voin tehdä elämässäni asioita täysin omasta missiostani käsin. Meillä jokaisella on jokin tehtävä maan päällä ja uskon olevani oikealla tiellä oman tehtäväni täyttämisessä. Vaikka viihdyn ns. perinteisessä työelämässä ihan hyvin, tulee siellä tehtävänanto ulkoapäin, enkä ikinä täydellisesti pysty toteuttamaan omaa missiotani. Toisille tällainen asetelma toimii täydellisesti, mutta uskon, että on paljon ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä elämäänsä siitä syystä, että joku muu sanelee päivittäiset päämäärät. Onneksi nykypäivänä on mahdollisuus ainakin jossain määrin valita millä tavoin ja kenen ehdoilla tehtäväänsä tekee. 

Ja voi kyllä, olen joutunut tekemään itseni kanssa duunia tämänkin asian suhteen... Onko tämä nyt tarpeeksi? Pitäisikö minun ansaita enemmän? Olenko sittenkin vain laiska? Olen kasvanut perheessä, jossa työntekoa on arvostettu jopa välillä vähän överistikin (sittemmin ovat tajunneet, että elämässä voi olla muutakin, thank god). Teini-iässä minua oltiin roudaamassa ammattilaisen pakeille, koska erehdyin sanomaan taikasanat: "en halua koskaan tehdä töitä". Nyt jo vähän naurattaa teini-Annan kiihkeys, mutta varmasti osittain ollut reagointia siihen, millä tavalla työ oli näyttäytynyt perheessämme koko lapsuuteni ajan. Stressaavana kaiken ajan vievänä asiana. 

Ihminen tarvitsee toimettomuutta, eikä se välttämättä tarkoita kerran vuodessa pidettävää vuosilomaa. Joillain voi hyvinkin toimia sellainen rytmi, mutta minä haluan tehdä elämästäni sellaisen, etten tarvitse siitä erikseen lomaa. Nyt, kun joogahommien lisäksi ei useampaan viikkoon ole ollut mitään muuta, olen alkanut löytämään rytmiä hitauteen. Huonon omantunnon poteminen on kadonnut lähes tyystin ja olen oppinut nauttimaan elämästäni ihan uudella tavalla. Vielä kun keksisin keinon, kuinka tulla taloudellisesti toimeen tällä tavoin eläen, niin avot. Se onkin ainut hetkittäin stressaava asia. Mutta ei hätä ole tämän näköinen.

Oletko sinä löytänyt oman tehtäväsi? Vai oletko vielä matkalla tehtäväsi äärelle?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Olen ollut jenkkien presidenttivalinnasta oudon tyynenä. Joku voisi kai sanoa tätä kyynistymiseksi, mutta en halua reagoida millään tavalla. Ei sillä, ettenkö välittäisi tai että asia olisi minulle aivan sama. Toki mietityttää tuleva. Mutta siihen se omalla kohdallani on jäänyt. En halua yhtään enempää stressiä kehooni, en halua reagoida tunteella. Pyrin muutenkin lukemaan mahdollisimman vähän uutisia epämieluisista maailman tapahtumista, mieluummin perehdyn taustoihin, jos jotain haluan lukea. Terrori-iskuista haluan tietää mahdollisimman vähän yksityiskohtia, suojelen itseäni.

Vihaan ja negatiiviseen energiaan reagoiminen samalla mitalla ei vie asiaa millään tavalla eteenpäin. Tänään olen tahtomattani joutunut lukemaan somessa muutaman väkivaltafantasian Trumpin pään menoksi. Yhdessä toivottiin, että joku menis ja tappais Oranssinaaman. Olin vähintäänkin pöyrilöitynyt. Trumppi levittää omaa vihan agendaansa, eikä se hyödytä ketään, että me omilla sanoillamme lisäämme negatiivista energiaa jo olemassa olevan päälle. Se energia on jo kertalleen ilmoille päästetty, eihän enää lietsota sitä lisää? 

Kun kamalia asioita tapahtuu, voit aloittaa maailman parantamisen sieltä, mistä se on helpointa. Omasta elämästäsi ja ympäristöstäsi. Tee hyviä tekoja vielä enemmän, ole ystävällinen ihan kaikille, levitä rakkautta ympärillesi. Leivo pullaa ja ilmoita Facen vegaaniryhmässä että tulkaa hakemaan, auta lumeen juuttunutta autoilijaa, anna kahvilan ylijäämäsoppa sitä tarvitsevalle (nämä kaikki tänään tapahtuneita pyyteettömiä tekoja). Meditoi ja lähetä ympärillesi hyviä fiboja. Tee mitä tahansa, minkä voisit kuvitella lisäävän positiivista energiaa ja rakkautta. 

Tämän kaiken olen ehtinyt oppia Mr Orangelta jo pelkän vaalikampanjan aikana. En anna vihan mennä ihon alle enkä tunteisiin, vaan yritän tehdä omalla toiminnallani maailmasta vähän paremman paikan. Jokaikinen päivä. Saa nähdä mihin mittakaavoihin hyvän tekemisen yritykset menevät seuraavan neljän vuoden aikana, luultavasti tilalleni tullaan tarvitsemaan yli-ihminen. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Useimmilla meistä on neljä raajaa. Joogallisesti ajatellen raajoja on kuitenkin kuusi, eli kädet, jalat, pää sekä häntä. Ne ovat ne suunnat, joihin kehon keskiosasta hengitetään vieden sisäistä voimaa joka kolkkaan. Huomioimalla tätä napasäteilyä, tulet tietoisemmaksi koko kehostasi. Pikkuhiljaa kehosta tulee yksi kokonaisuus, sen sijaan, että on vain jalat, jotka liikkuvat ja kädet, jotka liikkuvat. Kroppa alkaa liikuttamaan itse itseään keskustasta käsin ja energia virtaa tasaisesti. Liikkumisesta tulee taloudellisempaa

Napasäteilyn keskiössä on liikkuva, hengittävä vatsa. Ei pelkästään joogassa, vaan elämässä ylipäänsä, saattaa huomio keskittyä ulkoisiin seikkoihin. Kun olet asanassa keskittyneenä, vatsa saattaa jännittyä niin, ettei hengitys kulje vapaasti eikä näinollen napasäteily pääse tekemään tehtäväänsä. Myös stressaava tai jännittävä tilanne elämässä saattaa lukkiuttaa vatsan tienoon. Silloin juuri olisi erityisen tärkeää olla omassa kehossaan kokonaisuutena, jalat tukevasti maassa. Voiko maahan edes juurtua, jos hengitys on pinnallista, rintakehän alueella tapahtuvaa?

Päivittäisessä elämässä voit liikkuessasi tai istuessasi/seisoessasi huomioida mistä liike lähtee ja mistä kehon kannattelu saa alkunsa. Voit tunnustella jalkapohjia maassa, tuntea jalat vahvasti osana kehon keskiosaa. Huomaat, miten keskusta yhdistyy kaikkiin kuuteen raajaan ja ryhti oikenee kuin huomaamattasi. Ja kun sinun on helppo olla kehossasi, on myös helppo olla läsnä tässä hetkessä. 

Joogatunnit aloitan usein selinmakuulla ja toisinaan liikkeen alkuperän tutkimista avustavalla meritähtiharjoituksella. Kyseisiä harjoituksia on monentyyppisiä, mutta itse tykkään ohjata sen kehon jännittämisen ja rentouttamisen kautta. Uloshengityksellä viedään selinmakuulta otsaa polvia kohti, aktivoidaan joka kohta ja sisäänhengityksellä rentoutus meritähtiasentoon. Molemmissa asennoissa voi toki olla useammankin hengityksen ajan. Meritähdessä huomio on vapaassa keskustassa ja hengityksen liikkumisessa keskustasta kehon periferiaan ja sieltä takaisin keskustaan. Myös kropan aktivointiasennossa on tärkeää, että hengitys kulkee. 

Myös aivan perusasanoissa voi ottaa intentioksi kehon keskustan ja liikkeen lähtökohdan tutkimisen. Suuntien tutkimisen. Saatat saada joogaharjoitukseesi aivan uuden näkökulman, kun alat tekemään sitä keskustasta käsin. Jos et joogaa, voi napasäteily siltikin avata aivan uuden väylän kehoon. Kokeile, ellet ole jo niin tehnyt!

 

Within the configuration in which you find yourself, can you allow yourself to be moved and changed by your breath? Let your pose be a "soft intention" - an open question rather than a definitive answer. 

(Donna Fahri - Yoga, Mind, Body&Spirit)

 

Kuvat eiliseltä Talvipuutarhan retkeltä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Olen yrittänyt tehdä tätä postausta viimeiset neljä tuntia, mutta joka kerta kun aloitan, tulee kissa koputtelemaan tassullaan olkavartta ja vaatii päästä kainaloon. Eihän kissa kainalossa nyt mitään voi tehdä, tuskin hengittää uskaltaa. 

En kyllä mitenkään valita. Maissin kainaloitumisinnostus ei olisi parempaan saumaan voinut sattua. Olin päivällä muutaman tunnin ulkona tuiskussa ja kylmetyin luihin ja ytimiin saakka. Siinä sitten käytin hyödykseni hänen tarjoamaansa luonnon lämpöpatteria ja matalataajuista ääniterapiaa aka kehruuta. Kissaterapiaa parhaimmillaan.

Jos Maissi on innokas kainalokissa, oli Rumi tänään Talvipuutarhassa vähintäänkin yhtä innokkaana sniffailemassa. Yleensä niin säyseä ja kohtelias koira antautui täysillä viettiensä vietäväksi ja nokkaa piti päästä tunkemaan joka paikkaan, kuten ehkä tässä kuvassa näkyykin. Ihme ettei nenä takertunut kaktuksiin. 

Talvipuutarha on IHANA näin talviaikaan. Seuraavaksi olisi aikomus tehdä kuumaa kaakaota termariin ja ottaa mukaan eväsleivät. Viikolla päiväsaikaan oli ihan rauhallista ja mikä parasta, muutamalla tyypillä oli siellä jonkin sortin bänditreenit. Tai siis papat soittivat fado-tyyppisesti kitaraa. Fiilis oli kuin toisessa ulottuvuudessa.

Nyt minun on ilmeisesti taas muunnuttava kissantelineeksi kainaloineni. Katse sängyn toispuolelta on nimittäin tulkittavissa vain yhdellä tavalla.

 

 

 

Share
Ladataan...

Pages