Ladataan...
Punastus

Viime päivinä

Uni on maistunut niin että napa naukuu. Tuntuu sille, että päästän parhaillaan jostain irti ja nukun pois kaikkea ylimääräistä pois kropastani. Taikka sitten kyse on ihan vaan tästä pitkittyneestä yskästä, jota yritän nukkua pois. Puuh.

Olen taas inspiroitunut musiikista! Meni kuukausia niin, ettei mikään paitsi äänimaisemat jaksaneet innostaa. Musiikki tuntui stressaavalta ja häiritsevältä, tahdoin hiljaisuutta. Eilen koiralenkillä kuulokkeet korvilla tunsin suurta iloa mm. Ryan Adamsista ja Grimesista. Sain taas kiinni siitä ihanasta fiiliksestä, jonka vain musa voi tuoda. Hyvä musa siis. 

Olen ollut omissa oloissani, ellei poikaystävän tapaamista lasketa. Somen ja whatsappin kautta yhteydenpito ystäviin on saanut luvan riittää tässä pimeässä marraskuussa, vaikka eihän se ole ollenkaan sama asia. Parempi tosin kuin ei mitään. Joulukuussa aion skarpata asian tiimoilta, edes yhden kerran! Vaikka oonkin vähän tällänen loner, niin kyllä se ihmisten näkeminen on ihan huippua myös. 

Mutta tätä tää on, elämä. Oon myös tullut siihen lopputulokseen, että just näin on hyvä nyt. Hämärän hyssyn viettäminen tai hygge, millä nimellä sitä nyt haluaakaan kutsua. Kun valo vähenee, niin on aivan luonnollista, että ihminen vetäytyy talvihorrokseen. Eivät ehkä kaikki, mutta minulle tapahtuu näin. Ero edellisiin vuosiin onkin ollut nyt se, etten ole potenut tästä minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Olen aivan hyvillä mielin vetänyt peittoa korviin omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. 

Kuvat viikon takaa pitkältä lenkiltä Hietsuun, Töölöön, merelle, rannalle, kahville.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tänään ei ole ollut mitään sanottavaa, ajatus on juossut/ryöminyt laiskanlaisesti ja auringonlaskuun saakka kylpytakissa. Sitten vaihdoin päälle joogareleet, mutta sen sijaan, että olisin kurkannut mattoon päinkään, oon vaan rötvännyt sohvalla ja sängyssä tekemättä oikein mitään. Tai no, vein kyllä roskat.

Yllättävää kyllä, tällä tavalla saa kulumaan päivän äärimmäisen nopeasti. Ja näitä päiviä pitää olla silloin tällöin, mieluiten yksin vietettynä. Kaksinkin näitä voi toki viettää, mutta fiilis on silti vähän eri. 

Jos tällaisiin päiviin haluaa liittää jotain tekemistä, niin sen olisi hyvä olla linjassa sen hetkisen oman sisäisen maailman kanssa. Kaikkea hidasta ja rauhallista, rauhoittavaakin. Kirjastossa hyllyjen välissä pyöriminen, leipominen, lukeminen, hidas kävely, uiminen, musiikki, jooga, meditaatio, tietoinen hengittäminen. Kissat. Äkkiseltään voisi kuvitella, että tekemällä jotain kiihdyttävää ja nopeatempoista saisi energiatasot nostettua "normaali"tasolle. Toki niitä pystyy tuolla tavoin nostamaankin, mutta välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä tarvitseeko aina olla energinen ja jaksavainen. Voi myös pohtia sitä, että ehkä senhetkinen energiatasokin on aivan normaali. Ehkä vaatimus energisyyteen tulee jostain ulkoapäin, ns. hyvän elämän arvoista, jotka joku on fiksuuspäissään laatinut (not).

Hidas ja rauhallinen tekeminen energisoi myös, mutta eri tavalla. Se antaa keholle sekä mielelle aikaa levätä ja laskee stressileveleitä. Hitaalla tekemisellä ikäänkuin varastoi energiaa tulevaa varten. En silti missään tapauksessa sano, etteikö nopeatempoisuus toimisi toisissa tilanteissa, joskus nimittäin sen tyyppinen liikkuminen ja tekeminen on se ainut oikea ratkaisu. Tahtoo siis sanoa, että avainsanat ovat tämänkin asian tiimoilla balanssi ja kehon kuunteleminen. Ja se hidastaminen silloin kun tilanne sitä vaatii.

Eilispäivän punakka atmosfääri. Sovin takkeineni hyvin taustaan. Ja tuo Marimekon kassi - vannoin etten ikinä, mutta siinä se nyt killuu. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Viime viikko sujahti ohitse niin nopeasi, että itse taida vielä mentaalisesti olla mukana tässä uudessa viikossa. Eilen mielessä tuntui ärtymystä, enkä tietenkään heti ymmärtänyt mistä johtui, kunnes älysin, että se on tapani käsitellä kiire ja stressi pois kehosta ja mielestä. Jenny kirjoittaakin aiheesta hyvin oman bloginsa puolella ja minä niin samaistun!

Ärtymiseni ei ole ulkopuolisiin kohdistuvaa, vaan kuten tapani introverttina on, käännän sen(kin) sisäänpäin. Aika paha saada itsensä kiinni lyttäämästä omaa elämäänsä ja taitojaan, ihan silleen huomaamattaan vaan menee siihen moodiin. Onneksi nykyisin pystyn ymmärtämään tuon tunnetilan olevan tosiaan vaan liian kuormittuneen mielen ja kehon tepposia, eli ei mitään vakavaa. Ja se helpottaa usein samantien, kun pääsee tunteesta niskan päälle. Ei lopu, mutta sen kanssa pystyy elämään ja sitten se hiljalleen sulaa jonnekin taka-alalle. 

Meillä kaikilla on omat keinomme, joiden avulla keho ja mieli latautuvat takaisin normitilaan. Joku tulee lomalla aina kipeäksi, toinen voisi nukkua koko kesäloman ensimmäisen viikon. Jotkut eivät välttämättä tarvitse minkäänlaista latautumista, vaan porskuttavat lomansa samaan malliin oli sitä edeltänyt sitten minkälainen tahansa rupeama. Sain joskus ääretöntä syyllistämistä osakseni silloiselta ystävältäni, kun olin käymässä kesälomani alussa Suomessa ja väsytti niin pirusti. Tuolloin en ollut näistä asioista alkuunkaan perillä, vaan aloin itsekin kelaamaan, että taidan olla ehkä vakavasti sairas.. Olisipa joku silloin sanonut, että tilani oli täysin normaali ja kuuluu asiaan. Nykyisin osaa jo usein odottaa lievää ärtymystä ja/tai väsymystä lyhyenkin kiirejakson jälkeen. Sen on hyväksynyt osaksi itseä ja siihen osaa suhtautua lempeydellä. Vaikka ystäväni tuolloin syyllisti minua, en itse aio enää ikinä syyllistää itseäni mistään kehon normaalireaktioista. Sitä kutsutaan kai armollisuudeksi itseä kohtaan. 

Tänään on kuitenkin loppujen lopuksi ollut helppo olla stressitön ja hetken keskellä. Oli nimittäin kissajoogan aika ja se jos mikä poistaa hyvin kaikki negatiivisuuden rippeet. Sillä katsokaa nyt heitä❤️

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tämänpäiväinen lenkki venähti kolmen tunnin mittaiseksi ja sen aikana käytiin tutkimassa Josafatin ja Lintsin kalliot sekä Alppipuisto. Alpparissa nähtiin Corgi-jono ja orava, jonka talvitakki oli mustanpuhuva. Ihmeellistä, että turkin väri muuttuu vuodenaikojen mukaan. 

On muutenkin niin paljon kaikenlaista ihmeteltävää, vaikka sää onkin harmaa ja ihmeellisyys on kaukana tästä todellisuudesta. Parasta on ihmettely oman paremman puoliskon kanssa, hän saa minussa heräämään sen ihmettelijälapsen, joka välillä tuntuu olevan kadoksissa. Mutta siellä se on, toisinaan vaan vähän enemmän hautautuneena kaiken aikuismatskun alle. Lapsenmielisyydestä tulee väistämättä mieleen sellanen ärsyttävä kaikelle hihkuva ja ilakoiva riemuidiootti (eikä siinäkään mitään väärää siis!). Meissä kaikissa on kuitenkin sisällä se lapsi, joka joskus oltiin, ainoastaan kehon puitteet on vähän venähtäneet. 

Haluan vastakin ympäröidä itseni sellaisilla ihmisillä, joilla on ihmettelyn ja lapsenmielisyyden taito tallella. Niin ja toki eläimillä, niillä se tutkailu on osa luontoa. Välillä voi antautua täysillä lasten ja eläinten tasolle. Ei sillä, että aikuisena olisi millään korkeammalla tasolla, ehkä jopa päinvastoin. Päivässä olisi hyvä pitää ainakin yksi ihmettelysessio, se on nimittäin hetkessä elämistä ja läsnäoloa parhaimmillaan. Joskus ne elämän tärkeimmät pikkuasiat saa tuotua esiin ainoastaan hämmästelylasit silmille laittamalla. 

Tosin ei noita laseja aina jaksa pitää ja sekin on ihan ookoo. Onpahan enempi ihmeteltävää sitten kun on taas fiilistä siihen.

Hyvää ihmetyksentäyteistä viikonloppua sinne!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Viime päivinä ilostuttaneita asioita:

Kun ohjaat alkuviikon tunnit ja handlaat asiakaspalvelutilanteet toisessa työssä raakkuen ja viimeinkin torstain aamutunnilla tajuat pystyväsi puhumaan lähes normaalisti! Yskäkään ei vaivaa enää niin kiihkeästi. Nää on ilon hetkiä ja toivotaan että myös tän päivän iltatunnit sujuu ilman pahempia rykimisiä ja katkopuheita.

Inkivääri! Oon keitellyt inksuvettä pulloon mukaan, imeskellyt sitä palasina ja lisännyt iltateehen. Tuntuu olevan suurempi hyöty kuin mistään käsikauppayskänlääkkeestä ikinä.

Päikkärit niin, että kissa on tiiviissä syleilyssä, oma kuono hänen turkissa kiinni. Hän ei ole mikään varsinainen syliinotettava katti, mutta kainaloitumien kelpaa.

Palkkapäivät ja se, kun saa maksettua vuokran ja kaikki laskut. Ok, jäljelle ei jäänyt juuri mitään, mutta tärkeintä on, että sai tuon kuukauden ahdistavimman tehtävän alta pois. 

Muutto maaliskuun alussa. Nykyinen kämppä ja koko talo menee remonttiin, eli joka tapauksessa olisi pitänyt muuttaa pois. Sopivasti uusi koti varmistui samalla viikolla kun vanhasta tuli sopparin irtisanomiskirje. Vähän kyllä surettaa jättää Merihaka taa. 

Edelleen jaksaa suuresti inspiroida Vallilan Stoorin kynttilänvalojooga. Sopii tähän vuodenaikaan ihan täydellisesti ja tuonut hirmuisesti valoa marraskuuhun.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Olen tänään jutellut muutamankin eri tyypin kanssa, joilla on kaamosväsymyksen oireita. Tuntuu veitsen pyörittämiseltä haavassa kun sanoo, ettei itse oo ollenkaan väsynyt. Vielä. Usein vuoden loppu nimittäin menee aika iisillä ja vähän huomaamatta. Odotan aina kiihkeästi talvipäivänseisausta, jolla on jonkinmoinen psykologinen vaikutus: valoa kohti mennään. Parina viime vuonna se pahin väsymys on kuitenkin iskenyt siinä tammi/helmikuun tienoolla ja olen voinut jokseenkin huonosti. Näin jälkikäteen mietittynä ei valon määrällä ehkä sittenkään ole ollut suurta vaikutusta, vaan elämässä on joistakin muista syistä myllertänyt vuosien alkajaisiksi. En ole ehkä ymmärtänyt hiljentää tarpeeksi tai muuten vaan on sattunut kasaantumaan kaikenlaisia alkuja tai loppuja päällekkäin. 

Jokin tässä pimeydessä kyllä kiehtoo. Vaikka rakastankin aurinkoa ja elän kevyiten auringonvalossa, on pimeys myös ihan omaa luokkaansa. Enkä todellakaan ole aina ollut tätä mieltä, vaan talvi aiheutti ennen kaikessa epäreiluudessaan itkua ja ahdistusta. Mitä järkeä tässä on, miksen lähde vaan pois. Nyt näen aika paljonkin järkeä. Tai no, ehkä enemmänkin tunnetta. (Paitsi etten kyllä oikeen tiedä miten paan suun huomisaamuna kun lähden pyörällä töihin vesisateessa tai mitä sieltä taivaalta tuleekaan).

Otan tämän ihmiskokeena. Katsotaan olenko vielä kuukauden päästä samoilla linjoilla ja mitä tapahtuu vuoden alussa? Jännittyneen odottavat fiilikset, etten sanois.

Päällä lempiasioita. Viikon, kahden verran tuli rötvättyä trikoissa ja jossain huitulassa. Tuntui, että oma identiteetti alkoi häilymään. Sunnuntaina laitoin viimeinkin oikeat vaatteet niskaan ja tunsin taas itseni Annaksi.

Share
Ladataan...

Pages