Ladataan...
Punastus

Tänään aurinko ei vain paistanut, se myös lämmitti. Joulukuussa, mitä ihmettä! Tuntui siltä kuin kevät olisi jo kolkutellut, vaikka totuus taitaa ollakin ihan toinen. Sopivasti kuulokkeissa soi myös La Luzin Sure as spring -biisu. Koska jos mihinkään muuhun ei voi luottaa, niin ainakin sitten siihen, että kyllä se kevätkin vielä joskus tulee.

Aivan samoin kuin kevään tuloon, voi elämässä luottaa siihen, että tulee vielä parempia hetkiä ja aikoja. Joskus menee asiat täysin pieleen eikä mikään jaksa innostaa. Noissa fiiliksissä tarpoessaan ei usein edes jaksa nähdä valoa tunnelin päässä ja tuntuu, että toisinaan pieneen itsesääliin vaipuminen voi tehdä jopa hyvääkin, kunhan siitä ei tule tapa. Joskus pitää todeta olevansa ihan paska, jotta voi myöhemmin nauraa itselleen kuinka väärässä olikaan. 

Olen viime viikkoina tosiaan ollut aika sitkeän yskän kourissa ja vaikka alkaakin jo helpottamaan, niin silti on vielä rippeet jäljellä. Samanaikaisesti olen myös käyttänyt voimavarojani uuden osa-aikatyön etsimiseen ja taloudellisen tilanteen stressaamiseen. Ollut tosiaan olo, että muuttuuko tää nyt iloksi ikinä, hitto vie. Entä jos asioilla ei sittenkään ole tapana järjestyä? Kauhuskenaariot oman terveyden ja työllistymisen suhteen on jyllänneet mielessä. Oon välillä kokenut olevani täysin osaamaton ja huono hyödytön, vaikka samalla tiedostanut että ei asiat oikeestaan olekaan niin hullusti mitä kauhuskenet esittää. 

Vaikka kuinka negistelis ja tuntuis siltä, ettei asiat tuu ikinä rullaamaan, niin tärkeintä on säilyttää se pohjavire. Positiivinen pohjavire. Jännästi se tuolta sisimmästä kumpuaa pahimmassakin ahdingossa. Kyllähän sen tottakai on tiedostanut, että elämä välillä heittelee suuntaan jos toiseenkin ja nyt hetkellisesti on liikaa asioita ajateltavana omat voimavarat huomioonottaen. Positiivisuus ei välttämättä ole aina ulospäin näkyvää, eikä se saa ihmistä iloiseksi ja nauravaiseksi, eikä se varsinkaan ole kyllä tää tästä! -tyyppistä mantraa. Joskus toki edellä mainittuja, mutta feikkaisin, jos lähtisin tuolle positiivisuuden tielle nyt. Minun positiivisuus on viime viikkoina ollut sisäistä tilanteen hyväksyntää juuri sellaisena kuin se on. Se on ollut myöskin vahvaa luottamusta itseen ja universumiin kaiken sen tunne- ja ajatusmylläkän alla, joka mielessä on vilissyt. 

Kyllä se kevät vielä tulee, sano minun sanoneen.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Facen vegaaniryhmiä paljon seuraavana oon huomannut, että aloittelevat vegaanit/kasvissyöjät tuntuu välillä olevan aivan pihalla siitä, mitä voisi syödä esimerkiksi vaikkapa aamiaiseksi. Toisella Annalla olikin leivänpäällispostaus aiheesta taannoin ja siellä on kommenttiboksi täynnä vinkkejä.

Juusto leivän päällä tuntuu olevan kovin vakiintunut käsite ja siitä voi olla hankala päästä pois. Vegaanina joutuu toki ajattelemaan vähän sen kuuluisan laatikon ulkopuolelle, mutta mistään ei kuitenkaan joudu luopumaan. Päinvastoin kannattaakin ajatella mitä saa tilalle. Se voi olla nimittäin aivan uusi ja yllätyäväkin makumaailma. 

Minulle juuston poisjättäminen ruokavaliosta oli helppoa, koska en sitä ollut vuosikausiin kotiin ostanut. Samalla pikkukäntyn hinnalla kun saa vaikka mitä mielenkiintoisempia leivänpäällisiä. Vaikka tosiasiassa usein kyllä taidettiin mennä margariinilinjalla, heh. 

Nyt vegaanina ja kasvipohjaisten juustojen lisäännyttyä olenkin ostanut vuustoa varmaan enemmän kuin viimeiseen vuosikymmenen aikana yhteensä. Ei se edelleenkään ole mikään päivittäinen vieras ylähuulen alla, mutta välillä tulee hankittua. Ihan vaan siksi, että on mahdollisuus syödä riistosta vapaata juustoa. Silkasta ilosta.

Tänäänkään ei tarvinnut syödä aamiaista yksin (he ovat koko ajan lähettyvillä, kuinka hellyyttävää). Eilistä foccacciaa, soijarahkaa, näkryä ja teetä. Niin ja mandariini vai olikohan klementiini, kuka noita tunnistaa..

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tiedätkö sen jännittävän tunteen nukkumaan käydessä kun päähän pulpahtelee miljoona asiaa ja hyvää ideaa, jotka aikoo toteuttaa heti aamulla klo 7 kun herää virkeänä edelleen tarmoa puhkuen? Minä ainakin tiedän varsin hyvin. Liian hyvin. En varsinaisesti ole aamu- enkä iltaihminen vaan enemmänkin kulloisenkin olosuhteen muokattavissa. Tykkään aamuista ja tykkään illoista. En koskaan herää sängystä ylös innoissani uudesta päivästä, vaan lähinnä harmittaa, ettei voi jatkaa unia. Ja joka ikinen aamu myös luulen, että kyseinen olotila tulee määrittämään koko päivän. Jokainen päivä joudun siis keräilemään itseni uudelleen. Melko kuluttavaa ja melko iso kontrasti aamun ja illan välillä. 

Silti rakastan aamuja, aikaisia aamuja. Jos voisin päättää, heräisin joka aamu seitsemältä ja menisin nukkumaan viimeistään puoli yksitoista, mieluusti kympiltä, niin saisin yhdeksän tunnin unet. Ja siis tottahan toki voisinkin päättää näin, mutta en ole toistaiseksi onnistunut (en ole tainnut edes yrittää). Elämäni ja työni on tällä hetkellä melko iltapainotteista, joten on aika loogista, ettei kyseinen rytmi juuri nyt toimi. 

Haluaisin tehdä jotakin tuolle aamujen apatialle. Haluaisin herätä päivään edes jollain tasolla onnellisena. Haluaisin tuntea olevani elossa heti aamusta, enkä ainoastaan joku jaloilla varustettu möhkäle, joka pakon edessä suoriutuu hereille. Äitini on herätessään virkeä ja nousee sängystä pongahtaen, eli todistettavasti tällaisia (ärsyttäviä) ihmisiä siis on olemassa. Valitettavasti en ole perinyt hänen geenejään tässä asiassa. 

Entäs ne miljoonat ideat ja asiat, jotka täyttää pään iltaisin? Niitä voisi vaikka alkaa kirjoittamaan ylös. Eilisiltana oli nimittäin pari hyvää postausideaa, jotka toki luulin muistavani vielä aamulla. Vaan kuinkas kävikään, uni oli pyyhkinyt ideat mukanaan. Tuollahan ne jossain pääkopassa pyörii edelleenkin, joten täytyy toivoa, josko pullahtaisivat taas mieleen. 

Huomisaamuna aion tehdä sen! Aion tutkailla ja tunnustella aamua vähän eri silmin. Itseasiassa huominen on tähän mitä mainioin tilaisuus, sillä herätys kuudelta aamujoogan ohjaukseen, jonka jälkeen on tapanani ottaa vielä aamupäikkärit. Pääsen tutkailemaan huomenna oikein kaksi kertaa, jee. Sitä en tosin tiedä, kuinka saan aamulla mieleni tasolle tämän nyt illalla niin loistavalta tuntuvan tunnusteluidean... Yö kun tosiaan tuntuu vievän mukanaan kaiken. 

Oli muten aika creepy nukke Linnunlaulussa tossa yks päivä. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Viime päivinä

Uni on maistunut niin että napa naukuu. Tuntuu sille, että päästän parhaillaan jostain irti ja nukun pois kaikkea ylimääräistä pois kropastani. Taikka sitten kyse on ihan vaan tästä pitkittyneestä yskästä, jota yritän nukkua pois. Puuh.

Olen taas inspiroitunut musiikista! Meni kuukausia niin, ettei mikään paitsi äänimaisemat jaksaneet innostaa. Musiikki tuntui stressaavalta ja häiritsevältä, tahdoin hiljaisuutta. Eilen koiralenkillä kuulokkeet korvilla tunsin suurta iloa mm. Ryan Adamsista ja Grimesista. Sain taas kiinni siitä ihanasta fiiliksestä, jonka vain musa voi tuoda. Hyvä musa siis. 

Olen ollut omissa oloissani, ellei poikaystävän tapaamista lasketa. Somen ja whatsappin kautta yhteydenpito ystäviin on saanut luvan riittää tässä pimeässä marraskuussa, vaikka eihän se ole ollenkaan sama asia. Parempi tosin kuin ei mitään. Joulukuussa aion skarpata asian tiimoilta, edes yhden kerran! Vaikka oonkin vähän tällänen loner, niin kyllä se ihmisten näkeminen on ihan huippua myös. 

Mutta tätä tää on, elämä. Oon myös tullut siihen lopputulokseen, että just näin on hyvä nyt. Hämärän hyssyn viettäminen tai hygge, millä nimellä sitä nyt haluaakaan kutsua. Kun valo vähenee, niin on aivan luonnollista, että ihminen vetäytyy talvihorrokseen. Eivät ehkä kaikki, mutta minulle tapahtuu näin. Ero edellisiin vuosiin onkin ollut nyt se, etten ole potenut tästä minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Olen aivan hyvillä mielin vetänyt peittoa korviin omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. 

Kuvat viikon takaa pitkältä lenkiltä Hietsuun, Töölöön, merelle, rannalle, kahville.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tänään ei ole ollut mitään sanottavaa, ajatus on juossut/ryöminyt laiskanlaisesti ja auringonlaskuun saakka kylpytakissa. Sitten vaihdoin päälle joogareleet, mutta sen sijaan, että olisin kurkannut mattoon päinkään, oon vaan rötvännyt sohvalla ja sängyssä tekemättä oikein mitään. Tai no, vein kyllä roskat.

Yllättävää kyllä, tällä tavalla saa kulumaan päivän äärimmäisen nopeasti. Ja näitä päiviä pitää olla silloin tällöin, mieluiten yksin vietettynä. Kaksinkin näitä voi toki viettää, mutta fiilis on silti vähän eri. 

Jos tällaisiin päiviin haluaa liittää jotain tekemistä, niin sen olisi hyvä olla linjassa sen hetkisen oman sisäisen maailman kanssa. Kaikkea hidasta ja rauhallista, rauhoittavaakin. Kirjastossa hyllyjen välissä pyöriminen, leipominen, lukeminen, hidas kävely, uiminen, musiikki, jooga, meditaatio, tietoinen hengittäminen. Kissat. Äkkiseltään voisi kuvitella, että tekemällä jotain kiihdyttävää ja nopeatempoista saisi energiatasot nostettua "normaali"tasolle. Toki niitä pystyy tuolla tavoin nostamaankin, mutta välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä tarvitseeko aina olla energinen ja jaksavainen. Voi myös pohtia sitä, että ehkä senhetkinen energiatasokin on aivan normaali. Ehkä vaatimus energisyyteen tulee jostain ulkoapäin, ns. hyvän elämän arvoista, jotka joku on fiksuuspäissään laatinut (not).

Hidas ja rauhallinen tekeminen energisoi myös, mutta eri tavalla. Se antaa keholle sekä mielelle aikaa levätä ja laskee stressileveleitä. Hitaalla tekemisellä ikäänkuin varastoi energiaa tulevaa varten. En silti missään tapauksessa sano, etteikö nopeatempoisuus toimisi toisissa tilanteissa, joskus nimittäin sen tyyppinen liikkuminen ja tekeminen on se ainut oikea ratkaisu. Tahtoo siis sanoa, että avainsanat ovat tämänkin asian tiimoilla balanssi ja kehon kuunteleminen. Ja se hidastaminen silloin kun tilanne sitä vaatii.

Eilispäivän punakka atmosfääri. Sovin takkeineni hyvin taustaan. Ja tuo Marimekon kassi - vannoin etten ikinä, mutta siinä se nyt killuu. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Viime viikko sujahti ohitse niin nopeasi, että itse taida vielä mentaalisesti olla mukana tässä uudessa viikossa. Eilen mielessä tuntui ärtymystä, enkä tietenkään heti ymmärtänyt mistä johtui, kunnes älysin, että se on tapani käsitellä kiire ja stressi pois kehosta ja mielestä. Jenny kirjoittaakin aiheesta hyvin oman bloginsa puolella ja minä niin samaistun!

Ärtymiseni ei ole ulkopuolisiin kohdistuvaa, vaan kuten tapani introverttina on, käännän sen(kin) sisäänpäin. Aika paha saada itsensä kiinni lyttäämästä omaa elämäänsä ja taitojaan, ihan silleen huomaamattaan vaan menee siihen moodiin. Onneksi nykyisin pystyn ymmärtämään tuon tunnetilan olevan tosiaan vaan liian kuormittuneen mielen ja kehon tepposia, eli ei mitään vakavaa. Ja se helpottaa usein samantien, kun pääsee tunteesta niskan päälle. Ei lopu, mutta sen kanssa pystyy elämään ja sitten se hiljalleen sulaa jonnekin taka-alalle. 

Meillä kaikilla on omat keinomme, joiden avulla keho ja mieli latautuvat takaisin normitilaan. Joku tulee lomalla aina kipeäksi, toinen voisi nukkua koko kesäloman ensimmäisen viikon. Jotkut eivät välttämättä tarvitse minkäänlaista latautumista, vaan porskuttavat lomansa samaan malliin oli sitä edeltänyt sitten minkälainen tahansa rupeama. Sain joskus ääretöntä syyllistämistä osakseni silloiselta ystävältäni, kun olin käymässä kesälomani alussa Suomessa ja väsytti niin pirusti. Tuolloin en ollut näistä asioista alkuunkaan perillä, vaan aloin itsekin kelaamaan, että taidan olla ehkä vakavasti sairas.. Olisipa joku silloin sanonut, että tilani oli täysin normaali ja kuuluu asiaan. Nykyisin osaa jo usein odottaa lievää ärtymystä ja/tai väsymystä lyhyenkin kiirejakson jälkeen. Sen on hyväksynyt osaksi itseä ja siihen osaa suhtautua lempeydellä. Vaikka ystäväni tuolloin syyllisti minua, en itse aio enää ikinä syyllistää itseäni mistään kehon normaalireaktioista. Sitä kutsutaan kai armollisuudeksi itseä kohtaan. 

Tänään on kuitenkin loppujen lopuksi ollut helppo olla stressitön ja hetken keskellä. Oli nimittäin kissajoogan aika ja se jos mikä poistaa hyvin kaikki negatiivisuuden rippeet. Sillä katsokaa nyt heitä❤️

Share
Ladataan...

Pages