Ladataan...
Punastus

En tahtoisi olla yksi niistä maanantaita parjaavista ihmisistä. Ehkä jo se pelkkä negatiivinen energia, jota ympärillä olevat ihmiset lataavat sanoillaan maanantaihin, on aiheuttanut minullekin lievän maanantaikammon. Hei, minä sentään saan useimmiten herätä uuteen viikkoon ilman herätyskelloa, ihan luksusta. Siltikin maanantai tuntuu usein ikävältä iskulta vasten kasvoja ja tuntuu, että joutuu tsemppaamaan itseään ihan extrapaljon, jotta sängystä nouseminen tapahtuu. 

Luulen, että sisälläni asustaa harras luterilainen. Se, joka käskyttää ja soimaa. Väittää, että olen huono ihminen jos en ole työn touhussa klo 7 maanantaiaamuna. Koska kai ny pitäis olla. Sanoo kuka? Se luteri tai joku? Oma äiti (joka imuroi korvan juuressa joka riivatun lauantaiaamu koko lapsuuteni ajan)? Vai kenties isäni, jonka nähden piti aina esittää työteliästä? Onneksi olen saanut potkittua luterilaista pihalle ihan onnistuneesti, mutta silti se kovasti yrittää änkeä takaisin, jos en ole tarkkana. 

Tänään viittasin kintaalla rutiineille, joista yleensä pidän tiukasti kiinni. Se tietty järjestys aamupuuhastelussa tuo struktuuria ja ehkä vähän lohtuakin ja niiden aikana yleensä herää viimein kunnolla ja tajuaa, ettei tää nyt niin kauheeta ookaan. Menin suihkun alle istuskelemaan (vaikka olin just illalla käynyt suihkussa, omg!) ja ajattelin, että vähän niiku aamusaunan tai kylvyn korvike. Sen jälkeen olen vaan juonut kuppitolkulla teetä ja tuijotellut ulos ikkunasta kun lumisade leijailee. Paskat siitä että pitäis tehä jotain.

Sitä paitsi teenhän minä, jos tarkkoja ollaan. Teen tässä samalla uutta soittolistaa joogatunnille ja myös tämän blogin kirjoittaminen jäsentää omaa sisäistä maailmaani, joka on elintärkeää joogaohjaajalle. Kun olen itse vahvemmin omassa itsessäni, on minun myös helpompi olla läsnä tunneilla ja ohjata juuri niin kuin haluankin ohjata. Oikeastaan teen siis töitä (in your face luteri!).

Joskus sitä vallan hämärtyy omalle itselleen. On liian lähellä itseään, eikä näe tarkasti elämäänsä ja omia tekemisiään. Tuomitsee herkästi. Tai se harras luterilainen tuomitsee. Hirvee tyyppi. 

Sitä vaan siis tässä yritän sanoa, että ehkei se maanantai sittenkään ole niin paha mitä puhutaan. Ei kantsi uskoa kuulopuheita, vaan rakentaa ihan oma maanantainsa omista lähtökohdista. Ihanaa, upeaa, mahtavaa viikon alkua kaikille sinne!

Kuvat ei millään tavalla liity. Odottivat vain pääsyään blogiin ja nyt oli sopiva hetki. Moskova lokakuu 2016.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tuntuu hämmentävältä postata kuvia muutaman viikon aikajänteeltä, kun osassa ollaan värikkäässä syksyssä ja toisissa jo talven puolella. Aivan kuin yrittäisin vaivihkaisesti tunkea mukaan jotain vanhoja kuvia mukamas parin viikon takaa. Luonnon elkeet ovat mysteerilliset ja nopeat.

Parin viime viikon aikana on tullut nähtyä kaksi hienoa bändiä. Toinen oli The Heartburns ja toinen Hurula viime keskiviikkona. Se energia on uskomaton, mitä livekeikoista voi parhaimmillaan saada, joskus sitä saattaa fiilistellä vielä viikonkin päästä. Viime aikoina oon ollut vähän laiskahko keikoilla kävijä ja muutenkaan musiikki ei oo jaksanut ihan hirvittävästi puhutella. Useimmiten kotiin jääminen ja hiljaisuus voittaa, Terveisin: Tehosekoittimen missattu keikka lauantaina.

Poikaystävän kanssa vietetty aika on lähes pyhää, koska nähdään kuitenkin aika harvoin. Meillä molemmilla on vahva oman tilan ja ajan tarve ja halutaan kunnioittaa sitä. Se on samalla myös meidän suhteen voimavara. En kyllä sano, etteikö ikävä iskisi aina sen jälkeen kun ollaan muutama päivä oltu tiiviisti yhdessä. Onneksi on hänen tyynynsä, jota voi ikäväpäissään sniffailla :')

Pyörää en vielä suostu laittamaan talviteloille, eikä se onneksi ole ollut ainakaan aiempina talvina tarpeen. Vaikka toivonkin, että lumi pysyy, toivon samalla myös, että se sulaa, jotta ei tarvitse ottaa julkisia välineitä alle. Tosin ei kävelemisessäkään mitään vikaa ole, ottaa vaan vähän enemmän aikaa.

Koirat on olleet valtava ilontuoja nyt muutamisen viikon ajan. He ovat siis hoitodogeja, jotka asuvat ihan vieressä ja koska minulla on päivisin aikaa, olen käynyt heitä lenkittämässä. Puikkonokat❤️

Ilo on todellakin niissä aivan pienissä jutuissa. Pienet asiat ovat isoja. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Saattaa olla, että olen vähän vinksahtanut. Nimittäin talvi ja lumi, jotka yleensä aiheuttavat henkistä ärtymää, tuntuvatkin nyt maailman siisteimmältä jutulta. Olen vähintään yhtä intona kuin Rayo-koira, joka rakastaa lumessa piehtarointia. 

Keskiviikkona lähdin pyörällä liikenteeseen, eikä edes naamaan vihmova lumimassa ja lokasuojiin takertuva sohjo haitanneet. Ennenkuulumatonta. Tosin helppohan se on tässä vaiheessa sanoa, sillä onhan tota talvea näin nopeasti laskettuna vielä ainakin viisi kuukautta jäljellä... Mut jee, kaikki siistit talvihommat! Luistelu, hiihto ja potkukelkkailu, jäällä kävely, kirpsakka pakkanen ja auringonpaiste, höyryävä meri ja hengitys, lumi, jäätyneet silmäripset, toisen aina lämpimät kädet. 

Tänään pilkotti vähän aurinko. Käytiin pitkällä kävelyllä Rayon kanssa ja Alpparin koirapuistossa hän vain istahti takamukselleen. Ihme tyyppi. Ei kiinnostanut juokseminen, ainoastaan istuminen. Samat fibat tosin itselläni, kotiin päästyä oli pakko ottaa tunnin unet. Olisivat muuten helpolla jatkuneet vielä toisenkin tunnin, ellei olisi täytynyt jo lähteä ohjaamaan tuntia. 

Koko viikko on ollut muutenkin hyvä. Olen tuntenut hiljaisesti väräjävää onnellisuutta hetkittäin. Suurta tyytyväisyyttä omaan elämääni. Tuntuu, että oon viime viikkoina päässyt tekemään just niitä juttuja, joista eniten pidän. Kuten eilisessä postauksessa mainitsinkin, on töitä ollut viime aikoina todella vähän. Taloudellisestihan se tottakai on aika katastrofaalista, mutta oman jaksamisen kannalta hyvin helpottavaa. On ollut enemmän aikaa ja energiaa panostaa joogahommiin sekä omaan hyvinvointiin. Stressi on päästänyt irti kehosta ja mielestä, elämä tuntuu köykäisemmältä. On ollut helpompi elää tässä ja nyt. 

Ja niinhän sen pitäisi mennäkin, kaikilla meillä. Mieli vaan niin kovin herkästi tempaa mukaansa jonnekin menneeseen tai sitten se alkaa kehittelemään tulevaisuuden skenaarioita, ikäänkuin jollain tavalla muka valmentaen tulevaan. Tulevaan, jota ei millään voi ennustaa. Haluaisin asentaa aivoni pysyvästi näille tämänhetkisille asetuksille tai ainakin niin, että voisin pimeimpänä sydäntalven hetkenä painaa napista ja vaihtaa asetuksia. Todeta, että ainiin, tällaistakin voi olla.

Me and Rayo the whippet in front of Winter Garden today.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Näin ihanissa tunnelmissa meillä oli eilen joogatunti. Yksi joogaajista sanoi tunnin jälkeen, että aivan kuin olisi kotona tehnyt harjoituksen. Kotoisa kynttilänvalo ja ihana sisustus. Tykkään pitää joogatunteja vähän spesiaalipaikoissa, vaikka tosin onhan nykyisin aika yleistä, että monessa kahvilassa on tunteja. Ihastuttaa aina tilojen monimuotoisuus ja se, ettei esimerkiksi kahvila ole pelkkä kahvila, vaan ihan kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Kuten tässä tapauksessa, se on myös joogasali, lounaspaikka ja kirppis. Saila, toinen omistajista kertoi, että tänään siellä järjestetään ihka ensimmäiset häät! Jos itselleni tulee tarve juhlatilalle, aion kyllä ehdottomasti harkita Vallilan Stooria. 

Minulle henkilökohtaisesti on tärkeää, että ihmiset ja yritykset, joiden kanssa olen yhteistyössä ovat arvomaailmaltaan sellaisia, joiden takana voin seistä itsekin. Varsinkin näissä joogakuvioissa se on erityisen tärkeää, mutta myös ns. päivätyöhön liittyen. Tällä hetkellä olisikin tilanne, että pitäisi etsiä uutta osa-aikaduunia, mutta kovin harvassa ovat ne yritykset, joissa olisin valmis työskentelemään. Välillä mietin, että josko heittäisi kaikki periaatteet menemään ja ottaisi vastaan ensimmäisen sopivan työn, oli yrityksen toiminta kuinka epäekologista tai monikansallista tahansa. Mutta ei, tämä on yksi niistä asioista, jossa ei voi tehdä kompromissia. En tahdo myydä aikaani ja osaamistani taholle, jonka toiminta ei ole linjassa omani kanssa. Sanomattakin siis selvää, että Stoorin tyyppien kanssa arvomaailma kohtaa :)

En ole koskaan ollut erityisen urajohtoinen tai päämäärätietoinen ihminen. Tottakai työn suhteen on unelmia (varsinkin joogan), mutta tulee kyllä luotettua siihen, että universumi järjestää. Eteen tulee varmasti tilaisuuksia, kun vaan pitää mielen avoinna ja ovet auki. Kukaan ei varmaankaan tuu himasta hakemaan, mutta vahva luottamus asioiden järjestymiseen on. Ihan jo siitä syystä, että ne ovat aina ennenkin järjestyneet. Sen takia en jaksa erityisemmin stressata uuden työn suhteen (paitsi aamuyöllä kello 4.12).

Ensi keskiviikon tunnin teemana on muuten napasäteily ja sisäinen tuli, liikkeen alkuperä. Yksi suosikkiaiheistani. Tervetuloa tunnille!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tänään ohjaan joogatunnin, jonka teemana on hengitys. Hengitys on toki aina avainasemassa joogatunneilla ja ihan elämässä ylipäänsä, mutta välillä on mukava pitää teematunteja, joilla päästään aivan erityisesti syventymään ja tutkimaan tiettyä aihetta. Minua kiinnostaa erityisesti se, mitä tietoinen hengittäminen voi antaa tähän pimeään aikaan ja voisiko hengityksen avulla imeä itseensä varastoon sitä energiaa, jota yhdessä aikaansaamme joogatunnin aikana.

Olin ennen vähän huono hengittäjä. Lapsena minulla oli joskus vaikeuksia saada kunnolla henkeä, jos esimerkiksi nauratti kovasti ja jos illalla nukkumaanmennessä kiinnitin liiaksi huomiota hengitykseen, saatoin nukahdettuani herätä haukkomaan henkeä, koska olin unohtanut hengittää. Melko kuumottavaa näin jälkikäteen ajateltuna, mutta pidin sitä aivan normaalina. Vähän myöhemmällä iällä taas yhteyden puute omaan kehoon ja hengittämiseen aiheutti paniikin tunteita. Nämäkin vasta jälkikäteeen hoksattuja asioita. 

Nykyisin hengittäminen sujuu ihan mallikkaasti. Sen avulla pystyn hallitsemaan omaa kehoani ja tulemaan kehoon läsnäolevaksi, jos tilanne on stressaava tai jännittävä. Tosin jos olen laiminlyönyt kehoni kuuntelemisen ja sen viestit, hengittämällä ei välttämättä päästä kaivattuun lopputulokseen. Oikeanlainen hengittäminen ei siis ole mikään ihmekeino kaiken korjaamiseen, vaan ensin täytyy löytää kehon hienovaraisuus. Minulla on mennyt vuosi jos toinenkin oman hengitykseni "korjaamiseen", mutta uskon, että moni hyötyisi ihan jo satunnaisemmastakin tietoisesta hengittämisestä. Varsinkin, jos ei ole koskaan kiinnittänyt huomiota omaan hengitykseensä.

Tietoinen hengittäminen energisoi. Pikkuhiljaa huomaat, kuinka sisään- ja uloshengityksesi pitenevät ja saat keuhkolohkojen kapasiteettia enemmän käyttöön. Kun kiinnittää huomiota hengittämiseen, loppuu usein myös ajatusten harhailu ja ryhti oikenee kuin itsestään. Kuona-aineet poistuvat kehosta tehokkaammin ja tilalle saat uutta energiaa. 

Hengitys myös rentouttaa ja rauhoittaa. Pallean alue on yksi isoimmista stressilihaksistamme ja suorassa yhteydessä lonkankoukistajaan, joka stressin aikana jumittuu helposti. Lantion alueelle myös tulee säilöttyä ajatuksia ja tunteita, joita ei juuri nyt ole valmis käsittelemään. Kun saat hengityksen avulla rentoutettua pallealihastasi, rentouttaa se myös samalla lantiota ja lonkankoukistajia. Aina et välttämättä tarvitse venyttelyä jumissa oleviin kohtiin, vaan voit viedä hengitystä näihin kohtiin ja samalla rentouttaa niitä. Tapaan sanoa: lähetä jumittuneisiin kohtiin kehossasi lempeitä ajatuksia hengityksen avulla. Liian usein jumikohtiin suhtautuu negatiivisella asenteella, mutta kun hyväksyt ne ongelmakohdat osaksi kehoasi, saatat saada aikaan muutosta. Jumittuneet paikat kehossa kun saattavat olla emotionaalisia tukkeita ja niihin ei venyttely juurikaan auta. 

Hengitys ankkuroi meidät tähän hetkeen. Hengityksessä on tämä hetki. Välttämättä ei tarvitse tulla joogatunnille saadakseen hengityksen antamia hyötyjä, vaan jo ihan pelkkä pysähtyminen muutaman kerran päivässä voi avata aivan uuden maailman ja tietoisemman olemisen. Kokeile ihmeessä :)

Kuvat tämän päiväiseltä koiralenkiltä Siltasaaresta. Luonto yrittää vielä vähän pyristellä vastaan, mutta itse olen tainnut jo antautua täysin. Ensilumessa on oma tunnelmansa, sellainen vastarakastunut fiilis valtaa mielen. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Hyvää Maailman Vegaanipäivän iltaa!

Vegaanius taitaa tällä hetkellä olla enemmän tapetilla ja ihmisten huulilla kuin ikinä aiemmin. Viime viikolla olin kolme päivää pois Suomesta ja sinä aikana ehdittiin lanseerata ainakin kaksi uutta vegaanista safkaa kauppojen hyllyille. Oma FB-feedi on täyttynyt jo pidemmän aikaa kaikista vegaaniryhmistä ja jos verkkokalvolle tärähtää lihakuva, oletan sen automaattisesti olevan vegaanista. Ja sitten vähän närkästyn kun ei ollutkaan; kuinka joku julkeaa! Sillä onhan lihansyönnillä retostelu nykypäivänä vähän, no, sama ku leijuisi esimerkiksi röökinpoltolla tai viinanvetämisellä. Kohtuudella ja harvoin käytettynä ookoo, mutta että tekee jostain edellä mainitusta itselleen agendan osoittaa vähintäänkin arvostelukyvyn puutetta. 

Voi olla, että elän vegaanikuplassa (enkä haluu täältä ikinä pois!). En muista, että olisin koskaan joutunut selittämään kellekään omaa valintaani, mitä nyt vähän joskus täytynyt oikoa väärinkäsityksiä. Sillä niitähän ihmisillä tuntuu olevan runsain mitoin. Itsekin pienestä pitäen joutunut maitopropagandan uhriksi ja onhan toi lihatalojen mainonta aika härskiä mielikuvilla pelaamista, että en ketään syytä siitä, ettei faktat välttämättä ole oikein hallussa. Mutta kuten aivan kaikessa nykymaailmanmenoon liittyvässä, kyseenalaistaminen on tärkeää. Aivan kaiken. Jopa silloin, kun on kyseenalaistamalla löytänyt omat arvot ja ajatusmaailman, voi koko pakan heittää välillä sekaisin ja kyseenalaistaa oman ajattelunsa. Tähän päivään mennessä en tosin ole pystynyt löytämään yhtään hyvää argumenttia sille, miksi vegaanius olisi huono ratkaisu. 

Luin muuten juuri, että Saksassa on 1,3 miljoonaa vegaania ja määrä kasvaa huimaa vauhtia koko ajan. Suomessa trendi tuntuisi olevan samansuuntainen, mielenkiinnolla tässä odottelen mitä tulevat vuodet tuovat vegaanin elämään. Ainakin paljon elämäähelpottavia tekijöitä, mutta toisaalta taas valinnanvaikeutta ruokakaupassa. 

Minun Maailman Vegaanipäiväni on pitänyt sisällään tietty ruokaa, mutta myös muutaman tunnin kävelylenkin koirien kanssa sekä salitreenin. Poikaystävän kanssa MasterCheffin kyttäystä (tästä kun saisi vegaanisen version niin maailma olisi valmis!) ja siivousta ja kissojen kanssa hengausta. Tuiki tavallinen päivä, ihana sellainen❤️

Kuvat viime viikkoiselta Moskovan retkeltä. Kaksi ekaa kuvaa himakokkailuja porukoitten luona, kaksi keskimmäistä ravintola Fresh ja viimeinen kuva kahvila Divan.

Share
Ladataan...

Pages