Ladataan...
Punastus

Tämänpäiväinen lenkki venähti kolmen tunnin mittaiseksi ja sen aikana käytiin tutkimassa Josafatin ja Lintsin kalliot sekä Alppipuisto. Alpparissa nähtiin Corgi-jono ja orava, jonka talvitakki oli mustanpuhuva. Ihmeellistä, että turkin väri muuttuu vuodenaikojen mukaan. 

On muutenkin niin paljon kaikenlaista ihmeteltävää, vaikka sää onkin harmaa ja ihmeellisyys on kaukana tästä todellisuudesta. Parasta on ihmettely oman paremman puoliskon kanssa, hän saa minussa heräämään sen ihmettelijälapsen, joka välillä tuntuu olevan kadoksissa. Mutta siellä se on, toisinaan vaan vähän enemmän hautautuneena kaiken aikuismatskun alle. Lapsenmielisyydestä tulee väistämättä mieleen sellanen ärsyttävä kaikelle hihkuva ja ilakoiva riemuidiootti (eikä siinäkään mitään väärää siis!). Meissä kaikissa on kuitenkin sisällä se lapsi, joka joskus oltiin, ainoastaan kehon puitteet on vähän venähtäneet. 

Haluan vastakin ympäröidä itseni sellaisilla ihmisillä, joilla on ihmettelyn ja lapsenmielisyyden taito tallella. Niin ja toki eläimillä, niillä se tutkailu on osa luontoa. Välillä voi antautua täysillä lasten ja eläinten tasolle. Ei sillä, että aikuisena olisi millään korkeammalla tasolla, ehkä jopa päinvastoin. Päivässä olisi hyvä pitää ainakin yksi ihmettelysessio, se on nimittäin hetkessä elämistä ja läsnäoloa parhaimmillaan. Joskus ne elämän tärkeimmät pikkuasiat saa tuotua esiin ainoastaan hämmästelylasit silmille laittamalla. 

Tosin ei noita laseja aina jaksa pitää ja sekin on ihan ookoo. Onpahan enempi ihmeteltävää sitten kun on taas fiilistä siihen.

Hyvää ihmetyksentäyteistä viikonloppua sinne!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Viime päivinä ilostuttaneita asioita:

Kun ohjaat alkuviikon tunnit ja handlaat asiakaspalvelutilanteet toisessa työssä raakkuen ja viimeinkin torstain aamutunnilla tajuat pystyväsi puhumaan lähes normaalisti! Yskäkään ei vaivaa enää niin kiihkeästi. Nää on ilon hetkiä ja toivotaan että myös tän päivän iltatunnit sujuu ilman pahempia rykimisiä ja katkopuheita.

Inkivääri! Oon keitellyt inksuvettä pulloon mukaan, imeskellyt sitä palasina ja lisännyt iltateehen. Tuntuu olevan suurempi hyöty kuin mistään käsikauppayskänlääkkeestä ikinä.

Päikkärit niin, että kissa on tiiviissä syleilyssä, oma kuono hänen turkissa kiinni. Hän ei ole mikään varsinainen syliinotettava katti, mutta kainaloitumien kelpaa.

Palkkapäivät ja se, kun saa maksettua vuokran ja kaikki laskut. Ok, jäljelle ei jäänyt juuri mitään, mutta tärkeintä on, että sai tuon kuukauden ahdistavimman tehtävän alta pois. 

Muutto maaliskuun alussa. Nykyinen kämppä ja koko talo menee remonttiin, eli joka tapauksessa olisi pitänyt muuttaa pois. Sopivasti uusi koti varmistui samalla viikolla kun vanhasta tuli sopparin irtisanomiskirje. Vähän kyllä surettaa jättää Merihaka taa. 

Edelleen jaksaa suuresti inspiroida Vallilan Stoorin kynttilänvalojooga. Sopii tähän vuodenaikaan ihan täydellisesti ja tuonut hirmuisesti valoa marraskuuhun.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Olen tänään jutellut muutamankin eri tyypin kanssa, joilla on kaamosväsymyksen oireita. Tuntuu veitsen pyörittämiseltä haavassa kun sanoo, ettei itse oo ollenkaan väsynyt. Vielä. Usein vuoden loppu nimittäin menee aika iisillä ja vähän huomaamatta. Odotan aina kiihkeästi talvipäivänseisausta, jolla on jonkinmoinen psykologinen vaikutus: valoa kohti mennään. Parina viime vuonna se pahin väsymys on kuitenkin iskenyt siinä tammi/helmikuun tienoolla ja olen voinut jokseenkin huonosti. Näin jälkikäteen mietittynä ei valon määrällä ehkä sittenkään ole ollut suurta vaikutusta, vaan elämässä on joistakin muista syistä myllertänyt vuosien alkajaisiksi. En ole ehkä ymmärtänyt hiljentää tarpeeksi tai muuten vaan on sattunut kasaantumaan kaikenlaisia alkuja tai loppuja päällekkäin. 

Jokin tässä pimeydessä kyllä kiehtoo. Vaikka rakastankin aurinkoa ja elän kevyiten auringonvalossa, on pimeys myös ihan omaa luokkaansa. Enkä todellakaan ole aina ollut tätä mieltä, vaan talvi aiheutti ennen kaikessa epäreiluudessaan itkua ja ahdistusta. Mitä järkeä tässä on, miksen lähde vaan pois. Nyt näen aika paljonkin järkeä. Tai no, ehkä enemmänkin tunnetta. (Paitsi etten kyllä oikeen tiedä miten paan suun huomisaamuna kun lähden pyörällä töihin vesisateessa tai mitä sieltä taivaalta tuleekaan).

Otan tämän ihmiskokeena. Katsotaan olenko vielä kuukauden päästä samoilla linjoilla ja mitä tapahtuu vuoden alussa? Jännittyneen odottavat fiilikset, etten sanois.

Päällä lempiasioita. Viikon, kahden verran tuli rötvättyä trikoissa ja jossain huitulassa. Tuntui, että oma identiteetti alkoi häilymään. Sunnuntaina laitoin viimeinkin oikeat vaatteet niskaan ja tunsin taas itseni Annaksi.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Sisko köhii seinän takana, minä vastaan yskimällä takaisin. Koti on muuttunut sairastuvaksi. Tilaa ei varsinaisesti helpota se, että ikkunoista vetää ja korjausmiehen paikalle tuleminen kestää. Niinä öinä, kun oikein kunnolla myrskyää, on ikkunani tempautunut auki ja olen toiminut oman elämäni remppaukkona fiksailemalla ikkunaa mm. maalarinteipillä. 

Tätä viikkoa on siis varjostanut pikkuinen flunssa, vaikka taisin juuri muutama viikko sitten parantua edellisestä. Tällä kertaa tosin olen ihan toimintakykyinen, mitä nyt ääni meinaa välillä loppua ja köhityttää. Mukavaa varsinkin tunteja ohjatessa, varsinainen elinvoiman ja terveyden irvikuva...

Talvi ei oo yhtään varjostanut männä viikkoa, vaan päinvastoin! Olen tykännyt joka solullani ja varsinkin se yksi päivä oli ihana kun paistoi aurinko. Jätin tarkoituksella aurinkolasit kotiin ja annoin silmien häikäistyä ja valon imeytyä. Elämä, ympäristö ja maailma tuntuivat seesteiseltä ja turvalliselta. Ottaen huomioon, että Trump oli valittu edellisenä yönä presidentiksi, oli olotilani melko yllättävä. 

Lumi, Tuli, Rumi. Minä. Tyyppejä ja asioita näissä kuvissa ja tällä viikolla. Kuittaan viikon päättyneeksi ja uuden kohtapuoliin alkavaksi. Over and out. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Tänään elo on tuntunut erityisen hyvältä. Tai oikeastaan koko viikon. En muista milloin viimeksi olisin kokenut tällaista rauhaa ja tyyneyttä, jos ikinä. 

Tiedostan olevani onnekkaassa ja etuoikeutetussa asemassa kun voin tehdä elämässäni asioita täysin omasta missiostani käsin. Meillä jokaisella on jokin tehtävä maan päällä ja uskon olevani oikealla tiellä oman tehtäväni täyttämisessä. Vaikka viihdyn ns. perinteisessä työelämässä ihan hyvin, tulee siellä tehtävänanto ulkoapäin, enkä ikinä täydellisesti pysty toteuttamaan omaa missiotani. Toisille tällainen asetelma toimii täydellisesti, mutta uskon, että on paljon ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä elämäänsä siitä syystä, että joku muu sanelee päivittäiset päämäärät. Onneksi nykypäivänä on mahdollisuus ainakin jossain määrin valita millä tavoin ja kenen ehdoilla tehtäväänsä tekee. 

Ja voi kyllä, olen joutunut tekemään itseni kanssa duunia tämänkin asian suhteen... Onko tämä nyt tarpeeksi? Pitäisikö minun ansaita enemmän? Olenko sittenkin vain laiska? Olen kasvanut perheessä, jossa työntekoa on arvostettu jopa välillä vähän överistikin (sittemmin ovat tajunneet, että elämässä voi olla muutakin, thank god). Teini-iässä minua oltiin roudaamassa ammattilaisen pakeille, koska erehdyin sanomaan taikasanat: "en halua koskaan tehdä töitä". Nyt jo vähän naurattaa teini-Annan kiihkeys, mutta varmasti osittain ollut reagointia siihen, millä tavalla työ oli näyttäytynyt perheessämme koko lapsuuteni ajan. Stressaavana kaiken ajan vievänä asiana. 

Ihminen tarvitsee toimettomuutta, eikä se välttämättä tarkoita kerran vuodessa pidettävää vuosilomaa. Joillain voi hyvinkin toimia sellainen rytmi, mutta minä haluan tehdä elämästäni sellaisen, etten tarvitse siitä erikseen lomaa. Nyt, kun joogahommien lisäksi ei useampaan viikkoon ole ollut mitään muuta, olen alkanut löytämään rytmiä hitauteen. Huonon omantunnon poteminen on kadonnut lähes tyystin ja olen oppinut nauttimaan elämästäni ihan uudella tavalla. Vielä kun keksisin keinon, kuinka tulla taloudellisesti toimeen tällä tavoin eläen, niin avot. Se onkin ainut hetkittäin stressaava asia. Mutta ei hätä ole tämän näköinen.

Oletko sinä löytänyt oman tehtäväsi? Vai oletko vielä matkalla tehtäväsi äärelle?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Punastus

Olen ollut jenkkien presidenttivalinnasta oudon tyynenä. Joku voisi kai sanoa tätä kyynistymiseksi, mutta en halua reagoida millään tavalla. Ei sillä, ettenkö välittäisi tai että asia olisi minulle aivan sama. Toki mietityttää tuleva. Mutta siihen se omalla kohdallani on jäänyt. En halua yhtään enempää stressiä kehooni, en halua reagoida tunteella. Pyrin muutenkin lukemaan mahdollisimman vähän uutisia epämieluisista maailman tapahtumista, mieluummin perehdyn taustoihin, jos jotain haluan lukea. Terrori-iskuista haluan tietää mahdollisimman vähän yksityiskohtia, suojelen itseäni.

Vihaan ja negatiiviseen energiaan reagoiminen samalla mitalla ei vie asiaa millään tavalla eteenpäin. Tänään olen tahtomattani joutunut lukemaan somessa muutaman väkivaltafantasian Trumpin pään menoksi. Yhdessä toivottiin, että joku menis ja tappais Oranssinaaman. Olin vähintäänkin pöyrilöitynyt. Trumppi levittää omaa vihan agendaansa, eikä se hyödytä ketään, että me omilla sanoillamme lisäämme negatiivista energiaa jo olemassa olevan päälle. Se energia on jo kertalleen ilmoille päästetty, eihän enää lietsota sitä lisää? 

Kun kamalia asioita tapahtuu, voit aloittaa maailman parantamisen sieltä, mistä se on helpointa. Omasta elämästäsi ja ympäristöstäsi. Tee hyviä tekoja vielä enemmän, ole ystävällinen ihan kaikille, levitä rakkautta ympärillesi. Leivo pullaa ja ilmoita Facen vegaaniryhmässä että tulkaa hakemaan, auta lumeen juuttunutta autoilijaa, anna kahvilan ylijäämäsoppa sitä tarvitsevalle (nämä kaikki tänään tapahtuneita pyyteettömiä tekoja). Meditoi ja lähetä ympärillesi hyviä fiboja. Tee mitä tahansa, minkä voisit kuvitella lisäävän positiivista energiaa ja rakkautta. 

Tämän kaiken olen ehtinyt oppia Mr Orangelta jo pelkän vaalikampanjan aikana. En anna vihan mennä ihon alle enkä tunteisiin, vaan yritän tehdä omalla toiminnallani maailmasta vähän paremman paikan. Jokaikinen päivä. Saa nähdä mihin mittakaavoihin hyvän tekemisen yritykset menevät seuraavan neljän vuoden aikana, luultavasti tilalleni tullaan tarvitsemaan yli-ihminen. 

Share
Ladataan...

Pages