''Ei se mitään.''

Puolivahingossa

Jääkiekko on aika kova sana taas tähän aikaan vuodesta. Vastustaja lipuu Suomen puolelle, tunteet kuumenee ja mies päästää parit kirosanat. Tulee tappelu, mikä on miehen mielestä hyvä. Tuomari oli ihan puusilmä. Pakko ottaa tilanne omiin, tai no pelaajien käsiin. Täytyy hurrata, ettei suomipoika nyt anna nyrkeille periksi. Pelistä muuttuu väkivaltaviihdettä, jossa on hyvä taklata ilman jäähyä. Veri jäällä on plussaa, kunhan ei valu oman joukkueen suusta.
Yks juttu unohtu. Sen karjuvan miehen vieressä istuu poika, joka seurailee isänsä reaktioita.

On aika surullista, että se tärkein maalaji on niin pirun tunteita kuumottavaa katseltavaa. Mutta sen kuumotuksen takiahan sitä seurataan. 
Ne samat pikkupojat, joille sanotaan et hei, ei se voitto mitän meinaa, vaan tärkeintä on pelinhenki - istuu seuraamassa isojen poikien pelejä, karjumassa tuomareille ja hurraamassa niiden parit liikaa ottaneiden lätkäfanien kanssa. 

Ja tähän loppuu mun kukkahattutätinä toimiminen. Mun vastuulla ei ole tuomita minne kukakin kersansa vie, eikä isän tehtävänä toimia promillemittarina muille faneille.

Mutta, sen sijaan voitaisko vaikka opettaa, että kyllä se voittaminen vaan jotain meinaa. Ymmärrän että täytyy lohduttaa tappion tehnyttä lasta, mutta missä vaiheessa tavoitteiden asettamisesta tuli kirosana? Tyhmempikin ymmärtää, ettei Suomen lätkätappio ketään haittaa, kunhan vältyttiin pahoilta taklauksilta pidä paikkaansa. Pelin eteen on tehty töitä, hävittiin tai voitettiin. Loppu on tuurista kiinni.

Otetaan toinen skenaario

Alakoululainen tyttö hyppii hyppynarulla välitunnilla. Saman luokan jannu tulee ja heittää jorpikkoon hyppynarun. Repii vielä likan tukastakin kaupan päälle.
No paha mielihän siitä tulee.
Mut ei se mitään, kato ku rakkaudesta se hevonenkin potkii. 

Mitä ihmettä? Sanoo mun sisäinen feministiääni. Eikö tää opeta ihan kaikkea sitä, mitä vastaan pitäis toimia?
Mä olen onnellinen, ettei mun porukat syöttäny mulle mitään väkivalta on ihan ookoo -soopaa. Saattaisin olla aivan eri elämäntilanteessa muuten nyt. Pahimmassa tapauksessa ottaisin turpaani päivittäin, mutta kuittaisin sen sillä, että se välittää.

Järki käteen nyt. Kiusaaminen ei ole okei, eikä ole kyllä perheväkivaltakaan. 
''Kiusaa takasin'' sano iskä.

Share

Kommentit

Oon kyllä samaa mieltä, itsekin tulen joku päivä vielä opettamaan lapselle voittamisen meinaavan jotakin. Mutta täytyy vaan osaa pitää siinä se raja, ettei voittaminen kuitenkaan ole kaikki kaikessa ja on ihan okei hävitä.

Ja toi sun skenaariokaksi oli tosi pelottava. Kyllähän tuota tapahtuu itsekin tätä todistaneena... Mutten ymmärrä, kuka haluaa lapsensa aattelevan väkivalta on ihan okei. Tosin onneksi tosi harvoin tuota sanontaa käytetään tuossa tilanteessa, lähinnä sillä selitetään pienet kiusoittelut ja sen sellaset eikä mitään tukan repimisiä tai muitakaan sellaisia.

iity-
Puolivahingossa

Ilman muuta, ei verenmaku suussa kilpailla :) 

Periaatteessahan ''rakkaudesta se hevonenkin potkii'' mantraa voidaan käyttää ihan minkä vaan lapseen kohdistuvan ilkivallan tms. seurauksena, kunhan ilkivallan tekijä on sitä toista sukupuolta. Jos tyttö kertoo kotona toisen tytön tekemästä pahasta, siihen tartutaan helpommin - kun taas pojan tekemä paha vaan kuitataan ihailulla. Harvoin vanhemmat kotona tietää millasta pahaa toinen on toiselle tehny ihan oikeesti ja oletetaan, että tuskin mitään kamalaa on tapahtunu.

Toi on kyllä totta. Outoa tosin, mutta TOTTA!

Nāiádes
Naiádes

Toi sama juttu kun jääkiekon katsomisessa, toteutuu joka päivä myös auton ratissa.

Itse ajan siis -89 autolla, usein moottoritietä, ja semmoista käytännöllistä 90km/h. Tiedän, tiedän, se on väärin. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että jos ihmiset ajaisivat moottoritiellä rajoituksen mukaan, yleensä sitä 100km/h, ei tämä mun alinopeus olisi juurikaan yhtään mitään.  
Mutta kun eivät aja. Oikein surettaa nähdä niitä farmarivolvolla perhematkalta palaavia perheitä, missä auto on pakattu täyteen tavaraa ja ajaessaan mielenosoituksellisesti mun ohi sitä 140km/h, autoa ajavan isän suu käy ja nyrkki heiluu, kun: "saatana noi mummot tulee tänne vittu ajaan pysyis kotona jumalauta". Ja vieressä oleva lapsi tapittaa ikkunasta mua ja oppii, että tää on ihan okei.

Tai kun kiihdytetään vauhti siihen 160km/h, että ehditään edellä ajavan auton ohi ennen 200 metrin päässä olevaa rekkaa ja lapset hurraa takapenkillä, että: "jeeee kivaa, se ajaa lujaa!", eikä tajua sitä, että se kuski vaarantaa niiden hengen toiminnallaan.
 

Meillä oli muuten tää "kiusaa takaisin", taas "koskaan ei saa aloittaa tappelua, mutta jos joku lyö ensin, niin lyö kovempaa takasin" : D

iity-
Puolivahingossa

Tuosta vauhdista; Jep sama, terveisin autoni heittelee motarilla yli satasen vauhdissa miten sattuu :-D 70km/h menee jo vaaralliseks muita ajatellen, mutta ajeleehan ne rekatkin yheksää kymppiä. Sitten vielä kun ajelee ihan miniautolla, niin kaikki ottaa ohituskaistan jo valmiiks - vaikka ajaiskin ihan rajotusten mukaan. 

Ihan totta muuten. Eniten liikenteessä mun niskavillat saa pystyyn ne, jotka ei ymmärrä kattoo kuolleita kulmia - oli sitten perheellinen tai ei. 
Ajelin viimesilläni raskaana motaria yöllä/pimeellä ja liittymästä tulee vierelle auto, jonka olis mun logiikan mukaan pitäny huomata edes ne mun valot, mutta ei - meinaa tulla kylkeen. Kerkesin onneks ottaan ohituskaistan.
Olisin käyny ämmän kimppuun ku raivotautinen apina, jos oisin saanu sen jotenkin tiensivuun.

Yks kaveri muuten kans kuskas kerran toisen kaverin kouluikäsiä muksuja ja katteli kuolleita kulmia, niin toinen kersoista kysy, että mitä sä tuojotat koko ajan? Kaveri sitte selitti minkä takia pää kääntyilee, ni muksu oli ihan ihmeissään, että jaa, ei äite niin ikinä tee. Huhhuh, ihme että on hengissä.

Oon muuten oikein taitava eksymään aiheesta, niin ku huomaa :D

Kommentoi