Koira ja vauva pt.2

Puolivahingossa

On kyselty, kuinka koiran suhtautuminen vauvaan on edistynyt vai onko se edistynyt ollenkaan. 

No onhan se. 

Mielenosotuspissoja, yötä päivää jatkuvaa vinkumista ja neuroottista seuraamista ilmeni parin viikon ajan, vauvan ollessa pari kuukautta. Siihen asti koira oli ollut vain vähän kiinnostunut uudesta perheenjäsenestä ja otti tämän oikein hyvin vastaan.

Ongelmat saatiin kuriin kieltämällä, torumalla ja kehumalla. Simppeliähän se on, mutta hankalinta oli tehdä miehen kanssa yhteiset pelisäännöt, että mihin puututaan ja miten puututaan. 
Annoin Esterille enemmän huomiota. On varmaan melko yleistä, että koira meinaa jäädä melkein täysin huomiotta, kun taloon tulee vauva. Niin kävi meillä. 
Meidän kahdenkeskiset hetket keskittyy pääosin vähän pidempiin kävelyihin sekä trimmailuihin ja niitä lähdettiin lisäämään. Vasta nyt tajuan kuinka tärkeää mun seura oikeesti Esterille on ja kuinka paljon se niistä nauttii. 
Tehtiin myös selväksi, että vauvan lähelle saa tulla, kun siihen annetaan lupa. 

Näillä keinoilla jäljelle jäi vain vahtiminen. 
Koirasta tuli edelleen vähän ahdistunut, jos näki ulkona vieraan ihmisen lähestyvän meidän rakennusta. Siihen auttoi pelkästään oma rauhallisuus ja reipas pois päin kävely. 
Oli melko lähellä, että kesällä selätetty remmirähjäys olis tullu takasin, mutta eipä näin onneksi käynyt, kun ehdittiin puuttua tarpeeks ajoissa. 
Tässä muuten otettiin iso askel eteenpäin siinäkin suhteessa, että ovikellolle räyhääminen on saatu paljon parempaan jamaan. Tiukka ei, odota ja rauhallinen kävely ovelle. Eikä koira päästä pientäkään ääntä, ah! 

No kuinka koira sitten käyttäytyy tänäpäivänä?
Yöt nukutaan rauhallisesti omassa korissa pinnasängyn alla.
Vaipanvaihtoa seurataan vielä välillä, mutta ilman ääntä ja maanista tuijotusta.
Ulkona tehdään muutakin kuin pelkät tarpeet. Kotiin päin ei ole kiire, paitsi kovilla pakkasilla ja vesisateella. 
Kotiin tullessa tarkistetaan nopealla nuuhkasulla onko vauvalla kaikki hyvin, minkä jälkeen jatketaan ihan normaalia eloa.
Vieraiden tullessa kierretään sylistä syliin, koska niiltä saa rapsutuksia.
Leluja heitellään, mutta ei ihan vauvan vieressä.
Nukkumaan mennään samaan aikaan äidin kanssa, ei vauvan. 
Ja mikä parasta, ei enää mielenosotuksia. 

Nyt on vähän alkanut jännittää, miten koira suhtautuu vauvan liikkumiseen - täällä kun jo kierähdellään. Oon huomannu Esterin menevän vähän loitommalle aina sillon.
Ei kuitenkaan turhaa stressiä, ollaan niin paljon edistytty, että uskon meidän selviytyvän ihan kaikesta vastaantulevasta.

Asiaan muuten liittyen, vauvakin on alkanu kiinnostua Ellusta. Heiluvaa häntää yritetään hamuilla käsillä ja kaikki tekeminen ja/tai ääntely loppuu, kun koira kävelee vierestä. ''Vaautsi mikä toi on?''

Share

Kommentit

Ixy (Ei varmistettu)

Esa rules! <3 Halirapsut täältä <3

Lindadaa

Voi ihanaa että toi homma on saatu nyt parempaan jamaan :)

Löysin sun blogin sattumalta yks kaunis lomapäivä ja jäin jostain syystä samantien koukkuun, luin kaikki tekstit parissa päivässä läpi, että pääsin ajantasalle. Tykkään sun kirjotustavasta tositosi hirmuisesti ja 'aihe' on mielenkiintoinen (jos nyt niin voi sanoa ilman, että kuulostaa stalkkerilta). :D

iity-
Puolivahingossa

Jep, toivotaan että tässä jamassa se pysyykin :) 

Oi, kauheen kiva kuulla! :) Hahaa, samat stalkkerifiilikset mulleki tulee välillä kun kommentoin muiden blogeja :D

Outi_ei_rekisteröitynyt (Ei varmistettu)

Täällä toinen sattumankautta tullut lukija tunnustautuu, stalkkerifiiliksen pelosta huolimatta. :)

Vaikka tää onkin enemmän kokonaisvaltanen elämä- ja raskaus-/vauvablogi kuin koirablogi, niin ehkä kehtaan kysyä tosta remmirähjäyksen taltuttamisesta. Miten teit? Nameilla, leluilla? Yksin vai kurssilla?

Meillä on intoa täynnä oleva vähän alle 2-vuotias narttukoira, joka noin 1-vuotiaana alkoi haukkua ja muristakin vastaantulijoille. Nykyään ohitus menee nätisti vain jos mennään 5-10 metriä tiestä/polusta sivuun ja siellä syödään nameja. No, sylissäkään ei hauku mut kun koira painaa reilut 20 kiloa, niin sylittely ei oo oikein kätevää. :P

Eli kaikki uudet, kokeilemattomat vippaskonstit ja ihmekikat otetaan ilomielin vastaan!

iity-
Puolivahingossa

Ihanaa! :) Ja tottakai kysyt!

En yhtään tiedä mistä iästä lähtien Ellu on rähjänny, koska sillä on ollu kaks kotia ennen meitä, mutta oletan alkaneen jo pentuna. Pena (kiinanharjispoika, josta luovuin raskaana) alotti 8kk iässä kaikista sosiaalistamisyrityksistä huolimatta.

Yritin puuttua jo Penan aikana molempien haukkumisiin, mutta kun koirat haukku eri syistä (E= vahtiminen, P=pelko), siitä ei tullu mitään. Penan sitten muutettua äidille alettiin miehen kaa kiinnittään Esterin rähjäämiseen enemmän huomiota.
Aina koiran lähestyessä ja Esterin sen nähdessään elekieli muuttu ja alko läähätys. Sit ku oltiin suht lähellä koiraa, ni tuntu ettei E vaan pysty pitään suutaan kiinni ja alko armoton rähjääminen, mistä saatiin aina paheksuvia katseita.

Itsekin kaikki läpikäyneenä mm. vieraan koiran seuraaminen E:n kanssa, what? antaisin parhaiten toimivaks neuvoks, että yrität blokata koiran näkökentästä toisen koiran, mihin meillä ei auttanu toiseen suuntaan kävely - vaan sen eläimen keskittymisen häiritseminen pienellä, mutta tuntuvalla hihnan nykäisyllä + kieltomerkillä/-äänellä. 
Hyvä olis myös miettiä, kuinka rauhallinen ite on siinä tilanteessa, koska mulla ainakin meni ihan hirveesti energiaa siihen jatkuvaan koiralle huutamiseen ja se edesautto omaa väsymystä koko tilanteeseen. 

Ajotus on kaikista tärkein tossa nykäsemisessä, eli heti kun koira näkee jonkun, mille rähjätä ja kehokieli muuttuu valppaammaks, pieni nykäsy. Alkuun tehtiin aika monta nykäsyä/vastaantullut koira, mutta niitä kieltämisiä ei välttämättä tarvi, saattaa vaan sekottaa koiran pään + saatat huomaamatta hermostua ite.

Pikkuhiljaa se haukkuminen sitten vaimeni ja loppujen lopuks käveltiin tien toisella puolella olevan koiran ohi ihan rennosti. Nykäsyjä joutuu vielä tekeen vieraan koiran tullessa ihan läheltä/samalla puolella tietä.
Ja niitä vahinkohaukkuja (mitä koira näyttäisi katuvan myöhemmin) tapahtuu

Kokonaisuudessaan rähjäämisen kuriinsaamiseen meni vaan 2 kuukautta, vaikka koira on jo 6-vuotias, eli älä luovuta heti - alku on aina vaikein :)

Sit on toki hyvä muistaa selvitellä sitä rähjäämisen syytä ja tyyppiä, koska Penaan noi kikat ei olis auttanu ollenkaan. Mut jos pelkästä rähjäämisen ilosta tai kaavoihin kangistumisen myötä rähjää, niin uskon olevan ihan hallittavissa näillä :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ok, kiitti vastauksesta. :)

Epäilen kyllä tuon meidän koiran tapauksessa kyseessä olevan pelon tai pelon ja innostuksen sekotuksen. Niskakarvat nousee pystyyn kun ollaan liian lähellä vierasta koiraa ja alkaa semmonen läähätys kanssa. Läähätyksen alkuvaiheessa voi vielä reilusti sivuun menemällä estää räksytyskohtauksen.

Eli jatketaan hangessa pomppimista, sehän on hyvää kuntoilua. :P

iity-
Puolivahingossa

Turhaan kiittelet, oikein mieluusti vastailen, kun kerran kokemuksia löytyy! :)

Voi hitsi, kun en ehtiny kauheesti perehtyyn niihin Penan pelkoihin. Ne alko ihan mystisesti, vieraille miehille haukkumisella ja koirille haukuttiin aluks sen takia, että Esteri teki sitä. 

Sit pikkuhiljaa siitä haukkumisesta tuli järkyttävää pelkoulinaa, mihin ei auttanu mikään. 

Oli suunnitelmissa alkaa viemään Penaa ihmisjoukkojen keskelle päivisin (Turun keskusta, neljän ruuhkassa), kun alko tuntuun että siedätyshoito olis ainoo, mikä saattais enää auttaa. 
No, äiti kuitenkin halus Penan saman tien itelleen ja se siedätyshoito jäi vaan ajatuksentasolle. 

Harmi, koska tänä päivänä Pena on paljon pahempi ja on alkanu jo käymään ihmisten kimppuun. 

Kommentoi