Melkein lomaa ja uhmista

Puolivahingossa

Ollaan oltu suhteellisen rennosti tyypin kanssa vapaalla pari päivää. Ihan oikee kesäloma tää ei oo ollu, mut tuntuu siltä, koska huomisen työpäivän jälkeen olis vielä toiset pari vapaata. Normaalisti vapaapäivät koostuu niin myöhään päivälle asti nukkumisesta, et loppupäivän panikoin minkä ruoan annan seuraavaks, mikä ateria skipataan päivästä kokonaan pois ja mihin aikaan tyyppi olis järkevintä laittaa päikkäreille. Ja ne päivät löhötään vaan himassa tekemättä suurinpiirtein mitään.

Mutta koska ''kesäloma'', ollaan oltu menossa ja meiningissä mukana - ja tehty juttuja mitä ei vielä olla kertaakaan tehty.

Eilen päätettiin säästää bensakuluissa ja käveltiin koko pitkä päivä paahtavassa helteessä. Mutsi ei ruskettunu vieläkään, eli maidon värisenä mennään kolmatta kesää putkeen. Kaloreita tuli poltettua sen verran ahkerasti, että raaskin ostaa uutta jätskiä - niin, ja vetää sen koko paketin yksin tyypin nukkuessa ja Kumman Kaa:n pyöriessä taustalla.

 

 

Tänään oltiin ekaa kertaa bussimatkalla yhdessä, vietettiin ensimmäistä toripäivää ja leikittiin hiekkalaatikolla. Pysähdyttiin jokilaivan kannelle syömään herneitä ja mutsi nautiskeli yhden lonkeron.

Ja siihen se hauskuus sitten jäikin. Eli tässä nyt vähän taas blogiteksti versus se todellisuus;

Vaunuilu suju mukavasti, kunnes mutsi kaipas pientä kahvin mittasta breikkiä kahvilassa.
Bussimatkalta odotin paljon, kunnes huomasin pysäkille kaartavan pidemmän linjan auton (hyvästi keskioville ja vaunut tavaratiloihin). Muksu pomppi koko matkan penkillä ja veti kilarit, kun yritin hyssytellä että istuppas nyt hetki paikallas jooko? JOOKO?
Herneiden avaaminen ja vaunujen työntäminen mukulakivillä saman aikaisesti osottautu mahdottomuudeks. Muksu sai kilarit.
Mutsi meinas ahdistua hengiltä juodessaan alkoholia tyypin seurassa. Ja vielä ihmisten ilmoilla. (Oli kylläkin niin syntisen hyvää, et annoin jo itelleni anteeks.)
Hiekkalaatikkoepisodi oli täynnä hikeä, kyyneliä ja pitkää pinnaa. 

Mä oletin, että kaikkimullehetinyt, minäite ja muut uhmat tulee siinä kolmen vuoden paikkeilla ja menee ohi yhtä salamana, kun ne on tullukin. 
Tuli huijattu olo, kun tajusin että hetkinen - saattaiskohan tolla tyypillä olla uhma nyt jo. Laskeskelin päässäni äkkiseltään kuinka usein meillä taistellaan arjen pikkujutuista ja kuinka usein itketään ihan ilman syytä. Hmm, miten olis vaikka joka päivä? Kuutena päivänä viikossa nyt ainakin. 

Tyyppi ei odota, ei tee kompromisseja eikä tosiaankaan taida itsekään tietää mistä milloinkin on vihoissaan tai mitä haluaa. 

Täytyy kyllä myöntää, että ymmärrän tyypin tuskat täysin. On varmasti hankalaa, kun on oppinu ymmärtämään ainakin jonkun verran mistä muut puhuu, minne ollaan menossa ja mitä tehdään seuraavaksi - mut kehitys laahaa sen verran perässä, ettei osata vielä sanoa omaa mielipidettä asioihin, mitä ollaan vailla ja mihin sattu, kun kompuroitiin asfaltilla.

Meillä nyt vaan odotellaan, että kommunikaatio lähtis pelittään sen verran, ettei kaikkeen enää vastattais kitinällä tai itkupotkuraivoamisella. 
Ja nautitaan heti huomenna neljästä eteenpäin taas vapaista. 

Share

Kommentit

MirvaK

Kuulostaa tutulta (+ säestämässä tempperamenttinen keskimmäinen). Mä en ymmärrä miten nää mun tytöt on näin "tahtovia", ei toi esikoinen samanlainen tänttärää ole. Onneksi nuorimmainen ei ole (vielä) samalla tasolla siskonsa kanssa ja toivottavasti ei ylläkään. Mutta kyllä täällä nuorimmainen osaa ilmasta mitä haluaa ja mitä ei. Ja yrittää välillä pyörittää koko perhettä. No antaapahan tänttärään nukuttamiset äidille mahdollisuuden tehdä käsitöitä. Hyvin hommat etenee, kun nukuttamisessa niin päikkäreille kuin yöunille menee toista tuntia. Ja tämä kaikki alkoi reilu viikko sitten, sitä ennen nukkumaankäynnit olivat vain että viedään sänkyyn. Huoh!

iity-
Puolivahingossa

Jes, oot osannu tehdä jotain rakentavaakin siinä sivussa :) Meillä on yhtäkkiä ihan sama nukuttamisrumba - alko joskus kolme viikkoo sitten, eikä loppua näy. Tooosi satunnaisesti se on tipahtanu untenmaille samalla tavalla kun ''sillon ennenkin'', mut seuraavalla nukkumaanmenoajalla huudetaan sitten senkin edestä.

Erona tosin se, et mutsi selailee tosi tv-hömppää, eikä pysty keskittyyn huudoilta muuhun, varsinkaan semmoseen missä joutuis jopa ajatteleen :-D

Kommentoi