Paljastuksia

Ladataan...
Puolivahingossa

Suurinpiirtein vuosi sitten multa kysyttiin aionko hommata lapsia ja vastasin kieltävästi. Ei ne oo mun juttu. Koirat riittää mulle ihan hyvin.

Olin ensimmäisessä vakituisessa työsuhteessani ja mietin tulevia uravalintoja etukäteen ja kunnianhimoisesti. Täyttelin asuntohakemuksia, peuhasin koirien kanssa ja illat istuin paikallisessa sen ajan kaverini kanssa, joka sattuu olemaan se samainen pitkätukka, jota nykyään pussaan ennen nukkumaan menoa.
En osannut tehdä ruokaa, enkä pestä pyykkiä. 

Jos mulle ois etukäteen kerrottu, mitä todellisuudessa teen vuoden päästä eli tänään, olisin nauranut ja paljon. Sen jälkeen olisin varmaan alkanu miettiin, miten saisin taottua tulevaisuuden päähäni järkeä. Älä nyt sitä pitkätukkaa ainakaan ota. Anna mun bailata vielä vähän. Enhän mä edes pidä lapsista!

Eipä entinen minäni vielä tossa vaiheessa ois osannu odottaa, että tekisin elämäntaparemontin ihan pian. Bailaukset alko oleen sekä henkisesti että fyysisesti tosi raskaita. En koskaan oo tuntenu viehätystä yökerhoissa notkumista kohtaan, mutta lähibaarissa parilla istuminen oli jonkun näköstä bailaamista sekin ja siitäkin muistutti usein päänsärky aamulla. 

Mun ja miehen alkutaipale oli kaikkee muuta, ku ruusuilla tanssimista. Ensinäkemältä ei voitu sietää toisiamme. Mä olin miehen mielestä bimbo blondi ilman mielipiteitä ja mies oli kaikkea muuta, ku se huoliteltu ja ruskettunu lihaskimppu, joita yleensä vilkuilin kaduilla. Kavereita meistä kuitenkin tuli ja pikkuhiljaa vähän muutakin. 

Lapsista en koskaan erityisemmin tykännyt, sekin on totta. Kiljuva, kuolaava ja allensa kakkiva, elämää rajoittava olento ei ollu ''Mä haluun'' -listan alkupäässä. 
En ollut koskaan pitänyt pientä vauvaa sylissä tai saanut sellaista hymyilemään.
Kun hyvä ystävä sai poikansa ja parin viikon päästä toi vaunuissa tuhisevan tyypin näytille, keskityin rapsuttelemaan koiraa.  
Ajattelin hommaavani  jälkikasvua korkeintaan sitten joskus.

Silti, kun raskaustesti näytti positiivista, tiesin heti mitä teen tai oikeastaan mitä en tuu tekemään. Eikä kertaakaan oo kaduttanu.
Ensimmäiselle neuvolakäynnille kävellessä puristin miehen kättä, en pystynyt lopettaan hymyilemistä ja sanoin, että nyt oon onnellinen. Ja sitä mä oon vieläkin, enemmän ku koskaan. 

Tähän päivään mennessä oon oppinu edes jotenkin kommunikoimaan alle vuoden ikästenkin kanssa ja päivä kerrallaan totuttelen vauvalandiaan. Nykyään myös tykkään katella Puuha Peteä ja syödä keksejä sen tyypin kanssa, joka tuhisi vaunuissa pari vuotta sitten. Uskallan jo luottaa siihen, että musta tulee hyvä äiti. Siihen ainakin pyrin ja sen eteen tuun tekemään kaikkeni.  

Share
Ladataan...

Kommentit

Mamma
Mamman Sähkövatkain

:) Hienosti kirjotettu. Moni ei myöntäis tai edes yrittäis muuttua ja se nyt kuitenkin menee niin et pakko on vähän asioita muuttaa. Joskus vähän inhottaa kattoa ihmisiä jotka saa lapsia tarkoituksella tai vahingossa eikä mitään muutosta tapahdu, siis ellasilla joilla jalka vipattaa ja kotona käydään vain nukkumassa.

Vierailija (Ei varmistettu)

voi vitsi toi yks kohta oli melkee ku mun suusta en vaan oikeen tykkää sillee lapsista mua vihloo korvis jos kuulen niiden rääkyvän kaupas tms. ja alkaa ärsyttää vaik hyvin oon tullu toimeen leikki ikästen kaa ja leikkinnytkin niiden kaa paitsi sillon ärsyttänyt jos juoksee suoraan sun jalkojes ohi leikit menos eikä osaa yhtää varoo ku istut toisten aikuisten kaa. En oo vaa ikinä kokenut et haluisin lapsii tai mul ei vaan vieläkään mikään kello raksuta vaik ikää onkin enemmän ku sul enkä siltikään koe tarvetta vieläkään saada lapsia ja jotenkin aattelen et oisin huno äiti siks, mut toi sun kirjotus nyt kyl jostain syystä sai vierähtää kyyneleen poskelle et kyl mö ehkä jos joskus saan lapsen ni voin olla hyvä äiti kuitenki ja ehkä se raskauskaan ei oo niin paha juttu mitä kuvittelen.

MirvaK

Meinasi itku tulla lukiessa... :)

iity-
Puolivahingossa

Mamma Kiitos. :) Näitä surullisia tapauksia tiedän itsekin monta, valitettavasti.

Vierailija Niinpä. Uskon, ettei kaikkia oo ns. ''luotu'' äideiksi, vaan se täytyy sitten pikku hiljaa opetella - niinkun munkin kohdalla. :) Onhan tässä pirusti vielä opeteltavaa, mut meillä otetaan päivä kerrallaan ilman stressiä.

MirvaK Hyvä, että vaan meinas - en halua itkettää ketään. :) 

MirvaK

Ei sinun syysi olisi ollut jos itku olisi tullut vaan näiden pahuksen hormoonien. :D

iity-
Puolivahingossa

MirvaK Ajattelin mainita niistä jotain, mut jätin tekemättä. :D Mua itteeni kun ärsyttää (hormoni)raivarien sun muiden aikana maininta/kysymys hormooneista niin paljon, et vedän vaan pahemmat kilarit.. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä olen saanut tyttäreni kaksi viikkoa vajaa 18 vuotiaana, mun ja mieheni ensimmäisenä vuosipäivänä. Voi, että miten onnellinen se päivä olikaan!

Ja edelleen, melkein neljä vuotta myöhemmin tuon reilu kolme vuotiaan tyttären äitinä, mieheni tulevana vaimona ja pian kahden lapsen äitinä olen hurjan onnellinen.

Ei sitä voi koskaan tietää ja mä olen tullutkin siihen tulokseen, että suurimman onnen saa asioista mistä tietää kaikkein vähiten etenkään etukäteen.

Teillä on vielä todella suuri onni saapumaisillaan joten nauti! :)

Ps. Joko sait sen kantoliinan solmuun? ;)

Osio 1. Sopii treenattavaksi mahankin kanssa.

Ota liinan puolesta välistä kiinni ja laita se keskikohta navan kohdille.
Pyöräytä liinan päät selän takana ristiin.
Nosta olkapäiden yli.
Pujota liinan päät mahan yli menevän poikittaisen kappaleen alta.
Pyöräytä edessä ristiin ja vie päät selän taakse.
Sido kaksinkertainen solmu.

Tadaa. Sidonta on valmis.
Sidonta saa trikooliinassa olla napakka, muttei tiukka. Se venymisvara riittää vauvalle eikä sitä tarvitse näin ollen jättää valmiiksi löysäksi.

Sitten kun toi sujuu niin voit ruveta hienostelemaan eli jos pidät koko ajan sitoessa liinan ylälaidasta kiinni niin vältyt kierteiltä jotka painaa olkapäitä.

Osio 2 - odota vauvaa ja mahan häviämistä/pienentymistä :D

Vauva pujotetaan tuonne niin, että:
Lasket sen poikittaisen mahan yli tulevan osan (smokkivyön) ihan alas.
Samaten toisen olan yli tulevan (henkselin). Ikään kuin sen päällimmäisen.
Nyytti pystyssä, alkuun jalat kippurassa vauvan masua vasten sujautat sinne henkselin sisään mikä on vielä olalla.
Ja sitten toinen henkseli vauvan yli.
Ja lopuksi se smokkivyö sieltä lanteilta koko paketin yli aina vauvan päähän asti.

Tässä vielä kuvia.
http://www.kantoliinakanava.fi/kantolii ... avi_id=392

:)

Vierailija (Ei varmistettu)

voi ei, ihanasti kirjotettu ja ihan niinkun mun elämästä! itku pääs kyllä :)

iity-
Puolivahingossa

Ensimmäiselle vierailijalle Niinpä, näinhän se menee. :) Kiitos kantoliinavinkeistä, tulen kurkkailemaan tätä kommenttiboksia heti, kun liina kaivetaan taas esille.

Ja toiselle vierailijalle Kiitos ja kiva kuulla, että tyypit pystyy samaistuun! :) Voi hitsi, en haluais itkettää ketään. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanasti kirjoitettu! Elämässä kaikkein parasta on, kun ei tajuakaan missä vuoden päästä voikaan itsensä löytää :). Olis kauhean tylsää jos näin ei olisi!

iity-
Puolivahingossa

Voi kiitos! Samaa mieltä. :)

Kommentoi

Ladataan...