Siitä uudesta arjesta

Puolivahingossa

Jonkun verran jo kerroin töissä käymisestä ja ipanan hoitoon tutustumisesta, mutta jos niistä vielä pari sanaa enemmän ja varsinkin siitä, miten ne näin jälkikäteen katsottuna lähti oikeesti sujumaan. 

Ensinnäkin, töihin pääseminen oli mulle parasta ikinä, jos ihan hetkeks unohdetaan huonot mutsi fiilikset. Pääsin haastamaan itseäni vieraalla alalla, keskustelemaan ihmisten kanssa ja sain keskittyä pääasiassa vaan omaan napaani töiden ohella. Mun ei tarvinnu tuijottaa kelloa kolmen tunnin välein ruokkimisen takia tai haistella kenenkään housuja. Sain kertoa huonoja vitsejäni työkavereille ja juoda kahvia ilman, että joku heittää ne joka kerta syliini.
Kaiken lisäks, sopparit tehtiin ajatellen myös mun mutsiutta ja vapaapäivistäkin saan varailla pääasiassa niitä, mitkä sopii meille ja meidän menoihin.

. . .

Samaan aikaan Nea tutustu päiväkoteihin - tai oikeastaan Neaa riepoteltiin päiväkodista toiseen. Alotettiin tutustuminen heinäkuussa tässä aika lähellä, pari tuntia kerrallaan. Päiväkoti, sen tilat ja henkilökunta oli kaikinpuolin ihan mahtava, mitä nyt hoitajat vaihtu meidän parin viikon tutustumisjaksonkin aikana jo monesti.
Mutta. Se oli kesän päivystävä päiväkoti, eikä me sinne voitu jäädä. 
Olin jo heti alkuun laittanu hakemuksen meidän viereiseen päiväkotiin ja meidät hyväksyttiin sinne, mutta siinä vaiheessa kun oltiin lähdössä tutustumaan, ilmotettiin ettei siellä mitään paikkaa enää vapaana ole. Ja nyt meidät siirretään ihan väärään paikkaan, mikä on sijainniltaankin ihan toisessa suunnassa, kun mun työpaikka tai miehen koulu.
Näreissäni yritin kuitenkin olla avoimin mielin ja käytiin sielläkin pariin otteeseen.
Paikka kuitenkin oli sen verran kauhistuttava henkilökuntaa myöten, ettei tehny mieli jättää ipanaa sinne yksin hetkeksikään. Tavarat vietiin kyllä ihan sisälle asti, mikä sitten olikin ainoa tutustuminen paikan sisätiloihin. 

Tuli päiviä, kun piti viedä Neaa tutustumaan, mutta mä en halunnu. Ja ne parit kerrat kun käytiin, me kiikuttiin keinuilla 15 minuuttia ihan kun jossain yleisessä leikkipuistossa ja lähdettiin kotiin.

Tässä vaiheessa kuvioihin tuli mukaan yksityiset hoitajat ja päiväkodit. Oikeastaan vaan niiden etsiminen, kun kaikilla perhepäivähoitajilla oli paikat täynnä - eikä ne yksityiset tuntemattomat hoidontarjoajat niin turvallisilta tuntunu, että oisin lähteny jonottamaan monta kuukautta. 
Samaan aikaan tän kyseisen päiväkodin (missä nyt tutustutaan) johtaja soitti meikäläiselle suutuspäissään, kun oli kuullu mun etsineen toista paikkaa. Kerroin sitten ihan suoraan mikä siinä tutustumispaikassa meikäläistä oikein vituttaa - ja seuraavanan päivänä hain ipanan kuravaatteet takas kotiin.
Jatkettiin etsimistä, mies oli kesälomilla vielä onneks ja minä räpelsin töissä.

Pari viikkoa ennen miehen koulun alkamista se sitten löyty. Yksityinen perhepäivähoitaja, joka on mun mutsin kaveri ja ihan täydellinen. Puhuttiin ummet ja lammet, kahviteltiin toistemme luona ja lyötiin hoitopaikka lukkoon.
Siellä ipana nyt sitten on ollu. Multa ei pimitetä mitään tietoa ja saan töihinkin viestiä jos jotain merkittävää on tapahtunu. Ja tää fiilis on ihan erilainen kun Nean päiväkotiin tutustumisen aikana. 
Tältä kuuluu tuntua, kun vie lapsensa hoitoon. 

. . .

Miten meidän arki sitten rullaa? 
Keittelen aamulla kahvia ja puuroa, yritän edes minuutin uhrata omalle naamalleni ja vien Nean hoitoon. Mies tulee koulusta työpaikalle vaihtamaan autoa, hakee ipanan, menee kotiin ja mä tuun seiskan jälkeen. Yritän jaksaa olla oikeesti läsnä ne viimeset yhteiset pari tuntia ja sitten vaan röhnötetään miehen kanssa loppu ilta. Tehdään ruokaa jos jaksetaan tai käydään vuorotellen kavereilla. 
Vapaapäivät ja viikonloput onkin sitten asia erikseen, kun oikeesti ehtii tekemäänkin jotain ja voidaan syödä koko perhe saman pöydän ääressä.Ja tässä vaiheessa ne huonot mutsifiilikset puskee jo väkisinkin takaraivosta esille. 

Olin töiden jälkeen alkuun niin loppu, että mun koko loppupäivä meni sohvalla maaten. Mieluusti olisin menny jo heti ovesta tultua suoraan sänkyyn, mutta olin liian väsyny käveleen niin kauas. 
Olin just vuoden verran hoitanu Neaa ja kotia täyspäiväsesti, mutta nyt en jaksanu mikrottaa edes puuroa illalla. Saatika voidella leipää itelleni.
Annoin töissä itestäni ihan kaiken ja sykin niin kovalla teholla, ettei siitä mitään energiaa käteen jääny. Nyt myöhemmin siihen on alkanu ehkä kiinnittää enemmän huomiota ja koittaa jojoilla kodin ja työn välillä.

Nyt pari kuukautta myöhemmin, handlaan hommat edes noin niinkun suurinpiirtein, enkä pala loppuun yhden työpäivän aikana pelkästä turhautumisesta. Joskus on päiviä (= hammasöitä) kun töihin meneminen tuntuu vapaa-ajalta ja päiviä, kun asiakkaina on ollu pelkkiä idiootteja, mikä peilaa sitten kans kotiin. Mut eiköhän siitäkin pääse eroon ajan kanssa.

Pääasia nyt kuitenkin on, että ollaan kaikki kolme ihan tyytyväisiä.

Peeäs. Sivupalkissa meikäläisen ihan henkilökohtanen instagram! Oon niin tampio instagramin kanssa, että helpoimmalla pääsin, kun en alkanu räpeltää sinne uutta tiliä blogia varten.  

Share

Kommentit

Mindeka
Ma-material Girl

Miksi siis se täydellinen hoitopaikka olikin mennyt jollekin toiselle?

iity-
Puolivahingossa

Siis ihan ensimmäinen päiväkoti missä tutustuttiin ja mikä vaikutti kaikin puolin kivalta oli jo täynnä - oltiin siellä vaan väliaikasesti, kun muut paikat oli kesälomilla. 
Toisen päiväkodin - minne haettiin ja mistä paikka meille lupailtiin - olikin sitten jostain kumman syystä jo täynnä, kun piti lähteä tutustumaan.

Tämä nykyinen paikka ja tarkemmin vielä perhepäivähoitaja on se ihan täydellinen :)

Mindeka
Ma-material Girl

Niin siis tuota toista juuri tarkoitin. Aika outoa.

Luvattiinko muuten hoitopaikka teille puhelimitse vai tuliko siitä joku kirje? Pitikö hoitopaikka vahvistaa jotenkin "virallisesti"? Siis, jos olisitte saaneet/menneet sinne kunnalliseen.

iity-
Puolivahingossa

Sekä että. Kirjeessä oli mun muistin mukaan joku kohta missä luki, että jos ei halua paikkaa, siitä täytyy erikseen ilmottaa, mutta muuten paikka pysyy meillä. Ja me mentiin eteenpäin sillä, että otetaan paikka vastaan. 
Ks. päiväkodin johtaja soitteli sitten tuosta siirrosta seuraavaan paikkaan ja se tuleva päiväkoti kuulosti sen verran hyvältä, että otettiin se mutisematta :) Voi olla että tyypin ikä vaikutti näihin päätöksiin, mutta tiedä sitten.

Kommentoi