Täällä mä oon taas

Ladataan...
Puolivahingossa

Ehdinkin jo pariin kommenttiin ja facebookin puolella selittelemään tätä hurjan pitkää hiljasuutta, mut taitaa se kuitenkin tarvita ihan oman postauksensa. 
Meinaan se pitkältä tuntuva kotimutsius loppu ku seinään ja pari viikkoa on painettu 9 tunnin työvuoroa. Blogiaika on ollu pahasti kortilla, kun missään välissä ei kerkeä eikä jaksa ja vieressä osottelee mieltänsä tommonen 10-kuukautinen, joka otti mutsin töihin lähtemisen kans aika raskaasti. 

Vaikka se ens vuoden syksyllä opiskeleen lähteminen oli lyöty jo ajatustasolla lukkoon, löysin itteni istumasta työhaastattelussa ja siitä parin päivän päästä meikkaamasta (!!!) aamulla kaheksalta ennen ensimmäistä duunipäivää. Niin se elämä vaan heittelee -sanotaan, mut tällä kertaa aika pirun radikaalisti. 
Sen lisäks, että hermoilin miten hommat lähtee sujumaan tällä äitipäällä, jouduin luonnollisesti jännittään tyypinkin puolesta.
 
Olisin vieläkin mieluusti kotona, mutta vanhempainrahalta kotihoidontuelle tippuminen pakotti ajatteleen uudestaan. Satasenkin ero tuntuu hurjalta, ja tähänkin asti jokainen sentti on menny laskuihin. Pari kuukautta oltais pärjätty vaikka päälleen seisten, mutta siihen se sitten olis jääny.
Vielä vähän aikaa sitten mun oli helppo tuomita pitkiä työpäiviä tekeviä perheellisiä, mutta yhteiskuntaa näissä asioissa kuuluis oikeesti osotella. Oon kuitenkin ihan tyytyväinen että sain näinkin pitkään olla kotona - siihenkään kun kaikilla ei mahdollisuuksia ole. 

Kun työpaikka varmistu, oli seuraava etappi päivähoidon järjestäminen. Pläräsin nettiä minkä kerkesin ja kirosin etten ollu ottanu asioista selvää hyvissä ajoin, vaikka kotona vielä oltiinkin. Jotkut asiat olin kuitenkin jo funtsinu valmiiks, mm. että hoidon täytyy ehdottomasti olla kunnallinen. Kunnallisessa ja yksityisessä hoidossa on molemmissa omat plussat ja miinuksensa - joista ehkä painavin on mulle, että kunnallista toimintaa varmasti valvotaan. 

Laitoin kiireelliset hakemukset menemään ja lähdin töihin. Kiireellistä hoitopaikkaa hakiessa on se paska homma, että paikka saattaa tulla mistä vaan, mut onneks meillä kuitenkin kävi tuuri ja saatiin just tästä naapurista. Tsägä kävi myös sen suhteen, että miehellä sattu olemaan koko heinäkuun mittanen kesäloma, enkä joutunu siirtään töiden alottamista heti alkuun. 
Miehen loman puolesta pystyy Nea nyt muutenkin totutteleen uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin ihan rauhassa ilman kiireitä. 

Käytiin ostamassa kenkiä, kumppareita, kerhoreppua ja kurapukua (saakeli, että voi vedenpitävät kledjut maksaa!) ja tyyppi alotti tutustumisen. Ekana päivänä mies vei päiväkodille tunniksi leikkimään ja toisena päivänä sama juttu. Kolmantena jätettiin jo tunniks yksin ja mutsi nieleskeli kyyneliään parkkiksella.
Siitä vähitellen ollaan pidennetty aikoja. 
Kumma juttu tässä on se, ettei tyyppi oo kertaakaan itkeny, vaikka kovin herkältä vierastajalta vaikuttaakin ja väki on kunnallisella puolella vaihtunut jo parissa viikossakin ihan kiitettävästi.

Sitten taas töiden jälkeinen aika on melko kaoottista. Mua on vastassa housun lahkeissa roikkuva vauva, jonka on ihan pakko halia 2-3 tuntia ennen nukkumaan menoa. Tää on mulle ihan fine. Pakko mun on silti myöntää, ettei se aina niin seesteistä oo mitä mielikuvat antaa olettaa - niinkun ei oo varmaan mikään, mikä liittyy mutsiuteen. Sen 2-3 tuntia haluaisin useasti rentoutua suihkussa tai vaikka syöden jäätelöä, mutta mun on pakko olla lattialla revittävänä samalla kun tapellaan miehen kanssa siitä, etten oo pitkään aikaan enää tiskannu.
Täällä ei tuoksu uunissa paistuva mureke, kun mä tulen kotiin - täällä haisee vitutus ja mä saan ne kaikki niskaani. 

Nämä yhteenlaskettuna mun on hankala rutistaa viimeset energiani kirjottamiseen.
Kaksi kappaletta vapaita on kuitenkin viikossa ja ajattelin tsemppailla niinä päivinä bloginkin parissa. Ja sen helvetin tiskaamisen.    

Share

Kommentit

MirvaK

Alku aina hankalaa. Itse kun aloittelin hommia toisen lapsen jälkeen niin pari kuukautta olin totaaliväsynyt. Sitten alkoi helpottaa kun töissä ei ollut enää niin äitipää ja alkoi muistaa asioita. Tämä näkyi siinä ettei ollut kotona enää zombi.

Jaksamista arkeen. Juttujasi on kiva lukea mutta älä vaadi itseäsi käyttämään viimeisiä vapaita hetkiä meihin ellei bloggaaminen sutten helpota oloa. Tapa päästä purkamaan päätä.

iity-
Puolivahingossa

Kieltämättä zombi on kuvannu meikäläistäkin ihan hyvin tähän asti :-D Oon kans aika varma, että kunhan kroppa tottuu pitkiin työpäiviin, ni helpottaa muutenkin :)

Bloggaaminen helpottaa toki, kirjottamisen alottaminen vaan on aina niin pirun hankalaa - varsinkin yli viikon tauon jälkeen. Kiitos :)

Kyllä se siitä ajan kanssa, ko alkaa tulemaan uudenlainen arki tutuksi ja siihen tottuu!

iity-
Puolivahingossa

Niinpä, toivottavasti :)

MirvaK

Sua ei meinannut tunnistaa kun kuva oli muuttunut :D

AnLottanen

Voimia! Sekä töihin että päivähoidon aloitukseen. Ihanaa, että hoitopaikka löytyi läheltä.

iity-
Puolivahingossa

Kiitos :) Eiköhän tää uus arki tästä suttaannu. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hui, onpa sulla pitkiä päiviä! Ihan kun aattelee vaikka ilman lastakin.
Onko sulla vuorotyö ja millaisella tuntimäärällä tyyppi on hoidossa?
Kiinnostaa, kun itselläkin pian edessä, jaiks!

iity-
Puolivahingossa

Kieltämättä on pitkiä omiinkin korviin ja kun työajat on semmoset, ettei duunin jälkeen ehdi tekemään juurikaan mitään. Vuorotyötä ei ole, vaan ihan kiinteet 10.00-19.00 arkipäivinä ja viikonloppuisin sitten lyhyemmät. Viikossa tunteja vaihtelevasti, mutta keskimäärin 37h. 
Onneks pystyn vaikuttaan työvuoroihini paljonkin ja ollaan sovittu, että mulle mahdollisimman paljon viikonlopputöitä eli arkivapaita, mistä syystä tyyppi joutuu oleen hoidossa maksimissaan kolmena päivänä viikossa hoidossa. 
Siihen päälle vielä se, että miehellä on torstait koulusta vapaata, eli jos tuuri käy tyyppi on vaan kahtena päivänä päiväkodissa. 

Ja kun ''oikee'' arki koittaa, vien tyypin ysin maissa päiväkotiin ja mies hakee siinä 13-15 maissa, riippuen koulupäivistä. Ihan viimeistään puoli neljältä, eli kovin pitkiä hoitopäiviä ei onneks tule ja nyt tutustumisvaiheessa (vielä tämän kuun) tyyppi käy vaan parin tunnin verran leikkimässä kolmena päivänä viikossa :)

Harmittaa, ettei mulle jää käteen kun se 2-3h (+ aamut) päivässä tyypin kanssa, mutta katotaan nyt parin kuukauden verran miten arki lähtee sujumaan ja mietitään sitten uusiks kuinka edetään vai tuleeko tästä mitään. :)

MirvaK

Silloin kun aloitin opiskelun esikoisen jälkeen, niin mulla oli kahdessa ekassa jaksossa 2x12h päivät (8-20) viikossa. Tai toisessa jaksossa taisi olla vain yksi noin pitkä päivä. Kuitenkin. Hyvä mutsufiilis päällä. Koulussa mietti vain lasta ja kotona stressasi koulua. Mutta onneksi tuolloin isovanhemmat pystyivät hoitaa esikoista, niin ei ollut vieraalla noin pitkiä päiviä. Pph:lla oli 3 päivää viikossa ja kaksi päivää oli aina isovanhemmilla. Tosin silloin oli kyllä lähes poikkeuksetta kaksi yötä yökylässä (su-ti) ettei tarvinnut aamuisin toista herättää ja vielä 16km päähän.

iity-
Puolivahingossa

No mulla töissä on niin hektistä + niin paljon opittavaa vielä, ettei siinä onneks ehdi murehtiin mitään muuta. Kamalaa se olis jos koko 9h miettis vaan, että mitä hittoa mä täällä teen, kun voisin olla kotona - eli siinä mielessä kävi tuuri :)

Torey
Näissä neliöissä

Itellä meno pari kuukautta ennen ku alko arki töiden kera rullaamaan. Se ei todellakaan ole helppoa yhdistää äitiyttä ja työelämää. Tsemppiä! :)

iity-
Puolivahingossa

Hii, kiitos :) Niinpä.

iity-
Puolivahingossa

Yritän ainakin :) Kiitos <3

ooban (Ei varmistettu)

Voi että, voimia &lt;3 Jos ei mikkään tunnu lohuttavan, niin muista että kyllä se palkkapäivä vähän lämmittää, ja että me lukijat tykätään susta kovasti, vaikket kerkeis meitä aina viihdyttämään.

iity-
Puolivahingossa

Hihi :) Kiitos kovin paljon!

Kommentoi

Ladataan...