Ladataan...
Puolivahingossa



Tyyppi alkaa pikku hiljaa tajuamaan, että sillä on kädet. Kaks päivää ollaan leikitty ahkerasti leluilla ja lattialla viihdytään enemmän. 
Nyrkkikin aukee jo lelun läheisyydessä ja lelusta saadaan kunnon ote. Vahingossa tai ei, hyvin näyttää sujuvan. 
Haittapuolena silmien kieroon meneminen, kun kädessä oleva lelu viedään naaman eteen..


Vaikka kovin vannoin, ettei meillä vietetä tänä vuonna joulua millään tavalla, nää valot ilmesty keittiön ikkunaan. Onko ne jouluvalot, jos niitä pitäis vaikka juhannukseen asti? Mut tuntien ne on tossa neljä vuotta.


No ostin mä yhden lahjankin ja posti toi sen kotiovelle. Sen sisältöä en vielä tässä vaiheessa voi kylläkään paljastaa. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

Vauva herättää viideltä. Tapellaan miehen kanssa kumman vuoro nousta. Mun vuoro oikeesti, mutta mies menee ja lupaan nousta seuraavaan huutoon. 

Tulee seuraava itku, revin itteni väkisin sängystä ylös. Tuntuu, että kävelisin unissani ja hoipertelen vauva sylissä olohuoneeseen. Ruokin ja yritän nukuttaa, mut oonkin meistä ainoa, joka meinaa nukahtaa. Istualtaan. 

Ärsyttää ihan kaikki. Väsymys, tiskit ja sotkunen kämppä. En halua nähdä tiskejä, niin jätän kahvit keittämättä. Revin miestä sängystä ylös puolen tunnin välein, että pääsisin suihkuun heräileen.

Suihkun jälkeen edes vauvan jokeltelut ei saa mua hymyilemään. Miten mä voin olla näin loppu? Tapellaan miehen kanssa kaikesta pienestä. Sohvaa ja sänkyä pitäis siirtää, että patterit lämpiäis, mutta miehen mielestä ei. Tapellaanko me oikeesti tämmösestä asiasta?

Vauva nukahtaa, juon kaks kuppia kahvia, kuuntelen pari kertaa hyvän biisin ja alkaa tuntuun, että eiköhän tästäkin päivästä jotenkin selvitä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

Äidiksi tullaan, siihen kasvetaan. Joillain äitiys ja äitirooli tulee luonnostaan, toiset joutuu opettelemaan senkin. Kuuluin jälkimmäiseen kastiin. 

Mulla kesti tosi kauan lyödä mutsivaihde päälle. Olin jo raskaudessa totta kai tajunnut, että meistä tulee perhe - musta äiti ja miehestä isä, mutta sen ääneen sanominen oli jotenkin tosi vaikeeta ja hassua. 
Oltiin beibin kanssa makoiltu kolme päivää laitoksella, kun viereiseen sänkyyn tuli just oman lapsensa synnyttänyt ja se viljeli oikein urakalla sanaa äiti. ''Äiti sitä'' ja ''äiti tätä''. Mulle tuli jotenkin ulkopuolinen olo. Mietin, miks en osaa käyttää äiti -sanaa yhtä luontevasti. Onkohan mussa jotain vikaa?

Oon nyt vasta jonkun aikaa puhunu itestäni äitinä, opettelin sen melkein väkisin. Muiden suusta sen kuuleminen tuntuu edelleen hassulta. Tosin, enhän mä äitinä vieläkään kulje joka paikassa. Kavereiden kanssa kahvilla oon Iitu. Äidin seurassa oon tytär. Miehen kanssa kahdestaan oon tyttöystävä. 
Pelkäsin, että hukutan itseni, ajatukseni ja mielipiteeni ja jäljelle jää vaan äiti. Mutsi, joka puhuu lässytysäänellä pelkästään vaipoista ja synnytyksestä.

No, näin ei onneksi käynyt. Paria tapausta lukuunottamatta. Sori kaverit, jotka ootte saanu kuulla pelkästään synnytyksestä, kun ollaan pitkästä aikaa nähty. Ei tuu toistumaan.

Tänä päivänä osaan olla luontevasti sekä oma itseni, että mutsi. Kulkeehan ne nykyään jo käsi kädessä. Juon kahvini kylmänä, käyn suihkussa harvemmin, katselen vähän haikein mielin kavereiden lomakuvia ja unohtelen paljon asioita, mutta on tää silti aika kivaa olla äiti. 

Ja pirun ylpeä äiti olenkin, koska olen sitä tolle maailman söpöimmälle otukselle.

Share
Ladataan...

Pages