Ladataan...
Puolivahingossa

36 tuntia ilman yhtäkään tupakkaa! 

Tosta noin vaan, eikä yhtään itkupotkuraivaria ole vielä tullut. Tuntuu ikuisuudelta. 
Varsinaisia yrityksiä on ollut muutama tätä ennen, jolloin pääsin 15 ja 18 tuntiin.
Ettei tuntuis niin mahdottomalta, en tähtää heti kymmeneen viikkoon tai vuoteen ilman. Eilisen otin tunti kerrallaan, tänään tanssin kuuden tunnin välein voitontanssit.

Ehkä jossain vaiheessa helpottaa, enkä enää ajattele asiaa koko ajan.
Saunon viimeisetkin tupakkamöröt pois kropasta tänään ja vietän loppuraskauden (tai ainakin seuraavat kuusi tuntia) ilman huonoa omaatuntoa. Näin sen kuuluukin mennä. Tässä vaiheessa on turha luovuttaa, oon niin pitkällä jo.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

''Ilmota ajoissa, jos et pääse tulemaan.'' - Sanoi neuvolantäti ja lykkäs perhevalmennuksen esitteen kellonaikoineen käteeni. 
''Itseasiassa perun sen jo nyt.''  
''Ai, säkö tiedät jo kaikesta kaiken?'' - Mitä seurasi ivallinen hymy.

Ei, en tiedä, enkä haluakkaan tietää vaan edetä tilanteen mukaan, kun se tulee. Tiedän, että synnytys sattuu ja pirusti - mutta samalla en kuitenkaan osaa sanoa, kuinka kovaa kipu on ja hyvä niin. Eipähän ainakaan pelota etukäteen.
Tiedän muutaman keinon, mitkä lievittää supistuskipuja.
Tiedän synnytyksen vaiheet, vaikka oon viimeseen asti yrittäny olla näkemättä sitä tuskaa telkkarista ja neuvolasta saadun dvd:nkin katoin vaan hutasten. 
Tiedän missä vaiheessa lähdetään sairaalaan. Ja tiedän mitä sinne otetaan mukaan. Koiran vien äidille kyllä ensin. 
Tiedän mikä reitti on nopein ja millä reitillä on vähiten hidastetöyssyjä. Tiedän mille ovelle ajetaan ja minne ilmoittaudutaan. Siitä en tiedä, saako autoa jättää siihen paikkaan, tuskin.

Haluan h-hetkellä kuunnella kroppaani ja sen mukaan tehdä päätökseni mahdollisesta kivunlievityksestä. En halua tässä vaiheessa päättää haluavani epiduraalia ja sitten pettyä, jos en sitä kerkeäkkään saamaan. Pyrin saamaan vauvan terveenä ulos ja kätilöt aivan varmasti kertovat sillä hetkellä, mikä on vauvalle paras tapa tulla ulos. 

Jokainen synnytys on erilainen, niin myös minunkin - miksi suunnitella se etukäteen?

Ryhmähössötys ei taida muutenkaan olla se mun juttu. Valmennuksessa käytäisiin asioita ryhmässä läpi ja aina löytyy niitä hysteerisiä ihmisiä, jotka on lukenu kaikki synnytykseen ja vauvanhoitoon liittyvät kirjat ja sitten ryhmässä pääsisivät pätemään asioista tai vaihtoehtoisesti tartuttamaan pelkonsa minuunkin. 

Valmennuksessa käytäisiin läpi myös parisuhteeseen, imetykseen, vauvan hoitoon ja vanhemmuuteen liittyviä asioita. Ei, ei ja ei. Imetys aivan varmasti opetellaan synnärillä ja jos sen kanssa myöhemmin ilmenee ongelmia, äiti ja google auttavat. Vauvanhoidosta tiedän omasta mielestäni perus jutut, millä pärjää pitkälle ja lisävinkkejä saan mm. täältäkin. Olen jo ennemmin maininnut, että uskon tekeväni oikeat ratkasut äitinä, mitä vanhemmuuteen ja lapsen kasvatukseen tulee.
Parisuhde on jatkuvaa työtä, oli vauvaa tai ei - parisuhdetta pyritään miehen kanssa parantamaan aina, kun parantamisen varaa ilmenee ilman valmennuksiakin ja hormoniheittelyt on meille jo arkea, ne vaan otetaan vastaan. 

Satuin katsomaan pari päivää sitten dokumentin, jossa pohdittiin minkä ikäisenä on liian nuori/vanha äidiksi. Dokumentissa törmättiin samassa tilanteessa olevaan 15-vuotiaaseen, joka kieltäytyi valmennuksesta ja haastattelija haukkui tytön lapselliseksi. Olenko nyt lapsellinen? Ja olisiko tilanne eri, jos olisin 10 vuotta vanhempi?

Tarkotukseni ei ole solvata valmennuksen käyneitä/siitä pitäviä ihmisiä, en vain koe sen olevan minulle suunnattu ja ihmetyttää neuvolantädin suhtautuminen kieltäytymiseeni. 
Joten, kysynpä nyt teiltä äiti/isä -henkilöiltä; Kävit(te)kö perhevalmennuksessa? Ja te muut voitte myös kertoa oman kantanne asiaan. 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

Tänään on se päivä, kun raskausviikot ei ala enää kakkosella, vaan kolmosella. 
Laskettuun aikaan tasan kymmenen viikkoa. Iik!


(Otettu sunnuntaina)

Autona toimii edelleen Ford Ka - eikä sellainen käytännöllinen 5 ovinen, minne sujahtaa turvakaukalo ja vaunut alle minuutissa. Missä olisi tummennetut takalasit ja luottaisin siihen yhtä paljon, kuin nykyiseeni.

Asuntona toimii edelleen 34,5 neliöinen yksiö - eikä se rivitalonpätkä, mikä olisi yksi kerroksinen saunoineen ja vuokraltaan halpa. Mitä en ole mukamas 'kiireiltäni' kerinnyt etsimään ja minne mahtuisi vauvansänky.

Jaloissa pyörii edelleen koiranpennut - joista toiselle en ole löytänyt vielä tarpeeksi hyvää perhettä. Koska sydän käskee pitää sen itse ja järki huutaa, ettei se ole mitenkään mahdollista.


(Liian söpö uuteen kotiin?)

Arpia tulee mahaan edelleen - Bio oilista huolimatta. Olen unohtanut laittaa sitä oikeasti vain kerran. Muuten käytän kellontarkasti. Arvet kylläkin näyttävät mielestäni enkelin siiviltä ja ajattelen niiden suojelevan pientä. Niistä tulikin yhtäkkiä kauniita.

Poltan tupakkaa edelleen - vihaan itseäni sen takia. Keksin tekosyitä, että antaisin itselleni anteeksi heikon pääni. Tätä viikkoa ennen minun piti varmasti lopettaa. Nyt poltan tämän askin (5kpl) loppuun, kunnes taas annan puheripulin tulla suustani ulos ja häpeän.


(Kuva riemurasiasta)

Kroppa muuttuu - muualtakin kuin mahasta. Pissa lorahtaa housuun aina, kun yskäisen tai aivastan. Yksi päivä lorahti matolle, kun painin koiranpentujen kanssa. Naama ja leuka on turvoksissa, hyvä kun silmät ja suun erottaa sieltä jostain alta. Tisseistä tuli suihkussa pari tippaa maitoa ja pelästyin niin paljon, etten kerinnyt tukkaakaan pesemään. Niin kiire tuli googlettamaan, onko se ihan normaalia. 

Vauvansänky on edelleen ostamatta - uuden kahvinkeittimen kyllä tilasin.

 

Share
Ladataan...

Pages