Ladataan...
Puolivahingossa

Tyyppi anto mutsin koisia ihan sinne kymppiin asti ja mies oli jättäny pannuun kahvia. Ne oli ne avainsanat. 

Sitten taas toisaalta tää oli ihan tavallinen aamu.
Herätään normaalisti tuntia ennemmin ja valitan miehelle, jos se on jättänyt kahvinkeittimen päälle. Kahvi on pelkkää mustaa löröä, mihin ei edes maito sekotu. 
Ruokapöytä oli kovettuneen puurotahnan peittämä, mutta siinä me rummuteltiin käsiämme. Ja naurettiin. 
Lusikkakin piti tiskata, eikä olohuoneessa pysty olemaan astumatta leluihin, mut tänään ne ei haitannu. 

Joko mun siivousneuroosit ja älytön mutsistressaaminen kaikesta alkaa lipsua, tai mies sekotti kahvin joukkoon rauhottavia. 

Tosin, se aamun ensimmäinen kahvi ei ihan putkeen menny.
 

Maitokahvi - ilman vaan sitä kahvia. 

Yritys kuitenkin ihan hyvä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

Terveisin Pää aivan tukossa, auton tuulilasin läpi ei meinaa nähdä ja siitepöly kulkeutuu sisälle asti. 

Ihan ku olis kamala darra. 

Ehkä ens kerralla muuta kun pelkkää whinee.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

Mitä enemmän tyyppi kasvaa ja oppii, mä mietin kodin turvallisuutta. 
On sekunteja, kun en seuraa leikkejä tai menemisiä ja just niinä sekunteina sattuu aina jotain. Toi meidän pähee syöttötuoli on keikahtanu kolme kertaa kaveri mukana ja oon aina tiskannu ihan vieressä. Se on ihan käsittämätöntä. Ja hassua on se, että tyyppi on heti pystyssä menemässä syöttötuolin kimppuun uudelleen. 

Vaikka tää minikaksio ei mikään varsinainen surmaloukku olekaan, piti täälläkin tehdä järjestelyitä. En voi pitää sukkapuikkoja missä sattuu, jesaria ja sähköteippiä löytyy sieltä täältä ja kaiken näköstä on jemmattu tai peitetty. 

Pahimmat intressit tyypin osalta liittyy sähköön. Kaikki johdot, pistorasiat ja sähköllä toimivat laitteet kiinnostaa vähän liikaakin. 
Yritettiin alkuun pärjätä kieltämällä, mutta siitähän toi uhmakas taapero vasta innostu. 

''Plop, plop'' ja tulppia alko ilmestyyn kun sieniä sateella. Kehityksen puolesta ei vielä olla siinä pisteessä, että pistorasioihin tungettaisiin mitään sähköä johdattavia esineitä, mutta kuolapusut rasioiden ja tyypin välillä tuskin tekee mitään hyvää.

Kaikki laturit ja piuhat on poissa silmistä. Sohvan selkänojan takana.
Henkarilla metsästän puhelimen laturia aina kun on tarve. 
Johtohelvetti majaili ennen sohvan alla, mikä oli paljon hankalampaa. Sai hikoilla litratolkulla, ettei yksikään minipiuha pilkota mistään. Ja saman verran, jos sattu tarvitsemaan just sitä minipiuhaa - minkä jälkeen se sitten oli tyypin esillä kuitenkin. 

Periaatteessa ihan hyvä, että näistä vekottimista kiinnostuttiin nyt eikä parin vuoden päästä, kun niihin ymmärretään jo tunkeakin jotain.

  Kirjahyllystä tyyppi vähitellen omii itselleen aina yhden tason lisää. Minkä takia mutsin kamat on aika piukassa muilla tasoilla.
Miehen kirjahyllyssä/tv -tasossa ei voi pitää oikein mitään. Telkkarin alla on neljä avointa lokeroa ja ainoa siellä säilytettävä esine on pöytäliina. Mikä on aina lattialla, niinkun tossa kuvassakin.
Sitten taas telkkarin yläpuolella on kaikki elektroniikka jemmassa. Ja muuta ei sitten oikein mahdu.

Ja kuten huomaa, olkarissa ei pöytää huoneen keskellä enää olekaan. Sekin jemmattiin.
 

Siinä vaiheessa kun tyyppi opetteli seisomaan tukea vasten, suurimmat itkut tuli pöydän takia. Laskeutuminen tuotti ongelmia ja pää kolahti aina. 
Huomattiin kyllä muutenkin, että pöydän on parempi olla sivussa. Jos se on keskellä huonetta, siinä ei voi pitää yhtään mitään. 
Ja onpahan leikkitilaakin nyt.

Se mikä mua eniten näissä turvajärjestelyissä mietityttää - on, että mihin mun kuuluu vetää raja ''saa koskea / ei saa koskea'' välillä. Ja menenkö nyt vaan sieltä, missä aita on matalin, jos jemmailen ja siirtelen juttuja minkä kerkeän. Mutta toisaalta en haluais olla koko aikaa kieltämässäkään.

Ääh.

Tyyppi on sen olonen, että se ymmärtää suurimmassa osassa yhteyksissä kieltämisen, mutta joskus jatkaa tekemisiään silti. Verhojen repimistä, lämpimän uuninlasin koskemista ja syöttötuolissa roikkumista jatkejaan kielloista huolimatta. 

Verhojen repiminen on ehdoton ei. Mutsi ei jaksa ripustaa niitä uudelleen. On päiviä, kun kiellän naama punasena minuutin välein ja sitten taas päiviä, kun ne ei kiinnosta tyyppiä yhtään.  

Uuninlasiin koskeminen kielletään, mutta ei revitä tyyppiä pois. Lasi on lämmin, ei polttavan kuuma - mutta toivon, että tyyppi jossain vaiheessa ymmärtäis mahdollisen kivun tai edes sen lämmön liittyvän kieltämiseen ja just siihen tilanteeseen.

Syöttötuolissa roikkuminen on jossain määrin ehdoton ei. Kiellän jonkun aikaa, ennen kun haen tyypin tekemään jotain muuta. Odottelen sitä hetkeä, että se tajuaa kaatumisen jälkeen vihdoin lopettaa uudelleen kiipeämisen.

Vessaan meneminen on ehdoton ei. Ovea on kissan takia pakko pitää raollaan ja siellähän vasta kiinnostavia juttuja onkin hiekkalaatikosta lähtien. Tyyppi kuitenkin tässä yhteydessä jättää yleensä menemättä, jos kieltää. Jos ei, ovi menee pariks minuutiks kiinni.

Makkariin meneminen on jee. Vaikka vähän jännittääkin päästää mukula sinne, koska en välttämättä pysty seurailemaan tekemisiä.

Kissan lähestyminen ilman äitiä on vähän kiikun kaakun. Jos katti nukkuu, yritän kieltää - muuten en välttämättä aina.  
 
Ja sitten taas yhden jutun kanssa mä olen luovuttanut kokonaan.

Meinaan Ikean peilin. Mitä enemmän kielsin koskemasta peiliin, sitä enemmän peilissä oltiin kiinni.
Varmistelin jatkuvasti, että se pysyy tukevasti seinässä ja teippasin terävät kulmat alhaalta. 
Eli joo, mene vaan. Ja sitten se kiinnostus loppukin jo. Peiliä vasten ei kuitenkaan saa seisoskella. 

Olis ihan mahtavaa, jos ei ikinä tarvis kieltää mistään, mutta kyllä se taitaa olla jossain määrin pakollista ja jopa suotavaa. Tulisin saamaan aika monet keskarit ja haistattelut murrosikäiseltä tyypiltä, joka on kuuluisan vapaan kasvatuksen tulos. 
Voisin myös pehmustaa koko kämpän kuplamuovilla ja pehmoleluilla, mutta sekään tuskin toimis. Parempi, että oppii kaatumaan oikein - kun että kaatumista sais pelätä koko ajan.

Share
Ladataan...

Pages