Ladataan...
Puolivahingossa

En rehellisesti oikein tiedä mitä tapahtu. Pää on ollu aivan täynnä otsikoita ja muka-hauskoja lauseita blogia varten, mutta sinne päähän ne sitten jäikin. Kahden viikon paussin jälkeen varovasti kurkkailin Lilyn sivustolle, kunnes etusivulla komeili vajaat kaks sataa ilmotusta (voi paska, se siitä nopeesta päivittämisestä) ja läppäri sujahti takas jemmaansa. 
Uus yritys taas vähän myöhemmin, mutta kummasti tekstieditori (mikälie kirjota teksti tähän -luukku) vaan komeili kaikessa tyhjyydessään. Äh. 
Pikku hiljaa kaikki rästissä olevat tekstit tai ainakin ne ideat ja luonnokset niistä alko kerääntyä. Mm. Nean 6kk ja -7kk postaukset, arpirasvakokeilut ja vuoteni bloggaajana nyt sitten puuttuu. Ja harmittaa ihan sikana. 
Yritän kuitenkin saada niitä päiviteltyä lähipäivinä. Paitsi sitä ''Vuoteni bloggaajana'' -juttua, koska viime kuukausien tekstisaldot hävettää niin pirusti.

 Jos nyt kuitenkin vähän niitä kuulumisiakin tähän ''sori, sori'' -tekstiin mukaan.

Tyyppi on vieläkin sama ilonen (ehkä vaan vähän äänekkäämpi ja tempperamenttisempi) kaveri. Ja vieläkin hampaaton. 
Tosin vauvasta kasvo taapero, joka roikkuu mutsin housuissa tiskatessa, halii ja antaa pusuja sängyssä ja no, repii alas tai suuhunsa kaiken mihin vaan yltää.

Kotona näyttää tietokone- ja telkkaripäivinä tältä;

Mutsi stressaa autosta, juo vieläkin paljon kahvia, korjailee lähes päivittäin vuoden vanhoja äitiystrikoitaan, muistaa ruokkia lastaan aika usein päivässä ja on vieläkin se itseironinen oma itsensä. Kyllä se usein siivoaakin, vaikka tänään siltä ei näytä. 

Ja näyttää muuten tolta edes joskus.

Päivät menee tasaseen tahtiin lattialla leikkien ja kaikkia arvotavaroita tyypin käsistä haalien. Eli same old, same old - ehkä vaan vähän vilkkaampaa meininkiä.

Niiden ekojen kuukausien epävarmasta mutsista on ihan oikeasti jo kasvanut äiti, joka kutsuu itseään äidiksi, osaa suodattaa vauvapsykologian turhat ohjeet ja vaan relata. 
Ruoka-aikoja ja päivän rutiineja noudatetaan jo suhteellisen automaattisesti, mutta ei vedetä niitäkään överiksi. Jos tyyppi nukkuu ruoka-aikaan, niin sitten nukkuu ja jos halutaan koko perhe mennä illalla kaheksalta ajelemaan, niin sitten mennään. No okei, kerran mentiin.
Oikeastaan kaikki vanhemmuuden paineet on hävinny ja pystyn jo haistattelemaan sille äitiyden mustalle aukolle, minne hävisin synnytyksen jälkeen. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

Ollaan odotettu konttaamista, kuin kuuta nousevaa siitä päivästä asti, kun tyyppi oppi ryömimään. Ihan vaan siitä syystä, että sinä samana päivänä otettiin haltuun konttausasento, missä heiluttiin edes takas taukoomatta ja sain kuulla ''Toihan punnertaa enemmän, ku mutsinsa'' -vitsejä.
No, eilen se sitten tajus nostaa ja siirtää niitä etutassujaan.



 
Vaikka vauvan liikkuminen a) avaa luonnollisesti satoja uusia mahdollisuuksia itsensä telomiseen, kuhmuihin ja pikku haavereihin, b) pistää perheen muut jäsenet hikoilemaan kaiken jemmaamisessa ja ''kahvakuulan'' (= toi vajaa 10kg napero) siirtelyssä, sekä c) liikkumiseen sisältyy ''mitä kovempaa -sen pahempaa'' teoria - niin tuntu se vaan niin mahtavalta, että meidän hoivissa joku ipana ihan konkreettisesti kehittyy ja oppii uusia asioita.


Samalla myös näen millanen mutsi musta on tullu. Mä olen se ärsyttävä leuhkija, joka ylpeänä laittaa tilapäivityksen feissiin jokaisesta pienestä edistyksestä ja tapahtumasta vauvan kanssa. Tai no, laittaisin jos olisin vielä facebookissa. 
Onneks blogi lasketaan kans ja hahaa! täällähän mä heti ilmotan kaikesta.

Soitan heti jollekkin (mielellään lapsettomalle) kaverille tyypin oppineen jotain uutta. Koska ks. kaveri on tottunut mun ''tosi tärkeisiin'' puheluihin ja jättää vastaamatta, pimpottelen kohta oven takana. Ja sitä kaveria kiinnostaa ihan sikana.

Mä olen myös se, joka ei kertaakaan käy perhekahviloissa, koska siellä saattaa olla mutsi, joka on yhtä ärsyttävä kehitysleuhkija, kun minä itse.

No mut, jos takas siihen konttaamiseen. 
Pieniä turvajärjestelyjä ollaan jo suoritettu, meinaan pistorasioissa on Bilteman tulpat, koiran nappula- ja vesikipot laitettiin pinnasängyn alle, kengät ja sähköjohdot jemmattu ja pinnasängyn pohjaa meinaan laskea tänään. 

Nyt vaan odotellaan vaatemenekkiä ja/tai housujen polvikohtien paikkailuja ja annetaan ipanan teloa itseään, mutta kuitenkin valvotusti. Ilman sitä taaperokypärää. Ehkä se siitä joskus oppii. 

Mä en oppinu. Terveisin, taaperokypärä päässä viisvuotiaaks asti.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

No söpöintä ikinä, missään -syöttötuoli tietenkin! 

Järkevämpää varmaan olis ollu lapsen mukana kasvavan tuolin ostaminen, mut hei kuka oikeesti voi kieltäytyä näin khuulista valtaistuimesta? 

Eikä se siihen vanhaan siniseen keittiöön tietenkään olis sopinu, eli.. 
Oooh, tahtoo lisää väriä!

Pinkit verhot,
lintuja,
kukkia,
pinkki matto,
pinkkejä keittiöpyyhkeitä,
pinkkejä kippoja,
ooooh!

Okei myönnän, tais mennä vähän överiks.

Share
Ladataan...

Pages