Ladataan...
Puolivahingossa

''.. osta tosi pienelle ipanalle paljoa leluja.'' 

''Eihän se niistä kuitenkaan mitään tajua.''

''Oppii korkeintaan haluamaan lisää ja lisää. Vetää itkupotkuraivarit kaupassa aina sitten.''

''Kato ku ennen vanhaan rakennettiin käpylehmiä ja rakenneltiin majoja ja pärjättiin silti hyvin.''

- Mietti raskaana oleva muija vajaa vuosi sitten.

No niin, no.. 

Hups.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

Viime kuu tuntu jotenkin ihan yli pitkältä ja niin pirun arkiselta, ettei kirjottamisesta tullu yhtään mitään. En edes uskalla tsekata kuinka moni seuraaja luovutti meikäläisen suhteen ja päätti siirtyä aktiivisemmille apajille, mutta enpähän voi syyttää kuin itseäni.

Viime kuu kuitenkin meni jotakuinkin näin;




Ellu sai sieltä täältä repsottavan lyhyemmän karvan. En yleensä lyhennä karvoja ennen helteitä, mutta tänä vuonna tein poikkeuksen. Säännöllinen harjaus oli mutsin muistille ihan liian vaikeeta.


.. ja pärjää se silti ulkona.


Ollaan hengailtu..






.. leikitty..

.. huomattu kevät..

.. ja tutkittu koiraa. 

 Pääsiäinen kierreltiin sukulaisilla syömässä ja kotipäivät ollaan vahdittu tyypin menemisiä. Ollaan täällä ennusteltu josko siitä tulis sähköinsinööri, kun kaikki elektroniikka kiinnostaa vähän liikaakin. 

Mutsin puhelinkin hajos, kun sitä oli nii-iin kiva imeskellä.

Share

Ladataan...
Puolivahingossa

Alkaa oleen jo aika olennaista tällä palstalla, ettei asiat mene niinkun Strömsössä. Niin kävi sen urheilunkin kanssa. 

Tammikuu alko ihan kivasti salikortin lataamisella ja ankarilla treenailluilla. Hikoileminen tuntu yllättävän kivalta ja ne vauvavapaat tunnit luksukselta, kun korvat sai hammaskitinöiden sijaan tuttuja biisejä. 

Sitten hajos auto ja sen kunnostamiseen oli varaa vasta helmikuussa. 
Paska. Rahat on muutenkin niin kortilla just nyt, että +50 euron uhraaminen liikuntaan kuukausittain tuntuu aivan liian suolaselta, vaikka kuinka paljon siitä nautintoa saisinkin. Ja sen kiinteen kropan..

Niin joo, unohdin sen kiloklubinkin ihan kokonaan kahden viikon jälkeen. Masensi listailla ruokia, joita tehdessä luuli olevansa oikeilla jäljillä, mutta niitä ylös kirjotellessa tajus taas olevansa ihan väärässä. 

Yritin tsempata tehden vaunulenkkejä useammin. Tunnin reippaan kävelyn jälkeen ne pirun lonkat oli erimieltä ja no, onhan se äää onkohan tolla nyt liikaa/liian vähän vaatetta, tuleekohan sille nälkä, mitä jos sitä ja tätä -säätäminen ihan vähän hermoja raastavaa. 

No mitäs jos vaikka vähän kävisin lenkkeilemässä? Kunnon juoksukengät jalkoihin ja Esterille haalarit päälle. Luistelin etupihalla koiran kanssa varo-varo-vasti ja mietin, ettei tää koko mesta voi näin jäässä olla. 
No kyllähän se vielä maaliskuussa voi. Ei kun takas kotiin kiroillen.

Otti päähän ihan pirusti. Ei nyt pelkästään liukkaiden teiden takia, vaan koska olin henkisesti valmistautunu kidutukseen lenkkipoluilla ja koska noin yleisesti näiden kokemusten jälkeen tuntu, että koko maailmankaikkeus oli mun kanssa urheilusta ja liikkumisesta eri mieltä.

Tän on ihan pakko olla karmaa. Nyt olet läski ja pysyt läskinä. 

Mutta! Tittididii, ei niin paljon kuraa niskaan, ettei jotain hyvääkin. 
Mies meinaan vetäs ässän hihastaan eli toisin sanoen pölyttyneen pelin kaapistaan ja tässä se on!


Ihan oma personal trainer kotisohvalla. Se vaatii vetämään 9 viikon ajan neljä treeniä viikossa ja minähän vedän. 
Motivaattorina toimii niiden kauneusihanteiden lisäks omat kakskymppiset neljän kuukauden päästä. Kun ne 19-vuotis synttäritkin jäi välistä raskauden takia, niin olenhan mä nyt ansainnut isot juhlat, missä juhlin kerrankin kivan näköisenä. 

PT käskee tekemään suurimman osan liikkeistä väärin, eikä paikallaan juokseminen samalla sohvaa varoen mun maalaisjärkeni mukaan saa aikaan muuta kun vitutusta, mutta kai silläkin laihtuu. Meinaan sillä telkkarille huutamisella. 

Ottaa päähän jo valmiiks, mutta yritetään. 
Ja samalla pelätään, mikä hajoo seuraavaks. Konsoli vai oma nilkka?

Share
Ladataan...

Pages