Ladataan...
Puolivahingossa

Käytiin taas siellä sosiaalipediatrian poliklinikalla. Olin aivan täpinöissäni, koska tyyppi on oppinu paljon, paljon uusia taitoja ja se vierastaminenkin alkaa ehkä vähitellen rauhottumaan. 
Viime kerran jälkeen kuuntelin kuitenkin vähän kriittisemmällä korvalla fyssarin puheita ja no, hyvä niin. 

Typerimmät aivopierut ja parhaimmat itsensä pussiin puhumiset tulee tässä;

*Tutkittiin jalkoja tyypin makoillessa lattialla* 

''Tätähän ei nyt sitten missään nimessä saa hyppyytellä tai seisottaa.''
Ai hä? Miten kukaan pystyy oleen hyppyyttelemättä seittemän kuukauden ikästä muksua? Ymmärtäisin seisottamiskiellon, jos meidän kersa ei seisoisi jo itse tukea vasten.

''Ei saa mitenkään kannustaa nousemaan tai seisomaan. Ei mitään käsillä taputteluakaan sillon.''
MITÄ? Ai alanko mä nyt ignooraamaan mun lastani? Tulee varmaan tosi hyvä itsetunto lapselle tällä menetelmällä. 

Ja syynä
''Siis joo, kato kun se saattaa alkaa varvistaan.''
Mun käsityksen mukaan ihan kuka vaan saattaa alkaa varvistaan. Saattaa mun lapselle tulla perinnöllisiä sairauksiakin, mutta eihän se nyt meidän leikkimistä tai arkielämää muutenkaan haittaa. 

Päätinpä sitten kysästä, että suositellaanko lapselle ensiaskelkenkiä vielä tänä päivänä. Kaikkialta mistä olin tähän mennessä kysellyt, suositeltiin.

Ei missään nimessä -oli fyssarin vastaus, joka just oli kertonu, että mun lapsi saattaa alkaa varvistaan. Hianoo.

***
Tutkittiin korvia ja refleksejä. 

''Mikäs sillä on otsassa?''
''No mustelmahan se.''

''Mistäs se on tullu?''
''Öö, en nyt ihan tarkkaan muista mihin kolautti, kun lyö sitä päätänsä pari kertaa päivässä. Joskus jää jälki, joskus ei. ''

*syvä hiljaisuus tähän väliin ja tiukka katse minuun*

''Niin siis ollaanhan me mietitty, että joku kypärä pitäis ehkä ostaa, mut..''
''Joo, ei missään nimessä kannata.''
Ai.

(Syvän hiljaisuuden kohdalla ks. työntekijä oletti mun kertovan ''totuuden'' esim. perheensisäisestä pahoinpitelystä tms. Mä kun luulin että ihan jokaiselle liikkuvalle lapselle tulee mustelmia joskus.)

***

Ja paras viimesenä;

''Toi pitää ihan selkeesti päätään vieläkin pelkästään oikeella puolella''

Tähän mulla ei riitä edes huumorintaju enää. Miten on mahdollista, että mä en ole 7 kuukauden aikana huomannut tätä? Onko joku lukijoista tehny samanmoisen diagnoosin kuvia katselleena? 

Ps. Kuva meni kategoriaan muu kauneus. Että semmosta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

On hassua kuinka omaan kroppaan täytyy tutustua ihan uudestaan lapsen saannin myötä. Olin yllättynyt millaiseksi maha todellisuudessa jää ja kuinka äkkiä paino putoaa. Ja onhan se kroppa muutenkin muuttunut.
Taidan tässäkin asiassa olla yksi niistä onnekkaista, kun niitä ''raskauskiloja'' on viikon jälkeen synnytyksestä enää muutama, kotivaa'an mukaan 2,5. Tiedä sitten paljonko niistäkin on pelkästään tissiä ja roikkuvaa mahaa + paino heitteli aikalailla ennen raskautta. 

Arvet ei juuri nyt haittaa. Ne on vaaleita ja sain kivan näkösen masun tilalle maailman kauneimman tytön. Ihan vaan näin puolueettomasti sanoen.

Jalat - varsinkin sääret on pienentyny ja on ihan huippua katsoa niitä nykyään. Mulla on aina ollu lihaksikkaat jalat, kiitos ratsastuksen ja edellisen työpaikan ja nyt ne kerrankin näyttää hoikemmilta. Ainakaan mulla ei ollu yhtään turvonnu olo raskaana, joten uskon imettämisen hoikentaneen niitä. Enkä aio enää treenata niitä samaan kuntoon, ku ennen.

Tissit nyt sanomattakin on muuttunu. Maito laskeutui, minkä seurauksena koko oli suurinpiirtein metri kertaa metri, paino sen mukainen etten saanut käsiä ojennettua ylös ja kaiken lisäks ne oli kivikovat. Tyhmänä ostin imetysliivit raskaana, joten pääsin kotiuduttuani shoppailemaan parit uudet. Nyt ne on jo vähän muokkaantuneet babyn syömisrytmin mukaan, eikä joudu käyttämään liivinsuojuksina taiteltuja harsoja. 

Normaalisti oon utelias, mutta sinne jalkojen väliin en oo uskaltanu vilkasta. Enkä aio vielä pitkään aikaan. Peppu näyttää tällä hetkellä ihan kivalta. Sinne tuli vähän ylimäärästä suklaata ahmiessa, mutta farkut mahtuu jalkaan pitkästä aikaa. Jes!

Hiukset alkaa pikkuhiljaa voimaan paremmin, eikä ne rasvoitu läheskään yhtä pahasti, ku vielä kaks viikkoa sitten. Naamassa on edelleen hormoneista johtuen finnejä, vaikka niiden piti jäädä sinne laitokselle.

Pikkuveli (13vee) muuten kysy huolestuneena, että jäikö sinne mahaan jotain ja ollaanko nyt ihan varmoja. Olisin kysyny kätilöltä samaa, ellen olis raskausaikana googlettanu niin huolellisesti. 

(Kuvassa on vähän hassu asento, mutta saattepahan edes vähän osviittaa mahan nykyisestä kunnosta.)

Mainitsenpa vielä, että vaikka yksikään kiloista ei olisi vielä tässä vaiheessa lähteny, olisin tyytyväinen silti. Keho on joutunu äärettömän koville viimesen kymmenen kuukauden aikana, enkä voi kun pelkästään kiittää sitä tosta sängyllä makaavasta nyytistä.

Share
Ladataan...