Ladataan...
Puolivahingossa

Se kantoliina on edelleen käyttämättömänä vaatekaapissa. Kerta toisensa jälkeen taistelin viiden metrin pituisen kangaskasan kanssa, mutta eihän siitä mitään tullu. 

Sidonta ei tuntunu mun 164 senttiselle kropalle oikealta enkä saanu tyyppiä tungettua mukaan niin, että molemmilla olis ollu mukavaa. Enkä mä edes nähnyt kersan pään takaa mitään. 

Sitten mä sen muistin. Hei mehän saatiin joku kantoreppu meidän vaunujen hakureissulla. Muuton jäljiltä etsiskelin sitä tästä mini-kaksiosta kaks viikkoa. Ja löytyhän se!


Siinä ne molemmat kantovälineet nyt on. Nii-iin viattomina.

Ensimmäinen ajatus tästä sata vuotta vanhasta (toiselta puolelta sinapin keltaisesta) tekeleestä oli, että voi paska. Miten tää puetaan? Sehän näyttää joltain seksikeinulta enemmän, kuin repulta.

Tungin pehmustettuja lenksuja jalkoihini ja noi alimmaiset klipsut napsautin kaulan ympäri. Rapsuttelin päätäni jonkun tovin, ennen kun päätin googletella miten ihmeessä tää toimii.
Ja tadaa, sainhan mä sit sen oikein lopuks. Se ei vaan yhtään tuntunu oikeelta vieläkään.

Pistin kersan kyytiin ja siinä me sit oltiin. Molemmat yhtä epäluulosina. Yöpuvuissa kolmelta päivällä.

Päätinkin nyt kysellä löytyiskö täältä reppuilun taitajia? Onkohan toi muksu tossa nyt ollenkaan edes sinnepäin, miten sen pitäis olla? 

Ergonomisesta en muuten osaa sanoa. Niskat oli jumissa jo parin minuutin jälkeen, mutta siitä voi varmaan syyttää ton ipanan painoakin. Enkä säädellyt lenksuja omiin mittoihin sopiviksi vielä tässä vaiheessa. 

Sen mä ainakin huomasin, että kumartuminen on mahdotonta ja vehkeen pukeminen ja riisuminen melkein yhtä työlästä, kun sen liinan kanssa. 

Mutta kun mä niin haluaisin edes sen yhden kivan kantokokemuksen.

Share