Ladataan...
Puolivahingossa

Sörkin muurahaispesää kirjoittamalla lastensuojelusta, omasta näkökulmastani ja kokemuksestani suurennuslasin alla. Avauduin aikoinani muun muassa täällä meidän sosiaalisen pediatrian poliklinikkakäynneistä ja täällä mainitsin perhetyöntekijöiden änkeävän meidän kotiin. Tänään - nyt koko härdellin mentyä jo ohi ja asiakkuuksien lopettamisten jälkeen tajusin, ettei tämä vielä tähän jäänyt. 

Kaikkien silmille on osunu joko Hesaria lukiessa tai Facebookin uutisvirtaa selatessa kauhutarinoita äkillisistä huostaanotoista ja videokuvattuja tilanteita, joissa lapset viedään ihan ilman perusteltua syytäkin. Seuraavana on lööpeissä pikkulasten raa'at ja täysin absurdit kidutusmurhat ja mutsi, joka pyöräytti viis lasta, jotka se sitten kompostoi häkkikellariinsa vuosiksi. Ja kaikki on tapahtunut meidän Suomessa. 
Kaksplussan keskustelupalstalla lastensuojeluilmotuksesta huudellaan yhtä tiheään tahtiin, kuin kunnialoukkauksestakin, mutta silti kukaan ei tee mitään jos näkee pienen lapsen selvästi päihtyneen vanhemman seurassa. Missä kohtaa mentiin näin päin mäntyä?

Lyhyesti kerrottuna meidän poliklinikkakäynnit meni joka kerta samalla kaavalla. Istuin tuolilla niin iloisesti kun vaan pystyin, kerroin mitä kaikkea tyyppi on oppinut, mitä tehdään päivisin, kuinka helppoa kaikki on ja purin huultani kuunnellessani vääriä diagnooseja lapsen kehityksestä sun muusta. Multa kysyttiin kysymyksiä, tuijotettiin niin suoraan silmiin, että joskus tuntu että poraudun vielä tuolista läpi ja vastaukset kirjattiin paperiin, joita sitten jouduin vielä oikomaan ettei vaan tule jatkotoimenpiteitä kun kirjaaja oli ymmärtänyt jonkun asian väärin. Annettiin seuraava aika parin kuukauden päähän, mainittiin vielä varmuuden vuoksi ilmoituksen tekemisestä, jos ei saavuta ajoissa paikalle ja toivoteltiin hyvät jatkot.

''Lasten ja perheiden kanssa toimivien viranomaisten on tuettava vanhempia ja huoltajia heidän kasvatustehtävässään ja pyrittävä tarjoamaan perheelle tarpeellista apua riittävän varhain sekä ohjattava lapsi ja perhe tarvittaessa lastensuojelun piiriin.'' 

On helpompaa lykätä kouraan uutta aikaa, uutta tapaamista, uutta arviointikäyntiä, kuin ihan oikeasti antaa tukea. Multa ei missään vaiheessa kysytty keinoja, joilla mun vanhemmuuttani oltais parhaiten voitu tukea tai käytetty edes mitään vähän kannustavampaa avautumiskeinoa sen perinteisen mitäteillekuuluu -kysymyksen lisäksi. Se on vähän sama juttu, kuin huippumyyjä menee kysymään suomalaiselta asiakkaalta että voiks mä avuks olla - koska tottakai suomalainen luonne sanoo ei kiitos. Se sama suomalainen sanoo myös, että meille kuuluu hyvää kun sitä kysytään. 

Olin sosiaalisen pediatrian poliklinikan asiakkuuden ajan epävarmempi mutsiudestani, kuin ikinä ennen mistään ja tunsin mahdotonta riittämättömyyden tunnetta, vaikka parhaani mukaan yritin unohtaa koko homman ja ne väärät diagnoosit ja liian tiukat katseet. Se hajotti, vaikka mitään varsinaista ongelmaa ei enää ollutkaan ja voin vaan kuvitella kuinka rikki olisin loppujen lopuksi ollut, jos käyntejä jostain syystä olis lisätty tai asiakkuutta jatkettu monilla vuosilla.
Mulle tuputettiin apua, mikä ei loppujen lopuksi ollut lähelläkään apua - vaikka en apua missään vaiheessa tarvinnut, tai edes halunnutkaan.

Viimeiset pari käyntikertaa tunsin jo valtavaa ahdistusta - ''Eih taas sinne'' ja vihoviimeisellä käynnillä en jaksanut enää edes hymyillä. Jouduin sähläämään työvuorot uusiks käynnin takia ja tästä vähän tuohtuneena istahdin tuoliin ja tykitin kaiken ilman sitä meillä menee kaikki tosi hyvin -soopaa. Me erottiin, mä olen välillä tosi väsynyt ja se tukiverkosto minkä olemassa olosta oon vuoden verran vakuutellu, niin paskat sitäkään oikeasti ole. 
''Ai no mut teillähän menee tosi hyvin (ilmeisesti koska olen työelämässä), tämä asiakkuus voidaan nyt lopettaa.''
Kuuntelikohan mua kukaan - mä mietin jälkeenpäin, mutta toisaalta olo oli ja on rento, koska nyt me voidaan vihdoinkin vaan olla. 

Meidän koko rumba lähti käyntiin äitiyseuvolasta, missä mä istuin (tietämättäni) kolmannella kuulla raskaana. Neuvolan joku vastavalmistunut terveydenhoitaja kaivo esiin lippu lappuja, mitä hetken aikaa iloisesti täyteltiin (jee kivaa!) ja alkoholikyselyä täyttäessä kysyin, vastaanko nyt raskauden aikaisesta juomisesta (nolla) vai ajasta ennen raskautta? Terveydenhoitaja ei osannu sanoa muuta kun ''No vaikka sen aikaisemman käytön perusteella.''
Hmm, okei no mä en kyllä oo pitkään aikaan juonu, niin pitäiskö sit vastata vielä sitäkin edeltävältä ajalta?
''No vaikka joo'' ja testin jälkeen kaikki kohdat näyttikin vihreän sijasta tulipunaista ja meille napsahti lastensuojeluilmotus (ei enää niin kivaa).
Olin niin pöyristynyt koko tilanteesta, etten tainnu saada sanaa suustani.
Toki, vika on minussakin. Satuin olemaan se yks sadasta, joka teki testin no laitetaan sinne päin ja pyöristellään lukemia ylöspäin -tyylillä kaunistelun sijasta ja pidin koko testiä vähän niinkun leikkimielisenä testinä ilman mitään seuraamuksia. Ja koska miks mitään jälkiseuraamuksia tulis, kun terveydenhoitajalle olin historiani ja alkoholinkulutukset kuitenkin selvittänyt jo kattavasti.
Väitän kuuitenkin myös, että tämä terveydenhoitaja olisi voinut arvioida tilannetta asiakaslähtöisemmin, kuunnella paremmin ja toimia ehkäisevän lastensuojelun nimissä - ennen varsinaisen suojeluilmoituksen vireille laittamista.

 ''Ehkäisevää lastensuojelua on tuki ja erityinen tuki, jota annetaan esimerkiksi opetuksessa, nuorisotyössä, päivähoidossa, äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa.''

Tänään on kulunut tasan kuukausi viimeisestä poliklinikkakäynnistä ja käytiin aamulla normaalilla lastenneuvolakäynnillä. Painoa oli pudonnu puolisen kiloa klinikkakäynnin jäljiltä, mistä paikalla oleva lääkäri alkoi tivaamaan. Öö, kyllä se syö - monesti päivässä, terveellistä ruokaa ja ruokinnoista huolehtii kolme aikuista. Mitään poikkeavaa ei ole tapahtunu, mitä nyt viimeset lomapäivät ollaan oltu paljon menossa ja syöty aina siinä sivussa.
Vängättiin, syyllistettiin (tuntuu siltä, koska tyypin ruokinta ja ruoan laatu on mulle tärkeintä maailmassa ja nyt sitä kyseenalaistettiin) ja hymistiin miten näin voi käydä.
Otettiin päänympärys ja kas kummaa, sekin on tippunu kahdella sentillä. Vasta tässä vaiheessa minun syyllistäminen lopetettiin ja alettiin miettiä josko se vika ehkä sittenkin olisi niissä poliklinikan mittatuloksissa - ei mutsissa.  ''Eihän se voi, kun kuitenkin yliopistollinen sairaala'' - totesi lääkäri, mutta ihmisiä kai nekin on, mietti mutsi jo vähän näreissään.
Painokontrolliin aika, d-vitamiini lässynlässyn ja me lähdettiin tyypin kanssa jäätelölle. Oikeastaan kahdelle jätskille, koska pelkään kuollakseni uutta lastensuojeluilmotusta, jos tyypin paino ei parissa viikossa nousekaan. 

Ja tätä lastensuojelu on pahimmillaan. Syyllistämistä, paskoja teen koko ajan väärin -fiiliksiä ja pelkoa. Vaikka lastensuojelun näissä tapauksissa pitäisi olla ihan toisin päin, tukemista, kannustamista ja varmistamista - ei uhkailua. Koko lastensuojelu on käännetty ylösalaisin, siitä on tehty pelottava koko kansan syöpä, joka kuormittaa yhteiskuntaa ja mutsin mieltä. Näin niinkun lievemmissä tapauksissa - mihin me mun mielestä lukeudutaan.
Joko toimitaan liian kovin ottein liian varhain, tai sitten ei toimita ollenkaan ja iltalehti lisää myyntiään saamalla lisää skandaaleita.
Olisko jo vihdoin aika päivittää lastensuojelun nimiin tekevien työntekijöiden amattilliset pätevyydet, jo ihan asiakaspalvelusta lähtien, tehdä enemmän töitä perheen kanssa - ei perheen hajottamista edistäen ja lopettaa se työntekijältä toiselle pompottaminen lastensuojelun piirissä olevien kesken? Ihanteellinen tilanne olis, jos lastensuojelun valvovan silmän alla oleva perhe tuntisi olevansa enemmän turvassa, kuin ilman lastensuojelua - eikä toisinpäin, mitä se nyt on.

 

Tänään jäi mietityttämään voisko ne lastenneuvolan käynnitkin lopettaa, sekin kun on käsittääkseni vapaaehtoinen - vaikka sieltäkin on tullut uhkailua poisjäännin seuraamuksista? Pitkään aikaan en ole hyötynyt käynneistä ja tyyppiä voin mittailla kotonakin, kunhan rokotukset kävisin hoitamassa siellä suunnalla.  

Share