Ladataan...
Puolivahingossa

Ollaan oltu suhteellisen rennosti tyypin kanssa vapaalla pari päivää. Ihan oikee kesäloma tää ei oo ollu, mut tuntuu siltä, koska huomisen työpäivän jälkeen olis vielä toiset pari vapaata. Normaalisti vapaapäivät koostuu niin myöhään päivälle asti nukkumisesta, et loppupäivän panikoin minkä ruoan annan seuraavaks, mikä ateria skipataan päivästä kokonaan pois ja mihin aikaan tyyppi olis järkevintä laittaa päikkäreille. Ja ne päivät löhötään vaan himassa tekemättä suurinpiirtein mitään.

Mutta koska ''kesäloma'', ollaan oltu menossa ja meiningissä mukana - ja tehty juttuja mitä ei vielä olla kertaakaan tehty.

Eilen päätettiin säästää bensakuluissa ja käveltiin koko pitkä päivä paahtavassa helteessä. Mutsi ei ruskettunu vieläkään, eli maidon värisenä mennään kolmatta kesää putkeen. Kaloreita tuli poltettua sen verran ahkerasti, että raaskin ostaa uutta jätskiä - niin, ja vetää sen koko paketin yksin tyypin nukkuessa ja Kumman Kaa:n pyöriessä taustalla.

 

 

Tänään oltiin ekaa kertaa bussimatkalla yhdessä, vietettiin ensimmäistä toripäivää ja leikittiin hiekkalaatikolla. Pysähdyttiin jokilaivan kannelle syömään herneitä ja mutsi nautiskeli yhden lonkeron.

Ja siihen se hauskuus sitten jäikin. Eli tässä nyt vähän taas blogiteksti versus se todellisuus;

Vaunuilu suju mukavasti, kunnes mutsi kaipas pientä kahvin mittasta breikkiä kahvilassa.
Bussimatkalta odotin paljon, kunnes huomasin pysäkille kaartavan pidemmän linjan auton (hyvästi keskioville ja vaunut tavaratiloihin). Muksu pomppi koko matkan penkillä ja veti kilarit, kun yritin hyssytellä että istuppas nyt hetki paikallas jooko? JOOKO?
Herneiden avaaminen ja vaunujen työntäminen mukulakivillä saman aikaisesti osottautu mahdottomuudeks. Muksu sai kilarit.
Mutsi meinas ahdistua hengiltä juodessaan alkoholia tyypin seurassa. Ja vielä ihmisten ilmoilla. (Oli kylläkin niin syntisen hyvää, et annoin jo itelleni anteeks.)
Hiekkalaatikkoepisodi oli täynnä hikeä, kyyneliä ja pitkää pinnaa. 

Mä oletin, että kaikkimullehetinyt, minäite ja muut uhmat tulee siinä kolmen vuoden paikkeilla ja menee ohi yhtä salamana, kun ne on tullukin. 
Tuli huijattu olo, kun tajusin että hetkinen - saattaiskohan tolla tyypillä olla uhma nyt jo. Laskeskelin päässäni äkkiseltään kuinka usein meillä taistellaan arjen pikkujutuista ja kuinka usein itketään ihan ilman syytä. Hmm, miten olis vaikka joka päivä? Kuutena päivänä viikossa nyt ainakin. 

Tyyppi ei odota, ei tee kompromisseja eikä tosiaankaan taida itsekään tietää mistä milloinkin on vihoissaan tai mitä haluaa. 

Täytyy kyllä myöntää, että ymmärrän tyypin tuskat täysin. On varmasti hankalaa, kun on oppinu ymmärtämään ainakin jonkun verran mistä muut puhuu, minne ollaan menossa ja mitä tehdään seuraavaksi - mut kehitys laahaa sen verran perässä, ettei osata vielä sanoa omaa mielipidettä asioihin, mitä ollaan vailla ja mihin sattu, kun kompuroitiin asfaltilla.

Meillä nyt vaan odotellaan, että kommunikaatio lähtis pelittään sen verran, ettei kaikkeen enää vastattais kitinällä tai itkupotkuraivoamisella. 
Ja nautitaan heti huomenna neljästä eteenpäin taas vapaista. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

Lykkään nyt ihan suosiolla noi muistelmahaasteet vieläkin myöhemmäksi ja raotan varovasti kuulumisia - niiden perään kun on jo huudeltukkin.

Ensinnäkin, blogin kanssa mun toivo oli jo lähes kokonaan menetetty. Meinasin toivottaa soronoot ja varmasti olisinkin niin tehny, jos vaan (taas kerran) olisin saanu aikaseks. Meni ihan reisille se lupaus, että kirjottelisin edes yhtenä vapaapäivänä viikossa ja oikein kirsikkana kakun päällä jätin päivittämättä sinne facebookkiinkin. 
Tyytyväisenä viettelin vapaapäiviäni uhraamatta ajatustakaan blogille.

Jossain vaiheessa löysin kuitenkin itteni taas pitkästä aikaa tilanteesta, että kun jotkut asiat alko risoon pahasti tai naurattaan ihan sairaasti, niin mun teki mieli vaan jakaa ne täällä. Ihan niinkun sillon ennen vanhaan.
Ja kun äitiys on siitä jännä homma, että siinä kehittyy suuntaan tai toiseen ihan jatkuvasti ja samaten käy mielipiteiden kanssa. Mä en oo enää se sama keltanokkamutsi, mitä mä olin vuosi sitten - enkä tosiaankaan ajattele enää samoin, kun sillon aikoinani paasatessani soseista. Sitä alko väkisinkin miettiin, että tämänkö kuvan mä nyt haluan itsestäni jättää tänne julkisesti vai pitäiskö mun ihan pikkuriikkisen verran korjauttaa ja näyttää mikä mä tänä päivänä olen ja mitä mä oikein nykyään funtsin.
Ihan yhtä paivana syy oli, että tää blogi on ollu täällä kauan. Mun mittapuulla nyt ainakin. Tänne mä oon kirjakielellä kirjottanu kuinka tyyppi on ultrassa näyttäny ihan tolta isiltään. Ihan oikeesti ultrassa - ja tuntuu et siitä olis jo kymmenen vuotta aikaa.
Tää koko blogi on aika iso osa mua.  

 Mutta. En aio vieläkään luvata mitään liian suuria. Sen verran uskallan kuitenkin luvata, että läppäri jää näkyville muistuttaan tästäkin elämästä, enkä jemmaa sitä enää kirjahyllyn pimeimpään laatikkoon tolta ipanalta. Toivon, että edes osa jäljellä olevista lukijoista jäis odotteleen uusia postauksia, mutten vedä herneitä nenääni, jos näin ei tapahdu. Eiköhän vanhat tutut meikäläisen löydä taas sitten joskus, kun pystyn päivitteleen taas vähän aktiivisemmin. 

Tässä nyt tämän päivän meininkiä.
Mutsi on siivonnu tänään ainakin kahdesti. Keräsi oikein lelut eilen ostettuihin lelulaatikkoihin, mutta MiniEinstein sai ne laatikotkin tosta vaan auki. Sitten se peuhasi sohvatyynyt ihan hujan hajan ja repi mutsia tukasta niin, että menikin jo untenmaille. Sen pituinen se.

Tämän ex-aktiivisenbloggaajan tavaramerkkeihin ei kuulu enää aina auki oleva tietokone, eikä aina ladattuna oleva kamera - mistä syystä kännykällä otetut kuvat on vähän niin ja näin ja tietokoneella kesti avautua puolisen tuntia kaikkine päivityksineen. Että semmosta.

Mutsi itse näyttää flunssaisena jota kuinkin tältä
 

Jep, kuumeessa kuudetta päivää ja jaksaa hymyilyttää silti. Johtuu siitä, että ipana on just menny nukkuun ja nyt voi juoda teetä ilman että ne teet on kohta sylissä.

Tyyppi on nykyään ipana. Tyyppi on mun takaraivossa semmonen, millä ei vielä kovin vahvaa omaa tahtoa ole ja sitähän meiltä löytyy vaikka muille jakaa - joten ylennettiin se ipanaksi. Oikein pahoina päivinä se on ehkä jo vähän kersakin, mutta ipana käy blogissa ihan hyvin.
Se oppi pari päivää sitten matkimaan koiran haukkumisääntä ja avaamaan keittiön kaappeja. Täällä nyt mietitään mihin ihmeeseen jemmataan sata kippoa. Mies keksi laittaa jesarilla kaapit kiinni, mutta kun ei sekään oikein toimi. Otettiin jesarit pois ja oon sairastellessani jääräpäisesti menny minuutin välein kieltämään ja pitämään kaappia varmuuden vuoksi kiinni. Nää on näitä tahto vs. tahto -taisteluita. 

 Oon tullu siihen tulokseen, että meillä alko uhmaikä yks vuotiaana. Ipana tulee ihan tahallisesti repimään tukkaa ja tekee muutenkin kaikkea mikä on tosi-tosi kiellettyä. Tai sitten se on vaan itsetuhoinen lapsi, kun se tietää että tukistan takaisin - tai kun se on salamana vessassa sheiverit kädessä, jos vessan ovi on sekunnin raollaan.

Yleisesti ottaen meillä menee kuitenkin ihan hienosti. Yritän epätoivoisesti vieläkin jonglöörata työn ja kodin välissä, kun ei oikein voi antaa vaan jommassa kummassa paikassa itsestään sataa prosenttia. Ja sitten kun antaa molemmissa, palaa äkkiä loppuun.
Ipanalle löydettiin pitkän etsimisen jälkeen paras mahdollinen hoitopaikka, eikä senkään vieraksuminen kestäny loppujen lopuks kauaa. Toisaalta, eipä se itkeminen niin kauaa ehtiny mutsin sydäntä riipimään, kun aina oli jo kiire seuraavaan paikkaan. 

Vapaapäivinä siivotaan (usein kahdesti), juostaan hoitamassa asioita, mitä ei pysty hoitamaan 10-19 välillä ja syödään kaikkea muuta paitsi pilttiä ja muksua.
Ja siinäpä se. Jatkuvaa kiirettä, mutta sitähän se on melkeinpä kaikissa lapsiperheissä. Eiköhän mekin tästä selvitä. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

No söpöintä ikinä, missään -syöttötuoli tietenkin! 

Järkevämpää varmaan olis ollu lapsen mukana kasvavan tuolin ostaminen, mut hei kuka oikeesti voi kieltäytyä näin khuulista valtaistuimesta? 

Eikä se siihen vanhaan siniseen keittiöön tietenkään olis sopinu, eli.. 
Oooh, tahtoo lisää väriä!

Pinkit verhot,
lintuja,
kukkia,
pinkki matto,
pinkkejä keittiöpyyhkeitä,
pinkkejä kippoja,
ooooh!

Okei myönnän, tais mennä vähän överiks.

Share
Ladataan...

Pages