Ladataan...
Puolivahingossa

En tiedä tuleeko yllätyksenä, että meikäläisellä on pieni kammo kameran edessä hengailusta (?), mistä syystä kuvia musta esiintyy tosi vähän täällä blogin puolella. Ainakin jos nyt verrataan vaikka tohon vauvan osuuteen näistä kuvailuista. 

En tiedä mistä johtuu, että kropassa on aina joku kohta väärin tai naama ei suostu yhteistyöhön ollenkaan. Otan suurimman osan kuvistani peilin kautta (kameran näyttö peilin edessä), että pystyn helpommin taltuttamaan sen liian korkeelle nousseen kulmakarvan tai ihan liian teennäisen hymyn.

Ehkä kaikista ärsyttävintä kuitenkin on aivan tolkuton himo irvistellä tai vääntelehtiä jonkun muun ottamissa kuvissa. Mikä helvetti siinä on, että en voi nimiäisissäkään (vähintään kymmenen sukulaisen edessä) olla vääntämättä sitä naamaa aivan luonnottomaan asentoon? Miksen mä voi vaan hymyillä, niin kun normaali kansalainen?

Ajattelin nyt kuitenkin esiintyä edes tämän postauksen verran kuvissa just niin idiootin näköisenä, kuin miltä niissä näytän. 
Olkaa hyvät, saatte nauraa. Niin mäkin teen. Ja ehkä ihan vähän itken.

Tässä mä. Nimiäisissä. Voi perse.

Ota se kuva ny jo.

Oli siellä yks onnistunukkin. Meinaan semmonen, missä ei naama näy.

Aika yleinen ilmiö muuten, että musta näkyy vaan hiukset kuvassa. Varsinkin niissä ''tärkeimmissä'' kuvissa. Alla rippikuva nimeltä hiukset suoritti konfirmaation.

No kyllähän siitä meikäläisen tunnistaa? 

Esterin kanssa juhlimassa joulua.

Ja sit vielä parit.

No, entäs ne irvistelykuvat?

Julkasenko mä nää ihan oikeesti? 

Tosin, nää irvistelyt on kyllä alkanu jo ennen kouluikää. 

Otetaan tähän loppuun nyt vielä mun naama mun ja miehen söpöstä parisuhdekuvasta. 

Noin.

Koittakee ymmärtää minkä takia täällä on vähän hiljasempaa mun naamakuvien kanssa. 

Ps. Viime kirjotuksen ylimmästä kuvasta tuli paljon kehuja, niin kiitos niistä. Otettiin noin 20 minuuttia sitäkin fotoa, ennen kun saatiin edes jotain julkasukelpoista. 

// Näitä kuvia on räpsinyt itseni lisäksi Nean kummitäti Sanna, mun mutsi, Soinilainen Katariina ja Nean toinen kummitäti Matilda, eli kopyraitit heille.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

Yritin ottaa semmosta söpöä kuvaa, mistä ilmenis mun ja tyypin välisen rakkauden määrä. Tai no, edes jotain sinne päin.

Kuvasta tuli ihan hyvä, mut ehkä tää seuraava kuvaa paremmin todellisuutta.

Eli mitä se äidinrakkaus oikeasti on?
Se on aivan varmasti sitä, kun joku repii tukasta eikä tee mieli kostaa.

Mun päänahka on vähän hellänä taas tänään.

Oon muuten yrittäny vähän rajottaa tätä koneella hengailua ja sijoittanu netinkäyttöaikani tohon tyyppiin. Siitä tämä vähän pidempi postausväli.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Puolivahingossa

Hiukset on mulle kaikki kaikessa, ollu aina.
Oon hoitanu tukkaa ihan väärin keinoin, jättäny viimeset pari (no okei neljä) vuotta harjaamatta, käyttäny vääriä hoitotuotteita ja polttanu erilaisilla raudoilla, mut silti.

Väitän kuitenkin, että hiusten värjääminen pelkällä värinpoistolla kerta toisensa jälkeen ei oo tehny tukalle yhtä suurta tuhoa, kuin mutsiutuminen. 

Positiivisen testin jälkeen mun aina hyvin totellu karvakasa alko elää täysin omaa elämää ja sillä tiellä ollaan edelleen. 
Tukka oli tosi rasvanen, mutta edelleen paksu ne pitkät yhdeksän kuukautta. Rasvasuus jäi synnärille, mutta niin jäi se paksuuskin. 

Hiukset katkeilee ja ne tuntuu kuolleilta. Niinä harvoina harjauskertoina harjasta ei näy irtohiusten alta piikkejä ollenkaan.
Syli on täynnä vaaleeta kiharaa, saan tupoittain karvoja päästä sitä haroessa ja suortuvia löytyy vauvan suusta ja sormista. Todellisuudessa joka paikasta. 

Urbaanilegendoja kaljuuntumisesta imetysaikana liikkuu, mutta kun en mä edes imetä. Hei paljon mutsina täytyy oikein kestää, kun jo tukkakin lähtee päästä?

Päivittäisten hätäponnareiden ja -nutturoiden jälkeen omaa elämäänsä elävä tukka näyttää tältä tänään:

Oliskohan kellään tietoa jatkaako tukka harventumistaan siihen asti, kun vauva huutelee ovelta heipat ja hyppää muuttoauton kyytiin vai loppuisko se jo ennemmin?

Share
Ladataan...