Nyt alkaa olla turkoosi kohdallaan!
Tämä arvio perustuu vain kännykkäkameran salaman valossa otettuun valokuvaan, mutta nyt vaikuttaa siltä, että valitsemamme turkoosi on juuri sitä mitä piti! (ks. Color name: RGB #70CDBD, NCS S 2030-B50G.) Ihan pelkkään paperimalliin perustuen, ilman yhtään koemaalausta. Muistettakoon, että olohuoneen seinän punaisen sävyn löytämiseksi tarvittiin aikanaan kuusi koemaalausta.

Kalusteiden asennuskin oli jo alkanut WC:n puolelta. Nyt pitää jännittää, milloin saamme ne valaisimet ja hanat, jotka on tilattu netistä ja joiden pitäisi olla jo perillä.
Kuljetuksen seurantasysteemin mukaan kolmesta Amsterdamista lähetetystä valaisinpaketista kaksi oli palautunut jakelukierrokselta kuljetusfirman varastoon Vantaalle syynä "ovikoodi" ja yksi ei ollut lähtenytkään varastosta väärien osoitetietojen takia. Hämmentävää, sillä kaikki kolme on lähetetty yhtä aikaa, lähetyslistojen mukaan osoitetiedot ovat oikein ja kuljetusfirmasta ei ole myöskään otettu yhteyttä ja sovittu toimituksen ajankohdasta. No, jos paketit ovat selvinneet Amsterdamista Vantaalle asti, ne ovat jo aika lähellä.
Hanojen toimituksesta ei ole sen sijaan kuulunut mitään. Toimitusaika piti olla 3-10 päivää. Pitää soitella huomenna molempiin paikkoihin.


Kommentit
Hyvältä näyttää turkoosi! Samoin tosi upeat ne huuto.netistä bongaamanne kaapit valkoisiksi maalattuna. Lopputuloksesta tulee varmasti hieno! :)
Kiitos ja kiitos! Niin uskomme myös itse. Parin viikon sisällä näemme lopputuloksen.
Hyvä sävy, työvoitto!
Thanks. Nyt kun vaan menisi loputkin hommat putkeen. Tänään (27.6.) tuntui taas tulevan takapakkia. (Ks. Viimeinen pisara)
Tosi freesi turkoosi! Oletteko keittiöön miettineet mitään värejä, vai tuleeko siitä kauttaaltaan vaalea?
Keittiöön ei varmaan tule juurikaan värejä, vaan lähinnä valkoista ja rosteria. Yksi alakaapiksi tarkoitettu laatikosto on turkoosi, ja saareke on keskiruskeaa puuta. Välitilaan ehkä 10 cm x 10 cm valkoista kaakelia. Tai sitten ei :D
Kommentoi