Ladataan...
Puuhevonen

Ajattelin kirjoittaa tämän postauksen jo eilenaamulla. Avautumisen siitä, miten nmä kotihommat menee "tasan" meidän perheessä. Esimerkkinä siis toissayö ja eilisaamu.

- Kipeä lapsi herää yön aikana tsiljoona kertaa yskimiseen. Minä herään yhtä monta kertaa lohduttamaan ja hyssyttämään, kunnes en saa enää unta johtuen omasta flunssasta ja siitä, että odotan vain koska poika seuraavan kerran herää. Mies herää kaksi kertaa: kun kaivan korvatulpan pois korvasta ja käsken hakemaan kipulääkettä ja maitoa.

- Aamulla koko konklaavin pitäisi suoriutua töihin (mulla tokavika työpäivä ja miljoona hommaa tekemättä >räkäinen lapsi on pakko viedä aamupäiväksi tarhaan.) Minä syötän lapsen, puen tämän, vaihdan vaipat ja puen ja meikkaan itseni suht ihmisen näköiseksi. Mies hoitaa itsensä työkuntoon.

Kuulostaako tasa-arvoiselta? Tällaista se ainakin meidän perheessä pitkälti on. Varmasti on omakin vika, mutta napero on niin tottunut näihin järjestelyihin, että jo se että mies syöttääkin ne murot arkiaamuina aiheuttaa aikatauluihin kestämättömän 15 minuutin venymisen. 

Illalla olimme tulleet töistä kotiin. Poika änkesi istumaan potalle, ja otinkin häneltä housut pois. Mitään ei tullut, ja poika lähti kipittämään keittiöön. Minä seurasin perässä, ja ehdin juuri nähdä kuinka keittiönpöydän ääressä oleva mieheni syöksyi (siis oikeasti, hyppäsi) tuoliltaan kohti valkoista karvalankamattoa ja siirsi sen syrjään -juuri ennenkuin kakkapökäle tipahti pojan kankusta. Oli sellainen urheilusuoritusten hidastus: isä ilmassa, kakka ilmassa, kumpi ehtii ensin.

Nauroin niin paljon että meinasin tikahtua yskääni ja totesin että on sillä miehelläkin omat hyvät puolensa. Ja oma tehtävänsä.

Share

Ladataan...
Puuhevonen

Eilen illalla kävimme miehen kanssa ostamassa hänelle vaatteita työkaverin läksiäisjuhlia varten. Miehiseen tapaan hän tajusi vasta kaksi päivää ennen juhlan ajankohtaa, että ai niin, ne puvunhousut on liian isot ja mulla ei oo sitä pitkää takkia. Vekara vietiin ostosreissun ajaksi mummolaan hoitoon.

Kun tulimme vähän ennen kahdeksaa kauppakierrokselta, kohtasin sinänsä hellyttävän näyn: taapero nukkui mummon sylissä. Vilkaisu kelloon sai positiiviset ajatukset kaikkoamaan "Helvetti miksi se nukkuu näin myöhään!". Siinä sitten kireästi hymyillen herätettiin lapsi joka alkoi välittömästi rääkyä väsymystään. Mummo ymmärsi pahoitella, mutta mukula oli kuulemma nukahtanut kesken leikkiensä.

Ajoimme kotiin ja rääkyminen jatkui. Lapsi oli sairaan väsynyt mutta uni ei tullut. Tunnin verran yritin tuuditella poikaa takaisin unille -turhaan. Lopulta kirkassilmäinen lapsi katsoi kanssamme kymppiuutisia, eikä halunnut  suostunut olemaan muualla kuin sylissä. 

Lopulta lapsukainen saatiin nukkumaan vasta, kun molemmat menimme oikeasti nukkumaan ja kaikki valot laitettiin pois. Ja vain meidän välissämme. Molempia vuorotellen potkien. Arvatkaapa olisiko mulla ollut illan suunnitelmissa mm seuraavaa tekemistä: pyykkien laitto/tiskikoneen tyhjennys/ lahjojen paketointi/ piparitaikinan leipominen/ you name it. No, mitään en saanut tehtyä.

Yöllä nuppusemme heräsi kello 4 eikä häntä nukuttanut laisinkaan. Puolen tunnin pyörimisen ja heräilyn jälkeen sain hänet uudelleen nukkumaan, ja unta olisikin sitten piisannut paljon pitempään kuin puoli kahdeksaan, jolloin oli pakko nousta etteivät molemmat vanhemmat myöhästy töistä. 

Kaikki tämä puolen tunnin viattomien unien tähden. Että jos haluat sekoittaa lapsiperheen arjen, riko rutiinit. Sen jälkeen olo on taatusti auvoisa, kuten mieheni aamulla totesi: silmäpussit lepattaa tuulessa.

Share

Ladataan...
Puuhevonen

Viime päivinä naperomme on alkanut kommunikoida enenevässä määrin. Enimmäkseen hän puhuu edelleen kottikattikoi-kieltään, mutta jossain (tarhassa? En minä ainakaan ole opettanut) hän on oppinut nyökyttelemään ja puistelemaan päätään.

Yksivuotiskuvat vähän myöhästyivät - mutta näistä 1,4-vuotiskuvista tuli oikein kivoja!

Eilen illalla kävin iltalenkillä nukkumaanmenon aikaan, ja kun tulin kotiin mies kertoi heidän käyneen aivan kelpo keskustelun. Se meni näin:

"Pitäisikö meidän mennä jo nukkumaan, näytät jo väsyneeltä?"

Lelujensa keskellä haukotellut poika oli pudistanut pontevasti päätään.

"Tuotko kuitenkin isille kirjan ja luetaan se yhdessä?"

Poika oli tuonut kirjan ja se oli luettu. Sen jälkeen mies oli kysynyt uudestaan:

"Mentäiskö jo nukkumaan?"

Poika oli miettinyt hetken ja nyökännyt sitten. Nukkumaan oli lähdetty täydessä sovinnossa.

Äiti oli kovin liikuttunut tästä keskustelusta. On se jo kamalan iso poika!

Miten muilla taaperomammoilla, joko teillä puhua pulputetaan?

Share

Pages